Mun mielestäni on tosi outoa vaatia lapselta rahaa kotona asumisesta. Varsinkin, jos kyseessä on sen ikäinen lapsi että yhteiskuntakin vielä osallistuu lapsen elättämiseen lapsilisien muodossa. Ja kun vertaillaan keski-ikäistä huoltajaa ja elämäänsä aloittelevaa (täysi-ikäistä) lasta, kannattaa muistaa ettei sillä lapsella ole vielä mitään. Ei säästöjä, ei sijoituksia, ei perintöä, ei välttämätöntä irtaimistoa, ei mitään.
Mun mieheni asui kotona 23-vuotiaaksi ja teki kohtuullisen hyvin palkattuja töitä. Hän olisi maksanut vanhemmille, mutta nämä eivät halunneet ottaa rahaa vastaan. Sen sijaan vanhemmat opettivat pojalleen osakesijoittamisen alkeet. No, 23-vuotiaana miehelläni oli sen verran rahaa, että sai opiskeltua kaksi yliopistotutkintoa ottamatta yhtään lainaa. Ja vielä tänäkin päivänä noita rahoja ja niitten tuottoja on parikymmentä tuhatta euroa jäljellä pahan päivän varalta. Että niin surkea rahankäyttäjä tuli minun miehestäni.
Minun vanhempani olivat vielä säälittävämpiä. He eivät käyttäneet lapsilisiäni ollenkaan ruokaan tai asumiseen, vaan ainoastaan minun omiin vaatteisiini ja harrastuksiini. Säästöön jääneet lapsilisät sain käyttööni 16-vuotiaana. Kävin vaihto-oppilaana, ajoin ajokortin, opiskelin yliopistossa ja vältyin minäkin ottamasta opintolainaa. (tosin minun tapauksessani rahoista ei jäänyt mitään talteen...)
Mieheni ja minä olemme molemmat melko hyviä rahankäyttäjiä, vaikka itse sanonkin. Vaikka rahaa on, ostamme todella harkiten. Ainoastaan ruokaan "tuhlailemme", sillä olemme eläneet puurolla opiskeluaikamme ihan siinä missä muutkin yliopisto-opiskelijat. Ja olemme yhtä mieltä siitä, että omaa lasta autetaan kaikin keinoin itsenäiseen elämään, niin kuin meitäkin on autettu.
