Lapset ihailee kerskakulutusta

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Meidän perheessä ei ole koskaan pahemmin pröystäilty tai prameiltu raha-asioilla. Olemme melko hyvin toimeentuleva pariskunta ja ns. leveämpään elämäänkin olisi varaa, mutta mieluummin säästämme ja sijoitamme rahojamme. Kaikkea meillä on yli oman tarpeenkin. Oma talo, kaksi autoa, kesämökki jne. jne. Lapsista olemme pyrkineet kasvattamaan sellaisia, että tiedostavat rahan arvon ja että se ei kasva puissa. Lisäksi olemme korostaneet sitä, että hintana siitä että maailmassa on ylirikkaita ihmisiä on se, että köyhyttä ja kurjuutta on moninverroin enemmän.

Täsät huolimatta lapset tuntuvat ihailevan (tyttö 13v, pika 11v) juuri tällaista ökyilyä ja kerksakulutusta. Vinkuvat meille, että miksei meillä voisi olla "kunnon autoa" jne... Emme siis halua laittaa autoihin ylimääräistä, yleensä ostamme jotain 5 vuotta vanhoja autoja, budjetti jossain 15 000 eurossa. Käteisellä varaa tuollaisiin, toki olisi ns. varaa ostaa just joku melkein uusi Volvo ja maksaa siitä yli 500 kuussa viisi vuotta... ei vaan nähdä millään muotoa järkeväksi.

En pistäs vielä kapinoimisenkaan piikkiin tuollaista asennetta. Olemme aina kieltäytyneet kaikesta brändi-meiningistä uutenkin. Se ei siis tarkoita, ettäkö sellaiset tuotteet olisivat täysin pannassa, mutta kovin usein emme mitään ekstroja halua maksaa. Ruaassa ehkä eniten, koska suosimme monissa tuotteissa luomua etc, mutta se on vähän eri asia.

Ainakin lasten luokkakaverit tuntuvat ajattelevan aika samoin. Lapsiemme luokkakaverit tulee pääosin keskiluokkaisista perheistä, rahaa harvalla on enempää kuin meillä. Ja aika harva myöskään leveilee, mitä nyt jonkun verran on sellaista että autoon halutaan panostaa.
 
vierailija
Kyllä tuolta tubesta ja muusta "tubutettava" meininki tekee työtään. Silti sanoisin myös, että "näin on aina ollut". Vaikka usein esim. akateemiset puhuvat, että "kapinoivat kulutusyhteiskuntaa vastaan", niin perusporukka on aina ihaillut rahaa. Se on aika marginaalissa ollut aina tää kapina-porukka vaikka sitten jälkiköteen saa isomman merkityksen kuin mitä todellisuus on ollut.

Mäkin joskus kysyin vanhemmiltani, että mimmosta se oli joskus 70-luvulla kun oli nuorisossa niin paljon vasemmistolaisuutta, niin ne sano, että se oli lähinnä jonkun pienen piirin juttu yliopistoissa.
 
vierailija
Harvoinhan lapset vanhempiensa kanssa samat arvot jakavat. -Ainakin jossain kohtaa on hieman pakko kapinoida.
Juu, mutta aika usein lapset kapinan jälkeen "palaavat" vanhempiensa arvoihin. Ja aika nuoria tosiaan tuossa mielessä kapinoimaan.

Oon kyllä sitä mieltä, että jossain vaiheessa nuoriso vastusti kulutusyhteiskuntaa. Usein aika kaksinaismoralistisesti, mutta silti. Mutta nykyään sitten taas on ihanointivaihe päälle. Aika ristiriidassa on se, että toisaalta puhutaan esim. ekologisuudesta ja tasa-arvosta. Sitten kuitenkin etenkin naiset diggailee jotain täysin vastakkaista sanomaa ajavaa rap-musiikkia.

Hyvänä esimerkkinä edesmennyt Cheek... sovinistista ökyilyä, mutta kuuntelijoina lähinnä äidit ja tyttäret. Tätä(kään) en ole koskaan tajunnut.