Lapsi etäsuhteeseen?

[Mukulaa itämään?]

Olen lapseton 38-vuotias nainen. Olen parisuhteessa, mutta työkuvioiden vuoksi asumme eri paikkakunnilla. Välimatkaa on 300 kilometriä. Tapaamme mieheni kanssa joka viikonloppu, kaikki lomat vietämme yhdessä. Olemme seurustelleet vuosia.

Nyt taitaa olla niin, että minulla on vauvakuume ensimmäistä kertaa elämässäni. Haluaisin jättää ehkäisyn pois, ja kokeilla tulisinko raskaaksi. Mies on hyvin innoissaan ajatuksesta. Varmaan ei ole mikään suuri katastrofi, jos lapsi ei olekaan tullakseen, mutta entä sitten jos raskaus alkaakin? Miten perhe-elämä järjestetään etäsuhteessa? Mieheni ei voi muuttaa luokseni koska hän on todella kiinni työssään; hän on yrittäjä, ja alaisiakin hänellä on monta. Itse en missään tapauksessa halua muuttaa miehen kotipaikkakunnalle, sillä koko elämäni ja myös erittäin mielekäs työpaikkani on täällä. Ahdistuisin ja masentuisin kuoliaaksi jos muuttaisin pikkukylään miehen luo.

Emme ole siis milloinkaan asuneet yhdessä. Kummallakaan meistä ei ole kokemusta perhe-elämästä. Mitä jos tähän tulisi lapsi? Pärjäisinkö? Olisin käytännössä yksinhuoltaja viikot. Miten parisuhteelle kävisi? Miten lapsen suhde isään kehittyisi? Osaisiko isä hoitaa vauvaa kun olisi paikalla vain 2-3 päivää viikosta? Hän on kyllä hyvin vastuuntuntoinen ja tekee jo muutenkin mukisematta osuutensa kotitöistä ynnä muusta.

Ajattelin että täällä vauvapalstalla saattaisi olla näkemystä asiaan, ja ehkä joku on ollut vastaavassa tilanteessa?

 

[Mep]

Tarkoitus ei ole masentaa, mutta tiedän vain yhden etäsuhteen, johon hankittiin lapsi. Lopputulos oli se, että muuttivat jossakin vaiheessa saman katon alle, muttei suhde toiminut sittenkään. Arki tuli "yllätyksenä", etenkin se vauva-arki, jota mies ei ollut elänyt kuin viikonloppuisin (eikä edes joka vkonloppu kun piti levätäkin välillä...).

Jos lasta harkitsette, varaudu yksinhuoltajuuteen (vaikka siis seurustelisittekin viikonloput...). Vauva-arki voi viedä mehut. Ja haluatko sitten pomppia lapsen kanssa kahden paikkakunnan väliä hamaan tappiin asti, koska lapsella on tietenkin oikeus myös isän kanssa viettää aikaa.

Itse en ryhtyisi moiseen.

 

[anna mennä :)]

Meillä ei ihan sama tilanne, asutaan kyllä yhdessä, mutta mies viikot muualla töissä ja vain lomat/viikonloput kotona, ja ihan hyvin on tän yhden muksun kanssa mennyt. Kahden kanssa tarvitsisin/haluaisin enemmän apua arkeen, mutta yhden kanssa oon pärjännyt hyvin kun on kuitenkin kavereita/sukulaisia lähellä.

 

["Tuikku"]

Miksi ei onnistuisi? Onhan niitä totaaliyksinhuoltajiakin, joilla arki pyörii hyvin, jopa tuplien kanssa. No problems!

 

["Vieras"]

Parempi noin, kuin niin, että olisit aivan yksin. Jos itse olisin tilanteessasi, niin kyllä minä moiseen ryhtyisin.

 

[sikinsokin]

[QUOTE="Tuikku";24592458]Miksi ei onnistuisi? Onhan niitä totaaliyksinhuoltajiakin, joilla arki pyörii hyvin, jopa tuplien kanssa. No problems![/QUOTE]

Peesi tähän.
Tosin parisuhde saattaa muuttua, koska vkl on sitten myös pieni ihminen mukana, että aikusten kesken aika vähenee? Mutta sehän on asennekysymys ja varmasti hommaa toimii, kun se haluaa saada toimimaan, lycka till :flower:!

 

["Emilia"]

Tee se lapsi. Muuten kadut myöhemmin.

 

["mie"]

En näkisi ongelmaa. Vaikka etäsuhteseen ei kovin yleisestii tieten tahtoen lasta hankita, niin eipä taita olla mitenkään älyttömän harvinaiset ne perheet, jossa toinen vanhempi on joko reissutöissä tai viikot muualla töissä. Ei se nyt sellaisesta systeemistä kovin paljon eroaisi...

 

[Mukulaa itämään?]

Kiitos mielipiteistänne.
Lähinnä pelottaa juuri tuo, että arki olisi liian raskasta yksin. Miten jaksaisin? Entä jos lapsi olisi hankala ja itkuinen, ja minä ihan poikki, syyttäisinkö miestä kun hän ei ole luonamme auttamassa. Miten parisuhde kestäisi. Toisaalta ajattelen, että onhan niitä yksinhuoltajiakin vaikka kuinka paljon, ja moni pärjää erittäin hyvin.
Todennäköisesti voisimme tehdä mahdollisen lapsen tullessa joitakin järjestelyjä, mies saattaisi pystyä esim 4-päiväiseen työviikkoon. Toisaalta minä voisin ehkä äitiysloman aikaan toisinaan mennä miehen luo viikoksi. Pääasiassa meillä nytkin tehdään niin, että mies tulee aina minun luokseni. Hänen kotinsa on käytännössä minun luonani, ja kotipaikkakunnallaan hän vain tekee töitä ja käy kotonaan nukkumassa. En siis nytkään "pompi" kahden paikkakunnan väliä, ja vauvan kanssa varmaan vielä vähemmän.
Sukulaisia ei paikkakunnallani asu, ystäviä on kyllä. Mutta olen ajatellut, että voisihan sitä kai palkata vaikkapa MLL:ltä hoitajan pariksi tunniksi yhtenä päivänä viikossa. Niin saisi sitten viikollakin hetken hengähtää, nukkua tai mennä lenkille.

Hankala asia, kun tuntuu että päätös pitäisi tehdä aika pian. Ja kun ei varmaan ole kovin realistista käsitystä, millaista se elämä vauvan/pikkulapsen kanssa on.

 

[Mummeliisa]

Minä ja mieheni asuttiin seurusteluaika ja avioliiton ensimmäiset vuodet eri paikkakunnilla. Välimatkaa oli reilut 300 kilommetriä.

Toisen yhteisen lapsen synnyttyä mies sitten sai työpaikan jossa etätyömahdollisuus eli muutti meidän luoksemme ja käy siellä pohjoisessa vain parin päivän ajan muutaman viikon välein. Sitä ennen oli lomat ja viikonloput ja minä aina välillä mahdollisuuksieni mukaan pienten kanssa hänen luonaan.

Enemmän mies kokee arjesta saavansa irti saman katon alla asuen, mutta ei ne edellisetkään vuodet mielestäni mitenkään mahdottomia olleet.

Voimia ja viisautta päätökseenne.

 

[Arwen Undomiel]

Jos olet valmis ryhtymään yksinhuoltajaksi niin sitten siemen itämään! Hyvin pärjää monet yh:t ja sinulle olisi TOIVOTTAVASTI mies siinä rinnallakin ainakin silloin tällöin. HElppoa se ei tule olemaan mutta kyllä lapsi on sen arvoinen eikä sinun kannata tuolla iällä enää odotella jos lasta toivot.

 

["qwer"]

Ja kun ei varmaan ole kovin realistista käsitystä, millaista se elämä vauvan/pikkulapsen kanssa on.

Harvalla on, ennenkuin omalle kohalle osuu. Mutta jos haluat lapsen niin kohta alkaa olla korkea aika, noin niinkuin iän puolesta. Ja kyllä sä pärjäät, on muutkin pärjänny!

 

[Mukulaa itämään?]

Jos olet valmis ryhtymään yksinhuoltajaksi niin sitten siemen itämään! Hyvin pärjää monet yh:t ja sinulle olisi TOIVOTTAVASTI mies siinä rinnallakin ainakin silloin tällöin. HElppoa se ei tule olemaan mutta kyllä lapsi on sen arvoinen eikä sinun kannata tuolla iällä enää odotella jos lasta toivot.

No enhän mä totaaliyksinhuoltajaksi ole missään nimessä valmis. Enkä lasta edes haluaisi, jos en olisi hyvässä parisuhteessa. Mielestäni tämä ei ole sama asia kuin oikea yksihuoltajuus. Tietysti voin olla väärässäkin, mutta ajattelisin että kyllä lapsen hankkiminen YKSIN on ihan eri asia kuin tässä tilanteessa. Ja kyllä mä olen ihan 100-varma että mies todellakin on ihan täysillä mukana tässä lapsiasiassa, on itse asiassa innostuneepi kuin minä ja kyselee, milloin jätettäisiin ehkäisy. Mielestäni 2-3 päivänä viikossa täysipainoisesti lapsen hoitoon osallistuminen ei ole "silloin tällöin".

Vai onko? Olenko väärässä?

 

[Arwen Undomiel]

No enhän mä totaaliyksinhuoltajaksi ole missään nimessä valmis. Enkä lasta edes haluaisi, jos en olisi hyvässä parisuhteessa. Mielestäni tämä ei ole sama asia kuin oikea yksihuoltajuus. Tietysti voin olla väärässäkin, mutta ajattelisin että kyllä lapsen hankkiminen YKSIN on ihan eri asia kuin tässä tilanteessa. Ja kyllä mä olen ihan 100-varma että mies todellakin on ihan täysillä mukana tässä lapsiasiassa, on itse asiassa innostuneepi kuin minä ja kyselee, milloin jätettäisiin ehkäisy. Mielestäni 2-3 päivänä viikossa täysipainoisesti lapsen hoitoon osallistuminen ei ole "silloin tällöin".

Vai onko? Olenko väärässä?

No siis mites sitten jos käykin jotain ja tarvitset miehen panosta enemmän? KYllä musta toi on aika yh tilanne kun mies ei mitenkään sitoudu arkeen. Toi lomat ja viikonloput on aikalailla sama asia kuin yhteishuoltajuus vaikka yhdessä olisittekin sen ajan.

Kaikenlisäksi etäsuhteet pidemmän päälle päättyvät yleensä joko yhteisen katon alle tai sitten eri suuntiin ja jos mies poikamieselämästään hyppää suoraan lapsiperhe elämään voi shokki olla aikamoinen...

Kyllä se on se arki mikä ratkaisee ja vaatii todella paljon.

 

[Mukulaa itämään?]

No siis mites sitten jos käykin jotain ja tarvitset miehen panosta enemmän? KYllä musta toi on aika yh tilanne kun mies ei mitenkään sitoudu arkeen. Toi lomat ja viikonloput on aikalailla sama asia kuin yhteishuoltajuus vaikka yhdessä olisittekin sen ajan.

Kaikenlisäksi etäsuhteet pidemmän päälle päättyvät yleensä joko yhteisen katon alle tai sitten eri suuntiin ja jos mies poikamieselämästään hyppää suoraan lapsiperhe elämään voi shokki olla aikamoinen...

Kyllä se on se arki mikä ratkaisee ja vaatii todella paljon.

Niin, en tiedä millainen asia se olisi, jossa tarvitsisin miehen panosta enemmän. En varmaan osaa ajatella sitä lapsen kanssa elämistä että millaista se sitten on. Jos nyt kuitenkin tulisi jokin akuutti tilanne päälle, niin mieskin voi ottaa töistä hoitovapaata pari päivää. Ja tottakai tarvitsisin ihan kaiken miehen panoksen minkä hän pystyy töiltään antamaan. Nykyisellään mies on luonani perjantai-illasta maanantaiaamuun. Jos lapsi tulee, voisimme järjestää ehkä yhden vuorokauden viikossa lisää "kotiaikaa". Minua häiritsee näkemyksesi, että mies ei SITOUDU jos on töissä toisaalla. Mites esim lapselliset rekkamiehet jotka ovat ajossa ma-aamusta pe-iltaan? Eivätkö hekään sitoudu?

Mies ei ole viettänyt "poikamieselämää" vaan ennen meidän suhdetta hän oli seitsemän vuotta avoliitossa. Mies nyt ei ole mikään poikamieselämää viettävä villi baariuros muutenkaan. Millä tavoin se mahdollinen yhteenmuutto ja lapsiperhe-elämä olisi miehelle enemmän shokki kuin minulle lapsen syntymä? Onhan se kai "shokki" vanhemmille aina kun lapsi tulee, ja ymmärrän että elämä muuttuu ihan toisenlaiseksi. Ja kyllähän nekin suhteet missä asutaan yhdessä, aina päättyvät joko eroon tai toisen osapuolen kuolemaan? Tottakai meilläkin on joskus tulevaisuudessa aikomus asua yhdessä. Nyt se ei vaan ole mitenkään mahdollista, ja tilanne jatkuu tällaisena todennäköisesti vuosia. Kysymys nyt on lähinnä siitä, että jättäydynkö lapsettomaksi kun ikää on ihan tarpeeksi, vai uskallanko kokeilla raskaaksituloa tässä etäsuhteeseessa.

 

[Arwen Undomiel]

No mun mielestä ihan yhtälailla sellainen joka hankkii reissutöitä tekevän miehen kanssa lapsia joutuu kokemaan ns yksinhuoltajuutta, vaikkakin tietysti rahaa on enempi käytössä.

Toisaalta jokaisen lapsen hankkijan pitäisi tuntea vastuunsa lapsesta ja siitä mahdollisuudesta että voi (ja hyvin moni onkin) jonkun vuoden päästä yh, mä olen niin pessimisti että kaikkeen pitää varautua varsinkin henkisesti.

Mun mielestä ei kuulosta realistiselta toi teidän yhteen muuttotoive, kumpikaan ei ole valmis luovuttamaan siitä mitä itsellään on, miksi olisi vaikka 5 vuoden päästä? Lähtökohta on se että se tilanne mikä teillä on nyt olisi sitten lapsen syntymänkin jälkeen ja jos koet että pystyt sen handlaamaan niin olet valmis.

Kahden lapsen äitinä voin sanoa että meillä on ollut aivan helvetin rankkaa. Vaikka lapset on perusterveitä ovat he sairastaneet aivan sairaasti ja jos miestä ei olis ollut kuviossa en olisi selvinnyt ja koska sairastamisia on ollut niin paljon on ollut mahdotonta että mies olisi pois töistä mutta hänestä on ollut apua ainakin iltaisin ja öisin.

 

[Mukula itämään?]

No mun mielestä ihan yhtälailla sellainen joka hankkii reissutöitä tekevän miehen kanssa lapsia joutuu kokemaan ns yksinhuoltajuutta, vaikkakin tietysti rahaa on enempi käytössä.

Toisaalta jokaisen lapsen hankkijan pitäisi tuntea vastuunsa lapsesta ja siitä mahdollisuudesta että voi (ja hyvin moni onkin) jonkun vuoden päästä yh, mä olen niin pessimisti että kaikkeen pitää varautua varsinkin henkisesti.

Mun mielestä ei kuulosta realistiselta toi teidän yhteen muuttotoive, kumpikaan ei ole valmis luovuttamaan siitä mitä itsellään on, miksi olisi vaikka 5 vuoden päästä? Lähtökohta on se että se tilanne mikä teillä on nyt olisi sitten lapsen syntymänkin jälkeen ja jos koet että pystyt sen handlaamaan niin olet valmis.

Kahden lapsen äitinä voin sanoa että meillä on ollut aivan helvetin rankkaa. Vaikka lapset on perusterveitä ovat he sairastaneet aivan sairaasti ja jos miestä ei olis ollut kuviossa en olisi selvinnyt ja koska sairastamisia on ollut niin paljon on ollut mahdotonta että mies olisi pois töistä mutta hänestä on ollut apua ainakin iltaisin ja öisin.

Olen aivan samaa mieltä tuosta että jokaisen pitää tuntea vastuunsa omasta lapsesta, ja mitä tahansa voi tapahtua. Sen sijaan pessimistisesti ei tarvitse elämään ylipäätään suhtautua, vaikka ehkä "pessimisti ei pety" niin ainakin hän murehtii ja kärsii etukäteen asioista jotka eivät koskaan toteudu.

"Yksinhuoltajuus" sanana tarkoittaa mielestäni sitä että on YKSIN lapsen kanssa, hoitaa lapsen yksin 24/7, vastaa kaikista kuluista, on täysin yksin vastuussa eikä toista lapsesta huolehtivaa aikuista ole mailla halmeilla. Parisuhteessa lapsen toisen vanhemman kanssa oleva henkilö ei minusta ole yksinhuoltaja.

Miksi reissutyötä tekevällä isällä + lapsen kanssa kotona olevalla äidillä olisi enemmän rahaa käytössä kuin etäsuhteessa? Meinaatko että meillä ei voi olla yhteiset rahat jos mies on töissä kaukana? Luulenpa että meidän tapauksessa mahdollisella perheellämme olisi jopa enemmän rahaa käytettävissä kuin monella normaalit asumisjärjestelyt omaavalla perheellä.

Ja vielä: yhteen muuttaminen ei suinkaan ole kiinni siitä ettei "oltaisi valmiita luovuttamaan siitä mitä on" vaan ihan käytännön asioista. Kiitos kuitenkin kritiikistä, on hyvä kun voi tällä tavoin pohtia asioita.

 

[Mukula itämässä]

Muistin että olen kirjoittanut tänne tällaisen aloituksen joskus

Nyt olen raskaana, eka kolmannes takana. Etsimme yhteistä (isompaa) kotia. Mies saa järjestettyä asiansa niin että voi olla minun ja lapsen kanssa pääosin neljä päivää viikosta, hän alkaa siis tehdä kolmipäiväistä työviikkoa ja on hankkinut työpaikkakunnalta pienemmän ja halvemman asunnon yöpymistarpeeseen. Yhteen siis muutetaan, ja mies on käytännössä reissuhommissa sen kolme vuorokautta viikosta ja kotona loppuviikon. Katsotaan miten alkaa sujua, uhkarohkeaa tai ei.