lapsettomuusko?

  • Viestiketjun aloittaja onneton
  • Ensimmäinen viesti
onneton
olemme miehen kanssa yrittäneet yli vuoden lasta tuloksetta, ehdin syödä e-pillereitä useamman vuoden ja niiden lopettamisen jälkeen menkat olivat epäsäännölliset, mutta tulivat kuitenkin, nyt minulla ei ole ollut puoleen vuoteen kuukautiset.. lääkäri epäili että voisi olla syytä alkaa miettiä lapsettomuus tutkimuksia.. onko muilla vastaavaa?
 
Katta
Kannattaisi kyllä lähteä tutkimuksiin. En osaa sanoa, mistä kaikista syistä kuukautisten poisjääminen voi johtua, mutta itselläni ainakin ne ovat PCO:n vuoksi jääneet lähes kokonaan pois. Eli lapsettomuushoitoja tarvitaan...
 
Kun lasta on yritetty vuosi tuloksetta suositellaan hakeutumista tutkimuksiin. Tutkimukset eivät vielä velvoita lähtemään hoitoihin, mutta saisitte selvyyden tilanteestanne. Itseäni ainakin helpotti suuresti, kun syy lapsettomuuteen lopulta löytyi (vaikkei tieto ehkä ollutkaan mieluisin).

Miltä itsestäsi tuntuu? Kaikki eivät halua tutkimuksiin ja siihen päätökseen heillä on oikeus.
 
Mulla joskus kans tilanne että menkkoja ei kuulunut lähes puoleen vuoteen. Mulla ei PCO:ta mutta jostain syystä en vain ovuloi itse kuin erittäin harvoin.
Joten suosittelen tutkimuksiin lähtöä minäkin.
 
Ja meitä kohtalontovereitahan löytyy :)

Itsellä sama tilanne: kuukautiset ovat koko elämäni (e-pillerikautta lukuunottamatta) olleet epäsäännölliset. Lääkärit ei varsinaisesti ole diagnosoineet PCO:ta, mutta ilmeisesti lievää sellaista on ilmassa. Enkä ovuloi läheskään joka kuukausi. Ja FSH-hormooni oli koholla ainakin viimeisimmissä verikokeissa (vaihdevuodet iskee kolmekymppisenä) :LOL:

Mutta siis alkuperäiselle kirjoittajalle: teillä on oikeus tutkimuksiin (ja halutessanne hoitoihin) vuoden yrittämisen jälkeen. Onnea ja rohkeutta. Ei se ole niin kamalaa mitä kuvittelisi. Meillä lähdettiin tutkimuksiin vasta melkein 2,5 vuoden yrittämisen jälkeen... No se oli meidän tahtomme silloin, ja nyt ajattelisi, että olisihan sitä voinut jo aikaisemminkin... Mutta silloin päätös tuntui hyvältä ja turha menneitä on surkutella. Tehkää kuten itsestänne (siis MOLEMMISTA) hyvältä tuntuu. Mielestäni tärkeää on teidän nyt jutella asiasta ja tehdä päätös yhdessä!
 

Yhteistyössä