Lapsi ei anna vanhempien nukkua aamulla - mikä avuksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pinna kireellä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
En antaisi mitään pelejä/laitteita aamusta. Ei houkuttele jäädä sänkyyn, jos tietää, että voisi päästä pelaamaankin. Aika moni lapsi havahtuu unestaan tunti/pari ennen nousemisaikaa, mutta nukahtaa sitten uudelleen.

Eli ottakaa parin viikon totuttelukuuri, jonka aikana sängyssä pysytään sovittuun hetkeen saakka. Jos ei nukuta, niin sitten pötkötetään muuten vain ja mietitään maailmanmenoa.
 
Kolahtaako posti jalapset herää siihen? Sellaisen tilauksen voi lopettaa kokonaan, mutta vuoropäivinä täytyy vanhempien herätä lapsia valvomaan, jos on pakko saada nukkua enemmän.
 
Eikö vois vaan yksinkertaisesti ilmituoda omalla käytöksellään miten vitun ärsyttävää se on kun ei saa turhan melun takia nukkua?

Kyl ne lopulta hoksaavat jos sekä äiti että isä ovat viikon, pari ärsyyntyneitä eikä mikään sovi.
 
Ongelma on tuo, että saavat pelata ja katsoa telkkaa. Meillä oli jossain vaiheessa samaa, saattoi olla tuossa samassa iässä. Poika heräsi muutaman kerran tosi aikaisin, ja minä laiskana työnsin padin kouraan ja sanoin, että pelaa sillä hiljaa, ja minä nukun.

Alkoi herätä aikaisin, jotta saa pelata (oli kyllä hiljaa), mutta tajusin itse, että lapsi herää liian aikaisin ja haluaa heti padin käteen. Tuli sitten sääntö, että sängystä ei nousta ennen seiskaa ylös eikä pelata saa viikonloppuna ennen ysiä.
 
Muksut nukkumaan myöhään, 21-21.30.
 
Vaikka olettekin kokeilleet jo kaikkea ja ehkä tätäkin, niin onnistuisiko pidempi aikainen lahjonta? Lapset askartelisivat rastitaulukon johon saisi laittaa rastin, kun ollut aamulla hiljaa. Esim kymmenen rastia on joku kiva yhdessä sovittu juttu? Ja sitten tosiaan voisi kokeilla, että ei saisi pelata heti aamusta puhelimilla ja tableteilla yms.
 
Kiitos vastauksista!
Koitan vastata esitettyihin kysymyksiin mitä muistan..
Puhun siis pääsääntöisesti viikonlopuista, kun haluaisimme nukkua pidempään. Arkena tämä ei niin häiritse, koska heräämme itsekin töihin aamulla. Lapset ovat todella vilkkaita, telkkariohjelmat ei niin näitä kiinnosta. Tämä varmaankin siksi, koska se on melko passiivista toimintaa. Valvomme pari tuntia pidempään viikonloppuiltaisin ja lähinnä sen takia, että saisimme olla hetken kahden ja hiljaisuudessa. Muun vapaa-ajan vietämme aika kokonaisvaltaisesti lasten kanssa. Lapset ovat valitettavasti melko väkivaltaisia meitä vanhempia kohtaan - en ymmärrä, mistä ovat saaneet mallin tähän. Vanhempi lapsi yritti jo vauvana purra, jolloin olimme täysin ymmällämme tästä. Mielessäni on käynyt, onko nuorempi ottanut isommalta mallia ja molempien käytös on aikalailla samanlaista. Olemme rampanneet lääkärissä lasten takia, mutta kukaan ei tunnu tietävän mikä on vialla. Kuulostaa pahalta sanoa näin, mutta jos saisimme jonkun diagnoosin, niin osaisimme ottaa asian eri tavalla ja mahdollisesti ratkaisukin tilanteeseen voisi löytyä. Lapset mm. potkivat, nimittelevät ja välillä lyövätkin meitä. Huuto tai karjaisu ei tosiaan auta, se vaan pahentaa tilannetta.

Joku kirjoitti tässä keskustelussa näin: " Moni lapsi on sellainen, ettei rangaistusta oteta vakavasti ennen kuin vasta sitten, kun se alkaa tuntua akuutisti sietämättömältä". Mitä tarkoitat? Et kai vitsaa kun olit sen kuvan laittanut? Kuulen mielelläni lisää, jos tämä rangaistus mistä puhut ei tarkoita fyysistä kajoamista lapseen.

Olemme oikeasti rakastavat ja välittävät vanhemmat ja pärjäämme arjessa tilanteeseen nähden kohtuullisen hyvin. Oma jaksaminen on vaan välillä koetuksella, kun ei saa edes nukkua. Noin muuten elämämme on täysin lasten ehdoilla.

Kaikkia vinkkejä otetaan edelleen vastaan, kiitos kaikille vastanneille :)
 
Valvomme pari tuntia pidempään viikonloppuiltaisin ja lähinnä sen takia, että saisimme olla hetken kahden ja hiljaisuudessa. Muun vapaa-ajan vietämme aika kokonaisvaltaisesti lasten kanssa.

---Olemme oikeasti rakastavat ja välittävät vanhemmat ja pärjäämme arjessa tilanteeseen nähden kohtuullisen hyvin. Oma jaksaminen on vaan välillä koetuksella, kun ei saa edes nukkua. Noin muuten elämämme on täysin lasten ehdoilla.

Tuohan on puhdasta valetta kaikki!
Tai sitten vanhemmilla on ymmärrys hukassa!
Ette välitä lasten hyvinvoinnista Y H T Ä Ä N.
Ne hetket on nyt vaan elettävä lasten ehdoilla tai hommattava kotiapulainen viikonlopuiksi.
 
Kiitos vastauksista!
Koitan vastata esitettyihin kysymyksiin mitä muistan..
Puhun siis pääsääntöisesti viikonlopuista, kun haluaisimme nukkua pidempään. Arkena tämä ei niin häiritse, koska heräämme itsekin töihin aamulla. Lapset ovat todella vilkkaita, telkkariohjelmat ei niin näitä kiinnosta. Tämä varmaankin siksi, koska se on melko passiivista toimintaa. Valvomme pari tuntia pidempään viikonloppuiltaisin ja lähinnä sen takia, että saisimme olla hetken kahden ja hiljaisuudessa. Muun vapaa-ajan vietämme aika kokonaisvaltaisesti lasten kanssa. Lapset ovat valitettavasti melko väkivaltaisia meitä vanhempia kohtaan - en ymmärrä, mistä ovat saaneet mallin tähän. Vanhempi lapsi yritti jo vauvana purra, jolloin olimme täysin ymmällämme tästä. Mielessäni on käynyt, onko nuorempi ottanut isommalta mallia ja molempien käytös on aikalailla samanlaista. Olemme rampanneet lääkärissä lasten takia, mutta kukaan ei tunnu tietävän mikä on vialla. Kuulostaa pahalta sanoa näin, mutta jos saisimme jonkun diagnoosin, niin osaisimme ottaa asian eri tavalla ja mahdollisesti ratkaisukin tilanteeseen voisi löytyä. Lapset mm. potkivat, nimittelevät ja välillä lyövätkin meitä. Huuto tai karjaisu ei tosiaan auta, se vaan pahentaa tilannetta.

Joku kirjoitti tässä keskustelussa näin: " Moni lapsi on sellainen, ettei rangaistusta oteta vakavasti ennen kuin vasta sitten, kun se alkaa tuntua akuutisti sietämättömältä". Mitä tarkoitat? Et kai vitsaa kun olit sen kuvan laittanut? Kuulen mielelläni lisää, jos tämä rangaistus mistä puhut ei tarkoita fyysistä kajoamista lapseen.

Olemme oikeasti rakastavat ja välittävät vanhemmat ja pärjäämme arjessa tilanteeseen nähden kohtuullisen hyvin. Oma jaksaminen on vaan välillä koetuksella, kun ei saa edes nukkua. Noin muuten elämämme on täysin lasten ehdoilla.

Kaikkia vinkkejä otetaan edelleen vastaan, kiitos kaikille vastanneille :)

meillä on samankaltaista sillä erolla, että oon yh. Toki joskus ois kiva valvoa ja vastaavasti nukkua pidempää. Mut te sentään voitte vuorotella, toinen kympiltä nukkuu ja lasten kanssa ylös. Kun toinen nukkuu ja vaihto. Se teidän kannattaa muistaa, että nämä lapset tarvitsee rutiinit eli samat ajat arkena ja pyhänä. Eikä he ymmärrä jos säännöt muuttuu vanhempien itse aiheutetun väsymyksen takia.
 
eivät ymmärrä v u o r o t e l l a :alien::ninja::poop:
 
meillä on samankaltaista sillä erolla, että oon yh. Toki joskus ois kiva valvoa ja vastaavasti nukkua pidempää. Mut te sentään voitte vuorotella, toinen kympiltä nukkuu ja lasten kanssa ylös. Kun toinen nukkuu ja vaihto. Se teidän kannattaa muistaa, että nämä lapset tarvitsee rutiinit eli samat ajat arkena ja pyhänä. Eikä he ymmärrä jos säännöt muuttuu vanhempien itse aiheutetun väsymyksen takia.
Kyllä voi olettaa, että noin isot kykenee ymmärtämään jos ovat ikäistensä tasolla.
 
Aivan. Aivojen kehitys päättyy n.25v iässä ja aika monella teinillä on kyvyt vielä hukassa. Heilläkin on vaikeaa ymmärtää vanhempien ohjeita sekä neuvoja, ikäisekseen.
https://www.biomag.hus.fi/braincourse/L4.html

Moni yksinhuoltaja säästyykin siltä keskenkasvuisen puolison aiheuttamalta kuormalta, mitä ei osaa kuvitellakaan... Kumpi se on, vaikea sanoa, mutta pahimmassa tapauksessa molemmat, eikä se riipu edes iästä.:ninja:
 
Aivan. Aivojen kehitys päättyy n.25v iässä ja aika monella teinillä on kyvyt vielä hukassa. Heilläkin on vaikeaa ymmärtää vanhempien ohjeita sekä neuvoja, ikäisekseen.
Joo, mutta kyllä niiltä silti voi odottaa jotain kasvatuksensa tuloksia ennen 25:n ikää. Ei tolla verukkeella voi 22-vuotiaana parkua äitiä aamuviideltä ylös.
 
Yhteistyössä