Lapsipornokohu elokuvatähden alastonkuvasta * Onko kuva sinusta taidetta vai lapsipornoa?*

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Jaska-:
Joko kuva on taidetta tai sitten se ei ole.

Ei kiitos, toivottavasti te ette koskaan pääsee tässä asiassa niskan päälle ja määräämään sitä mitä on _taide_. Koska sitähän te tässä efektiivisesti teette.


Mutta tässähän mennään nyt jo ihan eri sfääreihin. Kuka sen taiteen voi määritellä? Ei tämä ole siinä suhteessa mitenkään ainutlaatuinen teos. Monen muunkin kohdalla on käyty samat keskustelut siitä, että mikä on taidetta ja mikä ei.

Mä en kyllä henkilökohtaisesti usko siihen väittämään, että kaikki taiteena luotu olisi taidetta. Ottamatta kantaa juuri tähän teokseen.

Minun mielestäni vertaaminen maalaustaiteeseen taas on vähän kyseenalaista. Ehkä taiteen liikkuminen perinteisiltä aloilta enemmän video- tai valokuvataiteeseen onkin osaltaan ollut yksi syy sille, miksi näitä taidetta vai ei kysymyksiä tulee. Kuvassa, video tai valo, on kuitenkin aina enemmän kyse siitä objektista, minusta se maalattuna hämärtyy, se on vain taiteilijan tulkinta jostain objektista. Siksi, luulisin, alastomuutta (provosoivaa tai ei) sisältävä valo- tai elokuvateos on aina henkilökohtaisempi, intiimimpi ja herkemmin siellä äärirajoilla liikkuva kuin maalaus tai veistos.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hyytikyppynen:
No jaa, olkoot taidetta tai ei, minun mielestä alastomat lapset ei kuulu mihinkään taideteoksiin..

Koskahan ne muuten kieltää ne kerubipatsaat :D

Alfa3XV_Putto.jpg


1_Lid_painting_putto.jpg
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Tää on kaunis kuva, tuo ap:n laittama ei.

Tämä on samab valokuvaajan ottama ja samasta kuvasarjasta. Osassa kuvissa Brooke Shields on kuvattu alasti tavallisena 10-vuotiaana ja osassa taas vahvassa meikissä. KuvsSarjan nimi on The Woman in the Child.

Tämän linkin takaa löytyy aikoinaa lehdessä julkaistu kuvasarja.
http://o-14.narod.ru/bs/garry_gross/index.html
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
Tää on kaunis kuva, tuo ap:n laittama ei.

Tämä on samab valokuvaajan ottama ja samasta kuvasarjasta. Osassa kuvissa Brooke Shields on kuvattu alasti tavallisena 10-vuotiaana ja osassa taas vahvassa meikissä. KuvsSarjan nimi on The Woman in the Child.

Tämän linkin takaa löytyy aikoinaa lehdessä julkaistu kuvasarja.
http://o-14.narod.ru/bs/garry_gross/index.html

Ei kannata kirjoittaa samalla viestiä kun katsoo Strömsötä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
mitä keuhkootte..tehä tykkäätte pornosta kun ketjuja seurannu ...sairasta

No porno jossa on aikuisia, täysi-ikäisiä ihmisiä, jotka itse ovat oikeustoimikelpoisia ja itse päättäneet mennä semmoisiin kuviin/elokuviin on nyt aika HIEMAN eri asia kuin lapsiporno.. :whistle:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:
Alkuperäinen kirjoittaja Swinging Tail:
Kuva on kaunis, mutta malli on liian nuori. Ei sovi lapsi tuollaiseen kuvaan.

Juuri näin. Itse en näe tuossa pornoa, mutta maailmassa on liikaa ihmisiä jotka sen sellaisena näkevät ja siksi en tuollaista julkiseksi todellakaan pistäisi. Enkä antaisi lapsestani tuollaista ottaa.

Mä olen samoilla linjoilla teidän kanssa. Olisi edes vähän jotakin vaatetta päällä, mutta kun ei ole mitään.
 
Ihmeelliseksi on tämä maailma mennyt, kun alastomuus on yhtäkuin porno. En antaisi lapsestani ottaa tuollaisia kuvia, koska tiedän miten paha maailma on nykyään, mutta minusta se on sääli. Se, että on olemassa sairaita ihmisiä jotka saavat kiksejä lapsen alastomasta ruumiista, ei pitäisi tarkoittaa sitä että lapsen alastomuudesta tehdään automaattinen paha. Maailma muuttuu.. aikanaan tuo kuva oli taidetta, nyt siitä on tehty pornoa. Mihin tämä maailma on menossa ja miksi me annetaan sen mennä siihen suuntaan?
 
Jos tuo olisi poika, niin olisiko tämä ollenkaan paha? Tuon ikäisen tytön "tissit" ei pitäisi vielä olla mitenkään seksuaalinen juttu, eihän mitään tissejä edes ole! Alapäätä ei edes näy.

Kyllä meidän pikkutyttö juoksee pihalla vieläkin ilman paitaa enkä näe että hänen yläruumiissaan on tossa vaiheessa vielä mitään sen enempää peiteltävää kuin pojankaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sanna80:
Minusta tuo että lapsi on meikattu ja on keimailevassa asennossa kuvattu ON pornoa. Kaikki kuvat alastomista lapsista ei todellakaan ole. Ikinä en antais omista lapsistani tuollaisia kuvia ottaa enkä TODELLA olisi kovin imarreltu JOS jostain syystä tuollainen kuva itsestäni leviäisi! Ihan järkyttävää!!

Täysin samaa mieltä. Jos hän siinä vaan kylpisi, niin se ei olisi pornoa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Jos tuo olisi poika, niin olisiko tämä ollenkaan paha? Tuon ikäisen tytön "tissit" ei pitäisi vielä olla mitenkään seksuaalinen juttu, eihän mitään tissejä edes ole! Alapäätä ei edes näy.

Kyllä meidän pikkutyttö juoksee pihalla vieläkin ilman paitaa enkä näe että hänen yläruumiissaan on tossa vaiheessa vielä mitään sen enempää peiteltävää kuin pojankaan...

Niin, totta. jos kuvassa olisi poikalapsi, mitän kohua ei olisi... miten me voidaan ajatella näin???
 
Määritelkää porno. :)

Minusta eka kuva on... eh... säädyttömiä ajatuksia muitten säädyttömistä ajatuksista herättävä, arveluttava ja sopimaton. Mutta pornon ymmärrän "rivommaksi", suorasukaisemmaksi.
 

Yhteistyössä