lapsen yksinäisyys

[ykä yksinäinen]

Mitäpä neuvoksi. Kohta 12-vuotias poikani on iloinen ja sosiaalinen kunhan vain on tutustunut ensin. Tässäpä ongelma piileekin, tutustuminen vaatii rohkeutta jota puuttuu. On yritetty harrastuksia jotka kuitenkin päättyvät aikanaan kun ei kiinnosta. Koulu menee hyvin ja siellä on kuulema kavereita mutta ei sitten vapaa-aikana enää olekaan. Muutaman vuoden ajan pojalla oli paras kaveri mutta hän muutti ja uutta ystävää ei ole löytynyt. Koulua on jouduttu vaihtamaan muuton vuoksi, mutta sekään ei ole syy koska tilanne on sama nyt kuin ennen muuttoa. En viitsisi lasta hirvittävästi ahdistaakkaan kaverin hankkimisella, koska hän on tietoinen tilanteesta ja harmittelee sitä itsekkin. Eikä niitä ystäviä ja kavereita käskien tule Olisiko ketään kohtalotoveria jakamaan ajatuksia ja kokemuksia?

 

[miukumaukumanninen]

Ihmiset ovat huikean erilaisia jo lapsena. Meidän esikoisella oli aina kavereita ja tuttuja, mutta jotenkin vaistosin, että he eivät jakaneet samaa maailmaa. Poikaani pyydettiin esim. mukaan katsomaan hirven jälkiä; hän oli kiinnostuneena lähdössä ja kysyi kaverilta kuitenkin, että miksi niitä katsotaan... Kun poikani olisi keskustellut larpin rakenteesta, hän joutuikin pitämään yleisluennon larpista. Elikä ihan lähimmän ympäristön lapsien ja omani harrastusmaailma eivät kertakaikkiaan kohdanneet.

Yläkoulun ensimmäinen päivä oli lapselleni riemukas. Hän löysi sielun veljen, jolle kitara on rakas, larppi ja savukone tärkeitä, joka voi pohtia kaikkia maailman asioita laidasta ääreen, jonka kanssa nauraa samoille asioille. Nyt mukaan on löytynyt lisää samansorttisia poikia ja tyttöjä, jotka tekevät päivässä elokuvan, viikossa seikkailularpin, viikonlopussa animaatiosarjan.

Eli rohkeutta ja kestävyyttä. Kyllä ne ystävät, joiden kanssa maailma näyttää samalta ja hyvältä, tulevat maailmalla vastaan!

 

[Surettaa]

Meillä on myös 11-vuotias poika, jolla ei ole juurikaan ystäviä. Yksi parempi kaveri on ollut, jonka kanssa silloin tällöin viettää aikaa. Tuntuu kuitenkin äitinä sivusta seuranneena, että poikamme on sellainen varaventtiili hänelle. Pari muutakin kaveria joskus on, joille soittaa. Kun poikamne haluaisi olla kaverin kanssa hän yleensä soittaa näille kolmelle kaverille soittokierroksen ja usein kaikkien vastaus on ei. Heillä on jo joku muu kaveri eikä kumma kyllä pojatkaan aina voi olla isommalla sakilla, vaan halutaan olla kahdestaan

Poikani harrastuksena on tällä hetkellä yksilöjuttuja, soittaa mm. instrumenttia musiikkiopistossa. Golfistakin on innostunut, mutta ikäistään seuraa ei pelikentälle ole täällä. Tosin suoritti vasta viime vuonna loppukesästä green gardin, joten ei ole paljoa vielä niissä ympyröissä liikkunut.

Surettaa seurata vierestä, kun poika joutuu usein arki-illat viettämään kotosalla, kun ei yksinään haluaisi mihinkään lähteä. Joskus viikonloppuna on ollut se yksi kaveri.

Vuotta nuoremmalla veljellä taas on kavereita paljon ja hänen kohdallaan kavereiden kanssa oloa on pitänyt vähän rajoittaa, kun aina olisi jossakin menossa tai joku kaveri meillä. Veljekset ovat aivan erilaisia, joten yhteiset kaveritkaan ei onnistu. Keskenään tulevat kyllä ihan kohtuullisesti toimeen.

Koulussa pojallamme on kuulema aina kavereita ja koulumatkalla takaisin kotiin päin on myös usein seuraa, mutta vapaa-ajalle sieltä koulusta ei tunnu ystävää löytyvän.