Lapset sairastelee paljon, valvottaa

["Heini"]

ja aiheuttaa huolta äidille.
Äiti kantelee 10kg lasta yötä päivää jotta pieni saisi nukuttua. Yöllä sitten viimein äitikin purskahtaa itkuun kun tuntee itsensä voimattomaksi kun ei voi pienen oloa helpottaa.
Mies huomaa itkun. Mitä mies tekee?

Eli mitä miehesi tekisi tuossa tilanteessa? Tämä liki sama tilanne oli n. puoli vuotta sitten ja kerroin miehelleni miten kurjalta tilanne tuntui kun ei minkäänlaista myötätuntoa heru. Ei apua valvomisien kanssa eikä mitään.
Eilen tämä tapahtui taas. Ja mitä teki mies? Meni nukkumaan. Kävin kysymässä että "menitkö oikeasti nukkumaan" ja vastaus oli että menin.

Miksi se tukeminen on niin helvetin vaikeaa? Varsinkin kun tästä on puhuttu aiemminkin ja tietää että kaipaisin tukea sen kerran kun kerran puolessa vuodessa itken ja tunnen itseni heikoksi.

Ja mies menee kyllä aamuisin töihin. Enkä ole häntä pyytänytkään valvomaan puolestani vaikka itse olen jo 3½ vuotta valvonut putkeen huonosti nukkuvien, korvakierrelasten kanssa. Mutta edes pienen hetken juttuseura, tuki ja turva olisi tarpeen niinä harvoina heikkoina hetkinä. Varsinkin kun olen asiasta miehelle sanonut.

 

["kaisa"]

Ens kerralla lyöt jalkaa maahan ja sanot "nyt on sun vuoro valvoa" ei miehet oikeasti tajua jos niille ei suoraa sano!

Meil kans jossain vaiheesas laps oli itkuinen yöllä, ite kantelin itkevää lasta ja itkin kaverina väsymystä.. eikä mies aamulla tienny et lapsi on yöllä itkeny. Nyt oon sit alkanu raakasti herättämään sitä jos itellä on useampi yö menny valvoessa

 

["Heini"]

[QUOTE="kaisa";23991189]Ens kerralla lyöt jalkaa maahan ja sanot "nyt on sun vuoro valvoa" ei miehet oikeasti tajua jos niille ei suoraa sano!

Meil kans jossain vaiheesas laps oli itkuinen yöllä, ite kantelin itkevää lasta ja itkin kaverina väsymystä.. eikä mies aamulla tienny et lapsi on yöllä itkeny. Nyt oon sit alkanu raakasti herättämään sitä jos itellä on useampi yö menny valvoessa[/QUOTE]

Meillä kyllä mies tietää että lapsi itkee ja valvottaa. Hän saattaa tuhahtaa että "mikähän sillä nyt on vikana" tms. mutta ei kyllä tarjoa apuaan valvomisiin. Enkä sitä ole edes pyytänyt että valvoisi. Mutta niinä minun heikkoina hetkinäni olisi kiva kun joku toinen olisi vahva. Lohduttaisi ja tukisi, tsemppaisi. Enkä ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa kun asiasta on puhuttu. Tähän valvomiseen liittymättömiä asioita samaan tyyliin on myös. Mies ei ikinä lohduta miua. Joskus raskausaikana loukkasi miun tunteita käytöksellään pahasti ( riehui hermostuksissaan ) ja kun itkin niin että hyperventiloin niin tiuski vain että "mitä sinäkin siinä itket" jne. Mies on aivan ihana, rakastaa minua ja lapsia ja minä rakastan häntä. Mutta ei hän kyllä minua tue - valitettavasti

 

["Heini"]

Nostelen.