Lapsen suru

Kertoisitteko kokemuksia, joilla tämä asia on ollut ajankohtainen?

Meillä kävi niin että lapseni isä ja mieheni nukkui noin 1,5 kk sitten, pitkällisen sairastamisen jälkeen. :'(

Meillä lapsi (koulu ikäinen) purkaa surunsa tietenkin minuun, ylenmääräisen kiukkuamisen yms. muodossa.
Nimittelee ja arvostelee myös minua.
No, en ole ikään väittänytkään mikään :saint: tai täydellinen äiti olevanikaan. :|

 

osanottoni suureen suruun.

minun lapseni isä kuoli lapsen ollessa 6-vuotias. lapsi oli niin pieni että purki suruaan leikkien kautta, osin hyvinkin makaaberien leikkien.
lapsi on aina ollut kovin "huono puhumaan", ja joitain asioita lapsi on miettinyt vuosikausia ennen kuin on avannut suunsa (hän on nyt 13v)
kuuntele lasta mutta älä pakota puhumaan, ota syliin, pidä lähellä.
toivottavasti lapsi saa purettua suruaan sanoin, piirtämällä tms.

 

Otan osaa suruunne.

Anna lapsen puhua asiasta, vaikka tuntuisikin tosi vaikealta puhua surun vuoksi.
Kirjastosta voi myös lainata aiheeseen liittyviä kirjoja.

Meillä miehen isä kuoli parisen vuotta sitten ja ajoittain vieläkin meidän 6v itkeskelee kun on vaaria ikävä. Ei se helpota kovin nopeasti, varsinkaan kun kyseessä on oma isä.

Tai jos ette halua keskustella, anna työstää suruaan kuten haluaa vaikka sitten kiukkuaakin sitten sinulle. Anna hänen ymmärtää että se on ok ja ole läsnä ja tukena varsinkin jos hän haluaa sitten jossain vaiheessa puhuakin asiasta.

Hän saattaa myös peltä sitä että sinä kuolet..

 

Mun mielestä surra saa, mutta toisen nimittely ei ole edes tässä tilanteessa hyväksyttävää. Auta lastasi löytämään muita keinoja suremiseen. Puhu asiasta, lainaa vaikka kirjastosta aiheeseen liittyviä satukirjoja, niiden avulla lapsen on varmasti helpompi käsitellä suruaan. Tuo kiukkuaminen ja nimittely ei ole hyvä keino lapsen itsensäkään kannalta.

"Kyllä itkeä saa, sillä kyyneleet ovat sydämen pesuvettä" totesi oma 6-vuotiaani tässä taannoin. Muistakaa tämä ja surkaa surunne. Vain aika parantaa.

Osanottoni suruunne :heart:

 

Kiitos vastauksistanne. :hug:
Lapsellani on kyllä kaksikin kirjaa, joissa asiaa käsitellään.
On lukenut ne molemmat jo läpi.

 

suosittelisin ammattilaisen puoleen kääntymistä. Itsellä on ero takana ja kaksi pientä lasta ja vein lapset terapiaan. Siitä on ollut meille kaikille ihan suunnaton apu. lähinnä se on keskustelua leikin varjolla, piirtämistä yms. mutta terapeutti osaa esittää asiat niin että lapsia sekä minua on helpottanut valtavasti. Lisäksi koen että olen todella tehnyt parhaani, enempään en olisi kyennyt. Suosittelen todella ettei jää mitään vaivaamaan ja juodu sitten aikuisena niitä käsittelemään.