Lapsiluku täynnä ja tuntuu niin tyhjälle.

[oi voi]

Tämä on oikeasti maailma tyhmin asia saada pahaa oloa ja tiedän että pitäisi olla vain kiitollinen tervesitä ihanista lapsista ja nauttia tästä kaikesta, mutta mulla on aivan hirvittävä kriisi.

Mulla on kome lasta joista nuorin täyttää vuoden. Olen aina ajatellut että haluan ehkä viisi lasta, mutta nyt oikeastaan on koko ajan tuntunut siltä että tämä on mukava luku. Kaikille on tarpeeksi aikaa ja itse ei ole ihan uuvuksissa. Kuitenkin sen verran hommaa että ei huvittaisi leikkiä sillä että tekisi neljännen jos sitten ei jaksakkaan enään näin. Muutenkin alkaa kiinnostamaan vähän omakin tulevaisuus ja ammatti ja omat harrastukset. Töihin en aio vielä mennä, mutta sellainen pieni himo päästä oman jutun pariin koputtelee jo vaisusti.

Silti musta tuntuu aivan kamalan pahalle. Miksi en tahdo lisää lapsia? Oliko tämä tässä? Oliko raskaudet siinä? Se ihana tunne kun joku kasvaa sisällä. Ja se ensimmäinen kerta kuin saa nostaa pienen syliin. Se onni kun saa seurata ihan uutta ihmisen alkua. Se kiintymys ja rakkaus. Miten sitä aina ajattelee että ei sydämmeen mahdu lisää rakkautta kunnes seuraava syntyy ja huomaa olevansa väärässä.
Miksi en kaipaa tuota lisää ja miksi se tuntuu musta pahalta kun en kaipaa sitä?
Ja kun en kerran kaipaa sitä niin miksi musta tuntuu pahalle että en saa sitä enään.

Mä olen aivan rikki siitä että nuorin täyttää vuoden. Pian vauva-aika on ohi. Pian hän kävelee, puhuu, alkaa puuhaamaan omiaan jne. Tietenkin yhteys aina säilyy ja kuviota vaan muuttuu... Mutta kun mun vauva


Mun vauva ei ole pian enään vauva.
Kuka sitten on mun vauva?

Vauvat on niin ihania.

Yhhyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyy

 

[iojewfd]

älä tee lasta vain vauvan vuoksi. Se kasvaa kuitenkin

Siinä ei oikeesti ole mitään järkeä, täytyy haluta myös se 2v. ja 10v. ja murkku Ei aikaa voi pysäyttää...

 

[tsilleen]

mulla oli kans samat tunteet kun nuorin oli 1v. ONNEKSI mies ei ryhtynyt enää kolmatta tekemään. Oltaisiin oikeesti oltu pississä. Nuorimmaiselta kun löytyi lonkkaluksaatio 1,5 vuotiaana. Sitä ollaan hoidettu JO 1,5 VUOTTA. Siihen kun olisi ollut vielä vauva kannettavaksi kipsatun lapsen kanssa... Huhhuh...
Loppui muuten vauvakuumeet aika hyvin, vieläkään tämä lapsi ei ole lonkaltaa terve. En uskalla enää haaveilla kolmannesta, tää on tarpeeks rankkaa näinkin

 

["vieras"]

Mulla lapsiluku ja mitta täynnä.

 

[sama täällä]

Tiedän mitä tarkoitat minä haluaisin lapsia lisää, mies ei.

 

["a.p"]

Sehän siinä on ja siksi en tahdokkaan tehdä lisää lapsia kun tiedän että kolme leikki-ikäistä on jo aika sakki viihdytettäväksi. Etenkin kun esikoinen on erityislapsi ja vaatii todella paljon huomiota.

Tuntuu vaan niiiiiiin pahalle kun aika menee niin nopeaan. Mä haluaisin vaan ihan hetken vielä pitää pienintä vauvana. Vähän vielä nauttia siitä kun toinen on ihanihanihan pieni ja tuhisee rintaa vasten ja jokeltelee ja touhuu aivan hassuja. Ei vielä uhmaa, neuvotteluja, lahjontaa ja uhkailuja. Riittää kun on äiti, syli, ruokaa ja vaippa niin elämä hymyää.
Siinä sitä köllitään sohvalla ja toinen mönki päällä ja nauraa katketakseen. Välillä vähän hörppäsee maitoa ja nukahtaa.

Vauva-aika on niin parasta. Miksi se on niin lyhyt?

Ei niin ettei nuo isommatkin olisi sydänkäpysiä, mutta onhan se aivan erillaista. Ehkä sitä jotenkin kolmannen kohdalla osaa arvostaa niin tätä aikaa kun tietää että se ei tule takaisin.


:C

 

[tytönjapoikienmamma]

No mun viimeinen "vauvani" täyttää pian kolme.....

Mutta tosiaan, tuon kuvailemasi tunteen perusteella ei tosiaan kannata tehdä enää vauvoja. Ja muutenkin , kolmessa lapsessakin on aika lailla hommaa, ja kaikille on kiva saada tosiaan aikaa, rahaa , tilaa, huopmiota...tmv. riittämään kunnolla.

 

["a.p"]

mulla oli kans samat tunteet kun nuorin oli 1v. ONNEKSI mies ei ryhtynyt enää kolmatta tekemään. Oltaisiin oikeesti oltu pississä. Nuorimmaiselta kun löytyi lonkkaluksaatio 1,5 vuotiaana. Sitä ollaan hoidettu JO 1,5 VUOTTA. Siihen kun olisi ollut vielä vauva kannettavaksi kipsatun lapsen kanssa... Huhhuh...
Loppui muuten vauvakuumeet aika hyvin, vieläkään tämä lapsi ei ole lonkaltaa terve. En uskalla enää haaveilla kolmannesta, tää on tarpeeks rankkaa näinkin

Iso hali sinne!
Meillä on nyt kolme vuotta tutkittu mun esikoista ja vieläkään ei olla saatu tutkimuksia loppuun.
Ehkä sitten ensi vuonna... Sehän tässä sitä realiteettia tuo kun saa huomata että omallakin lapsella voi olla haasteita ja mikään ei takaa ettei niitä tulisi seuraavillekkin.

 

["a.p"]

[QUOTE="vieras";25050760]Mulla lapsiluku ja mitta täynnä.[/QUOTE]

<3

 

[tsilleen]

[QUOTE="a.p";25050799]Iso hali sinne!
Meillä on nyt kolme vuotta tutkittu mun esikoista ja vieläkään ei olla saatu tutkimuksia loppuun.
Ehkä sitten ensi vuonna... Sehän tässä sitä realiteettia tuo kun saa huomata että omallakin lapsella voi olla haasteita ja mikään ei takaa ettei niitä tulisi seuraavillekkin.[/QUOTE]

Meillä esikoinen on sit jäänyt väkisinki vähemmälle huomiolle. Tuntuisi todella väärältä alkaa tekemään enää lisää lapsia. Olen sitä mieltä että kun saadaan tää v***' pitkä hoitoruljanssi päättymään, ollaan onnellisia just tällä kokoonpanolla. Ei sitä usko miten tärkeää on terveys! Ja se että lapsi saa itse kävellä eikä kolmevuotiaana vielä pyytää "voitko äiti viedä minut omaan huoneeseen". Kun ei voi käydä edes potallakaan, ja muuten siis terve lapsi kyseessä. Vauvana meni lääkäreiltä sormien välistä, nyt sitten kärsitään reilusti!

 

["a.p"]

Meillä esikoinen on sit jäänyt väkisinki vähemmälle huomiolle. Tuntuisi todella väärältä alkaa tekemään enää lisää lapsia. Olen sitä mieltä että kun saadaan tää v***' pitkä hoitoruljanssi päättymään, ollaan onnellisia just tällä kokoonpanolla. Ei sitä usko miten tärkeää on terveys! Ja se että lapsi saa itse kävellä eikä kolmevuotiaana vielä pyytää "voitko äiti viedä minut omaan huoneeseen". Kun ei voi käydä edes potallakaan, ja muuten siis terve lapsi kyseessä. Vauvana meni lääkäreiltä sormien välistä, nyt sitten kärsitään reilusti!

Meillä on sinänsä eri kun on kyse neurologisesta poikkeavuudesta niin mun pitää vaan toivoa että minä selviän tästä täysijärkisenä ja että saa annettua esikoiselle sellaiset eväät että tulee pärjäämään.

Meilläkin meni lääkärin ohi. Minä vielä useaan ilmaisin huoleni, mutta ei kuulemma ollut aihetta. Onneksi sitten päiväkodissa ottivat tosissaan ja asiaa alettiin viemään eteenpäin.

Musta tuntuu että meillä ehkä kskimmäinen kärsii tästä tilanteesta jallisesti eniten. Vaikka onkin kotona mun kanssa niin tietenkin vauva vie aina aikaa ja kun esikoinen tulee kotiin eskarista niin kaikki energia menee sinne suuntaan. Ehkä jos esikoisella ei olisi haasteita niin saattaisin tehdäkkin sen neljännen. Nyt ei ole mitään järkeä. Pitää vaan odottaa että toinen kasvaa ja toivoa että ikä helpottaa.

Sellastahan tämä elämä. Ei voi oikein tietää mitä nurkan takana odottaa. Toivottavasti teillä pikkasen lonkat paranee ja hän pääsee aikanaan viettämään vauhdikasta pienen ihmisen elämää. Ja onneksi on monenlaista ihanaa vaikka ei ihan muitten perässä pysyisikään

Meillä esikoinen ei oman poikkeavuuden takia pysy ihan ikätovereiden mukana, mutta eipä se menoa haittaa Kun on itseluottamus kohdillaan niin mikäpä siinä on mennessä.

 

[yksi riitti]

ei siitä kannata syyllisyyttä kantaa, jos ei halua enää uutta vauvaa. Jotenkin tulee mieleen, että epäiletkö ettet ole ollut ihan aito tunteissasi jos nyt et ihan täysillä kaipaakaan neljättä.

Ihmisellä on oikeus myös ristiriitaisiin tunteisiin, ei niistä kannata painetta ottaa. Tunteita yliarvostetaan nykyisin. Siis väärällä tavalla. Ikään kuin ne olisivat ehdottomia toimintakäskyjä. Joskus niitä täytyy vain sietää ja kohtauttaa niille olkiaan. Ei saa olla kenenkään orja, ei tunteidenkaan.