Onnea
Nuppuska pojasta.
Nupullakin alkaa olemaan h-hetki lähellä ja vauvat kohta sylissä.
Tammityttö on sitten vissiin kuitenkin seuraavana synnyttämässä. Onnea koitokseen
Gabriela, hyvä, että pääset keskustelemaan pelkopolille, mutta omastamielestäni huolehdit ihan turhaan, ettei sinua kuunneltaisiin. Itse olen kaksi kertaa synnyttänyt nyt enkä kummallakaan kertaa ole kokenut, että minun tunteitani ei olisi otettu huomioon. Varmaan riippuu toki sairaalastakin ja paljon kätilöstä, mutta jos sinua nuin paljon pelottaa alatie synnytys, niin hassua, että eivät anna sinulle lupaa sektioon. ystäväni sai juuri samaisen syyn takia todella helposti sektion.
Mörkötyksellä kuullostaa jo ihan lupaavalta, jospa sinäkin pääsisit kohta tosi toimiin.
Täällä vauva-arki lähtenyt sujumaan suht hyvin. Tyttö on itse rauhallisuus. Syö, nukkuu ja pieree. Nukkuu sellaisia kolmen tunnin pätkiä. Yöllä vielä tietyn välin hiukka levotonta, mutta kun on yhden koliikkivauvan saanut kasvatettua ja hoidettua ekaluokkalaiseksi, niin mitkään pikku kitinät eivät tunnu missään. Tämä on suorastaan ruhtinaallista ja mikä parhainta imetys onnistuu tällä kertaa todella hyvin ja maitoa riittää, joten niin ne vaan lapset voivat olla erilaisia.
Pitäsköhän sitä synnytyskertomusta laittaa tänne. Elikkä meillähän siis synnytyskäynnistyi niin, että heräsin yöllä pari tuntia nukkumaan menon jälkeen siihen,että mulla lorahtelee jotain housuihin. Ajattelin, että taas vetistä valkovuotoa, koska olinhan käynyt synnärillä edellisenä iltana sen takia kontrollissa. Lähdin kuitenkin käymään alakerran vessassa, ja tunsin kuinka joka askelleella jotain lorahti housuun. Pöntölle päästyäni huomasin, että kyseessä onkin verta. Siitä hätääntyneenä, koska oli niin runsasta menin takaisin yläkertaan ja herätin mieheni. Soitin ambulanssin ja jäin odottamaan sitä makuuasentoon. Silloin mulla valtasi paniikki, kun en tuntenut vauvan liikkeita. Kaikki mahdollinen ehti jo käydä mielessä. Ambulanssi tuli, ja he rauhoittelivat minua ja ensiapumies sanoi tuntevansa vauvan liikkeet mun mahan läpi, joten rauhoituin hiukan. No pääsimme lähtemään sairaalaan, jonne onneksi matkaa vain n. 15 minsaa meiltä. Mies lähti viemään esikoista mummolaan ja tuli siten perässä sairaalaan. Synnärillä pääsin heti käyrille, jossa kaikki ok. Sain sairaala kamppeet päälle, mulle tehtiin sisätutkimus, jolloin koko sänky lainehti verestä. Mut kiirehdittiin lääkärille pyörätuolissa ultraan, jossa kaikki ok, ja painoarvio n. 4000g. Lääkäri ultraili ja ei oikein saanut istukkaan näkymää, että onko siitä osa vielä kohdunsuulla vai ei, joten päädyttiin viemään mut synnytyssaliin tarkkailuun ja seurata tilannetta aamuun, kunnes lääkärit tulisi paikalle. Kello oli silloin jotain kolme yöllä, joten pitkä yö oli tiedossa. Olin koko yön käyrillä, yritin nukkua ja mieheni seurasi koko yön neuroottisesti vauvan käyrää ja kätilöt seurasivat mun verenvuotoa. En saanut syödä enkä juoda mitään, koska jos verenvuoto olisi yltynyt minut olisi kuskattu leikkaukseen. Aamua kohti kuitenkin verenvuoto tyrehtyi, eikä sitä tullut edes minun noustessa ylös. Lääkäri saapui paikalle n. kymmenen maissa ja teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan väljästi kahdella sormella auki ja kohdunkaula melkein hävinnyt. Mulla ei ollut ollut supistuksia oikeastaan koko yönä, joten olin hyvin yllättynyt, että tilanne oli kuitenkin edennyt, joten samalla multa puhkastiin kalvot. Lapsivesi oli kirkasta joten sen osalta ei mitään häikkää.Supistuksia ei kuitenkaan alkanut tulemaan joten aloin samaan oksitosiinia suoneen tunnin kuluttua kalvojen puhkaisusta, mutta vasta kahden aikaan aloin tuntemaan tujuja supistuksia jotka sitten kiihtyivätkin hyvin nopeasti kahden minuutin välisiksi ja hyvin kivuliaiksi. Kärvistelin ja kittuutin kipujen kanssa, kunnes kutsuin kätilön. Olin silloin neljä senttiä auki ja kipujen takia minulle suositeltiin epiduraalia, koska spinaaliin olin liian vähän auki ja sattaisi vielä kestää useampi tunti ponnistusvaiheeseen. Homma kuitenkin eteni niin rytinälllä, että siinä vaiheessa, kun epiduraalia alettiin laittamaan aloin jo tuntemaan ponnistustarvetta. Kärvistelin laiton ajan tuskissani ja huusin, että mun on kohta pakko ponnistaa, tai repeän kahtia. Epiduraali saatiin laitettu, mutta ei oikeastaan ehtinyt vaikuttaa, kun sen laiton jälkeen todettiin mun olevan täysin auki ja sain alkaa ponnistamaan. Ponnistin tytön seitsemällä supistuksella tähän maailmaan. Siitä, kun kunnon supistukset alkoivat, niin kaiken kaikkiaan synnytys kesti 3h 28 minuuttia, joten melkoista rytinää oli. Olin itse aika sekaisin vielä siinä vaiheessa, kun vauva oli jo maailmassa. Ei oikein pää pysynyt mukana koko hommassa.
Tyttö oli aika vaisu, joten veivät hänet lämpökaappiin toviksi ja isi sai mennä sinne mukaan, kun minua pestiin jne. Istukka syntyi tällä kertaa hyvin ilman ongelmitta, mutta mulla hulahteli aika paljon verta sen jälkeen , joten tilannetta tarkkailtiin. Istukka oli iso melkein 900g, joten todennäköisesti istukan koko aiheutti minulla veriseulahälyn hcg-arvon osalta. Osasta istukkaa puuttui nukkapinta, joten verenvuoto johtui todennäköisesti siitä, että osa siitä repsotti irti. Varmaan kun minun paikat oli alkaneet kypsymään, niin osa oli sittenkin ollut kohdunsuulla ja näin ollen repsahti. Niin ja huolimatta tästä nopeasta synnytyksestä ja tytön isosta koosta en revennyt yhtään ja olo on nyt jo suht normaali. Niin ja tytön synnyttyä varmistin heti, että onko hänellä kaikki ok, koska meillä oli se seulahäly. Itse en vauvan turvotukselta olisi oikein voinut päätellä onko kaikki ok vai ei.
Niin ja dramatiikan tunnetta tähän kaikkeen toi vielä lisää se, kun minua vietiin ambulanssiin, niin taivas salamoi, jyrisi ja vettä tuli kaatamalla.
Että sellainen tarina näin pikaisesti. Loppu hyvin kaikki hyvin ja ihana vauva-arki on alkanut.
Sannuliinu ja tytteli 1,5 viikkoa vanha.