Lapsettomuushoidoista keväällä -13 plussanneet

Tässä listaa odottajista. Tervetuloa toki edelleen mukaan uudet hoidoilla raskautuneet!

8.11.13
Sandaali 30 v / 1. ICSI / 1. lapsi
Seline 32 v / 2. IVF:n pas / 1. lapsi

12.11.13
Chilipep 32 v / 4. IVF / 2. lapsi

1.12.13
Paiju 38 v / 3.IVF / 2.lapsi

4.12.13
Minnie82 31 v / 1. IVF/ICSI / 1. lapsi

7.12.13
SaaraW 33 v / 2. IUI / 2. (3.) lapsi

9.12.13
Joanna78 35 v / 5.ICSI / 1.lapsi

13.12.13
Kultapuro 31 v / 2. IVF / 1. lapsi

3.1.14
Tubafactor ? / 5. ICSI / 1. lapsi

8.1.14
Neppu 27 v /1. IVF / 1. lapsi

13.1.14
Ameile 36 v / 3. IVF / 1. lapsi

20.1.14
-Strawberry- 24 v / 1. ICSI / 1. lapsi

2.2.14
AlinaMW ? /2. IVF / 3. lapsi

5.2.14
Selissa ? / 4. ICSI / 1. lapsi


MIlliTU ?/ 1. IVF / 1. lapsi

Marianne.seinajoki 1. lapsi

Ultrat ja neuvolat

17.9. Joanna N
30.9. Joanna NL + ultra


Menetyksen kohdanneet
Millian
Tiltu77

Lyhenteet:
VU = Varhaisultra, NP = Niskapoimu-ultra, RU = Rakenneultra, N = Neuvola, NL (Neuvolalääkäri), S = Sokerirasitus

 

Löytyykö kohtalotovereita?!

 

Moikka. Ja onneksi olkoon

Täällä on yksi ICSI:stä raskautunut. Onni potkaisi ensimmäisen icsin tuoresiirrosta, pakkaseen meillä jäi vain yksi. Ennen tätä takana kaksi ana-avusteista inssiä ja yritystä n.1,5 vuotta. Meillä diagnoosina miehen vähäiset ja pallopäiset simpat.

Varhaisultrassa käytiin viikolla 6+5 ja eka neuvolakin on jo takana. Ensi viikolla on niiiin kovasti odottamani np-ultra. Kerran kävimme tässä välissä yksityisellä sykkeitä kuuntelemassa ihan omaa mieltä tässä odotellessa rauhoittaakseni kun koko raskaus on ollut tähän asti niin todella vähäoireinen.

Seurailen jonkin verran tuota vähän vanhempaa lapsettomuushoidoista plussanneiden ketjua, mutta en ole sinne sitten kuitenkaan liittynyt kun siellä ollaan jo kovin pitkällä. Innoissani liityin myös jo marraskuun odottajien ketjuun ja sitä kovasti seurailen, mutta olisi kyllä kiva vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia muiden samankaltaisen taustan omaavien odottajien kanssa. Itse huomaan ainakin, että nuo asiat seuraa edelleen mukana vaikka näin onnellisessa tilanteessa nyt ollaankin, enkä ole jostain syystä tuntenut oloani vielä kovin kotoisaksi tuolla toisessa ketjussa. Niin uskomattomalta tämä raskaus edelleen tuntuu. Käyn edelleen lueskelemassa myös muutamia ketjuja lapsettomuus puolellakin, mutten ole sinne enää mitään kirjoitellut.

Toivottavasti joukkoomme liittyy pian liuta muita onnekkaita

Sandaali 12+1

 

Hienoa, että sain seuraa Sandaali ja paljon onnea sullekin!!! Oletpas jo pitkällä, kun olet päässyt tuon maagisen 12 viikon yli... Sitä kovasti itsekin odottelen, että voisi sitten ehkä hieman hengähtää ja uskoa todella olevansa raskaana. Täytyy vain toivoa, että tuo hematooma häviäisi, niin ehkä uskaltaisin sitten enemmän iloita tästä. Mä soittelen neuvolaan tuon seuraavan 6.5. ultran jälkeen, mikäli kaikki on kunnossa. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, enkä mielelläni mene ns. turhan takia neuvolan penkille istumaan. Jos joku sieltä minut bongaa, sitähän ollaan heti leima otsassa... Nämä on näitä pienen paikkakunnan haittapuolia.

Koskas sulla on La? Mulla 9.12. Onhan sinne vielä hurjan pitkä aika... Kerroit, että olet ollut lähes oireeton. Mä oon saanut kaverikseni tällaisen ihanan kuvotuksen, joka on nyt tässä viikonlopun aikana voimistunut. Koko ajan pitäisi olla syömässä jotain ja silti vaan kuvottaa... Toisaalta olen hirmu onnellinen näistä oireistani, enkä tosiaankaan valita, sillä tiedän ainakin, että kyllä siellä kohdussa vielä elellään ja kasvetaan!

Toivottavasti saadaan vielä muitakin kohtalotovereita mukaan!

Joanna 7+6

 

Enkeli Tuuli: Tässä tämä hoitolaisten uusi ketju, jota tarkoitin!

 

Heippa

Täällä yksi odottaja jonka laskettu-aika on 7.12
On saanut alun toisesta inseminaatiosta, oli kyllä yllätys! Ennen olemme joutuneet käymään enemmän. Mutta meillä kotona on 10kk ikäinen tytär joka sai alun 2 inseminaatio kokeilun ja kahden IVF jälkeen. Meillä olisi 6v poika jos hän ei olsi menehtynyt kohtuun 28+5 viikoilla. Hän sai alun 1 inseminaation ja 2 IVF jälkeen. Sitä ennen on ollut perus lapsettomuus tutkimukset.
Lukuisia keskenmenoja on ollut rv 5-15 monta epäonnistunutta inseminaatiota ja IVF :ää.

Nyt jännitetään alkuraskaus mutta toivekkaita ollaan! Tällä hetkellä makaan tiputuksessa rajun pahoinvoinnin vuoksi. Saamassa vähä ravinto-aineita ym. Olo on jo vähän kohentunut.

Saara ja Muru 8+ 1/2

 

Tervetuloa mukaan SaaraW! Onpas teillä todella raskas historia, paljon olette joutuneet kokemaan. :hug: Onko noihin keskenmenoihin löytynyt mitään syytä? Ja kuulostaapa hurjalta tuo sun pahoinvointi, hui! Oletko joutunut jo monta päivää olemaan sairaalassa? Voimia sinne! Me mennäänkin muuten aika lailla samoissa

 

Tervetuloa SaaraW mukaan minunkin puolestani
Teillä tosiaan on aikamoinen taival takana. Mutta eiköhän odotus nyt vihdoin palkita. Oletko jo käynyt tai aiotko mennä varhaisultraan? Kaikenlaistahan sitä on valmis kestämään pienen joulukuisen palkinnon toivossa, mutta toivottavasti olosi tuosta pian kohenee. Sopiiko kysyä mikä teillä oli lapsettomuusdiagnoosina?

Joanna78, pitkä on ollut teilläkin matka, mutta kumman pian tuo aika hälvenee mielessä kun on nyt näin onnellisessa asemassa. Toki meillä on yritystä takana huomattavasti vähemmän, mutta johonkin sekin aika on vain livahtanut. Toivottavasti hematoomasta ei aiheudu mitään ylimääräistä harmia. Joskushan ne sieltä tosiaan saattavat vuotaa pois ja toisinaan taas voivat ymmärtääkseni vain surkastua olemattomiin. Niin tai näin, eiköhän teidän pikkuinen ole siellä jo niin tiukasti sinussa kiinni ettei se sieltä mihinkään lähde ennen joulukuuta Mulla on laskettuaika 8.11

ON: maaginen 12 viikkoa on tosiaan ylitetty ja tuntuu ihan käsittämättömältä, että kolmasosa raskaudesta on takana. Oireet mulla on tosiaankin ollu tosi lievät koko tuon ensimmäisen kolmanneksen. Jo ennen plussausta ilmaantuneet turvonneet rinnat ja lisääntyny valkovuoto on ollu oikeastaan ainoat selkeät oireet, niin ja tietysti vko 11 ilmestynyt linea negra Lisäksi on ollu ihan tosi kevyttä ellotusta ja väsymystä iltaa kohti ja muutamia repäisy- ja kohdun kasvukipuja oon huomannu, mut siinäpä ne. Tai no, olihan niitä jo tossakin.

Mä pelkäsin keskenmenoa ihan älyttömästi ensimmäiset 10 viikkoa. Vähän mieltä rauhoitti, kun lääkäri varhaisultrassa sanoi, että kyllä yleensä varhaisultrassa on jo jotain viitteitä siitä, jos keskenmeno uhkaisi. Toki ainahan on poikkeuksia, mutta kyllä toi toi lisää uskoa ja luottamusta. Lisäksi löysin yhden tutkimuksen jossa oli prosentuaalinen mahdollisuus keskenmenoon aina x päivää hedelmöittymisestä ja sitä seuraamalla ja prosenttien pudotessa jotenkin se luottamus ja usko siihen, että kaikki on hyvin sieltä nousi. Kaikkein eniten tietysti huolettaa juuri tämän pienokaisen menetys, mutta kyllä mua myös ahdistaa tosi paljon ajatus hoitoihin palaamisesta ja siitä epävarmuudesta. En tiedä miksi mä käyn edelleen pyörimässä tuolla lapsettomuuskeskusteluissa, tai no siis tiedän kun jännitän ja toivon siellä muiden puolesta, mutta niitä hoitojen eri vaiheita lueskelemalla tuo ahdistus sinne takaisin joutumisesta vaan kasvaa. Ja sit koen huonoa omaatuntoa kun huomaan aina välillä ajattelevani, että onneksi mä en ole tossa tilanteessa :ashamed: Mutta kun en mä osaa olla sieltä poiskaan.:headwall: En usko, että olisin näin pelokas jollen tietäisi ettei uudestaan raskaaksi tuleminen ole välttämättä ihan helppo nakki. Vaikka eihän sitä tietysti kukaan voi varmaksi sanoa. Ei kai sitä missään kohtaa uskalla oikeasti helpotuksesta huokaista, ja siitähän se huoli vasta alkaakin kun nyytti syntyy, mutta kyllä mä kaikin keinoin itseäni huijaamalla mä yritän olla siitä enää niin paljoa stressaamatta. Mitä nyt vielä vähän sitä huomista np-ultraa

Mulla ensimmäiset raskausviikot oli siis täynnä pelkoa, nyt alkaa pikkuhiljaa kääntyä selkeästi onnen puolelle. Onko teillä ollut samanlaisia ajatuksia ja pelkoja?

Sandaali 12+3

 

Ai niin, mun piti vinkata teille vielä mun voimalaulusta

Tässä on niin osuvat sanat, että mä olen soittanut tätä siirrosta lähtien JOKA päivä mun mahalle Saa nähdä kuinka kypsä tohon on puolen vuoden päästä

pink martini - hang on little tomato - YouTube

 

Kyllä täällä on elelty juuri noissa samoissa pelon tunteissa, joita Sandaali kuvailitkin. Tai oikeastaan musta tuntuu, että nyt oon päässyt jo pahimman pelon yli, kun syke on nähty ja edellisten keskenmenojen merkkipylväät on ohitettu... Toki olo on siis edelleen hyvin epäuskoinen ja eteenpäin mennään nimenomaan päivä kerrallaan. Meillä todellakin tämä oli nyt se ihan viho viimeinen hoito, kävi tässä sitten loppujen lopuksi kuinka vaan. Kerran, kun tosiaan jo hoidot lopullisesti lopetettiin ja siirryttiin muihin kuvioihin. Pakko mun varmaan on paljastaa, että meillä on nyt jo muutaman vuoden ajan asustanut nyt toki jo pian kouluikäinen sijaislapsi, joka on todellinen elämämme valopilkku! Eli hänen kauttaan olen jo saanut tutustua eräänlaiseen äitiyteen, vaikkakin sijaisäitiyteen, mutta käytännössä kuitenkin elämme ihan tavallista lapsiperheen elämää.

Lääkärimmekin sanoi tuota samaa siirron jälkeen, että jos nyt onnistaa, niin ei sitten enää edes muista näitä hoitoja ja muita kipeitä asioita! Tuo ei kyllä todellakaan pidä paikkaansa, ainakaan minun kohdallani. Vaikka saisinkin nyt lapsen, tulisin aina ihan varmasti muistamaan ne kaikki epätoivoiset tunteet yms. joita lapsettomuus on aiheuttanut. Minua ainakin, kuten miestänikin, lapsettomuus on muokannut ihmisenäkin valtavasti. Emme juurikaan enää riitele mieheni kanssa, kun kaikki asiat tuntuvat niin mitättömiltä tämän valtavan järkäleen rinnalla. Myös nämä äidilliset tunteen koen jotenkin erilailla, sitä on vaikea kuvailla... Mutta en koe sopeutuvani muiden äitien joukkoon, vaikka minulla nyt onkin lapsi. En tiedä muuttaisiko oma biologinen lapsi sitten yhtään tilannetta, mutta uskon, että ei. Niin vahvasti tämä lapsettomuus on minuun jälkensä jättänyt, mutta toisaalta nyt vuosien jälkeen koen toisaalta jo olevani tavallaan ylpeä taustastani, tunnen itseni varsinaiseksi arkielämän selviytyjäksi!

Tulipas nyt paljon omaa napaa, mutta tuo on sellainen aihe, jota olen miettinyt paljon tässä vuosien varrella jo ennen sijaisvanhemmuutta ja nyt sen aikanakin sekä nyt odottaessani...

Koskas sulla Sandaali onkaan ultra? Kuinkas muuten eka neuvolakäynti meni? Mitä siellä tehtiin? Oliko neuvolantäti kuinka perillä näistä hoitokuvioista yms? Ajattelin itse soitella neuvolaan vasta ensi viikolla tuon ultran jälkeen.

Joanna 8+0

 

Joanna78, "kiva" kuulla etten ole yksin ajatuksineni ja erityisen kiva kuulla, että sinullakin alkaa jo pahimmat möröt helpottaa. Toivon todella, että teillä menee kaikki hienosti loppuun asti ja että tänä vuonna teillä on edessänne loppurelämänne ensimmäinen joulu

Vaikka meidän lapsettomuushistoria onkin kovin lyhyt ja keponen teidän kokemuksiin verrattuna, olemme mekin ehtineet itseasiassa jo ihan vakavasti puhua sijaislapsesta. Ja vaikka tämän papanan kanssa maaliin päästäisikiin, niin ei se edelleenkään ole täysin poissuljettu vaihtoehto. Sopiiko Joanna kysyä, minkälaisia tunteita tuon sijoituslapsen saapuminen perheeseen sinulla synnytti? Kuinka pian äidilliset vaistot heräsi? Ja kuinka vaikeaa lapsesta on päästää irti kotivierailujen ajaksi? Pidätkö sinä häntä täysin omana lapsenanne? Vai onko turvallisempaa/helpompaa muistuttaa itselleen, ettei kyseessä ole oma lapsi? Itse pelkään paljon sitä eroamisen tuskaa joka monesti on kuitenkin jossain kohtaa edessä. Ja ehkä myös jotain katkeruutta siitä, että sellaisille vanhammille on suotu biologinen lapsi, joilla ei halua tai valmiuksia tätä hoitaa. Toki taustojahan voi olla monenlaisia, mutta tämä lienee tyypillisin tilanne sijaislapsien kohdalla. Anteeksi että näin tungettelen henkilökohtaisillia kysymyksilläni, aihe vaan kiinnostaa kovasti. Ymmärrän toki, jollet halua niistä sen tarkemmin puhua.

En usko minäkään, että koskaan lapsettomuuttamme unohdan, kyllähän kaikki kokemukset jättävät jonkinlaisen jäljen. Vaikkemme kovin julkisesti tästä ongelmastamme ole huudelletkaan, niin itse en ole sitä ehkä pienen alkujärkytyksen jälkeen osannut oikein hävetäkään. Tämä prosessi on lähentänyt meitä miehen kanssa valtavasti ja myös minä koen olevani osittain jopa ylpeä taustastani. Minä olen selvinnyt näin riipivistä ongelmista. Me olemme selvinneet. Olemme molemmat mieheni kanssa saaneet elää melko pumpulisen elämän tähän asti ja lapsen saamisen vaikeus olikin ensimmäin suuri kriisi kummankin meidän elämässä. Se on asettanut elämää uuteen valoon ja todellakin muokannut arvojärjestysta elämässämme. Ja jos ei mitään muuta, niin lapsi tietää ainakin olevansa enemmän kuin toivottu

).( Ultra mulla oli eilen ja siellä se tyyppi pötkötti peukku pystyssä naamallansa 6,7cm täyttä rakkautta <3 Nt oli 1,5mm joka on siis täysin normi löydös, 3mm on raja lisätutkimuksiin. Ensiviikolla pitäisi tulla yhdistelmäseulan tulokset, mutta kovasti se minut ultrannut kätilö vakuutteli, että voin olla ihan huoletta niiden tulosten odottelun kanssa. Oli kyllä ihan uskomatonta nähdä se pieni tyyppi. Kaikki sillä siellä jo oli; sormet, varpaat, nenä, sydän.. Viikonloppuna ajattelimme kertoa minun vanhemmilleni kun ovat tulossa käymään kaupungissa tuolta toiselta puolen Suomea. Oletteko te jo kertoneet monille raskaudestanne?

Meillä oli eka neuvola jo joskus vko 7 ja siellä lähinnä vaan kyseltiin perussairauksia ja täytettiin äitiyskortti. Paino ja verenpaine mitattiin, mutta siinäpä se. Neuvolan täti ei ollu kyllä ihan kartalla näistä hoitokuvioista. Meillähän hoidot tehtiin yksityisellä, mutta taustat oli kyllä informoitu neuvolaan. Eipä se siihen tietoon sit sen enempää puuttunutkaan, mutta kaipa se sen johonkin ylös kirjasi koska eilinen ultrannut kätilö kysyi meiltä heti hoidoista. Kätilö muuten sanoi, että ivf/icsillä alkunsa saaneet lapset on monesti tässä vaiheessa pari päivää laskennallista isompia ja meillä oli juurikin näin, papana vastasi 12+6 vaikka virallisesti eilen oli 12+4. Minkä ikäinen alkio teille Joanna muuten siirrettiin? Oliko teillä käytössä jotain ylimääräisiä konsteja kuten alkioliimaa, alkiokuoren avaus, pregnyl?

Nyt pannukakkujen paistoon. Aurinkoista vappua!

Sandaali ja peukuttava papana 12+5

 

Juu on käyty ultrassa.
Diagnoosi on selittämätön lapsettomuus, monta kertaa olen vaan miettinyt että miksu juuri me?
Pääsin eilen kotiin tiputuksesta niin jaksoi vapunkin viettäää vähän paremmin. Pientäkin moikattii ultralla, onse vaan niin ihanaa kun kuulee ne jumputukset.
Olo on nyt jo vähän heikko mut tänään ei ole ylös tullut!

Mulla on aina ollut rajana kertomiselle rv 12 yleensä NP ultran jälkeen. Vaikka molempien vanhemmat tietää näistä ongelmistamme, emme heti kerro. Eli 12+0 viikoille odotetaan.
Emme myöskään huutelee näistä, vain luotettavimmat ja läheisimmät ystävät tietää n. 3.
Olemme kohdanneet väheksyntää mutta ei niistä ole kannattanut välittää. Aikaisemmin elämässämme on ollut muita vastoinkäymisiä. Kun olin 25v kuullessa että sairastan selittämätöntä lapsettomuutta oli se isku vasten kasvoja.. Kyllä se aikaa vie kun pitäisi yrittää ymmärtää. Olin silloun nuori ja vasta valmistunut ja vauvahaaveet oli jo olleet pitkään mielessä.
Mutta onneksi me olemme saaneet jo yhden kaunokaisen vauhdittamaan elämäämme ja pilven reunalta katselee poikamme


Saara ja 8+4

 

Onnittelut hienoista ultrakuulumisista Sandaali!!! On varmasti huojentavaa noilla viikoilla nähdä pikkuisen kasvaneen ja hienoa, että kaikki oli hyvin myös niskaturvotuksen suhteen!

Kiva kuulla Saara, että olet päässyt pois sairaalasta. Onko pahoinvointi jo helpottanut? Oletko muistakin raskauksista voinut yhtä pahoin?

Minä täällä nyt vähän murehdin tätä yhtäkkistä lähes normioloani... Mulla on nyt lähes kolmen viikon ajan ollut koko ajan pientä kuvotusta ja alkuviikosta se oli jo oikeastaan varsinaista pahoinvointia, mutta nyt vain aamulla on kuvottanut ja siitä lähtien olo on ollut lähes normaali. Pitäsi varmaan vain olla tyytyväinen, että on saanut normiolonsa takaisin, mutta nyt vain huolestuttaa, että onkohan pikkuisella kaikki hyvin?

Meillä oli tässä hoidossa varsinainen lääkecocktail, joka nyt kuitenkin näytti tuovan tulosta Tammikuun alusta asti söin dhea:ta ja kävin vyöhyketerapiassa muutaman kerran sekä käytin Ubikinonia. Piikittelyn alettua aloitin myös kortisonin, jota jatkoin rv 7 asti sekä myös disperin alkoi silloin ja jatkuu edelleen. Siirron jälkeen "kiiinnityspiikki" Gonapeptyl ja tietty Luget plussaan asti. Me olemme kertoneet raskaudestani molempien vanhemmille sekä parhaille kavereille ja työkavereille, jotka kaikki tiesivät jo hoitokuvioistakin. Töissä ajattelin kertoa ehkäpä sitten np-ultran jälkeen tai sitten jätän yllätyksen odottamaan elokuista töihin paluutani... Kerron Sandaali mielelläni sijaisäitiyden herättämistä tunteista, mutta vastaan sulle yksärillä.

Koittakaapas liittyä mukaan myös muut lapsettomuushoidoista plussanneet, tervetuloa!

Joanna 8+3

 

Nostellaan nyt, kun oltiin jouduttu toiselle sivulle...

 

Heipsan

Enkeli pojan raskaudessa, voin mielestäni vain 2 viikkoa huonosti ja silloinkin lievästi aamupahoinvointia. Nyt 10kk vanhan tyttären raskaudessa voin aika pahoin alussa en kuitenkaan joutunut sairaalaan mutta paha-olo jatkui pitkälle. Yksi keskemeno raskaus rv 15+0 alussa voin todella huonosti silloin jouduin rv 5-7 olemaan tiputuksessa. Muuten on ollut ihan kohtalaista tai liev pahoinvointoa alussa.
Tänään täällä poksui 9+0 nyt olen pärjännyt kotona onneksi. Aikalailla oksennusrumban kanssa mennään mutta toivotaan että loppuu jossain vaiheessa

Lääkkeistä. Kyllä.kaikkea ollaan kokeiltu.. Gonal-F, Clomifen, Orgalutran, Pregnyl ja Puregon. Osasta hormonilääkkeistä olen saanut hirveitä haittavaikutuksia.

Saara ja Muru 9+0

 

Moi kaikille! Ja onnea myöskin! Plussasin ensummäisestä ivf/icsi hoidosta nyt pääsiäisenä. Vain yksi alkio selvisi ja onnellisesti kävi, toki nuo samat pelot mitkä teilläki on yhä voimakkaasti. Itselläni oli ielä hyperi ja lpolilla kävin vielä plussan jälkeen kahdesti ultrassa. Nyt viikkoja 9+4.

Tällä hetkellä eniten stressaa veriseula (down yms.) joka olisi tiistaina, olen tullut katumapäälle sen suhteen. Pelkään turhaa hälyä esim hoitojen aiheuttamaa. Tuntuu etten kestä nyt enempää jännitystä. Npultraan menen.....ja en usko että olisin valmis toimenpiteisiin jos seula hälyttää...saitteko seulatulokset kotia ennen npultraa?

 

Tervetuloa mukaan Minnie82! Sulla on vissiin kans la joulukuulla, vai? Otetaanko tuo veriseula tosiaan ennen np-ultraa? Luulin, että vasta sen jälkeen. Koska sulla on np-ultra? En oo siis vielä yhtään perehtynyt tuohon asiaan, en oo edes vielä ilmoittautunut neuvolaan... Oon vielä kuitenkin pohjimmiltani niin epävarma tästä kaikesta... Mikäli huomenna ultrassa on kaikki hyvin, soittelen sitten neuvolaan. Tosiaankin seuraava pohtimisen aihe on sitten varmaankin noi seulat. Mies ei oo vielä yhtään niistä perillä, enkä mäkään nyt hirveesti. Emme varmaankaan keskeyttäisi raskautta, mikäli olisi tulossa mahdollisesti down-lapsi, mutta toki jos merkit viittaisivat todella pahaan kehityshäiriöön, ettei lapsi selviäisi enää yhtään kohdun ulkopuolella, olisi keskeytys varmaankin vaihtoehto.

Joanna 8+6

 

Minäpä loikkaan purkamaan tuntojani tänne, kun tuntuu etten saa tätä täpinöintiä kanavoitua oikein mihinkään. Haahuilen vaan kotona saamatta oikein mitään aikaan.

Meille tuli II viikko sitten, ja tänään olis rv 5+2. Rintojen arkuutta lukuunottamatta olo on täysin normaali, ja on vaikea ottaa tästä onnesta kaikkea irti, kun vähän väliä käy mielen päällä että mitäpä jos.... menee kesken? ..onkin kohdunulkoinen? ..ei ole mitään? viallisia testejä (11kpl)? tuulimuna?

Alkionsiirron jälkeen on ollut vähän väliä menkkajomotuksia, jotka välillä huolettavat. Edelleen joka wc-käynnin jälkeen tiirailen pyyhimisen tuotoksia vessapaperi kiinni linssissä. Eka ultra on varattu mieltä rauhoittamaan rv6+0 yksityiselle, vaikka klinikka tarjoaa uä:n 10vrk tuosta. Kaksi viikkoa tuntuu tässä kohdin vaan täysin mahdottomalta odotusajalta. Haluan nähdä kohdussa edes jotain.

Alkiokin oli rupulainen. "Siirtokelpoinen", eli yksi yli roskiskandidaatin. Sekin pelottaa.
Vaan onkohan sillä tässä kohdin enää mitään väliä?

Tämä oli minulle ja miehelle kolmas alkionsiirto, mutta itselleni jo kahdeksas ja alkio nro 10. On hienoa että on nämä palstat ja paikka jossa purkaa tuntoja, kun mielessä pyörii niin paljon. En tiedä ymmärtääkö rakas mieheni minua täysin, kun hänen näkökulmastaan onnistuimme varsin pian. Alle vuodessa. Minä olen kantanut lapsettoman identiteettiä niin kauan... melkein 8 vuotta...

Onnesta ja huolesta kippurassa,
Tuba factor

 

Juu laskettu aika olisi 4.12 hedelmöittymispäivän mukaan. Neuvola laski marraskuun lopun. Neuvola neuvoi menemään heti ensi viikolla niihin testeihin ja seulaan ja seulaan on kait kaksi ajankohtaa milloin ottaa, neuvolan oppaissa luki niin. Paitsi toisessa yhtä viikkoa myöhemmin kuin nyt menen...sekavaa! Ja tiedän että seula on otettu vasta jos niskapoimussa häikkää. ..

Äitiyspolilta tulee varmaan pian viikon 12 ultra kutsu...

Itsekin pelkäsin kohdunulkoista ym...on tämä yhtä jännitystä...vielä monta pelkoa edessä, pakko alkaa relaamaan jossain vaiheessa! Oireena minulla pahaaoloa ja väsymystä...

 

Heippa!

Voisin liittyä tähän pinoon Helmikuussa kävimme siirtämässä 2.Ivf:n ainoan pakkasalkion ja se tarrasi kiinni! Yritystä takana 5 pitkäääää vuotta ja yhden keskenmenon olen kokenut (rv 7).

Meillä on Sandaali ilmeisesti sama la eli 8.11 Viikko sitten olimme toisessa ultrassa ja sikiöllä kaikki oli hyvin ja koko vastasi hienosti viikkoja. Kätilö kuitenkin mainitsi tummista alueista istukassa, "lagunoista". Kuulemma eivät ole vaarallisia, mutta hieman jäi vaivaamaan tuo asia. Istukkaa katsotaan sitten uudelleen rakenneultrassa kesäkuun lopulla. Ultrassa ei mitattu niskaturvotusta, koska emme osallistuneet veriseuloihinkaan. Tämä sikiöseulontoihin osallistuminen olikin todella vaikea päätös tehdä. Olen kai lukenut ihan liikaa vääristä hälytyksistä, joita ne antavat, etten halua itse murehtia turhaan. Hedelmöityshoidoissa käytetyt lääkkeet saattavat juurikin antaa niitä vääriä hälyjä. Lisäksi olemme miehen kanssa keskustelleet, että down-lapsi on perheeseemme enemmän kuin tervetullut.

Tämä raskauden ensimmäinen kolmannes ei ole ollut mitenkään hehkeää aikaa minulle. Raskauspahoinvointi on ollut ystäväni rv 6 asti eikä loppua näy! Tilasin netistä pahoinvointirannekkeet, mutta nekään eivät ole auttaneet. Masua ei ole juuri ollenkaan ja painokin on laskenut ainakin 4 kiloa. Olen myös melko aktiivinen liikkuja, mutta nyt kaikki on jäänyt, koska väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi en jaksa tehdä mitään ylimääräistä.

Mukavaa jakaa kuulumisia kanssanne!

Seline 13+2

 

Tervetuloa mukaan Tuba Factor ja onnittelut plussasta sinullekin! Ei siihen auta kuin uskominen, vaikka ymmärrämme varmasti kaikki hyvin kuinka vaikeaa se on. Nuo menkkamaiset kipuilut alussa ovat ihan normaaleja ja kuuluvat kuvioon, eli älä niistä ole huolissasi. Onko sun ultra siis perjantaina, vai laskinko päivät oikein? Onneksi siihen ei ole kovin monta päivää aikaa odottaa, joten ei auta kuin odotella... Välttämättähän silloin ei vielä sydän syki, mutta varmasti jo nähdään, että alkio on oikeassa paikassa. Itse kävin ekassa ultrassa 7+0, mutta alkio vastasi tuolloin päiviä 6+4 ja nähtiin ja kuultiinkin jo sydämen syke, mutta tuo kaikkihan on ihan yksilökohtaista.

En tiedä tosiaan missä vaiheessa sitä sitten lopullisesti "uskaltaa" tunnustaa olevansa raskaana. Mulla kyllä helpottais kovasti tätä hieman vielä epävarmaa oloa, jos huomenna ultrassa huomattaisiin hematooman pienentyneen tai jopa hävinneen...

Kaverini raskautui viimeinkin monen keskenmenon jälkeen ja hän ei uskaltanut koko raskausaikana iloita raskaudestaan! Toivottavasti itselle ei kävisi samoin, koska tämä on aika varmasti meidän viimeinen raskaus, kävi kuinka kävi...

 

Oltiinkin Selinen kanssa yhtä aikaa linjoilla! Tervetuloa mukaan ja onnittelut ihanasta masu-asukista sullekin! Onpas kiva, että meitä on nyt tänne löytänyt jo muutama hoidot läpikäynyt odottaja!

Mä vähän myös oon itsekseni miettinyt, että jos skippais noi seulat, ettei tarttisi lisää murehtia turhan takia ja me oltaisiin kuitenkin myös valmiita down-lapsen vanhemmiksi, mutta tietysti hirvittää ne pahemmat kehityshäiriöt... Onko se siis mahdollista, että mittauttaa turvotuksen ja sitte, jos siinä on jotain, niin ottaa sitten verikokeet?

Pitäisköhän mun oikein pykätä lista tuohon etusivulle, vai mitäs meinaatte? Kuinkas se onnistuisi, en oo ennen tommosia listoja tehnyt? Saako viestin jotenkin muokkaamalla tms. tavalla siirrettyä tuohon ensimmäiseksi, vai kummaanko pois tuon oman viestini tekstin ja laitan siihen listan? Ehdotuksia ja saa toki joku muukin tehdä listaa, jos on moisesta kokemusta...

Joanna 8+6

 

Kiitos Joanna!

Ne verikokeet täytyy ottaa tiettyyn aikaan; raskausviikolla 9-10+6 (ainakin meillä näin) Ja sitten np-ultra on vasta sen jälkeen rv 12. Neuvolassa saat lisää tietoa. Varaapas aika heti huomenna

Meitäkin mietityttää ne vaikeammat kehityshäiriöt, jotka voi olla kohtalokkaita jopa äidin hengelle... Rakenneultrassa tietysti nähdään taas enemmän, mutta silloin ollaan jo rv 21. Teki niin tai näin, niin silti murehduttaa ja huolestuttaa.

Lista olis tosi kiva, jos jaksat nähdä vaivaa. Sun täytyy vain muokata tuota sun ensimmäistä viestiä, niin että lisäät listan siihen.

 

Tein nyt tuon listan tuonne ekaan viestiini. Päivitelkää mulle joitain tietoja, niin täydentelen sitä sen mukaan. Kertokaa myös, jos haluatte joitain muita tietoja näytille.

 

Varovaisesti liittyisin joukkoon. Mietin myös Joulukuun tonttusiin liittymistä, mutta siellä monilla tausta niin erilainen, että koen tämän ryhmän sopivammaksi.

Meillä on yritystä/hoitoja takana kolmisen vuotta. Virallisesti kai lapsettomuutemme syynä on ollut PCO:ni, mutta IVF:ssä hedelmöityneiden solujen kehittyminen tyssäsi aina alkumetreillä, joten ilmeisesti lisäksi munasolujen laadussakin oli vikaa. Takana on myös 6 kemiallista raskautta, jotka otin nekin hyvin raskaasti, vaikka eivät olleet pitkälle vielä ennättäneetkään. Olimme jo henkisesti valmiita luopumaan hoidoista ja suuntaamaan adoptioneuvontaan, kun yllättäen toivotun tuloksen meille toi 2. IVF, josta ainut blastokystiksi selvinnyt solu tarrasi kiinni :heart:

Nyt viikoja kasassa 8+3. Toissaviikolla varhaisultrassa näkyi pienen sydämenlyönnit ja tämäkin aamu aloitettiin vessanpönttöä halaamalla eli oireiden perusteella kaikki kunnossa. Mies tuntuu olevan sitä tyytyväisempi mitä huonommin voin Silti emme osaa vielä tilanteesta täysin iloita kun keskenmenon pelko on edelleen olemassa ja pohdimme uskaltaisiko äideille äitienpäivänä uutista kertoa. Heillekin lapsettomuutemme on ollut iso asia ja ehkä siksi haluaisimme olla turvallisella puolella ennen kertomista. Toisaalta ainakin miehen äidille se olisi paras mahdollisen äitienpäivälahja, hänelle kun meidän tonttu olisi ensimmäinen lapsenlapsi.

Ai niin, LA on 13.12. ja ensimmäinen neuvola 13.5.