0
00ap00
Vieras
Tiedän toki ettei lapsia tuosta vain hankita. Niitä saadaan. Ehkä. Jos on tuuria.
Olen seurustellut 6 vuotta saman miehen kanssa. Koko suhde ollut tosi vaikea ja pariin kertaan erottukin. Meillä ensinnä ovat aivan eri elämänsuunnitelmatkin luonne-erojen päälle.
Itse olen alkanut haluta eroa, muutin jo vuosi sitten omaan asuntoonikin, olemme siis silti seurustelleet.
Mies taas haluaa sulkea silmänsä kaikilta ongelmilta ja haluaa ainakin kihloihin ja lapsia! (Ja vielä vuosi sitten totesi ettei niitä varmaan halua, jo on mieli muuttunut kun kaveripiirinsä perheellistyy)
Olen kertonut rehellisesti mitä mietin ja todennut että meillä ei ole aikomusta edes asua samalla paikkakunnalla tulevaisuudessa niin mitenköhän tähän sopisi nyt vaikka lapsi?
Mies holkkuu että jos suhde epäonnistuu tulevaisuudessa niin epäonnistukoon mutta lastamme tuskin koskaan silti katuisin!??
Parasta on että mies perustelee että meidän ei kannata enää erota koska jos minä haluan lapsia niin minulle alkaa tulla ikä vastaan. Olen siis 29-vuotias.
Mies siis on nyt tosi pelästynyt siitä että keskustelin tämän kanssa erittäin vakavasti suhteemme tulevaisuudesta ja siitä että emme ole kovin hyvä pari. Oli ennen aikamoinen pelimies ja suhteemme aikanakin kova sikailija mutta nyt kun ikää on alkanut hänelle tulla, on näköjään huomannut että en olekaan hullumpi seurustelukumppani, paha vain että menneitä en voi unohtaa.
Jotenkin vain jäi pahasti kaihertamaan tuo ukon tyhmä heitto että en ehdi enää saada uutta parisuhdetta ja lapsia. Tietää kyllä että lapsia haluan paljonkin. Ja tässä niitä minulle tarjottaisiin ja ajatus alkoi kuulostaa hullun kiinnostavalta. Koska mitäs jos en enää tosiaan löydäkään uutta suhdetta?
Toisaalta kun tuo on tuollainen niin pitäisi varautua yksinhuoltajuuteen. Mutta tässä iässä siitä kai selvittäisiin. Ja ikää alkaa olemaan. Olisiko ihan hullua koettaa hankkia lapsi vaikka tietää että suhde päättyy?
Olen seurustellut 6 vuotta saman miehen kanssa. Koko suhde ollut tosi vaikea ja pariin kertaan erottukin. Meillä ensinnä ovat aivan eri elämänsuunnitelmatkin luonne-erojen päälle.
Itse olen alkanut haluta eroa, muutin jo vuosi sitten omaan asuntoonikin, olemme siis silti seurustelleet.
Mies taas haluaa sulkea silmänsä kaikilta ongelmilta ja haluaa ainakin kihloihin ja lapsia! (Ja vielä vuosi sitten totesi ettei niitä varmaan halua, jo on mieli muuttunut kun kaveripiirinsä perheellistyy)
Olen kertonut rehellisesti mitä mietin ja todennut että meillä ei ole aikomusta edes asua samalla paikkakunnalla tulevaisuudessa niin mitenköhän tähän sopisi nyt vaikka lapsi?
Mies holkkuu että jos suhde epäonnistuu tulevaisuudessa niin epäonnistukoon mutta lastamme tuskin koskaan silti katuisin!??
Parasta on että mies perustelee että meidän ei kannata enää erota koska jos minä haluan lapsia niin minulle alkaa tulla ikä vastaan. Olen siis 29-vuotias.
Mies siis on nyt tosi pelästynyt siitä että keskustelin tämän kanssa erittäin vakavasti suhteemme tulevaisuudesta ja siitä että emme ole kovin hyvä pari. Oli ennen aikamoinen pelimies ja suhteemme aikanakin kova sikailija mutta nyt kun ikää on alkanut hänelle tulla, on näköjään huomannut että en olekaan hullumpi seurustelukumppani, paha vain että menneitä en voi unohtaa.
Jotenkin vain jäi pahasti kaihertamaan tuo ukon tyhmä heitto että en ehdi enää saada uutta parisuhdetta ja lapsia. Tietää kyllä että lapsia haluan paljonkin. Ja tässä niitä minulle tarjottaisiin ja ajatus alkoi kuulostaa hullun kiinnostavalta. Koska mitäs jos en enää tosiaan löydäkään uutta suhdetta?
Toisaalta kun tuo on tuollainen niin pitäisi varautua yksinhuoltajuuteen. Mutta tässä iässä siitä kai selvittäisiin. Ja ikää alkaa olemaan. Olisiko ihan hullua koettaa hankkia lapsi vaikka tietää että suhde päättyy?
