Lapsi joka ei osaa/halua leikkiä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ihmeissään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

Ihmeissään

Vieras
Mitä tehdä 6v lapselle, joka ei osaa leikkiä eikä halua leikkiä. Ulkona kyllä mennä viipottais aamusta iltaan, on energinen ja liikunnallinen, mutta kotona leluja tursuavat hyllyt saavat olla rauhassa. Sisällä istuisi vain tv:n ääressä, kiukkuilee, tietokoneella tahtoisi pelata muttei saa koska tulee kiukkuiseksi siitäkin.

Olen yrittänyt ohjata sadepäivinä leikkimään, näyttänyt mitä voisi leikkiä ja antanut vinkkejä että näin mutta poika vain katsoo silmät selällään ilmeellä että et oo tosissas, ei ota neuvoja kuuleviin korviinsakkaan. Leluja pojalla on ja uusiakin ostettiin yhdessä vaiheessa paljon, luultiin kyllästyneen vanhoihin samoihin, mutta ei auta. Tunnin poika niitä pyörittää ja sinne ne jäävät kopan pohjalle pölyttymään. Jos pojan joskus saa leikkimään, aika menee riehuessa, villitsee nuorempia ja juoksee tai leikkii pyssyleikkejä "tappaen" kaikki sisarukset. Tv:n, tietokoneen ym. käyttöä on rajoitettua radikaalisti, joten sisällä ollessaan poika kulkee mankuen tai istuu sohvalla. Uhkailut ei auta, lelukopat on uhattu nostaa kaikki pois, silloin alkaa itkeä niiden perään. Pitääkö mun viedä tuo poika lääkäriin ja kysyä että miten ihmeessä lapsen saa leikkimään?!?
 
Lelut ovat mälsiä. Askartelu- ja rakentelutarvikkeet voisivat olla kiinnostavampia, sellaiset, joiden kanssa ei ole "oikeaa" tapaa leikkiä, saa tehdä mitä tahansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jonsered:
Lelut ovat mälsiä. Askartelu- ja rakentelutarvikkeet voisivat olla kiinnostavampia, sellaiset, joiden kanssa ei ole "oikeaa" tapaa leikkiä, saa tehdä mitä tahansa.

Pojalla on 1 kaapillinen askartelutarvikkeita, muovailuvahoja, paperia, erilaisia kyniä, sakset, tarroja, vesivärit, siellä ne saa olla rauhassa. Monesti poika sanoo ettei halua leikkiä koska siitä tulee sotkua ja ne pitää kerätä. Vaikka keräykseen saa kyllä apua. Ja sanoo myös sitä ettei voi leikkiä koska omistaa monta sisarusta, jotka pilaavat leikit. Tähänkin on tehty sellainen juttu että on annettu leikkiä 1.5v nuoremman veljensä kanssa suljettujen ovien takana mutta eihän sitä voi määräänsä enempää 2 muuta rajoittaa menemästä toiseen huoneeseen.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Ä-2:
Mulla on samallainen 6-v poika! legot on ainoat millä joskus leikkii!! Alle 4-v:nä ei leikkinyt ollenkaa...


Meillä tämä 6v terrorisoi sitten 1.5v nuoremman pikkuveljensäkin leikit. Nuorempaa vielä kiinnostais leikit mutta kun ovat paita ja peppu, tämäkään ei leiki kun ei saa kaveria.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Ä-2:
Mulla on samallainen 6-v poika! legot on ainoat millä joskus leikkii!! Alle 4-v:nä ei leikkinyt ollenkaa...


Meillä tämä 6v terrorisoi sitten 1.5v nuoremman pikkuveljensäkin leikit. Nuorempaa vielä kiinnostais leikit mutta kun ovat paita ja peppu, tämäkään ei leiki kun ei saa kaveria.

Meillä repii lelut pikkuveljen 1,3v kädestä, kamppailee, tönii ja kiusaa muuten vaan! ulkona ei osaa puhua huutaa ja juoksee vaan jos ole kokoajan ohjelmaa! Oon käyny psygologilla pojan kanssa mutta on kuulemma vain vilkas ja herkkä...yms.
 

Similar threads

H
Viestiä
12
Luettu
6K
P

Yhteistyössä