Lapsettomuushoidoissa olevat

Kuinka lahjamunasoluhoitojen hinnoittelu menee tällaisissa tapauksissa, jossa ette yhtään alkioita kuitenkaan saaneet? Kyselen ihan sillä, kun omalla kohdallani lahjamunasolut on myös jo mainittu alhaisesta iästäni huolimatta. Toki nyt meillä on parhaillaan omasolu-ivf käynnissä, jotta nähdään saadaanko vastetta vai ei
Klinikalla, jossa olemme hoidossa, tällaiset tapaukset hinnoitellaan normaalisti 0e, mikäli mies on alle 50-v. ja siemennestenäyte on todettu normaaliksi. Meillä näyte (se tavanomainen, mitä otetaan) oli viitearvoihin nähden loistava, mutta miehen ikä ylitti 2 kuukaudella 50v-rajan. Laskua siis 2000 euroa tästä kokeilusta. Tämän takiakin jo haluamme varmistua, ettei tämä toistu ainakaan miehen vuoksi. Emmekä enää uskalla lähteä pakastetuilla munasoluilla yrittämään toisten, vaikka siemenneste todettaisiinkin normaaliksi. Me maksamme aina, vaikkei blastokystejä saataisi jatkossakaan. Muilla klinikoilla hinnoittelu on varmasti toisenlainen, mutta vastaavia rajoitteita lienee niissäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Heips! mulla ikää 39v ja miehellä 35v ja meillä yksi yhteinen lapsi. Nyt yk8 menossa, takana 2 x kemiallinen raskaus v. 2023. Saimme luvan ottaa yhteyttä kunnallisen puolelle ensi kuussa (2/24).

Osaako kukaan sanoa, että millainen se "kaava" on tässä kunnallisen puolella? toki kaikki kokeet otetaan ensin. Meillä tämä eka yhteinen sai alkunsa heti pillereiden poisjättämisen jälkeen silloin reilu 2 v sitten ja tämä toinen ei sitten millään lähde alulle 😓 en tiedä voiko siitä vetää johtopäätöksiä että kun yksi lapsi on aika vasta spontaanisti lähtenyt alulle, että nyt pari vuotta myöhemmin olisi jommassa kummassa jotain suurempaa vialla? itsellä toki ikä jo kolkuttelee , mutta ainakaan tutkimuksissa heinäkuussa 2023 ei tullut esille mitään vikaa.
 
vierailija
kertokaa kokeneemmat et mitkä mahdollisuudet alkiolla on selviytyä. kaikkihan on tosiaan yksilöllistä mutta mutta 😅
meillä siis tehty kolme ivf hoitoo joista kahdesta ensimmäisestä ei päästy edes siirtoon asti 😭 mutta tänään oli se päivä kun päästiin siirtoon asti ja siirrettiin yksi kolmipäiväinen ja 12 soluinen.. ja toinen 8 soluinen jäi vielä jatkoviljelyyn. biologin kanssa tovin ennen siirtoa juttelin mut jännitti niin paljon että en tiedä ymmärsinkö edes mitä hän puhui 🫣
 
Kp 40 menossa, ei menkkamaisia tuntemuksia. Raskaustesti nega. Jos kuvitellaan et menkat alkaisivat huomenna jotenkin ihmeellisesti olisiko minun oltava ensiksi ovumialle yhteydessä ja kysyttävä voidaanko normaalisti aloittaa ivf? Pistokset alkaisivat kp2 vai onko tutkittava miksi normaalia pidempi kierto? Vai ei hätää? Naistenpolille kerkeän vasta ti soittamaan.
 
Meillä alkoi nyt vihdoin tästä kierrosta toinen ivf lyhyellä kaavalla. Ensimmäisessä ivf:ssä tehtiin tuoresiirto ja tulos negatiivinen eikä pakkaseen saatu mitään. Nyt kokeillaan isommilla hormonimäärillä ja ennen pistelyitä oli viime kierron lopussa zumenon, jotta saataisiin follikkelit kasvamaan tasaisemmin. Nyt pistelyitä n. viikko takana ja olo alkaa olla melko turvonnut. Tänään kävin ultrassa ja nyt follikkelit kasvanut hitaammin, mut vähän ehkä tasaisemmin kuin viime kerralla. Toki määrällisesti ei tälläkään kertaa ole paljoa. Yhteensä 11kpl, joista neljä oli nyt 14-15mm ja seitsemän oli 12-10mm. Perjantaina punktio, katsotaan miten käy.. viikonloppu tulee vähän huonoon kohtaan, toivottavasti nuo ehtii kasvaa kypsiksi!
 
Minua kiinnostaa minkälaisista annoskoosta on kyse.. Niin ja tämä on mulle yhä mysteeri kun on pidemmän ja lyhyen kaavan ivf, mitä eroa niillä siis on? Odotan menkkojen alkamista jolloin itsekkin aloitan pistokset.
 
@heltsuli Mulla ekassa ivf:ssä gonal-f annos oli 150iu ja nyt se nostettiin 225iu.

Pitkässä hoitokaavassa ensin ns jarrutetaan oma hormonitoiminta, jonka jälkeen alkaa vasta itse munarakkuloiden kasvatus. Lyhyessä hoitokaavassa taas munarakkuloiden kasvatus alotetaan suoraan kuukautisten ekojen päivien aikana. Teillä siis on ilmeisesti tuo lyhyt kaava, kun pistelyt alkaa heti kierron ekoina päivinä😊
 
@heltsuli Mulla ekassa ivf:ssä gonal-f annos oli 150iu ja nyt se nostettiin 225iu.

Pitkässä hoitokaavassa ensin ns jarrutetaan oma hormonitoiminta, jonka jälkeen alkaa vasta itse munarakkuloiden kasvatus. Lyhyessä hoitokaavassa taas munarakkuloiden kasvatus alotetaan suoraan kuukautisten ekojen päivien aikana. Teillä siis on ilmeisesti tuo lyhyt kaava, kun pistelyt alkaa heti kierron ekoina päivinä
Tietääköhän lääkäri jotain mitä minä en? Aloittaisin elämäni ensimmäisen ivf gonal-f annos koolla 225 ja fyremadel 0,25. Varmaankin sitten lyhyt. Aloitan kp 2 gonal-f, sitä se 10 pistosta ja kp 7 fyremadel 5 pistosta. Mutta minulla on ongelma kiertoni huitelee jo kp 42 eikä menkkamaisia oloja. Naisten puolille on soitto aika 8-9 koko aika varattu.
 
Hei,
kp 43 menossa. Olin ovumiaan yhteydessä ja sain reseptin terolutteihin. Tarkoitus olisi niillä saada kierto alkamaan. Koskaan en ole niitä käyttänyt, joten ajattelin et jollain on täällä niistä tietoa. Kunhan kierto saadaan alkamaan niin voidaan lähteä pistoksia tekemään ja kohti ivf.

Varmasti on yksilöllistä, mutta miten nopeasti menkat voisivat alkaa?
Ovatko normaalia runsaammat?
Onko parempi ottaa aamulla vai illalla? Tästä käydään puolison kanssa kilvasta keskustelua kumpi on parempi. Itse olen aamun kannalla ja hän illan ja vain sen takia kun luin et saattaa vaikuttaa esim. ajo kykyyn tai laitteiden hallintaan.

Lopetan heti käytön kun menkat alkavat, maz. 10 tablettia. Yksi tabletti per päivä.
 
Heippa @heltsuli ! Lääkemääriin vaikuttaa paljon juuri sinun oma henkilökohtainen tilanne. Aloitin tänään illalla oman ensimmäisen ivf-hoitoni pistelyt heti todella järeällä annostuksella 300iu, koska oma amh-arvoni on masentavan matala.

Jännitin pistämistä paljon, mutta ensimmäisen pistoksen tehtynä sanoisin, että aivan turhaan. Neula ei tuntunut lainkaan, mutta kynän annostelijaa joutui painamaan paljon voimakkaammin kuin olin kuvitellut. Huomenna sitten kokeneempana uudelleen!
 
  • Tykkää
Reactions: heltsuli
Täällä alkaa oviksen metsästys ja ultra ens maanantaina. Täytyy toivoa, että ovis tulisi viikonloppuna jotta pääsisi 3.kerran kokeilemaan tuuria. Enää 2 alkiota jäljellä. Odotukset eivät ole korkealla ja testaaminen jää todennäköisesti testipäivän tuntumaan. Oireet saa jäädä tutkailematta, sillä lääkitys saa samat oireet aikaan kuin mahdollinen raskaus. Näin sitten yllättyy joko iloisesti tai pettyy tasaisesti. 😅
 
Hei, osaako joku kertoa kuinka tarkkaa ajallisesti alkion siirto on ivf-kierrossa? Itselläni on parhaillaan elämäni ensimmäinen ivf-kierros julkisella käynnissä ja punktio on suunnitteilla viikolle 5 (todennäköisesti ti-to). Hoitajat ovat suunnittelemassa lakkoa juuri saman viikon to-pe-akselille…

Oletan että punktiot hoidetaan tuolloin myös sovitusti, mutta mahdollisia alkionsiirtoja ei? Jos punktio osuisi vaikka keskiviikolle, alkiot on varmaankin pakko pakastaa perjantaina. Voisiko meillä silti olla mahdollisuutta alkion siirtoon esim maanantaina vaikka alkio menisikin pakkasen kautta?
 
On se tarkkaa. Alkio pitää kohdata kierrolla oikea aikajana, milloin kiinnittyä kohtuun. Se ei onnistu jos alkio on liian kehittymätön tai liian kehittynyt kohdun kypsyyden kanssa.
 
vierailija
En huomannut oliko tästä jo jossain keskustelua. Oon käyttänyt tässä yrittäessä vehnänalkioöljyä, mutta edellisen pullon loputtua en löytänyt kaupoista uutta ja päädyin ostamaan vitatabs E 50mg vehänäalkioöljykapseleita https://www.hankintatukku.fi/tuotteet/iho/vitatabs-e-50-mg/ . Nyt epäilyttää vaan että onko näitä ok käyttää, kun ei erikseen oo mitään merkitää tia mainintaa, enkä googlailemalla löytänyt tietoa
 
Heissan! Liitympä nyt tänne kanssa, kun alkaa olla ajankohtaisempaa. Olenkin jo tuolla Haave 24 palstalla pyörinyt. 😊

Täytin juuri 30 ja ollaan esikoista yritetty nyt reilu puoli vuotta luomuna. PCOS todettu jo vuosia sitten ja oikeastaan jo teininä sain kuulla ekan kerran, että tarvitsen ehkä joskus apua lapsen hankintaan. Eli ainakin olen ollut aina tietoinen, että tänne päädytään ja valmistautunut henkisesti 😅

Nyt tilanne se, että kävin tänää gynellä ekaa kertaa yrityksen aloituksen jälkeen ja yllätys oli aika iso, kun laittoikin jo heti lähetteen julkiselle lapsettomuushoitoihin. Sanoi että mitä sitä suotta odottamaan, kun julkisella kuitenkin asiat tapahtuu hitaasti.

Letrot tuli myös matkaan, sekin yllätti, että ei määrännyt niistä seuranta ultraa. Kuulemma jos raskautuu niin hyvä, ja jos ei niin keväämmällä sitten hoitoihin. Ongelmana siis todennäköisesti ovuloimattomuus PCOS takia, vaikka siitä ei olekkaan varmuutta

Eli jännityksellä odotetaan mitä tuleman pitää, mukava tavata kohtalotovereita. Vaikka ei tätä kenellekään toivoisikaan 😊😅
 
vierailija
Heissan! Liitympä nyt tänne kanssa, kun alkaa olla ajankohtaisempaa. Olenkin jo tuolla Haave 24 palstalla pyörinyt.

Täytin juuri 30 ja ollaan esikoista yritetty nyt reilu puoli vuotta luomuna. PCOS todettu jo vuosia sitten ja oikeastaan jo teininä sain kuulla ekan kerran, että tarvitsen ehkä joskus apua lapsen hankintaan. Eli ainakin olen ollut aina tietoinen, että tänne päädytään ja valmistautunut henkisesti

Nyt tilanne se, että kävin tänää gynellä ekaa kertaa yrityksen aloituksen jälkeen ja yllätys oli aika iso, kun laittoikin jo heti lähetteen julkiselle lapsettomuushoitoihin. Sanoi että mitä sitä suotta odottamaan, kun julkisella kuitenkin asiat tapahtuu hitaasti.

Letrot tuli myös matkaan, sekin yllätti, että ei määrännyt niistä seuranta ultraa. Kuulemma jos raskautuu niin hyvä, ja jos ei niin keväämmällä sitten hoitoihin. Ongelmana siis todennäköisesti ovuloimattomuus PCOS takia, vaikka siitä ei olekkaan varmuutta

Eli jännityksellä odotetaan mitä tuleman pitää, mukava tavata kohtalotovereita. Vaikka ei tätä kenellekään toivoisikaan
Moikka! Ja tervetuloa! 😊
Siirryin just itse juttelemaan vau.fi sivulle, kun siellä tuntui olevan aktiivisempaa keskustua. Ainakin näin lyhyellä katsauksella 😊 Tsemppiä tulevaan! Itse oon just matkalla klinikalle ekaan ultraan ennen pakastetun alkion siirtoa 😬
 
En huomannut oliko tästä jo jossain keskustelua. Oon käyttänyt tässä yrittäessä vehnänalkioöljyä, mutta edellisen pullon loputtua en löytänyt kaupoista uutta ja päädyin ostamaan vitatabs E 50mg vehänäalkioöljykapseleita https://www.hankintatukku.fi/tuotteet/iho/vitatabs-e-50-mg/ . Nyt epäilyttää vaan että onko näitä ok käyttää, kun ei erikseen oo mitään merkitää tia mainintaa, enkä googlailemalla löytänyt tietoa
On ok, vehnänalkioöljyä noissakin on. Annos kuulostaa isolta kun kattoo prosentteja mutta tuo on kuitenkin vielä aika pieni annos. Mä käytin lääkärin siunauksella melkein vuoden e-vitamiinikapseleita annoksella 600-800mg /vrk.
 
Meillä punktio ja tuoresiirto takana. Punktiossa tyhjennettiin 11 follikkelia, joista löytyi 9 munasolua. Niistä 8 oli kypsiä ja 6 lähti hedelmöittymään. Lopulta yksi siirrettiin 5 päiväisenä blastona ja kaksi 5-6päiväistä blastoa meni pakkaseen. Eli edes vähän parempi tulos kuin viimeksi, viime kerralla pakkaseen ei saatu mitään. Nyt sitten vaan piinaillaan😅
 
Hei
Tänään alkaisi meidän polku kohta ivf. Ois kp 2 ja illalla alkaisi gonal-f pistokset 225 annoskoolla. Jänskättää. Itse en ole valmistautunut pistämään vaan se jää puolison osaksi. Koskaan en ole itseeni mitään pistänyt joten uusien asioiden edessä ollaan. Otin jo eilen asian suhteen pultit ja sain vatsani hetkessä vesiripulille tressattua. Apteekin ohjeiden mukaan meidän gonal-f ovat jääkaapissa vielä, otan ne ennen pistosta huoneenlämpöön ja pidän ne sit huoneenlämmössä jatkossa. Näin ainankin olen asian ymmärtänyt. Ihmettelen vain kun ohjeissa myös lukee et voisi suoraan pitää huoneenlämmössä niin outoa kun pitää olla kuitenkin jääkaapissa.

Onko jollain ollut käytössä joku puuduttava rasva / laastari?
Onko suositeltavaa joka ilta pistää lähes samoihin aikoihin? Onko haittaa jos esim. heittää tunnin 1-2 pistos ajat?
Sain hoitajalta puhdistus liinoja, mutta en tarpeeksi jotta riittäisi jokaiselle pistos päivälle. Voinko putsata pistos alueen joko desinfiointi aineella / haavanputsaus aineella / koskenkorvalla?
Hammaslääkäri aika lähenee, olisi tarkistusaika. Uskon ja oletan, että ottavat myös röntgenin. Jos minulta ei kysytä raskautta niin onko kerrottava et käyn hoidoissa? Onko hammasröntgen säteily pientä ettei vaikuta mahdolliseen sikiöön? Vaikuttaako hammaslääkärissä saatu puudutusaine mahdollisessa raskaudessa? Pitääkö jättää mahdolliset puudutusaineet ottamatta?

Viime hetken neuvoja otetaan ivf liittyen vastaan.
 
Mä en usko että tarviit pistokseen puudutusta. Mulla se pistäminen ei tuntunut ainakaan edes yhtään. En toki sano että ei se tunnu, mutta kynämallisissa on niin pieni se neula että todennäköisemmin jos jokin tuntuu niin on se lääke. Mies jos pistää tänään niin huomaat minkä verran tuntuu, uskallat varmasti tarvittaessa itsekin. Ja kun olet selkeästi stressaaja niin keskity että muistat hengittää, mieluiten pistä istuen, ettet pyörry, ei kivusta vaan jännityksestä. Pistosten aikaväli on juurikin mieluiten max. 1-2h

Hammasröntgenen voi ottaa raskausaikanakin, määrä on niin pieni ja paikallinen ettei vaikuta sikiöön. Ei siis tarvi hoitoja mainita ja jos jatkokäyntejä on raskauden aikana niin mainitse sitten. Ei rajaa puudutuksia pois mutta osaavat ottaa asian huomioon (ja esim. pahoinvoinnin jne).
 
  • Tykkää
Reactions: heltsuli
Lisään tän vielä tännekkin...

Tänään tosiaan ois se eka pistos. Kerroin jo heti aamusta puolisolle, että tarviin paljon tukea ja tukea asian kanssa. Nyt kuin luin gonal-f paketin ohjeita ja vihkosta niin mulle nousee pintaan tuskan hiki ja suunnaton jännitys sekä pala nousee kurkkuun tuntuu et oksettaa. Herää hyvin voimakkaita tuntemuksia asian suhteen. Onko muut kokeneet vastaavaa?

Nyt äsken puolisokin jo havahtui tähän mun jamaan ja nyt ensimmäisen kerran totesi, et jos tuntuu noin pahalta niin meidän täytyy jäädyttää asia. Toisaalta haluaisin ryhtyä tähän hommaan, mutta samalla piirrän suuria pelkokuvia mielessäni. Jos me lykätään tätä kuukaudella, olenko valmis edes kuukauden päästäkään vaikka saisin aikaa sisäistää asiaa.. Ihan samassa tilassa oltiin silloin pari viikkoa sitten kun odotettiin jo silloin menkkoja alkavaksi. Samoja kysymyksiä pohdin jo silloin, mutta näen jo nyt et vaikka sain sen pari viikkoa miettimis aikaa. Sain mielenrauhan, mutta nyt kun on tosi hetki ajankohtaista käyn jännittämään. Tuntuukin et vaikka kuinka paljon saisin asiaan käsittely aikaa niin en tule olemaan sen valmiimpi asiaan vaan jännitän entistä enemmän.

Mietin myös et lähtisinkö äitini luona käymään. Purkamaan asiaa ja hakemaan häneltä asiaan tukea. Toisaalta asia tuntuu hyvin vaikealta aiheelta keskustella. En tiedä olenko valmis ja halukas kuulemaan hänen kantaansa asiaan. Siskoltani en saa asiaan mitään tukea, vaikka miten kovasti sitä toivoisin. Ystäviä ja kavereita minulla ei ole joille voin asian purkaa..

Suurena pelkona on myös mielessäni pyörinyt et jos otan nyt pistokset ja muutaman jälkeen nousee seinä vastaan etten pysty / halua enään ottaa pistoksia. Miten me sitten toimitaan? Onko liian myöhäistä perua hoitoa?

Miksi ihmeessä mun pitää olla näin tressaavaa ja jännittävää ihmis sorttia??
 
Mulla on neulakammo. Olin ensin ennakkoluuloinen noihin piikkeihin. Onneksi noissa kynissä on nykyään niin pienet/ohuet neulat ja vahva ote omasta nahkasta auttoi asiassa. Toki joskus se nipisti vähän, mutta sen kesti hyvin. Ensin ajattelin myös, että mies saa luvan pistää, mut läsnäolokin helpotti omaa pistämistä. Tsemppiä! ❤
 
Lisään tän vielä tännekkin...

Tänään tosiaan ois se eka pistos. Kerroin jo heti aamusta puolisolle, että tarviin paljon tukea ja tukea asian kanssa. Nyt kuin luin gonal-f paketin ohjeita ja vihkosta niin mulle nousee pintaan tuskan hiki ja suunnaton jännitys sekä pala nousee kurkkuun tuntuu et oksettaa. Herää hyvin voimakkaita tuntemuksia asian suhteen. Onko muut kokeneet vastaavaa?

Nyt äsken puolisokin jo havahtui tähän mun jamaan ja nyt ensimmäisen kerran totesi, et jos tuntuu noin pahalta niin meidän täytyy jäädyttää asia. Toisaalta haluaisin ryhtyä tähän hommaan, mutta samalla piirrän suuria pelkokuvia mielessäni. Jos me lykätään tätä kuukaudella, olenko valmis edes kuukauden päästäkään vaikka saisin aikaa sisäistää asiaa.. Ihan samassa tilassa oltiin silloin pari viikkoa sitten kun odotettiin jo silloin menkkoja alkavaksi. Samoja kysymyksiä pohdin jo silloin, mutta näen jo nyt et vaikka sain sen pari viikkoa miettimis aikaa. Sain mielenrauhan, mutta nyt kun on tosi hetki ajankohtaista käyn jännittämään. Tuntuukin et vaikka kuinka paljon saisin asiaan käsittely aikaa niin en tule olemaan sen valmiimpi asiaan vaan jännitän entistä enemmän.

Mietin myös et lähtisinkö äitini luona käymään. Purkamaan asiaa ja hakemaan häneltä asiaan tukea. Toisaalta asia tuntuu hyvin vaikealta aiheelta keskustella. En tiedä olenko valmis ja halukas kuulemaan hänen kantaansa asiaan. Siskoltani en saa asiaan mitään tukea, vaikka miten kovasti sitä toivoisin. Ystäviä ja kavereita minulla ei ole joille voin asian purkaa..

Suurena pelkona on myös mielessäni pyörinyt et jos otan nyt pistokset ja muutaman jälkeen nousee seinä vastaan etten pysty / halua enään ottaa pistoksia. Miten me sitten toimitaan? Onko liian myöhäistä perua hoitoa?

Miksi ihmeessä mun pitää olla näin tressaavaa ja jännittävää ihmis sorttia??
Mäkin pelkäsin ennakkoon pistämistä paljon. En kuitenkaan käyttänyt puudutusta. Ensimmäinen pistoskerta jännitti tosi paljon ja se oli se vaikein. Mulla meni varmaan puol tuntia, että lopulta uskalsin sen eka piikin pistää. Olin se kynä kädessä ja yritin sen itseeni pistää, mutta tuntui niin väärältä pistää itseä. Lopulta sitten kun sen sai pistettyä, niin ei se ollutkaan niin paha. Se pistos ei tuntunut juuri miltään, aineen meneminen tuntui vähän kun oli hieman viileää, mutta ei todellakaan ollut niin paha kuin pelkäsin. Tuon jälkeen seuraavat pistokset oli helpompia.

Tsemppiä paljon sinne🙏🏻 itse näin parin pistos kierroksen jälkeen koen, että ei nuo pistokset ole niin paha, jos sillä saadaan oma lapsi. Toki jokainen kokee pistokset yksilöllisesti. Mutta kannustan kyllä voittamaan pelon, itse olisin oman kokemuksen myötä valmis pistelemään itseäni vielä monia kertoja, jos sen avulla haave toteutuu❤
 
Viimeksi muokattu:
Puuh... Ekasta pistok-sesta (kääntäjä kääntää koko aika muuhun sanaa) selvitty. istua tärisin penkissä, yritin muistaa hengittää, mietin jo mielessä koska neula tulee pois ihosta. Tunsin kuinka se upposi, nyt sit odotan varmaa mustelmaa. Puoliso meni nykäisemään kynää vielä sivuttain ennen kuin nykäisi ulos. Annoin melkoisen äänimerkin ja kerron ettei ensi kerralla saa vetää sisällä ollessa sivuille vaan suoraan ulos tuntuu pahalta. Sain vain vastauksen et näin voi käydä kun toiset pistää. 😓 Mietin jo mahdollisia sivuoireita ja haittavaikutuksia... Vielä viime hetkillä mietin et jos vaan unohdetaan asia ja puoliso näki miten vaikeaa minulla on. Hänkin jo toiseen otteeseen totes unohdetaan koko juttu heitetään kaikki roskiin. Johon totesin ettei niitä voi heittää roskiin. Sain itseni kasattua kokoon ja vielä viimeisen kerran kysyin puolisolta onko hän varma asian suhteen, vastaus oli jämäkkä kyllä. Valmistin neulan ja annostelin annoksen ja luovutin puolisolle, loppu onkin historiaa.. Ei oo vielä oikein voittaja fiilistä et ekasta selvitty, vielä ois 9 gonal-f pistosta ja 5 fyremadel niin ja se irrotuspiikki jäljellä. Ehkäpä näiden kaikkien jälkeen oon voittaja. Väli ultrauksiin joudun todennäköisesti menemään yksin. Se on sit taas uusi pelottava seikkailu…
 
Yhteistyössä