Lapsi jätti kutsumatta synttäreilleen yhden pojan luokaltaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minunkaan mielestäni kiusaajaa ei tarvitse kutsua, mutta toisaalta kiusaaminen olisi voinut vähentyäkin, jos tämä lapsi olisi saanut kutsun. Tuon ikäiset lapset ovat aika helposti "lahjottavissa" ja synttärikutsu voi olla juuri sellainen, jonka jälkeen lapsi ei enää haluakaan kiusata kutsujaansa. On tietysti olemassa niitäkin lapsia, joita ei yksinkertaisesti voi kutsua ilman, että lapsella on oma vanhempi tai joku muu aikuinen huolehtimassa.

Tämä koko luokan kutsuminen on aika uusi ilmiö ja johtuu varmaankin siitä, että luokkakoot ovat pienentyneet ja kodit suurentuneet. Omassa lapsuudessani kukaan ei kutsunut synttäreilleen koko luokkaa eikä edes kaikkia samaa sukupuolta olevia. Nekin, joilla olisi ollut mahdollisuus järjestää 20-40 lapsen juhlat, eivät sellaista tehneet. Sitä olisi luultavasti pidetty pröystäilynä. Tavallista oli, että synttäreillä oli muutama koulukaveri, muutama pihakaveri ja samaa ikäluokkaa olevat synttärisankarin sisarukset. Ei syntynyt koskaan sitä ongelmaa, että vain yksi olisi jätetty kutsumatta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;25687433:

Meillä ainakin 80 -luvulla kutsuttiin koko luokka (yli 30 lasta) ja ihan tavallinen perhe oltiin. Ei pröystäilyä. Eikä oltu ainoita. Tottakai välillä oli synttäritä ihan pienellä porukalla tai vain esim luokan tytöt.
 
[QUOTE="pontso";25687391]Eli haluatteko ihan oikeesti teidän lapsen juhliin kiusaajan? Joka loukkaa lapsesi koskemattomuutta, yksityisyyttä, satuttaa niin henkisesti kuin fyysisesti, tekee asioita mistä vois tehä vaikka rikosilmoituksenkin? Ihan siis oikeeta kiusaamista, oikea kiusaaja.
Ei puhuta nyt pipon maahan heittämisestä, tai että sinä oot tyhmä- sanoista, mä en oo enää sun kaa jos sä et nyt leiki mun kaa... se on ihan eri juttu sit tuo tommonen.[/QUOTE]

Hmm, eikö ollut kyse ekaluokkalisista? Kovin kummoista ei se kiusaaminen voi olla vielä tuossa iässä jos normaaleista lapsista puhutaan. Paikallahan on aikuisia jotka voi puuttua kiusaamiseen.
 
[QUOTE="mä";25687430]Eli kiusaaja pitäisi kutsua ja pilata samalla oman lapsen juhlat.
Jos mun lapsi ja puolet luokasta joutuu kestämään tän tyypin törkeetä käytöstä niin ei todellakaan tarvitse kutsua kiusaajaa juhliin. Asia selvitetään kyllä ja kerrotaan miksi häntä ei ole kutsuttu.
Ja siis koulussakin on käyty läpi kyseisen lapsen kanssa hänen käytöstään mutta se vaan jatkuu ja jatkuu.... ei niin törkeenä kuin ennen mutta kuitenkin.
Pojan äidin mielestä on normaalia että toisia haukutaan, kampitaan , uhkaillaan sekä revitään niin että vaatteet hajoo :( pojat on poikia.[/QUOTE]

Minä näkisin tämän myös erinomaisena mahdollisuutena laittaa kiusaaja kuriin. On ekaluokkalaista aika helppo kiristää juhlissa että nyt kunnolla tai saat lähte kesken juhlien kotiin. Minusta olisi kiva seurata tilannetta ja laittaa oman lapsen kanssa kiusaaja olemaan kunnolla. Vähän puhtia hei äidit! Ekaluokkalaisille vielä pärjää.
 
ap:n lapsi vielä kiva-kouluprojektissa ja äiti antaa kiusata takaisin kiusaajaa. olisitte jättäneet sitten useamman ilman kutsua. toi on sen yhden kiusaamista. ja nyt sille yhdelle lällätellään ja kehuskellaan kuinka muut menee synttäreille. toivottavasti ap:n lapsi saa jälki-istuntoa kiusaamisesta niin kuin kiva-koulussa on tapana.
 
Kiusaajaa ei tietenkään ole pakko kutsua (tai siis, ketään ei ole PAKKO kutsua, mutta joo...).

Kai se riittää, että kiusaaja nillittää koulussa ja koulumatkoilla. Pitäisikö se vielä synttäritkin päästää pilaamaan?

Mun mielestä jo alle kouluikäisen, saati sitten koululaisen, on ihan hyvä oppia se tosiseikka, että jos olet ilkeä muille niin ne ei halua viettää sun kanssa aikaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
[QUOTE="vieras";25687479]Meillä ainakin 80 -luvulla kutsuttiin koko luokka (yli 30 lasta) ja ihan tavallinen perhe oltiin. Ei pröystäilyä. Eikä oltu ainoita. Tottakai välillä oli synttäritä ihan pienellä porukalla tai vain esim luokan tytöt.[/QUOTE]
Sä oletkin mun esikoiseni ikäluokkaa :) Mä olin lastensynttäreillä 60-luvulla ja silloin ihmisten asunnotkin olivat varsin pieniä. Nykyisin ei taida pahemmin enää edes olla 65 neliön kerrostalokolmioita ja jos onkin, niin niissä tuskin asuu neli- tai viisihenkisiä perheitä. Ei sellaiseen mahdu millään ilveellä 30 lasta kutsuille, vaikka laittaisi kutsuvieraat päällekkäin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vähän liioittelua?;25687497:
Hmm, eikö ollut kyse ekaluokkalisista? Kovin kummoista ei se kiusaaminen voi olla vielä tuossa iässä jos normaaleista lapsista puhutaan. Paikallahan on aikuisia jotka voi puuttua kiusaamiseen.

Siis yleensäkkii. kun tuntuu tässä ketjussa että kiusaaja on kutsuttava, oli se sit mimmonen tahansa, niin tommosenko kiusaajan haluat lapsesi juhliin??

En tiijä mimmosta kiusaamista ap tarkoitti, jos kyse on pipon heittämisestä maahan, on se vähän eri asia kuin kunnon raju kiusaaminen.

Jo päiväkodissa voi lapsi hakata toisen lapsen päätä maahan tai seinään. Miks ei jo ekaluokkalaisissa voisi olla niitä tosi rajuja tapauksia?
Voimaa on sitten eri tavalla mukana näissä kun kyse on eri ikäisistä lapsista. Mutta ei se voima ole aina se mikä tekee jostain pahaa tai pahempaa.
 
[QUOTE="pontso";25687654]Mutta ei se voima ole aina se mikä tekee jostain pahaa tai pahempaa.[/QUOTE]

Ei olekaan. Myös porukan ulkopuolelle jättäminen on määritelmien mukaan kiusaamista. Minusta lapsi pitää ehdottomasti kutsua. Kyse on lapsesta, ekaluokkalaisesta, ihan varmasti ap pärjää hänelle sen synttäreiden ajan. Ja samalla on hyvä tilaisuus tarkkailla mikä se tilanne oikeasti on. Koska onhan noitakin, että "kiusaaja" onkin ollut se kiusattu. Myös koulussa, ei vain vanhempien taholta syrjittynä. :(
 
Mielummin antaisin omalle lapselleni kivat synttärijuhlat joissa ohjaan lapsille leikkejä yms, kuin sellaiset missä on mukana kiusaaja & mun aika menee siihen kun toimin poliisina. Vaikka toki pärjäisinkin vieraan ekaluokkalaisen kanssa, niin mun mielestä mun ei tarvitse pärjätä.

Jos siis kyse on ihan oikeasti kiusaajasta.
 
Niin JOS. Muista samalla, että sinä siinä samalla _ihan oikeasti_ kiusaat tuota poikaa kun jätät porukan ulkopuolelle. Ilman "jos" sanaa. Asia olisi eri jos muitakin olisi jätetty kutsumatta. :(
 
Niin JOS. Muista samalla, että sinä siinä samalla _ihan oikeasti_ kiusaat tuota poikaa kun jätät porukan ulkopuolelle. Ilman "jos" sanaa. Asia olisi eri jos muitakin olisi jätetty kutsumatta. :(
Sitä saa mitä tilaa, jo lapsena.

En iki-iki-ikimaailmassa kutsuisi lapseni juhliin esim. sitä poikaa, joka osoitti puukolla lapseni rintaa ja yksityiskohtaisesti kuvaili miten lyö tätä sydämeen & sitten veri roiskuu ja lapseni kuolee. Joka ohikulkiessaan löi lasta polkupyörän pumpulla kasvoihin. Joka kiroilee, haukkuu, on ihan mielettömän paha suustaan ja todella ilkeä. Yms. Tarina on pitkä ja loputon, ikävä kyllä. Eivät onneksi ole samalla luokalla, mutta jos olisivat niin miksi helkutissa tuollainen pikku sadisti pitäisi kutsua synttäreille? Sanot omalle lapsellesi että "kuule, me kutsutaan se Valtteri sun juhliin - vaikka päivittäin pelkäätkin häntä koulussa ja koulumatkalla, niin joudut nyt pelkäämään häntä myös synttäreilläsi"? Ei ei ei...turha lässyttää että "porukan ulkopuolelle jättäminen on kiusaamista" kun toinen on itse tehnyt kaikkensa ansaitakseen sen. Viis siitä että on vasta ekalla luokalla, siitä huolimatta voi olla jo todellinen kiusaaja ja erittäin epämiellyttävä ihmisen alku (ja tuossa iässä, aikaisemminkin, pitäisi jo tajuta miten kuuluu toisia kohdella).
 
Tämä on varmaankin vähän eri asia. Tuskin ap tällaista kiusaamista tarkoitti. Vaan ihan normaalia ekaluokkalaisten kiusaamista. Vähän nyt keskustelu karkaa ääripäihin.
 
[QUOTE="hohhoijaa";25688334]Tämä on varmaankin vähän eri asia. Tuskin ap tällaista kiusaamista tarkoitti. Vaan ihan normaalia ekaluokkalaisten kiusaamista. Vähän nyt keskustelu karkaa ääripäihin.[/QUOTE]
Minusta ap taas ei mitenkään määritellyt kiusaamisen "tasoa", sinä vaan oletit että oikeasti kyse ei ole mistään kiusaamisesta vaan jostain muusta (mitä muuten on "ihan normaali ekaluokkalaisten kiusaaminen"...?).

Tai siis, ap kertoi että ko. lapsi on jatkuvasti riesana eikä opettajakaan hänen kanssaan tunnu enää pärjäävän. Jos ope ei pärjää, niin ap:n pitäisi silti pärjätä - oman lapsensa synttärijuhlissa?! Omituista...
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Mun lapsella,nykyään jo murkku,on diagnoosina adhd ja asperger.Oli pienempänä erityisryhmässä päiväkodissa,jossa oli muitakin erityistä tukea tarvitsevia lapsia.Käytöshäiriötä,adhd fas yms.Pjan synttäreille kutsuttiin kokok ryhmä(ei tosin iso).Aikuisia hamkittiin paikalle ja yhden lapsen äitikin tuli,joka kyllä lähti sitten kotiin,kun ei tarvittukkaan.Kaikki meni loistavasti.Vaikka tappelivat puolin ja toisin päiväkodissa ,nii synttärit sujuivat hienosti.ajaksi laitoin 2h,että jaksaa vilkaskin sen aikaa yrittää olla ihmisiksi.
Pettymyskia ja itkua tuli,kun joku ei saanut palkintoa ja voittanut kaikkia kisoja,mutta siitäkin selvittiin sopuisasti,ilman kummempia tappeluita.
Lapset olivat NIIN iloisia,kun koskaan heitä ei kutsuta kenenkään juhliin ja sisarukset(ei erityset)vaan pääsevät juhlimaan naapurin lasten kanssa.Moni äiti/isä tippa linssissä hakivat lapsiaan,jotka olivat nii otettuja juhlista,vaikka ei sen kummosempaa ohjelmaa niissä ollutkaan.
Ei kaikki lapset ole häirikköjä tai kiusaajia.Lapsella voi olla jotain ongelmaa,joka vuoksi koulun käynti voi olla todella haastavaa.
oma poikakin joutui sairaala kouluun,kun ei voinut olla edes pienluokassa,kun käyttäytyi uhkaavasti opettajaa kohtaan ja tämä kaikki vaan siksi,että häntä kiusattiin luokassa salaa =(.pistettiin kynillä ja ärsytettiin,mutta poika purki tämän opettajaan ja avustajaan.Eipä tänä päivänä enää uskoisi.Poika päättää koulunsa melkeen 10 oppilaana.Ja kun oikea koulupaikka löydettiin diagnoosin myötä,niin pojalla ei sen jälkeen ole ollut minkään laisia ongelmia koulussa,Päin vastoin opettajat ovat kokok ajan yittäneet siirtää poikaa normaali luokalle,kun pärjää niin hyvin eikä oireile mitenkään,mutta onneksi saatiin poika pidetty koulu loppuun asperger luokassa =).
Kaikki ei ole niin mustavalkoista kun näytää tai vahmemmille kerrotaan =(
 
Tämä tapahtui muutama vuosi sitten: Olin sijaisena tokaluokalla pienehkössä koulussa. Samantapainen tapaus kuin aloittajalla eli lapsi oli sanonut, että yhtä luokan pojista ei kutsuta synttäreille; muut kutsuttiin. Äiti uskoi poikansa tarinan siitä, että tämä yksi kiusaa muita luokalla eikä hän siksi halua ko. tyyppiä juhliinsa. Juhlat pidettiin, minkä jälkeen asiasta nousikin jonkinlainen Haloo! Todellisuudessa poika, ketä ei kutsuttu synttäreille, olikin luokan kiusattu! Hän, joka aina jätettiin/yritettiin jättää ulkopuolelle yms. Yksi kiusaajista oli tuo syntymäpäiväsankari, joka sai taas kerran näpäyttää kiusatulle jättämällä vain hänet kutsumatta. Kiusaaminen luokan poikien kesken ei ollut kovin "suurta", jos niin voi sanoa, mutta juuri sitä yhden huomiotta jättämistä oli kuulemma ollut paljon.

Tämä EI ole vihje ketjun aloittajalle siitä, että sinun poikasi olisi kiusaaja ja se kutsutta jäänyt kiusattu. Tuosta tapauksesta vaan ilmenee se, että oman lapsen juttuihin ei aina kannata 100%:lla uskoa...

Kyllä se nyt on melkoisen todennäköistä että 1 ihminen ei pysty kiusata koko luokkaa. Se on todennäköisesti juuri toisinpäin, että muut kiusaavat tätä yhtä. varsinkin ap:n lapsi.
 
Kyllä se nyt on melkoisen todennäköistä että 1 ihminen ei pysty kiusata koko luokkaa. Se on todennäköisesti juuri toisinpäin, että muut kiusaavat tätä yhtä. varsinkin ap:n lapsi.
Mutta ei mahdotonta. Oman lapsen luokalta siirrettiin pois lapsi, joka aktiivisesti oli koko luokan kimpussa nyrkein, etenkin tyttöjen kimpussa...mutta tuo lapsi kyllä oli oman lapseni synttäreillä silti :D, on tuntenut muksuni pienestä saakka eikä vielä synttäreiden aikaan ollut niin kovasti kiusannut. Joutui lopulta viettämään välitunnit eri pihalla kuin muu luokka, koska ei osannut olla hakkaamatta, ja kun sekään ei auttanut niin siirrettiin pois.

On ihan oikeasti olemassa lapsia, joilla on syystä tai toisesta ongelmia, joita purkavat sitten häiriökäyttäytymisellä koulussa. Mutta oman lapsen sanaan en näissä asioissa ihan noin vain luottaisi - jos omin silmin toistuvasti näen ja usealta taholta (myös opettajalta) kuulen että kiusaamisongelmaa on yhden lapsen taholta niin se on jo toinen juttu.

Vaan palstallahan asia kääntyy aina niin, että turpiinsa saava kiusattu on itse kiusaaja ja hakkaava huonokäytöksinen lapsi on ihan kiltti ja normaali, mutta häntä kiusataan.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
jos mun lasta kiusaisi joku luokkakaveri, niin haluaisin kyllä nähdä sen meillä, että saisin jotain käsitystä. Jos kysymys olisi jostain niin vakavasta, että lapseni pelkäisi vaikka aikuisia on paikalla, niin sitten en varmaan päästäisi lasta kouluun ollenkaan ennen kuin asiaan saataisiin muutosta.

Jos ei kiusaajaa synttäreille niin sitten muuten. Voihan sitä järjestää vaikka synttärit pienemmälle porukalle ja kutsua kiusaajan toisessa pienessä porukassa vaikka nimppareille? Olettaen nyt siis, että kysymys on jostain reilusti vähemmästä kuin tappouhkauksista ja riemukkaasta väkivallasta.

Mulla oli alaluokilla hiljaista valtataistelua yhden tytön kanssa, ja toinen oli mun mielestä vastenmielinen ihminen. Näkemys on säilynyt kolme vuosikymmentä, mutta arjen kanssakäymistä helpotti tuo toistensa synttäreillä käyminen. Eli vaikka toinen yritti omia yhteisiä kavereita omaan jengiinsä ja kieltää niitä kaveeraamasta mun poppoon kanssa, niin tilanne ei räjähtänyt avoimeksi inhoksi asti.
 
Onpas täällä ihan sattumalta paljon vanhempia, joiden lapsen luokassa on vain yksi kammottava kiusaaja, jota kaikki pelkäävät ja jota ei kutsuta... Yleensä se kun on niin, että luokassa on yksi kiusattu, jota ei kutsuta, koska muut kiusaavat yhden johdolla. Itse asiassa en ole koskaan nähnyt sellaista luokkaa, jossa on yksi kiusaaja, jota ei kutsuta kun muut pelkäävät. Itse asiassa kiusaaja on hyvin usein (tai lähes poikkeuksetta) hyvin suosittu. Kiusaajilla on usein myös oma pieni apinalauma perässään. Suosittelen hieman näitä vanhempia hieman miettimään mistä on oikeasti kyse. Lapset ovat kovia valehtelemaan, varsinkin kun oma nahka on kyseessä. Ja aivan liian monet vanhemmat eivät näe pahaa omassa lapsessaan.
 
[QUOTE="vieras";25692636]Onpas täällä ihan sattumalta paljon vanhempia, joiden lapsen luokassa on vain yksi kammottava kiusaaja, jota kaikki pelkäävät ja jota ei kutsuta... Yleensä se kun on niin, että luokassa on yksi kiusattu, jota ei kutsuta, koska muut kiusaavat yhden johdolla. Itse asiassa en ole koskaan nähnyt sellaista luokkaa, jossa on yksi kiusaaja, jota ei kutsuta kun muut pelkäävät. Itse asiassa kiusaaja on hyvin usein (tai lähes poikkeuksetta) hyvin suosittu. Kiusaajilla on usein myös oma pieni apinalauma perässään. Suosittelen hieman näitä vanhempia hieman miettimään mistä on oikeasti kyse. Lapset ovat kovia valehtelemaan, varsinkin kun oma nahka on kyseessä. Ja aivan liian monet vanhemmat eivät näe pahaa omassa lapsessaan.[/QUOTE]

Täsmälleen samaa mieltä! Mietin tätä mahdollisuutta jo aloittajan ensimmäisen viestin yhteydessä. Toki poikkeuksiakin on, mutta kyllä tämä on se pääsääntö. :(
 
Mun mielestä näin pienten kohdalla pitäis asiat hoitaa vanhempien kesken ja yrittää sopia pojan vanhemman kanssa sellainen järjestely, että tämä yksikin voi tulla mukaan jos haluaa (esim. vanhempi mukaan). Jos tämän pojan vanhempi on fiksu vanhempi, hän yrittää rakentaa siltaa toisiin lapsiin. Jos tilanne jo nyt menee tuohon, että tämä yksi jätetään aina kutsumatta, on edessä vaikeita vuosia. Mitä motivaatiota hänellä edes olisi yrittää käyttäytyä, jos hänet on jo jätetty porukan ulkopuolelle?
 
Ei olekaan. Myös porukan ulkopuolelle jättäminen on määritelmien mukaan kiusaamista. Minusta lapsi pitää ehdottomasti kutsua. Kyse on lapsesta, ekaluokkalaisesta, ihan varmasti ap pärjää hänelle sen synttäreiden ajan. Ja samalla on hyvä tilaisuus tarkkailla mikä se tilanne oikeasti on. Koska onhan noitakin, että "kiusaaja" onkin ollut se kiusattu. Myös koulussa, ei vain vanhempien taholta syrjittynä. :(
Mä olen samoilla linjoilla.
 
Tarhasta (pienryhmä) aion kutsua kaikki paitsi kaksi.
Yhtä poikaa emme kutsu, koska on ihan tätienkin nähden monottanut sekä meidän tyttöä että muita.
Yhtä tyttöä taas emme kutsu, koska jatkuvasti tarhassa jättää oman tyttöni pois leikeistä. Ilman tuota tyttöä muut tarhan tytöt kuitenkin leikkivät omani kanssa mielellään.
 
Yhteistyössä