V
VR
Vieras
Erosin lapseni isästä n. 5kk sitten. Ex oli todella raskas, masennusta, työttömyyttä, alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöä/pelkästään alkoholin liikakäyttöä, pettämisiä, valehtelua, minun alistamistani, haukkumista ja syyllistämistäni. Pitkän aikaa menin mukaan tämän ihmisen juttuihin ja halusin pitää perheeni koossa, koska ex kaikista näistä teoistaan huolimatta sanoi rakastavansa minua ja lasta yli kaiken.. väittää edelleen.
Vaikka tiedostankin, että ero oli todella hyvä juttu ja tuli hyvään aikaan ennen kuin lapsi alkaa isästään ja suhteestamme enemmän kärsimään, olen alkanut ajattelemaan mitä lapselleni tapahtuu ns. "eroperheen lapsena".. hoidan lapsen erittäin hyvin (vaikka itse sanonkin), olen todella tarkka ja rutiinit ovat säilyneet vaikka seinät olisivat kaatuneet päälle!! Joten uskon että lapsen perusturvallisuus on hyvin rakentunut. Lapsi on aivan ihana, hurmaa kaikki, on iloinen, reipas, omatoiminen, ei ole käyttänyt vaippoja ollenkaan 4kuukauteen ja kehittyy hyvin niin fyysisesti kuin taidollisestikin..
Nyt olen kuitenkin alkanut pelkäämään miten lapseni psyyke voi/tulee voimaan eroperheen lapsena, nuoren yksinhuoltajaäidin kasvattina. Haluan niiiiin kovasti enemmän kuin mitään (niinkuin kaikki äidit), että lapsestani kasvaa terve niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mietin vain joka päivä jokaista liikettäni mitä teen, miten sanon, miten hoidan asiat, etten vahongoita lastani.. Tämä on itselleni tietysti henkisesti raskasta.. miten voisin päästä tästä yli? miten terve lapsi kasvatetaan? pärjäänkö hyvin?
Opiskelen ja käyn töissä, lapsi on päiväkodissa ja töitä tehdessäni vaarin tai mummin kanssa (jotka ovat lapselle erittäin tärkeitä ihmisiä), joten näistä en enää tunne huonoa omaatuntoa. Tiedän että lapsi saa olla itselleen tärkeiden ihmisten kanssa silloin kun minä "tienaan rahaa" paremman elämämme vuoksi.
Lapsi nyt 1v9kk..
Vaikka tiedostankin, että ero oli todella hyvä juttu ja tuli hyvään aikaan ennen kuin lapsi alkaa isästään ja suhteestamme enemmän kärsimään, olen alkanut ajattelemaan mitä lapselleni tapahtuu ns. "eroperheen lapsena".. hoidan lapsen erittäin hyvin (vaikka itse sanonkin), olen todella tarkka ja rutiinit ovat säilyneet vaikka seinät olisivat kaatuneet päälle!! Joten uskon että lapsen perusturvallisuus on hyvin rakentunut. Lapsi on aivan ihana, hurmaa kaikki, on iloinen, reipas, omatoiminen, ei ole käyttänyt vaippoja ollenkaan 4kuukauteen ja kehittyy hyvin niin fyysisesti kuin taidollisestikin..
Nyt olen kuitenkin alkanut pelkäämään miten lapseni psyyke voi/tulee voimaan eroperheen lapsena, nuoren yksinhuoltajaäidin kasvattina. Haluan niiiiin kovasti enemmän kuin mitään (niinkuin kaikki äidit), että lapsestani kasvaa terve niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mietin vain joka päivä jokaista liikettäni mitä teen, miten sanon, miten hoidan asiat, etten vahongoita lastani.. Tämä on itselleni tietysti henkisesti raskasta.. miten voisin päästä tästä yli? miten terve lapsi kasvatetaan? pärjäänkö hyvin?
Opiskelen ja käyn töissä, lapsi on päiväkodissa ja töitä tehdessäni vaarin tai mummin kanssa (jotka ovat lapselle erittäin tärkeitä ihmisiä), joten näistä en enää tunne huonoa omaatuntoa. Tiedän että lapsi saa olla itselleen tärkeiden ihmisten kanssa silloin kun minä "tienaan rahaa" paremman elämämme vuoksi.
Lapsi nyt 1v9kk..