Lapsi ei kestä epäonnistumista

Miten lasta voi tukea, kun ei kestä yhtään epäonnistumista? Ei joskus viitsi aloittaa edes tekemään jotain juttua, kun ei kuitenkaan osaa. Johtuuko sisaruksesta, joka osaa paremmin? Ei näytä auttavan jatkuva onnistumisista kehuminen ja tsemppaus.

 

Ikä?

 

Auttaisiko, jos huomio yritettäisiin saada tekemisen onnistumisesta itse tekemiseen? Luin vähän aika sitten jotain teoriaa, jossa selitettiin kuinka (yletön) kehuminen saa lapsen hakemaan niitä kehuja itsetuntonsa tueksi, eikä niinkään sellaista "minä osaan"-fiilistä. Jos tästä nyt kukaan saa selvää...

Siis vaikka jos lapsi tekee sulle piirustuksen ja tuo näytille, niin sen sijaan että olisit että "Vau! Onpas kyllä hieno" niin sanokin vaikka että "Voi, teit äidille piirustuksen, kiitos". Eli siis sen tuloksen arvottamisen sijaan nostetaankin esille se tekeminen (tai uuden asian harjoitteleminen / yrittäminen).

 

Mitäs jos vähän hillitset sitä jatkuvaa tsemppausta ja kannustamista. Eli sekin voi aiheuttaa jollekin suorituspaineita, jos jo etukäteen tehdään asiasta iso numero tai vanhemmat puhuvat tyyliin"yritä vaan, kyllä se onnistuu". Jos ei onnistukaan? Lapsi voi ajatella vanhempien pettyvän tai että on niin huono, ettei tämäkään nyt odotuksista huolimatta onnistunut.

Eli jos vaikka lapsen kanssa kokeilisi jotain suht helppoa juttua ensin ja vaikka niin, että sisarus ei ole paikalla. Kun lapsi onnistuu, todetaan vaan että "hyvä, hienosti meni. Haluatko kokeilla uudestaan?" Ja sitten kun on luottamusta taitoihin, voidaan kokeilla astetta vaativampaa.

 

Niin ja piti vielä lisätä tuohon "kehumisen rajoittamiseen", että tosiaan kun lasta kehutaan onnistumisesta niin se voi omalla tavallaan kääntyä ns. rangaistukseksi kun lapsi ei onnistu, eli kehuja ei silloin tulekaan. Nämä on aika hankalia asioita kun monesti vanhemmilta tulee tietynlaiset reaktiot ihan luonnostaan.

 

[QUOTE="vieras";22340544]Niin ja piti vielä lisätä tuohon "kehumisen rajoittamiseen", että tosiaan kun lasta kehutaan onnistumisesta niin se voi omalla tavallaan kääntyä ns. rangaistukseksi kun lapsi ei onnistu, eli kehuja ei silloin tulekaan. Nämä on aika hankalia asioita kun monesti vanhemmilta tulee tietynlaiset reaktiot ihan luonnostaan.[/QUOTE]

Juurikin näin

Eli periaateesa jos aletaan nussimaan kasvatusopin pilkkua niin yritystä pitäisi jo kehua, ei onnistumista ellei kyse ole hyvin vaikeasta asiasta. Mutta sellanen "Vau kun tosi reippaasti jaksoit yrittää!" politiikka on aika hyvä. Eli juuri painottaa siihen tekemiseen.
"Hienosti jaksoit juosta!" eikä "Hienoa kun olit ekana perillä!".

Käytännössä moniko vanhempi aina muistaa kiinnittää tähän huomiota on eri juttu ja ei sillä maailmanloppua tule jos ei. Lapsilla on myös herkkiä kausia milloin pienikin vastoinkäyminen voi tuntua ihan hirveeltä. Silloin pitää vaan olla tukena ja juuri painottaa miten reipas on kun kuitenkin jaksaa yrittää. Meillä oli tuollainen kausi tytöllä kun oli 4v. Aina olisi pitänyt "voittaa" kaikessa.

 

Kiitos vastaajille. "Ongelmaa" ratkomaan lähtee hän!

 

[QUOTE="vieras";22340505]Auttaisiko, jos huomio yritettäisiin saada tekemisen onnistumisesta itse tekemiseen? Luin vähän aika sitten jotain teoriaa, jossa selitettiin kuinka (yletön) kehuminen saa lapsen hakemaan niitä kehuja itsetuntonsa tueksi, eikä niinkään sellaista "minä osaan"-fiilistä. Jos tästä nyt kukaan saa selvää...

Siis vaikka jos lapsi tekee sulle piirustuksen ja tuo näytille, niin sen sijaan että olisit että "Vau! Onpas kyllä hieno" niin sanokin vaikka että "Voi, teit äidille piirustuksen, kiitos". Eli siis sen tuloksen arvottamisen sijaan nostetaankin esille se tekeminen (tai uuden asian harjoitteleminen / yrittäminen).[/QUOTE]

Samaa mieltä siitä, että lapsen aikaansaannoksia ei kannata kehua ihan kamalasti, sinnikästä yrittämistä enemmänkin. Jos hän vaikka huitaisee pari viivaa paperille, niin mitä järkeä kehua ylettömästi sellaisesta. Ylikehuminen ei edistä yrittämistä.

 

opetettu tuohon