koiraihminen
[QUOTE="sasa";29053978]Höpö höpö taas näitä hölinöitä ja pelotteluja. Meille tuli metsästyskoira kerrostaloon kun olin kuusivuotias. Minun hommiani oli koulusta tullessa ulkoiluttaa. Ei siinä ollut vaihtoehtoja kuten ei läksyjentekemisessäkään. Nyt kun olen yli neljänkymmenen, meillä on edelleen koiria, tällä hetkellä kaksi. Ihan älyttömiä tuollaiset jutut, että vasta yläasteiässä ulkoilutetaan. Tai lomamatkat tai muut. Koira on perheenjäsen ja rajoittaa elämää, simple as that.[/QUOTE]
No jooo....
Mielestäni kyse ei ole pelottelusta vaan realiteeteista.
Kotonani on aina ollut koira. Itse kinusin koiraa ajatuksella "kyllä minä sen hoidan" 8-luokkalaisena. Halusin koiran jopa omiin nimiini. Ja olin vastuuntuntoinen teini, "kympin tyttö".
Silti, jos äiti ja isä eivät olisi koiraa oikeasti myös halunneet, olisi se jäänyt ihan heitteille. Kun teinin menot kutsuvat, ne kutsuvat ja koira jää. En myöskään ollut halukas ottamaan koiraa mukaani opsikelija-asuntoon, kun muutin kotoa 18-vuotiaana vaan se jäi vanhemmilleni. Se siitä vastuuntunnosta.....
Meillä on nyt koira. Se hankittiin ennen lapsia harkitusti. Jos emme asuisi maalla ja meillä ei olisi aidattua pihaa, en tiedä, miten olisin selvinnyt ajoittaisia "yh-jaksoja" lasten ja koiran kanssa, kun mies on ollut muualla töissä.
Ongelmia on aiheuttanut mysö kyläilyt. Koiramme on jahtaavaa lajia ja valitettaavasti ystäväperheillämme on järjestään kissoja. Eli joka kerta, kun on ollut kissaperhevierailuja yön yli, olemme joutuneet miettimään, mitä koiran kanssa tehdään.
Kun koira joutui onnettomuuteen, olimme rahallisesti aika tiukoilla pitkään, kun onnettomuus sattui aikaan, jolloin elimme vain miehen palkalla ja itse olin äitiyslomalla.
Kun tästä koirasta aika jättää, emme varmasti hanki koiraa vähään aikaan, niin ihana kuin koira onkin ihan ed. mainituista syistä johtuen.
Kyllä näitä on syytä miettiä ennemmin etukäteen kuin jälkikäteen.
No jooo....
Mielestäni kyse ei ole pelottelusta vaan realiteeteista.
Kotonani on aina ollut koira. Itse kinusin koiraa ajatuksella "kyllä minä sen hoidan" 8-luokkalaisena. Halusin koiran jopa omiin nimiini. Ja olin vastuuntuntoinen teini, "kympin tyttö".
Silti, jos äiti ja isä eivät olisi koiraa oikeasti myös halunneet, olisi se jäänyt ihan heitteille. Kun teinin menot kutsuvat, ne kutsuvat ja koira jää. En myöskään ollut halukas ottamaan koiraa mukaani opsikelija-asuntoon, kun muutin kotoa 18-vuotiaana vaan se jäi vanhemmilleni. Se siitä vastuuntunnosta.....
Meillä on nyt koira. Se hankittiin ennen lapsia harkitusti. Jos emme asuisi maalla ja meillä ei olisi aidattua pihaa, en tiedä, miten olisin selvinnyt ajoittaisia "yh-jaksoja" lasten ja koiran kanssa, kun mies on ollut muualla töissä.
Ongelmia on aiheuttanut mysö kyläilyt. Koiramme on jahtaavaa lajia ja valitettaavasti ystäväperheillämme on järjestään kissoja. Eli joka kerta, kun on ollut kissaperhevierailuja yön yli, olemme joutuneet miettimään, mitä koiran kanssa tehdään.
Kun koira joutui onnettomuuteen, olimme rahallisesti aika tiukoilla pitkään, kun onnettomuus sattui aikaan, jolloin elimme vain miehen palkalla ja itse olin äitiyslomalla.
Kun tästä koirasta aika jättää, emme varmasti hanki koiraa vähään aikaan, niin ihana kuin koira onkin ihan ed. mainituista syistä johtuen.
Kyllä näitä on syytä miettiä ennemmin etukäteen kuin jälkikäteen.