Lapsettomuushoidoissa olevat

Eilen oli se endometrium testi. Itse testi ei tuntunut juuri missään. Hieman punertavaa vuotoa teki. Valitsin sen mihin ei tullu endometrioositestiä. Oli puhe et voitais kumminkin käyttää vahvempaa keltarauhastukea nii silloin siitä testistä ei oikein apua (koska mulle ratkaisu siihen poisjäöneeseen juttuun olis ollu just se keltarauhastuki. 2-3 viikkoa menee tuloksissa. Olisin saanut lähteä ens kiertoon tekee inssiä sillä ajatuksella et jos tulokset kerkeää tulla mut oma lääkäri on myös lomalla just inssin paikkeilla ja epävarmuutta tuosta tuloksista nii pidetään viel ens kierto väliä.

Sain kuulla jäljellä olevien olkien määrän ja sovittiin et 1-2 inssiä (varsinkin jos ongelma löytyy miks kiinnittyminen feilaa) ja sit ivf jos ei onnistumista
 
Onko kellään muulla samaa ongelmaa Letrozolin kanssa: en nimittäin tunnista ovulaatiota sen kanssa lainkaan. Viime kuussa olin jo jossain kp 13 kohdilla aivan varma, ettei sitä tulekaan, koska tummuneet ovulaatiotestit vaaleni vaan. Mutta sitten yks kaks ne tummui nopeasti kuitenkin. Nyt on taas sama tilanne, ma-ti (kp 11-12) viivat oli jo lähes yhtä tummat kontrolliviivan kanssa, sitten jo haaleampi eilen, mutta vasta tänään "pitäisi" olla ko. päivä. Saa nähdä tummuuko kuitenkin illaksi, jolloin olisi ehkä vaan myöhässä päivän verran. Olotila ei ole kuitenkaan ns. normaalin ovulaation kaltainen, ei limoja tms.

Ovulaatio kuitenkin todistettavasti tapahtuu, ts. ensimmäisessä Letro-kierrossa ultralla varmistettu ja toisesta tulin raskaaksikin. Ovulaatiosta seuraa myös oikein hyvä keltarauhanen, koska kierto on tasan 28 päivää ilman vähäisintäkään tiputtelua. Ilman ko. lääkettä ovulaatiokivut ja -limat on selkeät. Todella erikoista sikäli, että luulisi oireiden vahvistuvan kun ovulaatiota tuetaan, mutta käykin ihan päin vastoin, enkä yhtään tiedä, mitä kehossa tapahtuu.
 
Mulla vasta eka letrokierto loppuvaiheessa, mutta kaikki on mennyt mulla aika lailla samaa rataa kuin kuvailit. Mietitytti myös ovuloinko ollenkaan mutta ultra kertoi muuta ja sitten testikin yhtäkkiä vahvistui tosi nopeasti. Eli kaipa ihan normaalia.
 
Vähän random kysymys mut jos eilen on ollu menkkakipuja ja tänään tullut pientä veriviirua (nyt dpo9) nii saisinkohan siirrettyä menkkojen alkua jos ottaisin terolutin ja cylclogestin nii huomisen yli 🤔 huomenna sellai ulkotapahtumassa töissä missä ei vessoja koko päivän ja ei olis varaa siihen et jos olis runsas vuoto (2h välein tyhjennettävä kuppi)

Ja toisekseen mikä mussa / mun keltarauhasessa on vikana ku näin lyhyt luetaali 😭 dpo6 ultrassa näytti kaikki normaalilta. Ei onneks yritystä tässä kierrossa.
 
Vähän random kysymys mut jos eilen on ollu menkkakipuja ja tänään tullut pientä veriviirua (nyt dpo9) nii saisinkohan siirrettyä menkkojen alkua jos ottaisin terolutin ja cylclogestin nii huomisen yli huomenna sellai ulkotapahtumassa töissä missä ei vessoja koko päivän ja ei olis varaa siihen et jos olis runsas vuoto (2h välein tyhjennettävä kuppi)

Ja toisekseen mikä mussa / mun keltarauhasessa on vikana ku näin lyhyt luetaali dpo6 ultrassa näytti kaikki normaalilta. Ei onneks yritystä tässä kierrossa.
En osaa sanoa, saisiko lääkkeillä tässä kohtaa vielä viivytettyä. Mutta ääh, samoja pohdintoja minullakin. Luteaalivaihe ollut aiemminkin lyhyehkö, 10 vrk ja tiputtelu alkanut jo aiemmin. Nyt aiemman raskauden jäljeltä ollut luteaalivaihe 8-9 vrk ja alkanut vuoto kunnolla heti kerrasta. Mutta eipä aiemminkaan mitenkään tutkittu, että riittävä oli lääkärin mukaan. Onko sulla ollut aina lyhyehkö luteaalivaihe?
 
Esikoista ennen oli muistaakseni 12 päivää luteaali. Nyt esikoisen jälkeen on ollu pääsääntöisesti 9 päivää nyt tosiaan jäi 8 päivään 😭
 
  • Surullinen
Reactions: minttuni
Voi ei, mikähän siinä on onko lääkärin kanssa ollut vielä puhe tästä lyhentyneestä luteaalivaiheesta?
Noku en osannut varmaan sitä hänelle oikein muotoilla. Sanoi viimeksi vain et johtuu siitä et kiinnittyminen ei oo tapahtunut, mut kuinka se kiinnittyminen kerkeää tapahtuu jos kiinnittyminen on dpo7? Ja keho ok aloittaa menkat jo heti. Täähän voi olla syy mun jstkuvulle kemiallisille (jos se keltarauhastuki mikä mulla on ei oikein riitä ku saan siitä huolimatta ne menkkaoireet nii aikaisin)
 
Oliko sulla cyclot ja terot, vai luget? Mulle cycloista (2x400mg/pv) sano lääkäri et ne on jo vahvat että ei määräisi teroja samaan aikaan. Et jos sulla on jo molemmat niin ne on jo sitten kyllä aika vahvat varmaan 🤔
 
Oliko sulla cyclot ja terot, vai luget? Mulle cycloista (2x400mg/pv) sano lääkäri et ne on jo vahvat että ei määräisi teroja samaan aikaan. Et jos sulla on jo molemmat niin ne on jo sitten kyllä aika vahvat varmaan
Mulla on cyklot ja terot mut lääkäri siis miettii et jos ens kiertoon kokeilisi sitä pistettävää profesteronia. Et joillain kroppa vaatii isomman progesteronitason ylläpitääkseen raskautta kun mitä normi raskaudessa progesteronitaso on /mitä noilla lääkkeillä tulee
 
Mun sukulaisella jotain tällaista, että tarvii tujummin, että raskaus jatkuisi. Hedelmöittymisessä ei ongelmaa, koska useita raskauksia alkanut. Kun oikea lääke löytyi, niin raskaus jatkui ja lapsi syntyi. Yritän muistaa kysyä tarkemmin vinkkiä häneltä. Mielenkiintoista kuulla sitten tiukuna, että miten lääkehommat jne. etenee.
 
On aika palailla linjoille kirjoittelin siis ivf ketjuun ,mutta kiva kun on tullut tässä tauolla yhteinen niin on aktiivista. Meillä siis taistalla yhteensä 5 varhaista keskenmenoa niin asiaa tutkittiin niin ollut tammikuusta asti taukoa hoidoista. Mitään muuta ei löytynyt kuin että ferritiini on vaan 16 vaikka oli takana jo 9-10kk rautakuuri, keskenmenot tietenki vaikuttaa..
Meillä on 2 ivf pas lasta ja nyt pakkasessa vielä 14 alkiota niin yritetään tulisko vielä kolmas ihme.
Perjantaina oli 5:n päivän alkion siirto ja on taas aika jännäillä tuleeko plussa ja jos niin kuinka kauan se kestää..
Edellisten siirtojen kokemuksella on todenäköisenpää että plussa tulee, mutta tosiaan kesken pian menee
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna

Toivotaan että nyt alkio tarraisi kiinni ja lujaa 💕
 
  • Tykkää
Reactions: kiia-s

Toivottavasti nyt kiinnittyisi ja jatkuisi raskaus. Tsemppiä piinailuun ❤ mitä kaikkea on tutkittu? Millaisia lääkkeitä alkionsiirrossa sulla? Jos haluat kertoa.
 
  • Tykkää
Reactions: kiia-s

Yhteistyössä