Lapsettomuushoidoissa olevat

Lääkäriä ja myös koko klinikkaa voi aina vaihtaa, jos tuntuu että nykyisessä ei saa parasta mahdollista hoitoa. Minustakin kuulostaa vähän erikoiselta, että sinulta @mamma41 kielletään kokonaan lahjamunasolut tuon kohonneen pre-eklampsiariskin vuoksi. Samoin se tuntuu oudolta, että sanotaan ivf-hoidon olevan turha huonon ennusteen vuoksi mutta tehdään kuitenkin inseminaatio, jolla on vielä sitäkin selvästi huonompi mahdollisuus onnistua.

Tsemppiä piinailuun @Samppa40, päästään ensi viikolla yhdessä jännittämään siirron tulosta :)
 
  • Rakkaus
Reactions: Samppa40
Onko 40+ täällä joille tehty ivf? Ja onko millainen amh arvo ollut, lääkärin mukaan se on lähes turha mulle koska lääke ei tee uusia munasoluja ja jos omia ei ole niin ivf ei kannata, mulla arvo alle 1 viimeksi.
En tiedä sitten montako pitäisi olla kehittymässä jotta kannattaisi kerätä, nyt oli kaksi kehittymässä melkein samankokoista ja letrot vain käytössä tietenkään laatuunkaan ei pysty vaikuttamaan. Jotenkin stressaa hirveästi kun odottaa ovista, nyt jo oireita mutta aiemminkin ne olleet reilusti ennen ovispäivää.

Käytännössä klinikan vaihtaminen ei onnistu koska toisiin vielä pidempi matka
 
vierailija

Miten paljon alle yhden AMH:si oli? Munasolujen laatua voi kyllä parantaa. Luepa esim. Redditistä: https://www.reddit.com/r/IVF/comments/14qhb5j/can_you_really_improve_egg_quality/
 
Minkä ikäiseltä olis hyvä mitata amh ennen IVF? Multa ei oo sitä koskaan mitattu. Oon täyttämässä just 28. Toki alkuperäinen lapsettomuuden syy sosiaalinen mut nyt toista yrittäessä oon saanut sekundäärisen lapsettomuuden diagnoosin (jolle tosin ei oo välttämättä syytä 🤷) ja ollaan vaihtamassa siis nyt inssit ivfään
 
Minkä ikäiseltä olis hyvä mitata amh ennen IVF? Multa ei oo sitä koskaan mitattu. Oon täyttämässä just 28. Toki alkuperäinen lapsettomuuden syy sosiaalinen mut nyt toista yrittäessä oon saanut sekundäärisen lapsettomuuden diagnoosin (jolle tosin ei oo välttämättä syytä ) ja ollaan vaihtamassa siis nyt inssit ivfään
Ei sillä mun käsittääkseni ole merkitystä kuin vanhemmalla iällä kun munasolureservi huonontuu
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Onko 40+ täällä joille tehty ivf? Ja onko millainen amh arvo ollut, lääkärin mukaan se on lähes turha mulle koska lääke ei tee uusia munasoluja ja jos omia ei ole niin ivf ei kannata, mulla arvo alle 1 viimeksi.
En tiedä sitten montako pitäisi olla kehittymässä jotta kannattaisi kerätä, nyt oli kaksi kehittymässä melkein samankokoista ja letrot vain käytössä tietenkään laatuunkaan ei pysty vaikuttamaan. Jotenkin stressaa hirveästi kun odottaa ovista, nyt jo oireita mutta aiemminkin ne olleet reilusti ennen ovispäivää.

Käytännössä klinikan vaihtaminen ei onnistu koska toisiin vielä pidempi matka
Vertailun vuoksi oma tilanteeni; mulla oli ennen ivf:ää letrokierron ultrassa folleja muistaakseni jotain lähemmäs 10, joista yksi oli selkeä johtofolli (tosin ei tullut tulosta tuosta kierrosta). Amh mulla oli 2.4. Näistä lähtökohdista tehtiin seuraavaan kiertoon ivf-stimulaatio josta saatiin hyvä tulos.

Nämä on vaan kaikki niin tosi yksilöllisiä juttuja ja hoitotuloksia on aika vaikea ennustaa. Me tehtiin mun miehen kanssa hoitopäätös sen mukaan mitä hoitava lääkäri suositteli meille. Mutta toisaalta ajattelen että jos olet yksityisellä ja haluat koittaa ivf-stimulaatiota, niin eikö se kuitenkin tavallaan ole teidän päätös asiakkaina eikä lääkärin 🤔 Edellyttäen ettei lääketieteellisesti vaarallista estettä ole. Onnea matkaan 🥰
 
Multa mitattiin AMH ennen ivf-hoidon stimulaatiota, olin silloin 33 v. Se käsittääkseni vaikutti jotenkin siihen, että minkälaisilla annoksilla stimulaatiohormoneita alettiin pistämään kun siinä halutaan välttää sekä liian vähäistä että liian voimakasta vastetta. Ennen ivf-hoitoa sitä ei multakaan mitattu eikä siinä olisi ollut pointtia kun ei se tulos muuta mitään jos tehdään vaan inseminaatioita.
 
Joo mä oon ollut esikoista yrittäessä 24v nii silloin ei varsinkaan oo lääkäri kyl testannut juuri mitään. Sen jälkeen ei oo juuri kokeita otettu. Vitsi mulla ei oo kyl mtn tietoa viel tästä ivfästä 🙈 suunnittelukäyntikin on vasta muutaman viikon päästä. Toivon et mun omalääkäri yksityisellä suostuu ivfään (esikoisen aikaan ei olis halunnu sitä tehdä ja nytkin halusi kuusi inssiä, jota muut klinikan lääkärit ihmetteli et miksi kolmen jälkeen vielä tehdään).

Mä katselin noita mun antraalifollikkeleiden määrää ja ultrassa on ollu vasemmalla 15 (viime kesänä), oikeasta ei oo kirjattu ku se oli vuosia lepotilassa ja alkoi toimia vasta kesken tän toisen yrityksen.ä viime syksyllä. Onks se ihan normi määrä?
 
Joo mä oon ollut esikoista yrittäessä 24v nii silloin ei varsinkaan oo lääkäri kyl testannut juuri mitään. Sen jälkeen ei oo juuri kokeita otettu. Vitsi mulla ei oo kyl mtn tietoa viel tästä ivfästä suunnittelukäyntikin on vasta muutaman viikon päästä. Toivon et mun omalääkäri yksityisellä suostuu ivfään (esikoisen aikaan ei olis halunnu sitä tehdä ja nytkin halusi kuusi inssiä, jota muut klinikan lääkärit ihmetteli et miksi kolmen jälkeen vielä tehdään).

Mä katselin noita mun antraalifollikkeleiden määrää ja ultrassa on ollu vasemmalla 15 (viime kesänä), oikeasta ei oo kirjattu ku se oli vuosia lepotilassa ja alkoi toimia vasta kesken tän toisen yrityksen.ä viime syksyllä. Onks se ihan normi määrä?
Mulla muistikuva että olis jossain 5-10 välillä ollu joku kerta kun laskivat 🤔 ja amh mulla muistaakseni 2,7 tai jotain kun ikää oli 37.
 
Apua, tänään oli ovistesti positiivinen ja matkalla ollaan inssiin, joka on muutaman tunnin päästä,vähän epäilyttää miksi pitää olla jo tänään kun oli vasta 13mm maanantaina eli nyt n 19 mutta lääkärin mukaan voi tehdä tänään siihen on luotettava.

Mitään ohjeita mulle ei annettu, ilmeisesti ei satu kuitenkaan
 
Ihan hyvä on ajankohta! On niin yksilöllistä koska ovis tulee. Tai siis 18mm lähtien follikkeli on kypsä. Ihmisillä ovis tapahtuu vähän eri aikoihin. Mulla esimerkiksi monesti kasvaa 25mm asti, mut tiedän et esim. Kaverilla tulee + jo aina siel ennen 20mm.

Lisäksi jos tänään ovis+ nii ovis tapahtuu huomenna tai jopa ylihuomenna eli follikkeli kerkeää todennäköisesti kasvaa viel 2mm ennen ovulaatiota 😊
 
Ihan hyvä on ajankohta! On niin yksilöllistä koska ovis tulee. Tai siis 18mm lähtien follikkeli on kypsä. Ihmisillä ovis tapahtuu vähän eri aikoihin. Mulla esimerkiksi monesti kasvaa 25mm asti, mut tiedän et esim. Kaverilla tulee + jo aina siel ennen 20mm.

Lisäksi jos tänään ovis+ nii ovis tapahtuu huomenna tai jopa ylihuomenna eli follikkeli kerkeää todennäköisesti kasvaa viel 2mm ennen ovulaatiota
Pelkään ehkä enemmän sitä että simpat ehtii kuolemaan ennen ovista mutta toivottavasti ei 🙂
 
Nyt on alkio kyydissä, kuulemma valmiina tarraamaan kiinni :) progesteroni oli 33, ilmeisesti olisi voinut olla parempikin joten lääkäri määräsi aloitettavaksi huomenna Cyclogestin Terolutin rinnalle. Huomenna pistän myös Gonapeptylin. Testipäiväksi annettiin pe 4.8. joka on niinkin myöhään kuin DPO 19, no aion kyllä testata jo ennen sitä (luultavasti viikon päästä ekan kerran kun on DPO 12).
 
Nyt on alkio kyydissä, kuulemma valmiina tarraamaan kiinni progesteroni oli 33, ilmeisesti olisi voinut olla parempikin joten lääkäri määräsi aloitettavaksi huomenna Cyclogestin Terolutin rinnalle. Huomenna pistän myös Gonapeptylin. Testipäiväksi annettiin pe 4.8. joka on niinkin myöhään kuin DPO 19, no aion kyllä testata jo ennen sitä (luultavasti viikon päästä ekan kerran kun on DPO 12).
Minkä ikäinen alkio teillä siiirettiin? 💕 Mä aattelin testailla ti aamuna kun on dpo12. 🤗
 
Täällähän on osalla jännittäviä aikoja edessä, tsemppiä kovasti teille 🥰

Mulla tuli lopulta kierron pituudeksi 50 päivää, ja yhteensä 6 positiivista ovulaatiotestiä, joista viimeisin kp 45 🤨. Lämmöt ei siis missään kohtaa nousseet, ja pari raskaustestiäkin tuli huvikseen tehtyä, negoja tietenkin.
Nyt on sitten aivan infernaaliset menkat menossa, kp 5 ja vieläkin todella runsas vuoto päällä neljättä päivää. (Kipuja ei onneksi ole, mutta niitä ei juuri ole ollut sinä aikana kun olen akupunktiossa käynyt.) Yleensä siis näin runsas vuoto kestää maksimissaan kaksi päivää ja siihen 1-2 niukkaa vuotopäivää. Edellinen ovuloimaton kierto alkuvuonna kesti 46 päivää, ja sen jälkeen oli poikkeuksellisen niukat menkat, toki vain 2 positiivista ovulaatiotestiä silloin 😅. Onkohan nuo ovulaatioyritykset paksuntaneet limakalvon 🤔, olin siinä luulossa että keltarauhanen varsinaisesti paksuntaa sitä.
Täytyy varmaankin alkuviikosta ottaa yhteyttä lääkäriin, jos tämä tällaisena jatkuu. Toivottavasti ei ole mitään vikaa tuolla alakerrassa, joka tekee lopun lapsihaaveista 🥺.
 
vierailija
Onko 40+ täällä joille tehty ivf? Ja onko millainen amh arvo ollut, lääkärin mukaan se on lähes turha mulle koska lääke ei tee uusia munasoluja ja jos omia ei ole niin ivf ei kannata, mulla arvo alle 1 viimeksi.
En tiedä sitten montako pitäisi olla kehittymässä jotta kannattaisi kerätä, nyt oli kaksi kehittymässä melkein samankokoista ja letrot vain käytössä tietenkään laatuunkaan ei pysty vaikuttamaan. Jotenkin stressaa hirveästi kun odottaa ovista, nyt jo oireita mutta aiemminkin ne olleet reilusti ennen ovispäivää.

Käytännössä klinikan vaihtaminen ei onnistu koska toisiin vielä pidempi matka
Ei taida olla kovin ammattitaitoinen lääkäri. Moni jolla on matala amh on saanut hyviä tuloksia mini ivf hoidoilla, joissa käytetään hyvin vähän lääkkeitä ja poimitaan jopa vain 1-2 munasolua.
 
Kellään kokemusta tälläistä oireista inssin jälkeen? tehty siis torstaina ja ovitrelle pistetty torstaina myös, nyt ihan kuin virtsatulehdus oireita, eikai inssi voi sitä aiheuttaa.. vatsa pinkeä ja joutuu vähän väliä vessassa käymään
 
Yhteistyössä