lask.aika tuli ja meni

[kärsimätön]

Miksi pitää väkipakolla pitkittää tätä odotusta? Ymmärrän kyllä että lasketut ajat ei ihan tarkkoja ole, mutta entäs jos taustalla on muutakin, mikä haastaa odotusta, raskautta ja synnytystä?

Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta n. 5 v. sitten ja söin n. 1,5 vuotta lääkettä, mutta halusin sitten lopettaa (jostain typerästä syystä, ei olisi kannattanut ilmeisesti?). Ja välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin. Aloitin lääkityksen uudelleen keväällä -05 ja sitten tulinkin raskaaksi syksyllä ja lopetin saman tien. Nyt kärsin suunnattomasti tästä raskaudesta. Mieli ei ole ihan terve. Jäin väsymyksen ja uupumuksen takia sairaslomallekin ennen äitiysloman alkua.

Neuvolassa vaan tuijotetaan veriarvoja, eikä ollenkaan oteta huomioon kokonaisuutta. Olen kuitenkin kertonut avoimesti ajatuksistani ja tunteistani, mutta tuntuu että mielialan vaihtelut ja synkät ajatukset laitetaan vaan raskaushormonien piikkiin.

Eikö jossain oppikirjoissakin lue että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, eli mielen, sielun ja ruumiin täytyy olla balanssissa. Voin fyysisesti hyvin, ei suuria ongelmia verenpaineen tms. kanssa, mutta tämä psyykkinen puoli onkin vaikeampi.

Nyt kun laskettu aikakin oli ja meni ja seuravan kerran neuvolaan vasta viikon päästä, niin alkaa hajota ihan kokonaan. Kadun etten mennyt yksityiseen äitiysneuvolaan (ei tosin välttämättä olisi ollut kyllä rahaakaan) ja minulle varmaan olisi sopinut vähän suunnitellumpi raskauden seuranta ja synnytys. Olen luottanut vähän turhan sokeasti neuvolan terveydenhoitajaan.

Onko muilla kokemusta siitä, miten pärjätä masennukseen taipumuksen kanssa ja synnytykseen ja raskauteen liittyvien pelkotilojen kanssa? Mihin kannattaa ottaa yhteyttä jos ei koe että neuvola tukee tarpeeksi. Pelkään ihan tajuttomasti että en pysty hoitamaan lasta, koska en ole kunnossa henkisesti. En edes pelkää synnytystä koska se tuntuu niin abstraktilta (eli pelkään sitä niin paljon...) ja mielessä kummittelee, että entäs jos en saakaan elävää tervettä vauvaa.

Olen kiitollinen kaikista kommenteista!

 

[myös masis]

Voi harmi että sulla on noin tyly terveydenhoitaja. Mä oon syönyt masislääkkeitä nyt 2 vuotta ja KAIKKI terveydenhuollon parissa olevat keneltä olen kysynyt on sanonut etten missään nimessä saa lopettaa lääkitystä nyt. Olen 4.kk raskaana. Ainoastaan 3 kk ennen laskettua aikaa pitää lopettaa ettei lääke vaikuta vauvaan.
Mun neuvolatätini on aivan ihana, kyselee joka kerta masennuksesta ja koko elämästä yleensäkin.

Ota yhteys terveyskeskukseen, jos mahdollista niin työterveyteen. Jos tunnet ettet saa näistä apua niin soita näihin mielenterveyspuhelimiin. Numeroita en valitettavasti muista mutta niistä saat viimeistään avun!

Älä jää yksin asian kanssa! Onko sinulla miestä? ymmärtääkö hän asian? Musta tulee kaiken lisäksi yksinhuoltaja joten olen tosi onnellinen etten lopettanut lääkitystä vielä..

Tsemppiä sinulle!

 

[masis]

Minä kysyin heti että kenen kanssa voin jutella enemmän mieltä painavista asioista, kun varasin ajan neuvolaan ja sain ajan vasta juhannuksen jälk.
HÄn antoi neuvolaPsykologin nron. Soitti vielä perään, kun oli lukenut mun paperit ja nähnyt että olen käynyt psykiatrisella, että varaa vielä aika omalääkärille yms ja HOIDA ITSESI KUNTOON.

Kauhean aitiivinen on kyllä täytynyt itse olla että saa aikoja. Väsyneenä sitä ei tahdo onnistua, mutta kun tulen tarpeeksi kiukkuiseksi koko tilanteesta niin laitan tuulemaan...

Pommitata vaan ja VAADIT, että saat apua!!!



Ps. Minulla ei ole edes mitään vakavaa masennusta todettu tms ""sairautta"", mutta olen vain niiiiiiin väsy ja ahdistuntu ja yksinäinen, että pidän kiinni hoidostani -kaikki vain vauvan parhaaksi.

 

[Kirsi]

Hei! Mieleeni tuli sellainen ajatus,että olisiko sinulla mahdollista saada aikaa synnytyssairaalaan.Esim. Lääkärille tai kätilölle,jolle voisit kertoa esim. Juuri tuosta synnytyspelosta. Ym. Muista asioista.Luulisin että siellä voisivat auttaa sinua.Eräällä ystävälläni oli vastaava tilanne ja hän pääsi ns. Pelkopolin asiakkaaksi ja kävi siellä puhumassa asioistaan ja sai sieltä apua ja tukea.Vauva syntyi lopulta leikkauksella,ja aivan ihanasti heillä on mennyt.ystäväni ollut myös masentunut usean vuoden,mutta hänen kohdallaan vauva on muuttanut hänet täysin toiseksi ihmiseksi.Hän oikein säteilee onnea nykyään.Ja noihin mtt palveluihin kannattaa soittaa,jos tuntuu todella vaikealta,siellä antavat tukea ja neuvoa moniin asioihin. Onnea toivon elämääsi! Ystävyydellä Kirsi

 

[johanna]

hei!
sain kolmannen lapseni kuukausi sitten.kärsin masennuksesta koko loppuraskauden ja pelkäsin kamalasti synnytystä..minua auttoi se että puhuin mahdollisimman paljon näistä asioista miehelleni,äidilleni ja ystävälleni.minunkaan terveydenhoitajani neuvolassa ei kuunnellut minua tarpeeksi.
nyt olen kuin eri ihminen,onnellinen pienen vauvan äiti.
yritä puhua jollekin tutulle ihmiselle ketä kuuntelisi sinua.
uskon että synnytyksen jälkeen olosi voi muuttua.
olen myös syönyt masennuslääkkeitä toisen raskauteni jälkeen..sain silloin sairaan lapsen ja suhde sen lapsen isään loppui..tuntui että millään ei ollut enää väliä.
nyt kuitenkin olen onnellinen.
toivon sinulle paljon onnea synnytykseen ja vauvan hoitoon!

 

[johanna]

edelliseen kirjoitukseeni lisäten..minulla meni myös tämä kolmas raskaus 2vkoa yli ja olin jo masentua siitä täysin kunnei synnytystä voitu käynnistää.mutta tulihan se sieltä sitten pitkän odotuksen jälkeen ihan itekseen..

 

[kärsimätön]

Vielä tästä raskaudestani; otin raskauteni alussa yhteyttä kunnan psykologiin, mutta en oikein löytänyt yhteistä säveltä hänen kanssaan, hän tuntui olevan väsynyt itsekin. Ihan inhimillistä kai, mutta ei auta minun tilanteessani. Saatan vaikuttaa kiittämättömältä narisijalta, mutta siltä vaan tuntui. Ja sitten en jaksanut etsiä muita psykologejakaan, ei ollut voimia soitella ympäriinsä.

Minulla on mies (ei tosin olla naimisissa), joka kyllä odottaa innolla lasta, mutta ei aina osaa tukea minua näissä masis-ongelmissa. Hän ei jotenkin voi ymmärtää että mieli voi sairastua, kaiken pitää olla niin konkreettista, tyyliin kun on käsi poikki niin silloin on sairas ja tarvitsee hoitoa. Silloin kun sairastin masennusta ns, virallisesti (olekohan vieläkään tai koskaan ihan täysyin parantuntu...) niin oli tosi lähellä ettei erottukin juuri tämän takia. Aloin vaan jotenkin takertumaan häneen, enkä halunnut eroa. Sitten on ollut ylämäkeä ja alamäkeä suhteessa, ja varmaan osittain ollaan jopa jämähdetty suhteeseen. Ehkä tarttettais parisuhdeneuvontaakin.

Mieheni onkin sitten ainoa tukihenkilöni. Minulla on huonot välit äitini kanssa, hän ei ole soittanut ja kysellyt miten voin, ja se harmittaa ja surettaa todellakin. En tarkalleen tiedä syytä. Toisaalta en edes halua olla hänen kanssaan tekemisissä koska olen pelännyt häntä pienenä ja pelkään vähän vieläkin. Nyt raskaanaollessani olen miettinyt tätä äitisuhdetta ja elätellyt toivetta siitä että äitini kiinnostuisi minusta. Harhaa kaikki. Siskokin minulla on mutta hän asuu perheineen vähän kauempana, eikä meillä hirveän läheiset välit ole, ilmeisesti masennukseni takia ja sen takia ettemme voi puhua oikeilla termeillä lapsuudestamme, jossa kuitenkin oli outoja ja ehkä sairaitakin asioita. Siskoni ja hänen lastensa kanssa äitini tulee toimeen.

En osaa oikein sanoa mitä nyt toivoisin edes neuvolalta tässä vaiheessa. Toisaalta haluaisin ehkä jutella jonkun lääkärin kanssa synnytyksen käynnistämisestä ja/tai leikkauksesta, mutta toisaalta en kehtaa olla vaivoiksi. En vaan jaksa enää tätä epätietoisuutta ja eihän tuo sikiökään ole mikään keskonen enää; viikkoja on jo ihan tarpeeksi, kohta jo yliaikainen reippaasti. Uniongelmat ei tosiaan helpota tilannetta eikä pelkotilat, hysteerisyys ja masentuneisuus. No, toivottavasti synnytys käynnistyy itsekseen. Loppuviikosta jos tämä levottomuus menee pahemmaksi otan yhteyttä sairalaan ja pyydän saada jutella jonkun lääkärin kanssa. Se voisi olla ihan hyvä ratkaisu ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä (kun on juonut 3 kuppia kahvia ja 10 keksiä...)

 

[oisko kohtalotovereita?]

vieläkin ""yhtenä kappaleena""... ja masentunu olo uhkaa riistäytyä käsistä

 

[*]

Ota nyt heti yhteyttä neuvolaan ja VAADI, että pääset juttelemaan jonkun kanssa. Ei todellakaan ole hyvä tuossa mielentilassa olla yksin ja miettiä asioita vaan yksin mielessään. On ikävää, että neuvolassa ei ole otettu sinua vakavammin tässä asiassa aikaisemmin. Yritä nyt kuitenkin vielä saada apua itsellesi.

Itsekkin olen aika pettynyt neuvolan toimintaan, jotenkin hommat hoidetaan kiireellä ja rutiinilla ja kun kysytään että miten olet voinut niin siihen odotetaan aina että vastataan ihan hyvin, jos vastaa jotenkin muuten niin ollaan kyllästyneen oloisia. Itseä ihmetyttää esimerkiksi se, miten vähän henkilökunta katsoo asiakkaita silmiin. Oma terveydenhoitaja kyselee rutiinikysymyksiä ja tuijottaa lähinnä tietokoneruutua koko ajan. Eipä siinä tunnu kovin paljon siltä että eillä oikeasti oltaisi kiinnostuneita.

Paljon voimia ap:lle ja toivon todella että jaksat hakea nyt itsellesi tukea jostain, itsesi ja vauvan takia!