O
oi voi
Vieras
Tämä on oikeasti maailma tyhmin asia saada pahaa oloa ja tiedän että pitäisi olla vain kiitollinen tervesitä ihanista lapsista ja nauttia tästä kaikesta, mutta mulla on aivan hirvittävä kriisi.
Mulla on kome lasta joista nuorin täyttää vuoden. Olen aina ajatellut että haluan ehkä viisi lasta, mutta nyt oikeastaan on koko ajan tuntunut siltä että tämä on mukava luku. Kaikille on tarpeeksi aikaa ja itse ei ole ihan uuvuksissa. Kuitenkin sen verran hommaa että ei huvittaisi leikkiä sillä että tekisi neljännen jos sitten ei jaksakkaan enään näin. Muutenkin alkaa kiinnostamaan vähän omakin tulevaisuus ja ammatti ja omat harrastukset. Töihin en aio vielä mennä, mutta sellainen pieni himo päästä oman jutun pariin koputtelee jo vaisusti.
Silti musta tuntuu aivan kamalan pahalle. Miksi en tahdo lisää lapsia? Oliko tämä tässä? Oliko raskaudet siinä? Se ihana tunne kun joku kasvaa sisällä. Ja se ensimmäinen kerta kuin saa nostaa pienen syliin. Se onni kun saa seurata ihan uutta ihmisen alkua. Se kiintymys ja rakkaus. Miten sitä aina ajattelee että ei sydämmeen mahdu lisää rakkautta kunnes seuraava syntyy ja huomaa olevansa väärässä.
Miksi en kaipaa tuota lisää ja miksi se tuntuu musta pahalta kun en kaipaa sitä?
Ja kun en kerran kaipaa sitä niin miksi musta tuntuu pahalle että en saa sitä enään.
Mä olen aivan rikki siitä että nuorin täyttää vuoden. Pian vauva-aika on ohi. Pian hän kävelee, puhuu, alkaa puuhaamaan omiaan jne. Tietenkin yhteys aina säilyy ja kuviota vaan muuttuu... Mutta kun mun vauva
Mun vauva ei ole pian enään vauva.
Kuka sitten on mun vauva?
Vauvat on niin ihania.
Yhhyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy
Mulla on kome lasta joista nuorin täyttää vuoden. Olen aina ajatellut että haluan ehkä viisi lasta, mutta nyt oikeastaan on koko ajan tuntunut siltä että tämä on mukava luku. Kaikille on tarpeeksi aikaa ja itse ei ole ihan uuvuksissa. Kuitenkin sen verran hommaa että ei huvittaisi leikkiä sillä että tekisi neljännen jos sitten ei jaksakkaan enään näin. Muutenkin alkaa kiinnostamaan vähän omakin tulevaisuus ja ammatti ja omat harrastukset. Töihin en aio vielä mennä, mutta sellainen pieni himo päästä oman jutun pariin koputtelee jo vaisusti.
Silti musta tuntuu aivan kamalan pahalle. Miksi en tahdo lisää lapsia? Oliko tämä tässä? Oliko raskaudet siinä? Se ihana tunne kun joku kasvaa sisällä. Ja se ensimmäinen kerta kuin saa nostaa pienen syliin. Se onni kun saa seurata ihan uutta ihmisen alkua. Se kiintymys ja rakkaus. Miten sitä aina ajattelee että ei sydämmeen mahdu lisää rakkautta kunnes seuraava syntyy ja huomaa olevansa väärässä.
Miksi en kaipaa tuota lisää ja miksi se tuntuu musta pahalta kun en kaipaa sitä?
Ja kun en kerran kaipaa sitä niin miksi musta tuntuu pahalle että en saa sitä enään.
Mä olen aivan rikki siitä että nuorin täyttää vuoden. Pian vauva-aika on ohi. Pian hän kävelee, puhuu, alkaa puuhaamaan omiaan jne. Tietenkin yhteys aina säilyy ja kuviota vaan muuttuu... Mutta kun mun vauva
Mun vauva ei ole pian enään vauva.
Kuka sitten on mun vauva?
Vauvat on niin ihania.
Yhhyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy