Laskettuaika 2022

Moikka!

Selasin tätä ketjua suurimmaksi osaksi läpi ja kiva lukea tuttujen kuulumisia!
Ihana myös huomata tuttujen haaveilijoiden päässeen plussaketjuun. Onnea kaikille!

Omia kuulumisia.
Me kolme jaksamme jotenkin. Äitiysloman alkuun olen jo poissa työstä ja päivät kuluu pääasiassa lepoasennossa. Kotia on laitettu jo pieniä varten kuntoon, joitain hankintoja vielä puuttuu.

Vaavien kokoarviot rv27 ovat hieman keskikäyrän alapuolella. Muutaman päivän kuluttua seuraava kontrolli. Rautaa tankattu tabletteina ja infuusio lienee edessä ihan kohta.

Mukavaa halloweenviikonloppua kaikille!
Toivottelee Irtokehys ja vaavit rv28+6
 
Katsoin merkintöjä raskausajalta, on ollut kipuja alkuraskaudessa. Vuotoja ei ollut.

Harjoitussupistukset alkoivat viikolla 23. Tänään viimeksi tuntui lenkin aikana. Ei kipuja, mutta vatsa menee yhtäkkiä ihan kovaksi ja tulee tukala olo. Sellainen olo, että pitää hidastaa. Levossa menee kyllä ohi. Liitoskipuja en tiedä onko ollut vielä. Parina päivänä tosin ollut kipuja vatsalla. Mutta en ole varma, millaisia ne liitoskivut voisivat olla. Toisella kolmanneksella ollut pitkin matkaa erilaisia tuntemuksia vatsalla, alapäässä, nivusissa. Kaikenlaista. Eiköhän kuulu asiaan. Illat menee pötkötellessä, päivisin jaksaa ihan hyvin työt. 28. raskausviikko ja sitä myötä viimeinen kolmannes alkaa pian!
 
Mullakin oli kipuja alkuraskaudessa. Varsinkin just ihan ekoina viikkoina. Sitten ne loppui ja pitkään tuntui niinku ei raskaana oliskaan!

Eilen pyörähti käyntiin rv28 ja virallisesti loppuraskaus alkoi! Hurjaa ajatella, että kohta tämä on ohi. Niin pitkään odotti tätä raskautta ja sitten yhtä äkkiä hups vaan se onkin hujahtanut.

Oon kärsinyt viime viikot kovasta närästyksestä ja unettomuudesta. Nukun oikeasti vaan tunnista muutamaan yössä. Pää käy aivan ylikierroksilla. Toivoisin, että tämä pian helpottais, pääsisin rauhoittumaan ja lepäämään ennen vauvan syntymää. Viikon päästä ultraus äitipolilla ennenaikaisuuksien ja useiden sektioiden vuoksi. Ehkä kysyn siellä tähän unettomuuden katkaisuun jotain apua.
 
Mullakin oli kipuja alkuraskaudessa. Varsinkin just ihan ekoina viikkoina. Sitten ne loppui ja pitkään tuntui niinku ei raskaana oliskaan!

Eilen pyörähti käyntiin rv28 ja virallisesti loppuraskaus alkoi! Hurjaa ajatella, että kohta tämä on ohi. Niin pitkään odotti tätä raskautta ja sitten yhtä äkkiä hups vaan se onkin hujahtanut.

Oon kärsinyt viime viikot kovasta närästyksestä ja unettomuudesta. Nukun oikeasti vaan tunnista muutamaan yössä. Pää käy aivan ylikierroksilla. Toivoisin, että tämä pian helpottais, pääsisin rauhoittumaan ja lepäämään ennen vauvan syntymää. Viikon päästä ultraus äitipolilla ennenaikaisuuksien ja useiden sektioiden vuoksi. Ehkä kysyn siellä tähän unettomuuden katkaisuun jotain apua.
Ei siihen unettomuuteen oikein ole mitään apuja. Molemmissa raskauksissa kärsinyt samasta vaivasta. Paras neuvo mitä oon saanut että illalla välttää puhelimen ja tietokoneen/telkkarin tuijottamista . Lisäksi käy kunnon kövelylenkillä ennen nukkumaanmenoa. Itselläni on auttanut myös se kun yöllä herää niin en missään nimessä katso kelloa . Vaan käännän kylkeä yritän saada uudestaan unen päästä kiinni. Joskus se auttaa ja joskus ei.
 
  • Tykkää
Reactions: maatuskainen2019
@Apustaja , kysyit alkuraskauden kivuista. Mulla oli tällä viikolla todella kovaa mm. kuukautistyyppistä kipua ja muutakin kipua vasemmalla puolella yhtenä iltana ja jatkui yölläkin, panadol ei auttanut. Pelkäsin että menee kesken ja odotin koko ajan koska verinen vuoto alkaa. Aamuun kun selvisin, soitin terveyskeskukseen ja sitä kautta pääsin gynekologiselle päivystyspolille, koska haluttiin sulkea pois kohdunulkoinen jne. Ultratessa alkio löytyi oikeasta paikasta, rv 5+6 ja sykekin jo näkyi ❤. Mulla on kohdussa paljon kiinnikkeitä aiemmista sektioista, endometrioosia sekä kudospuutosalue pystyarven kohdalla. Lääkärin mielestä raskautta kannattaa seurata nyt tarkemmin, joten sain heti uuden ajan ultraan tulevalle viikolle kun viikkoja ois 7+1. Oli aluksi huojentunut olo että kaikki on hyvin, mutta nyt viikon edetessä taas kaiken maailman pelkoja hiipii mieleen. Tätä on odotettu niin kauan ja raskaaksi tuleminen on kestänyt vuosia, ja nyt on jo niin lähellä että tää haave vauvasta toteutuu, mutta silti niin alussa ollaan vielä. Että ehkä pelot on tässä kohtaa on ihan luonnollisia. Pakko koittaa vaan luottaa että kaikki menisi hyvin. Tsemppiä kaikille muillekin. @Apustaja mikä on vointi nyt? Ilmeisesti erilaiset kivut voivat kuulua alkuraskauteen, toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
 
Liitoskivut

Niitä kuvailisin ankkakävelyn aiheuttajaksi. Tuntuu kuin luut liikkuisivat tuolla jalkojen välissä ja esim. jalkojen nostelu tekee kipeää.
Kaikillehan niitä ei onneksi tule!
Okei, no kyllä tämän tyyppistä itseasiassa minulla onkin. Hyvin selvennetty.

Tuosta unettomuudesta. Minulla sitä ollut myös tässä raskaudessa. Tuttua ennestäänkin. Nyt raskausaikana ohjeet aloittaa illalla rauhoittuminen kaksi tuntia normaalia aiemmin. Tämä on auttanut. En myöskään harrasta illasta raskaampaa liikuntaa. Yöllä jos herään ja en nukahda heti, saatan lukea jotain vähän aikaa, siihen yleensä nukahdan.
 
Suurperheenmama
Tääl kipuja ollu kyllä kaikenlaisia. Tieten ko lapsia tullut kahen vuoden välein neljä niin kehoki on aika kovilla. Lantio tuntuu "löysältä" ja lonkat napsuu ja häpyliitos muistuttelee itsestään aika-ajoin. Tuo issias kaikkein vaikein... En pysty oikein mitään touhuilemaan ko pitää jo mennä makoileen. Siivoaminen kaikkein pahin joten meillä käy sit siivooja. Eihän se halpaa lystiä oo mut pakko.

Aijottako muuten ottaa äitiyspakkauksen vai rahan? Tein just hakemuksen ja otin rahana. Muilta lapsilta jääny kumminki niin paljon kaikkea et en tarvi suurinta osaa mitä pakkauksessa on. Ja monet pakkauksen vaatteet muutenki jääny käyttämättä. Meillä istuimet ja kaukalo uusimisen tarpeessa nii aattelin nettikirppiksiltä bongata sillä 170€ uusia istuimia sit.

Voimia ja tsemppiä kaikille keskenmeno pelkoihin ja kaikkiin kipuihin. Ei tää aina niin helppoa oo kasvattaa uutta ihmistä❤☺
 
Käärmeinen
Pääsen itse vasta kolmen viikon päästä rustailemaan hakemuksia Kelaan, mutta vastaan silti :-D

Meillä on suvussa kaikille lapsille otettu äitiyspakkaukset ja myöskin laatikot kaikilta tallessa, joten varmaan mennään perinteiden mukaan ja otetaan pakkaus.

Olen koittanut laskeskella, ettei tulisi hankittua mitään turhaa vain hetken vuoksi. Hyväkuntoiset käytetyt tai uudet yhdistelmät varmaan pitäisi hommata, sellaiset mitkä saa näppärästi myös auton kyytiin taiteltua. Sitteri ja hoitoalusta (vai miksi sitä kutsutaan? :D ) tarvitaan myös. Pinnasänky on ennestään sukulaisilla varastossa. Viimeksi esim rintapumppu jäi kokonaan käyttämättä koska itse lypsämällä onnistui paljon paremmin ja kylpyammeen koin myöskin aika turhaksi, samoin hoitopöydän, että niitä ei varmaankaan nyt. Vaatteita yms löytyy pienille onneksi näppärästi käytettynä. Turvakaukalo ostetaan jokatapauksessa uutena, ellei joltain tutulta löydy käytettynä suht uutta kaukaloa.
 
Tänää oli ensimmäinen neuvola. Saatiinkin pitkälle aikoja mukaan. Ja tuli myös määräys varhaisvaiheen sokerirasituskokeeseen, kun isovanhemmilla on dm2 taustaa.
Seuranta jatkuu nyt sekä neuvolassa että äitiyspolilla. Rakenne ultra oysissa 4.2. Silloin taitaa olla rv 21 +3. Ennen joulua vielä nt-ultra ja neuvolalääkärin vastaanotto.
 
Tänää oli ensimmäinen neuvola. Saatiinkin pitkälle aikoja mukaan. Ja tuli myös määräys varhaisvaiheen sokerirasituskokeeseen, kun isovanhemmilla on dm2 taustaa.
Seuranta jatkuu nyt sekä neuvolassa että äitiyspolilla. Rakenne ultra oysissa 4.2. Silloin taitaa olla rv 21 +3. Ennen joulua vielä nt-ultra ja neuvolalääkärin vastaanotto.
Miekin joudun käymään aikaustetussa sokerirasituksessa. Sen varasin 17.11
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Seuraa turha avautuminen: Miulla on kadonneet oireet täysin, lukuunottamatta sitä että hengästyn helposti ja tämä jotenkin vähä stressaa. Olen kyllä ollut alkuraskauden kun vähäoireinen, mutta nyt tuntuu ettei olisi raskaana ollenkaan. nt-ultrassa tyyppi jumppaili kovinkin paljon pari viikkoa sitten, joten kaiken pitäisi kai olla hyvin 🙈 toivon että maha alkaa kohta kasvaa ja liikkeet tuntua, jotta voin lopettaa tämän hermoilun, koska kohta panikoin panikoimistani🙄

Nyt siis rv 14+1 ja olen kyllä lukenut että tässä vaiheessa oireiden väheneminen on normaalia, muttta mieli tykkää tehdä temppuja 🙈
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Seuraa turha avautuminen: Miulla on kadonneet oireet täysin, lukuunottamatta sitä että hengästyn helposti ja tämä jotenkin vähä stressaa. Olen kyllä ollut alkuraskauden kun vähäoireinen, mutta nyt tuntuu ettei olisi raskaana ollenkaan. nt-ultrassa tyyppi jumppaili kovinkin paljon pari viikkoa sitten, joten kaiken pitäisi kai olla hyvin 🙈 toivon että maha alkaa kohta kasvaa ja liikkeet tuntua, jotta voin lopettaa tämän hermoilun, koska kohta panikoin panikoimistani🙄

Nyt siis rv 14+1 ja olen kyllä lukenut että tässä vaiheessa oireiden väheneminen on normaalia, muttta mieli tykkää tehdä temppuja 🙈
Minulla oireet katosi myös toisella kolmanneksella. Kyllä se mietitytti.. :/ Mutta sitten alkoi hiipimään oireet takaisin. Ja kohta ei ollut ollenkaan epäselvää, onko raskaana vai ei :D
 
Minulla oireet katosi myös toisella kolmanneksella. Kyllä se mietitytti.. :/ Mutta sitten alkoi hiipimään oireet takaisin. Ja kohta ei ollut ollenkaan epäselvää, onko raskaana vai ei :D
Ihanaa kuullu, etten ole ainoa jolla on ollut tällaisia mietteitä toisella kolmanneksella!😊

Sitten seuraa vielä triviakysymys: missä kohtaa raskautta olette alkaneet nukkumaan kyljellään ja millaisia tyynyjä olette mahdollisesti hankkineet selälleen kääntymistä valttääksenne? Minulle lääkärit ei ole asiata sanoneet mitään (mutta eivät sanoneet ruokarajoituksistakaan), mutta appi alkoi tuota suositella. Normi tyyny selän takana ei kuitenkaan auta mitään, sillä hei an sen aika nopeasti lattialle ja löydän itseni selältään herätessä 🙈
 
Vartalotyyny on ihana! Sitä halaamalla saa tosi hyvän asennon. Kysyin tätä selällään nukkumista neuvolassa ja se kuulema koskee vasta ihan loppu raskautta jolloin ei enää pitkiä aikoja saa viettää selällään. Ja kyllä sen huomaakin sitten, että olo huonontuu. Mulla nyt rv29 ja kaikista paras asento on kyljellään :)
 
Käärmeinen
Mulla kans vartalotyyny käytössä, Lidl äskettäin myi kympillä niitä. Hyvä on ollut ja sitähän voi hyödyntää myös imetystyynynä. Selällään olo sujuu vielä nyt rv 21 ihan hyvin.

Alle viikko rakenneultraan, jännittää! :-D
 
Minä ymmärsin myös, että sen huomaa sitten, kun ei pysty enää selällään nukkumaan tai makoilemaan. Minä olen tällä hetkellä selälläni sängyssä, mutta huomaan nukkuvani kyljelläni. Jostain luin, että vasemmalla kyljellä paras olis nukkua. Mutta olen ajatellut, että kroppa kertoo, en säikähdä jos herään yöllä selälläni tai muuta. Pitääpäs kysyä neuvolassa vielä tästä asiasta, että missä kohtaa ei kannattaisi selällään olla. Mahallaan olo loppui melko nopeasti jo alkuraskaudessa, kroppa lähetti viestiä, että ei ole hyvä olla. Mietin kävisikö sama selällään olon kanssa, että sen sitten tuntee. Mutta tosiaan en ole varma, pitää selvitellä. Rv 28 menossa.
 
Vartalotyynyä suositellen minäkin. Ostin niitä Lidlistä kaksin kappalein. Kuulema Tokmannillakin saattaa olla valikoimissa. Herään monesti yöllä siihen selällään makoiluun. Happi ei kulje kuten aiemmin.

Äitisavustuksen otimme kolmena kappaleena rahan muodossa. Kaksosista sen saa siis kertaa kolme. Emme kokeneet pakkausta meille sopivaksi. Sijoitimme rahat kaukaloihin ja vaunuihin.

Meillä on vielä pinnasängyt ja turvakaukalopussit hankkimatta. Vaatetta löytyy niidenkin edestä alkaen koosta 44 ja molemmille sukupuolille. Kirppis lähtee keväällä pystyyn. Laskin nimittäin huvikseni mm. bodyt. Kokoa 56cm taisi olla liki 50kpl
.. Hups!

Kävin kontrollissa viikko sitten ja vauvat kasvoivat hieman alakäyrällä. Kaikki kuiten hyvin. Viikon kuluttua mennään taas, alkoi 2vk välein seurannat.

Ihania kuulumisia oli monella ultrasta!

Terkuin Irtokehys ja bebet rv29+6
 
@possu. hauska juttu ekasta raskaudesta tuohon kyljellään nukkumiseen liittyen: mun neuvolan silloinen terkka aloitti jo alkuraskaudesta joka ikinen käynti selittämään tätä, että vaan kyljellään saa nukkua, ei missään nimessä selällään. Joka kerta sanoin, että nukun muutenkin aina kyljellään, mutta ajattelin, että taitaa olla tosi tärkeä juttu, kun tätä niin painotetaan. Sitten aina myös tuosta, että vasemmalla kyljellään olisi parempi nukkua - ihan kun raskauden lopulla varsinkaan pystyisi edes olla yhdessä asennossa koko yötä. No joka tapauksessa, yllätys oli suuri, kun juttelin asiasta raskaana olevien kavereiden kanssa, joista kukaan ei ollut edes kuullut koko asiasta mitään :D osa jopa oli nukkunut selällään ihan loppuun asti.

Minulla on Tokmannin vartalotyyny, on hyvä.
 

Yhteistyössä