Lapsettomuudesta kärsivät -- auttakaa mua ymmärtämään

[Surkeena toisten puolesta]

No niin, taas on yksi läheinen pariskunta päätynyt eroon lapsettomuuden vuoksi. Pariskunta, jonka en ikinä olisi uskonut eroavan. Pariskunta, jolla on ollut aina hymy herkässä, paljon yhteistä elämässä ja paljon asioita, mistä iloita; hyvät ammatit ja kivat työpaikat, innostavat ja molempia yhdistävät harrastukset, kaunis koti, lämpimät suhteet läheisiin...
Mutta, lasta ei kuulunut. Ja kun vihdoin kuului, meni raskaus kesken. Surin tätä kovasti, sillä olisin niin kovasti suonut heille sen onnen. He surivat asiaa niin, että ajautuivat lopulta murheen sokaisemina eroon. Unohtivat sen kaiken muun hyvän elämässä ja katkeroituivat.

Heillä oli elämässä niin paljon muuta hyvää. Jokaisella meistä on elämässämme tragedioita, ennemmin tai myöhemmin, ja niiden kanssa on pakko vaan yrittää elää. Miksi se ei lapsettomuuden kohdalla onnistu millään..? Minä olen joutunut luovuttamaan perheenjäseniä kuolemalle, eikä avioero olisi heitä tuonut takaisin. On ollut muitakin suuria murheita, mutta avioero ei olisi niitä ratkaissut. En ymmärrä, miksi tuskassa pitää työntää toinen pois ja hautautua syvälle murheen syövereihin niin, että menettää paljon muuta hyvää elämässään. Miksi hukata se kaikki muu hyvä, kun monilla ei ole elämässään edes sitä. Miksi antaa muuten onnellisen parisuhteen hajota tuhansiksi sirpaleiksi kun lapsettomuus ei siitä välttämättä kummene. Voi olla, ettei koskaan löydy enää toista onnea ja samanlaista rakkautta, voi olla ettei löydy rakkautta ollenkaan. Ja jos löytyykin, voi olla, että lapsettomuusongelma on vielä sittenkin läsnä. Onko lapsi juuri se ainoa ONNI elämässä??

Minä olisin mielelläni pitänyt vanhempani elossa (kuolivat liikenneonnettomuudessa kun olin aika nuori), mutta niin ei minulle suotu. Oli noustava jaloilleen elettävä elämää sitten ilman vanhempiani. Eikö voi elää elämää ilman lapsia??? Niin, että osaisi olla onnellinen muista elämän osa-alueista??? Lapsettomuuden suhteen on vielä kuitenkin erilaisia mahdollisuuksia, kun taas kuolleita vanhempiani ei tuo takaisin mikään. Jos ei ole lasta tullakseen, voi aina harkita adoptiota, sijaisvanhemmuutta jne. Toisinaan hoidotkin auttavat pitkän yrittämisen jälkeen. Lapsettomuuden ei tarvitse olla niin totaalista. Mutta silti se tuntuu olevan sitä monille.


Ymmärrän avioerot, jos rakkautta ei ole. Jos sitä ei ole ollut vuosikausiin. Tai jos on väkivaltaa, toisen epäkunnioittamista, henkistä väkivaltaa. Että erotaan kun ei olla onnellisia oltu vuosiin ja on kasvettu erilleen, mutta se, että erotaan 2 vuotta häiden jälkeen (tätä ennen yhteisiä vuosia takana paljon) lapsettomuuden vuoksi ei mene jakeluun. Mihin se yrittäminen jäi kun oli elämässä kuitenkin niin paljon hyvääkin. Harmittaa niin, sillä heille molemmille toivoisin vain kaikkea hyvää elämässä. Ja heillä sitä on oikeasti ollutkin. Mutta tämä kriisi on heille niin suuri, että se menee kaiken edelle ja repii heidät kappaleiksi. Miksi?

 

[ursa]

kun et ole elänyt siinä heidän liitossaan, et voi oikeasti tietää, että lapsettomuus on ainoa syy. he voivat toki sanoa sen olevan, mutta usein syitä eroon on monia. kun ei elä toisten elämää, ei sitä voikaan ymmärtää ja miksi pitäisi?

 

[vieras]

Oletko ajatellut, että JOS lapsettomuus johtui jommasta kummasta ja sen toisen halu saada oma laspi oli suurempi kuin rakkaus puolisoon, niin eroamalla osapuolet mahdollistivat eri lailla onnelisen elämän toisilleen? Siis jos mies ei saa biologisia lapsia ja nainen ehdottomasti haluaa, niin yhdessä jatkamalla molemmat ovat onnettomia. Vaikka eri sattuu niin mieskin voi löytää vielä onnen toisen naisen kanssa joka osaa olla onnellinen miehestä itsestään eikä isäehdokkaasta?

Tämä tuli äkkisältään mieleen.

 

[vieras korjaa]

siis vaikka ero sattuu... jne

 

[Surkeena toisten puolesta]

kun et ole elänyt siinä heidän liitossaan, et voi oikeasti tietää, että lapsettomuus on ainoa syy. he voivat toki sanoa sen olevan, mutta usein syitä eroon on monia. kun ei elä toisten elämää, ei sitä voikaan ymmärtää ja miksi pitäisi?

Miksi pitäisi ymmärtää...?? Että voisi jotenkin auttaa ja tukea.

Toivoisin tilanteeseen vähän realismia, että he ymmärtäisivät sen, että heillä on oikeasti paljon muutakin elämässää kuin tämä lapsettomuus ja kaikilla ihmisillä on omat kriisinsä joiden kanssa elää. Ei lapsettomuus ole kriisinä mitenkään ainutlaatuinen ja muita suurempi. Realismia toivoisin, jos se todellakin on tämä lapsettomuus, joka repii heidät erilleen. Asia, jossa he eivät näe mitää värejä, vaan kaikki on musta-valkoista. Asia, joka tuntuu sokaiseet heidät täysin. Tuntuu, ettei he näe metsää puilta. Eri juttu sitten, jos eron taustalla olisi muita asioita. Toivonkin, että niin olisi, ettei tällaisen asian annetas pilata kaikkea. JOs syyt ovat muut, niin silloin toivon voivani tukea heitä heidän päätöksessään.

Onko jotenkin väärin jos kantaa huolta läheisistään, heidän surustaan ja jaksamisestaan ja toivoisi, että heidän asiansa korjaantuisi parhain päin???

 

[Surkeena toisten puolesta]

Oletko ajatellut, että JOS lapsettomuus johtui jommasta kummasta ja sen toisen halu saada oma laspi oli suurempi kuin rakkaus puolisoon, niin eroamalla osapuolet mahdollistivat eri lailla onnelisen elämän toisilleen? Siis jos mies ei saa biologisia lapsia ja nainen ehdottomasti haluaa, niin yhdessä jatkamalla molemmat ovat onnettomia. Vaikka eri sattuu niin mieskin voi löytää vielä onnen toisen naisen kanssa joka osaa olla onnellinen miehestä itsestään eikä isäehdokkaasta?

Tämä tuli äkkisältään mieleen.

Olen ajatellut tätäkin. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, ei voi taata, ettei lapsettomuusongelmaa ole tulevaisuuden kumppanin kanssa. Yli kolmekymppisiä molemmat, puolessa välissä mennään, uusia kumppaneita ei tiedossakaan. Ei ne lapsensaantimahdollisuudet iän myötä parane. Voi olla myös, ettei uutta rakkautta tulekaan vastaan jne. Entä adoptio, sijaisvanhemmuus, tukiperhetoiminta....

 

[finttu]

Ei lapsettomuuteen ole kaikilla vaihtoehtoja.
Mun yx ystäväpariskunta erosi kans just lapsettomuuden vuokst, kun ne ei päässy siitä kriisistä yhdessä yli. Nyt molemmilla on tahoillaan lapsi, toinen tosin saatettu alkuun "vain" inseminaatiolla. Toinen on luomulapsi.
Ei sitä voi tietää mitä muuta siinä suhteessa on. Jos toinen on kuitenkin yksin siinä yhteisessä kriisissä. On munkin vanhemmat kuolleet, mutta kyllä tää lapsettomuus on hel*etin paljon repivämpi kriisi, kuin yhdenkään omaisen kuoleminen. Vuosikausien pettymistä ei voi ymmärtää kukaan, joka sitä ei oo itse kokenut.

 

[finttu]

[quote=". Ei lapsettomuus ole kriisinä mitenkään ainutlaatuinen ja muita suurempi. Realismia toivoisin, jos se todellakin on tämä lapsettomuus, joka repii heidät erilleen.[/quote]

Kyllä se on. Et ole tainnut itse kokea lapsettomuutta, ku tämmöistä lauot.
Mä voin sanoa, et mä olen kokenut aika monta todella vaikeeta asiaa elämässäni ja tahaton lapsettomuus on niistä kyllä isoimman kriisin aiheuttanut.

 

[69696969]

Tuntui että alussa kysyit ihan asiallisesti lapsettomuudesta,jotenkin kirjoituksiesi sävy on muuttunut syyllistäväksi,ihan kuin meidän pitäisi selittää sinulle miten tämä suru on mahdollista,pientähän se on verrattuna maailman isoihin suruihin..
Lapsettomuutta on vaikea alkaa selittää ihmiselle jolla on jo vahva käsitys siitä miten sitä pitää surra tai miten parisuhdetta olisi tullut hoitaa..lapsettomuuteen yleensä liittyy myös rankkoja hedelmöityshoitoja,toivoa,pettymystä joka kuukausi,huono-onnisimmissa tapauksissa keskenmenoja,ei siis ole vain kysymys siitä että maataan peiton alla surraan kun ei lasta tule!ei sitä tunne skaalaa ymmärrä kuin toinen lapseton..

 

[nöppönen]

mun ystävä aikoinaan sanoi et jo oma naiseus kärsi siitä lapsettomuudesta. tuli olo et mies ansaitsee jonkun paremman, jonkun joka on kokonainen nainen ja kykenee saamaan lapsia. se kuukausittainen pettymys ja keskenmenot on kuitenkin naiselle konkreettisempia vaikka mieskin kokee pettymyksen. kyllä ne hoidotkin on sellaista taistelua että. joskus ne vaikeat asiat elämässä vaan ajaa ihmisiä erilleen vaik se tuntuis pahalta..

 

[vieras]

Meidän lyhyehkön lapsettomuuden aikana mulla kyllä kävi mielessä että paranisiko tämä tilanne miestä vaihtamalla Ja samaan aikaan vannotin miehelle että ethän vaan jätä mua vaikkei meillä tärppäisikään... Jotenkin se yhteinen ongelma yhdisti mutta toisaalta taas jos sitä olisi jatkunut kovin paljon kauemmin, ainakin minä olisin varmaankin luovuttanut parisuhteessakin.

Ja vähän aiheen vierestä:
Tänä päivänä olen jostain syystä salaa kiitollinenkin siitä että lapsi ei tullut tarjottimella ja että minäkin jos ei kulta- niin hopealusikka suussa syntyneenä koin ettei elämä tosiaan menen käsikirjoituksen mukaan. Kasvoin asian myötä henkisesti ja opin ymmärtämään ettei asiat ole aina niin itsestään selviä.
Ja sellainen juttu vielä meidän elämästä: Kun se plussa testiin viimein pärähti niin sen jälkeen meidän suhde on voinut paremmin kuin koskaan! Pelottaa vähän että miten lapsen syntyminen vaikuttaa suhteeseen joka nyt on sanoisinko täydellinen(?)

 

[Yksi tarina]

Ymmärrän hyvin ap:n pointin. Äkkiä ajateltuna olen kaikessa samaa mieltä kuin sinäkin. On helppoa ihmetellä ja kummastella tuollaista eroa, lapsettomuuden vuoksi, kun kaikki muu tuntuu olevan kunnossa. Mutta tiedän, tunnen, erään henkilön jolla oli niin vahva halu päästä joskus elämässään isäksi, että hänen oli pakko eroata avokistaan. Hän oli vuosia yksin, etsi uutta kumppania, itki itkunsa kun oli jo menettämäisillään toivonsa suuresta haaveestaan. Onneksi hän löysi naisen ja saivat yhteisen lapsen. Tarinoita on erilaisia. Ulkopuolinen tietää vain osatotuuden, muu jää arveluksi.

 

[Surkeena toisten puolesta]

[quote=". Ei lapsettomuus ole kriisinä mitenkään ainutlaatuinen ja muita suurempi. Realismia toivoisin, jos se todellakin on tämä lapsettomuus, joka repii heidät erilleen.

Kyllä se on. Et ole tainnut itse kokea lapsettomuutta, ku tämmöistä lauot.
Mä voin sanoa, et mä olen kokenut aika monta todella vaikeeta asiaa elämässäni ja tahaton lapsettomuus on niistä kyllä isoimman kriisin aiheuttanut.[/quote]

No hoidoilla on meidä lapset maailmaan saatu. ´Mutta siltikin olen tätä mieltä asiasta.... Olisin voinut elää lapsettomuuden kanssa ja olisin ollut täysin onnellinen adoptiolapsen kanssa. Adoptio kuuluu suunnitelmiin edelleen ja jos meille adoptiolapsi vielä suodaan, niin ihan taatusti hän on aivan yhtä rakas kuin biologisetkin. Mulle bilsa ei oo lapsen mittari. Ne on yhtä arvokkaita kaikki. Ehkä tästä taustasta johtuen en ole niin ymmärtäväinen.

 

[Juures Suikale]

Ulkopuolisten silmissä Se Täydellisin Suhde voi murtua, kun elämä alakaa pyörimään vain yhden asian ympärillä. Ei yhtäkkiä ennää muistakaan kaikkea sitä muuta hyvää, jonka on elämältä saanut. Eikä ehkä välitäkään siitä. Päivästä toiseen kaipaa silmittömästi jotain, mitä ei ehkä koskaan voi saada.

Kyllä se koville ottaa, kaikki ei kestä.

 

[69696969]

Että sellasta...surkeena toisten puolesta muttet kuitenkaan ole sitten niin ymmärtäväinen.Mitä sä tulet tänne kyselemään asioita joihin toiset kertoo sulle vaikeita kertomuksia kun sun alkuperäinen ajatus on alkaa tappeleen ja väitteleen asiasta..mitä se yleensä sulle kuuluu mitä kukin pariskunta tekee ja on ERITTÄIN vaikea uskoa että sun pentuja on saatu hoitojen avulla...ihmiset joilla lapsettomuutta takana tuskin tollaisia kommentteja laukoo...kiitos ja näkemiin...

 

[finttu]

[quote=". Ei lapsettomuus ole kriisinä mitenkään ainutlaatuinen ja muita suurempi. Realismia toivoisin, jos se todellakin on tämä lapsettomuus, joka repii heidät erilleen.

Kyllä se on. Et ole tainnut itse kokea lapsettomuutta, ku tämmöistä lauot.
Mä voin sanoa, et mä olen kokenut aika monta todella vaikeeta asiaa elämässäni ja tahaton lapsettomuus on niistä kyllä isoimman kriisin aiheuttanut.

No hoidoilla on meidä lapset maailmaan saatu. ´Mutta siltikin olen tätä mieltä asiasta.... Olisin voinut elää lapsettomuuden kanssa ja olisin ollut täysin onnellinen adoptiolapsen kanssa. Adoptio kuuluu suunnitelmiin edelleen ja jos meille adoptiolapsi vielä suodaan, niin ihan taatusti hän on aivan yhtä rakas kuin biologisetkin. Mulle bilsa ei oo lapsen mittari. Ne on yhtä arvokkaita kaikki. Ehkä tästä taustasta johtuen en ole niin ymmärtäväinen. [/quote]

No, nimenomaan. Teille on niitä lapsia suotu, hoidoilla edes. Kaikki ei niissäkään onnistu. Ei kai tää mikään kriisi oliskaan, jos joku sanois, 100-varmaksi, että "kolmen vuoden päästä juhannuksena testi näyttää positiivista ja siitä syntyy teille lapsi".
Ja adoptio ei oo kaikkien juttu, eikä kaikilla oo siihen edes mahdollisuuksia, vaikka haluaiskin.
Ja eihän kaikki lapsettomat eroa. Joillekin se on vaan liian iso pala.

 

[harmaa]

kun et ole elänyt siinä heidän liitossaan, et voi oikeasti tietää, että lapsettomuus on ainoa syy. he voivat toki sanoa sen olevan, mutta usein syitä eroon on monia. kun ei elä toisten elämää, ei sitä voikaan ymmärtää ja miksi pitäisi?

Miksi pitäisi ymmärtää...?? Että voisi jotenkin auttaa ja tukea.

Ei lapsettomuus ole kriisinä mitenkään ainutlaatuinen ja muita suurempi.

Onko jotenkin väärin jos kantaa huolta läheisistään, heidän surustaan ja jaksamisestaan ja toivoisi, että heidän asiansa korjaantuisi parhain päin???

Olen kokenut tahattoman selittämättömän lapsettomuuden, joka kesti viisi vuotta. Ja kyllä, ainakin omassa elämässäni se on ollut suurin kriisi, vaikka lopulta kaikki päättyi onnellisesti kahden ivf-lapsen syntymään. On varmasti muitakin ainutlaatuisia ja suuria kriisejä, mutta näin minulla. Olen kokenut myös läheisten kuoleman. Miten sen selittäisin..kuolema on kuitenkin luonnollinen asia, ennenaikaisenakin. Lapsettomuus on niin syvälle minuuteen, naiseuteen, ihmisen perustarpeeseen, suvun jatkamiseen, liittyvä asia.

Ei ole väärin kantaa huolta läheisistään. Mutta älä tarjoa omaa mielipidettäsi vaan tue heitä omissa ratkaisuissaa, vaikka ne olisivatlin sinun mielestäsi väärät.

 

[Surkeena toisten puolesta]

Tuntui että alussa kysyit ihan asiallisesti lapsettomuudesta,jotenkin kirjoituksiesi sävy on muuttunut syyllistäväksi,ihan kuin meidän pitäisi selittää sinulle miten tämä suru on mahdollista,pientähän se on verrattuna maailman isoihin suruihin..
Lapsettomuutta on vaikea alkaa selittää ihmiselle jolla on jo vahva käsitys siitä miten sitä pitää surra tai miten parisuhdetta olisi tullut hoitaa..lapsettomuuteen yleensä liittyy myös rankkoja hedelmöityshoitoja,toivoa,pettymystä joka kuukausi,huono-onnisimmissa tapauksissa keskenmenoja,ei siis ole vain kysymys siitä että maataan peiton alla surraan kun ei lasta tule!ei sitä tunne skaalaa ymmärrä kuin toinen lapseton..

Vastasin jo toiseen, että meidän molemmat lapset on saatu hoitojen avulla. Hoidot onnistuivat aika hyvin, joten kovin pitkiä epäonnistumisten jaksoja meillä ei ollut. Mutta kuule, lapsettommuudenkin voi kokea monella tavalla. Meidän kokemus oli toisenlainen, ei niin traaginen kuin monilla. Adoptio oli ja on yhä meillä yksi aivan tasavertainen vaihtoehto. Jos meillä ei olisi näitä kahta biologista nyt, toivoisimme meillä olevan kaksi adoptpotua, ja olisimme aivan yhtä onnellisia. Meille biologia ei ole lapsen mittari eikä mulla ole ollut koskaan tarvetta synnyttää. Ehkä olen sitten jotenki tosi epänaisellinen ja miehenikin toiselta planeetalta kun me ei oo koettu asioita samoin kuin moni muu. Meille lapsettomuus ei ollut kriisi. Projektia vietiin eteen päin muun elämän ohella ja meille se toteutui sitten näin. Mutta me ei otettu suuria paineita asiasta, toivoimme tietysti parasta, mutta olimme varautuneet myös toisenlaiseen elämään. Oltiin tuolloin molemmat hyvin urasuuntautuneita ja urakin oli ihan hyvää elämää se. Mulle omien vanhempieni menettäminen 14v oli isompi kriisi kuin mitä lapsettomuusasiaan tuli. Mutta mä voin hyvinkin olla tunnevikainen kanttura kun tunnun kokevani asioita monien mielestä nurin kurin. Mieheni kanssa=). Onneksi meitä on kaksi samanlaista ollu tässä veneessä.

En ole tuomitsemassa tätä pariskuntaa siitä, etteivät he ole osanneet parisuhdetta hoitaa. Itse kullakin meillä on varmasti karikkomme. Toivoisin vain, että he osaisivat katsoa asioita laajemmin. Etteivät tekisi mitään hätiköityä ainakaan murheensa keskellä. En tarkoita syyllistää, vaan avata silmiä.

 

[Surkeena toisten puolesta]

Tuntui että alussa kysyit ihan asiallisesti lapsettomuudesta,jotenkin kirjoituksiesi sävy on muuttunut syyllistäväksi,ihan kuin meidän pitäisi selittää sinulle miten tämä suru on mahdollista,pientähän se on verrattuna maailman isoihin suruihin..
Lapsettomuutta on vaikea alkaa selittää ihmiselle jolla on jo vahva käsitys siitä miten sitä pitää surra tai miten parisuhdetta olisi tullut hoitaa..lapsettomuuteen yleensä liittyy myös rankkoja hedelmöityshoitoja,toivoa,pettymystä joka kuukausi,huono-onnisimmissa tapauksissa keskenmenoja,ei siis ole vain kysymys siitä että maataan peiton alla surraan kun ei lasta tule!ei sitä tunne skaalaa ymmärrä kuin toinen lapseton..

Vastasin jo toiseen, että meidän molemmat lapset on saatu hoitojen avulla. Hoidot onnistuivat aika hyvin, joten kovin pitkiä epäonnistumisten jaksoja meillä ei ollut. Mutta kuule, lapsettommuudenkin voi kokea monella tavalla. Meidän kokemus oli toisenlainen, ei niin traaginen kuin monilla. Adoptio oli ja on yhä meillä yksi aivan tasavertainen vaihtoehto. Jos meillä ei olisi näitä kahta biologista nyt, toivoisimme meillä olevan kaksi adoptpotua, ja olisimme aivan yhtä onnellisia. Meille biologia ei ole lapsen mittari eikä mulla ole ollut koskaan tarvetta synnyttää. Ehkä olen sitten jotenki tosi epänaisellinen ja miehenikin toiselta planeetalta kun me ei oo koettu asioita samoin kuin moni muu. Meille lapsettomuus ei ollut kriisi. Projektia vietiin eteen päin muun elämän ohella ja meille se toteutui sitten näin. Mutta me ei otettu suuria paineita asiasta, toivoimme tietysti parasta, mutta olimme varautuneet myös toisenlaiseen elämään. Oltiin tuolloin molemmat hyvin urasuuntautuneita ja urakin oli ihan hyvää elämää se. Mulle omien vanhempieni menettäminen 14v oli isompi kriisi kuin mitä lapsettomuusasiaan tuli. Mutta mä voin hyvinkin olla tunnevikainen kanttura kun tunnun kokevani asioita monien mielestä nurin kurin. Mieheni kanssa=). Onneksi meitä on kaksi samanlaista ollu tässä veneessä.

En ole tuomitsemassa tätä pariskuntaa siitä, etteivät he ole osanneet parisuhdetta hoitaa. Itse kullakin meillä on varmasti karikkomme. Toivoisin vain, että he osaisivat katsoa asioita laajemmin. Etteivät tekisi mitään hätiköityä ainakaan murheensa keskellä. En tarkoita syyllistää, vaan avata silmiä.

Lisäisin, että erota saa enkä tuomitse heidän eroaan, toivon vain, että ero tulee oikeista syistä ja että tässä nyt ei tehdä tunnekuohuksissa mitään hätiköityä.

 

[vieras]

hei, ei kannata ulkopuolisena oikeasti sekaantua toisten eroihin. tuet ja kuuntelet, mutta älä nyt missään tapauksessa ala heitä kampeamaan takaisin yhteen. elä omaa elämääsi, he elävät omiaan. itse eronneena sanon tämän ihan hyvällä.

 

[69696969]

Nimenomaan jokainen kokee lapsettomuuden omalla tavallaan mutta ymmärrän heitä joille se on kriisinä melkein ylitsepääsemätön ja se että sinä olet päässyt lapsettomuudestasi suhteellisen helposti ja sinulle lapsettomuus ei kriisiä ole tuonut,ei anna oikeutta vähätellä toisten surua tai ihmetellä miksi sitä surraan.Mistäpä tiedät esimerkiksi kyseisen pariskunnan kohdalla oliko ainoa keskenmeno?sanotaan että lapsettomuus joko vahvistaa tai erottaa parisuhteen,kun siihen lisätään keskenmeno tai useampi,parisuhde saattaa olla jo kriisissä,melkein jo ihan siitä syystä että nainen kumminkin kokee nämä eri lailla kuin mies.

 

[harmaa]

Lisäisin, että erota saa enkä tuomitse heidän eroaan, toivon vain, että ero tulee oikeista syistä ja että tässä nyt ei tehdä tunnekuohuksissa mitään hätiköityä.

Tässäpä pointti: ero tulee oikeista syistä??? SINÄ et voi määritellä niítä oikeita syitä, vaan he! Yritä hyvä ihminen ymmärtää se! He elävät OMAA elämäänsä.

 

[harmaa]

Lisäisin, että erota saa enkä tuomitse heidän eroaan, toivon vain, että ero tulee oikeista syistä ja että tässä nyt ei tehdä tunnekuohuksissa mitään hätiköityä.

Tässäpä pointti: ero tulee oikeista syistä??? SINÄ et voi määritellä niítä oikeita syitä, vaan he! Yritä hyvä ihminen ymmärtää se! He elävät OMAA elämäänsä.

Niin ja lisään vielä: Toki sinulla saa olla mielipide, ei pahalla. Mutta ymmärrä, että sinun mielipiteesi on sinun ja se mitä he tekevät on heidän ratkaisunsa.

 

[vierailija]

Olisko niin että sulle ap lapsettomuus ei ollutkaan niin suuri kriisi KOSKA osasit ajatella elämää myös ilman lapsia? Kaikki naiset eivät tähän pysty. Niin syvällä on se vauvavietti. Aiheuttaa ihan fyysistä kipua. Joillakin koko elämä ja unelmat rakentuvat sen lapsen haluamisen ympärille, mm. uravalinta jne. Kun lasta ei sitten saadakaan (kaikki kokeiltu), menee KOKO elämä uusiksi..mihin sitä miestä tarvitsee jos ei tämä kuvio toteudukaan?

 

[harmaana nyt]

Toisaalta ymmärrän pariskuntia, jotka eroavat lapsettomuuden vuoksi.
Itsekin olen lapsettomuudesta kärsinyt ja olisin voinut päätyä samaan ratkaisuun minäkin jos tuo rakas tyttö ei olisi lopulta icsi-hoidon avulla syntynyt. Niin suuria ne pettymyksen tunteet kuukausi ja vuosi toisensa jälkeen oli.
Minulle äitiys on ollut suuri haave jo teini-iästä ja olen aina toivonut neljää lasta. Ja sitten kun sitä ensinmäistäkään ei kuulunut niin kyllä siinä maailmani romahti. Monesti tuli miehen vaihtaminen mieleen, kun syy meillä on miehessä.
Nyt kun toista lasta ei vain kuulu niin olen puhunut miehelle adoptio/sijaislapsesta. Mies ei ajatukselle kuitenkaan lämpene. Jo silloin, kun ei ollut rakasta tytärtäkään mies oli adoptiota/sijaislasta vastaan.
Joten ei kannata tuomita eroavaa pariskuntaa ennenkuin tietää asian todellisen laidan. Voihan olla, että tässäkin asiassa voi olla kyse siitä, että toinen ei adoptiolle lämpene ja toiselle taas äidiksi/isäksi tulo on niin suuri asia, että haluaisi asiaa yrittää toisen ihmisen kanssa.