Kyllä jos sulla on vanhemmat ja poikaystävä jotka sua tukee niin pitäisin lapsen. Se voi tosin olla et poikaystävä lähtee kun todella huomaa mitä se raskaus ja lapsen saaminen on,miehet kun kehittyy henkisestikkin paljon myöhemmin. Mutta voi taas olla niinkin että hän todella jää luoksesi. Se on tärkeintä et sulla kuitenkin on joku joka varmasti sua tukee ja et oo yksin. Kyllä sä kerkeet opiskeleen sit tän odotus ajan ja lapsen syntymän jälkeenkin vallan mainiosti!
Itse olen nyt 25 ja meillä on kaksi lasta 2v ja 8kk ja tän kokoajan mä olen käyny töissä ja opiskellu samalla, tietty äitiyslomalla en oo töissä ollu mut iltaopintoja oon jatkanu kokoajan. Synnytyksen jälkeen mä olin 2vk pois koulusta. Opintotukee en saa kun koulua on vaan 2 iltaa viikossa.
Helppoo ja kivaa se lastensaanti ei aina ole ja varmasti joudut kokemaan jonkinverran ihmisten arvosteluita ja epäilyitä ikäs takia mutta älä välitä niistä, vaan näytä kun vahva ja hyvä vanhempi sä voit olla!
Kaverit ja iltaelämä tietenkin vähän vaatii enemmän suunnittelua mutta ei sitäkään tarvi kokonaan jättää,mä oon käyny kerran kuussa viihteellä kun mies jää lasten kanssa kotiin. Kavereita nyt voi nähdä koskavaan kun lapset voi ottaa mukaan.
Tietty raskaudenkeskeytyskin on yks vaihtoehto mut se on mietittävä tarkkaan...koska se lastensaanti ei oo aina ihan niin helppoa ja jos sulla on ollut ajatus et joskus haluat lapsia kuitenkin niin kannattaa miettiä et oisko se joskus sit nyt. Täydellisen sopivaa aikaa lasten saantiin ei ole,eikä siihen voi mitenkään täysin valmistua ennen kun se lapsi on syntyny. Sitä kasvaa sen lapsen mukana kokoajan. Välillä on niin H*****tin rankkaa etenkin se alku aika ja nyt uhma iässä et tekis mieli viskata se mukula parvekkeelta taikka myydä vaikka mustalaisille ja sitä on ihan rikki, mutta sitten taas on niitä ihania hetkiä jotka kuittaa ne huonot mennentullen. Se arki ei todellakaan aina kaikilla ole sellaista suloista vauvantuoksuista elämää,niinkun monessa lehdessäkin annetaan ymmärtää, vaan se voi olla sitä että kannat rääkyvää kääröö ympäri kämppää tuntikausia taikka kuuntelet niitä järkyttäviä raivareita siltä uhmaikäseltä ja teet kaikkes ettet hermostu liikaa, sekään ei aina ole niin helppoa olla vaan tyyni ja rauhallinen.
Mutta sitten taas kun lapsi on siinä lähellä ja nukahtaa sun syliin vauvana taikka rutistaa sut viereensä isompana ja sanoo "äiti, mä rakastan sua" niin mikä on sen ihanampaa??? <3 Tää on tällästä tunteiden vuoristorataa mutta päivääkään en itse vaihtais pois.
