Lapsia ilman miestä?

Olen aikuinen enkä ymmärrä.
Mielestäni ei ole mitenkään itsekkäämpää tehdä lapsia yksin kuin tehdä niitä parisuhteessa.

Mitä vastaat siinä vaiheessa, kun lapsi kysyy missä hänen isänsä on?

 

[QUOTE="vieras";25602663]Mitä vastaat siinä vaiheessa, kun lapsi kysyy missä hänen isänsä on?[/QUOTE]

Kerron että halusin kovasti hänet, mutta en parisuhdetta joten ... ja loppu riippuu sitten siitä miten lapsi on alkunsa saanut eli esim. kävin hedelmällisyysklinikalla tai sain "vauvansiemenlahjan" ystävältä tms.

 

en olisi hankkinut lapsia.

Vielä nuorempana ja hupsumpana kuin nyt kuvittelin eläväni vanhapiikana koko elämäni reissaillein ja tyyliin perustaen orpokoteja Afrikkaan. No, toisin kävi, muttei se tietysti ole myöhäistä sittenkään kun lapset kasvaa isoksi.

 

Tuskin.
Mulla on niin perinteinen perhekäsitys että en todellakaan edes mieti "tekeväni" koskaan lapsia suunnitelmallisesti yksin.
Mua muutenkin hitusen etoo kun jotkut "tekevät" lapsen koska "mä haluuun".

Mä oon kyllä ikäni puolesta varmaan vähän jäävi vastaamaan tällaseen kysymykseen, ehkä joskus nelikymppisenä vois paremmin vastata..

 

Tuskin.
Mulla on niin perinteinen perhekäsitys että en todellakaan edes mieti "tekeväni" koskaan lapsia suunnitelmallisesti yksin.
Mua muutenkin hitusen etoo kun jotkut "tekevät" lapsen koska "mä haluuun".

Mä oon kyllä ikäni puolesta varmaan vähän jäävi vastaamaan tällaseen kysymykseen, ehkä joskus nelikymppisenä vois paremmin vastata..

Perinteisen perhekäsityksen ymmärrän, mutta tuota etomiskohtaa en.
Mistä muusta syystä kukaan lopulta lapsia "tekee" kuin siksi, että haluaa lapsen?
Mikä olisi pätevämpi syy?

 

Enpä usko.

 

Olen aikuinen enkä ymmärrä.
Mielestäni ei ole mitenkään itsekkäämpää tehdä lapsia yksin kuin tehdä niitä parisuhteessa.

Minusta on itsekästä hankkia lapsia ihan vain siksi että itse haluaa, pysähtymättä ollenkaan miettimään, haluaisiko kyseinen lapsi syntyä isättömäksi.

Tietenkään sellainen ihminen, joka ei ole kasvanut isättä, ei voi koskaan ymmärtää, millaista kipua ja tuskaa isättömyys lapselle aiheuttaa.

 

[QUOTE="eee";25602803]Minusta on itsekästä hankkia lapsia ihan vain siksi että itse haluaa, pysähtymättä ollenkaan miettimään, haluaisiko kyseinen lapsi syntyä isättömäksi.

Tietenkään sellainen ihminen, joka ei ole kasvanut isättä, ei voi koskaan ymmärtää, millaista kipua ja tuskaa isättömyys lapselle aiheuttaa.[/QUOTE]

Itselleni aiheutui valtavasti tuskaa kun jouduin asumaan myös isäni kanssa. Ei se ihan noin mustavalkoista ole.

 

[QUOTE="eee";25602803]Minusta on itsekästä hankkia lapsia ihan vain siksi että itse haluaa, pysähtymättä ollenkaan miettimään, haluaisiko kyseinen lapsi syntyä isättömäksi.

Tietenkään sellainen ihminen, joka ei ole kasvanut isättä, ei voi koskaan ymmärtää, millaista kipua ja tuskaa isättömyys lapselle aiheuttaa.[/QUOTE]

En tunne ketään isättömänä kasvanutta ihmistä, joka olisi kokenut sen vuoksi kipua ja tuskaa vaan osa on jopa omien lapsuudenkokemustensa vuoksi itsekin päätynyt hankkimaan lapsensa yksin. Eli moinen "isättömyyden kipu" ei varmasti ole mikään automaatio.

 

En ole tehnyt. Ehkä olisi pitänyt yrittää...

 

Perinteisen perhekäsityksen ymmärrän, mutta tuota etomiskohtaa en.
Mistä muusta syystä kukaan lopulta lapsia "tekee" kuin siksi, että haluaa lapsen?
Mikä olisi pätevämpi syy?

Suurinosa varmaan "tekeekin" juuri ton takia että haluaa, mulla jäi vähän tyngäksi toi mielipide tuohon, eli mun mielestä haluamiset menee jo liian pitkälle siinä vaiheessa jos lähdetään keinohedelmöitykseen yksin.
Mun mielestä jokaiselle lapselle pitäis pyrkiä antamaan mahdollisuus molempiin vanhempiin, tietty siihen ei joskus voi itse vaikuttaa.
En mä kuitenkaan ketään sen takia tuomitse, mutta itse en voi kuvitella että toimisin niin, enkä ymmärrä miksi kukaan tekee niin.

Mä kyllä edelleenkin pidän itseäni vähän jäävinä olemaan yhtään mitään mieltä koko asiasta, koska en ole itse ikinä ollut siinä tilanteessa että edes haluaisin lasta.

 

Todella vaikea sanoa. Nyt kuitenkin ikää vasta alle 30 ja kaksi lasta ihan miehen kanssa hankittuna niin paha mennä sanomaan, mitkä olisi ajatukset 10 vuoden päästä jos ei olisi lapsia tai miestä. Vauvakuume oli, mutta en olisi nuorena lähtenyt hommaan yksin vaan olisin toivonut, että mies löytyy. Voi olla, että kuume olisi mennyt ajan kanssa ohi.

 

Mielestäni tämä on aika kinkkinen juttu. Olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat, sekä isän, että äidin. Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa. Yhtä hyvin ero voi tulla kuukausi lapsen syntymästä ja isä tai äiti voi vaan ottaa ja lähteä, jolloin lapsi jää ilman toista vanhempaa. En silti ehkä kuitenkaan lähtisi oikein suunnitelmallisesti hankkimaan lasta sellaiseen tilanteeseen. Koska biologiakin kertoo, että lapsen saamiseen tarvitaan niin miestä kuin naista. Vaikkakin nykytiede mahdollistaa sen lapsen saamisen ilman miestä. Se tuntuu jotenkin väärältä moraalisesti. Itse olisin hyvin onneton, jos minulla ei olisi koskaan ollut isää tai äitiä. Erona tietysti se, että minä tiedän millaista se on kun on molemmat vanhemmat. Jos syntyy tilanteeseen missä toista ei ole, ei tiedä mistä jää paitsi. Siinä kohtaa tuleekin kysymys, onko se siis oikein. Ihmiset myös reagoivat asioihin eri tavalla. Jollekin se voi olla hyvin iso juttu, ja kalvaa paljonkin, kun jollekin se taas voi olla ihan ok, jos ei osaa kaivata jotakin mitä ei ole koskaan ollut. Mutta onko se riskeeraamisen arvoista. Ja sitä nyt ymmärrän kaikista vähiten, että jotkut naiset/äidit ajattelevat, että heillä on oikeus tehdä lapsi yksin, mutta homoilla ja laesboilla ei ole oikeutta moiseen. Se on erittäin kaksinaismoralistista. Silloin ajattelee olevansa parempi kuin joku toinen, ja se kuvottaa minua. Mutta niin, empä osaa vastata. Tuskin olisin yksin moiseen lähtenyt. Ehkä kuitenkin kallistun sille kannalle, että se olisi minulta itsekästä. Tosi tilanteen tullen voisin toki olla eri mieltä, joten en voi vastata olevani ehdottomasti jotakin mieltä.

 

mitä luultavimmin olisin hankkinut, mutta selkeästi vanhemmalla iällä kuin mitä nyt kun mies löytyi