Ajatuksia

[äitiyden monet puolet]

Terve lapsi on niin suuri lahja, on tavattoman ihanaa seurata terveen lapsen kehitystä, oppii asioita kuin itsestään, imee maailmasta vinkkejä miten toimia ja omaksuu. Kuin taikaa. Esikoiseni on terve ja hänen kohdallaan en osannut samalla tavalla arvostaa terveyttä (toki jollain tasolla tiedostin, että se oli suuri juttu jo silloin). Mutta sitten yhden vaikeavammaisen lapsen jälkeen pikkutaaperon kasvattaminen on kuin leikkiä.

Toiseen asiaan. Onko täällä ketään vammaisen sisarusta. Miten koitte vammaisen sisarenne /veljenne lapsena? Koitteko jäävänne jostakin paitsi? Antakaa mnulle näkökulmia vaativaan tehtävään kasvattaa terveet ja vammainen lapseni tasapainnoisiksi yksilöiksi tähän maailmaan?

 

[ap]

Kyseessä on siis älyyn vaikuttava kehitysvammaisuuteen verrattava sairaus, lapsi on täysin valvottava, ymmärtämätön , puhumaton. Tekeee paljon "hölmöjä" juttuja ymmärtämättömyyttään, toisaalta tekee myös paljon ihania juttuja, nauraa, halii. Tahallaan ei osaa myöskään ärsyttää eikä kiusallaan tee, mutta arki hänen kanssaan on hyvin haasteellista. Rakas on.

 

[ap]

Nostan, jos täältä löytyisi joku, jolla on /oli lapsuudessa vammainen (älyllinen kehitysvamma) veli tai sisar. Tämä asia mietityttää nyt todella paljon kaiken muun asiaan liittyvän lisäksi.

 

[yksi näkökulma]

Itsellä ei vammaista sisarusta ole, mutta lapsuuden naapurissa oli cp-vammainen lapsi. Hän oli pyörätuolissa, ei puhunut, ei pystynyt lainkaan käveleen, ei voinut itse syödä. Ymmärsi kyllä puhetta, mutta ei pystynyt itse mitään tekemään ja heikosti kommunikoimaan (perheen jäsenethän oli toki oppinut tulkitsemaan viestejä).

Minusta sisarukset suhtautuivat tähän vammaiseen veljeen ihan samanlailla kuin toisiinkin sisaruksiin. Näin aikuisenakin asiaa ajatellessa mielestäni heidän suhteestaan oli kehittynyt tasavertainen ja erittäin lämmin. Tietysti sisarukset huolehtivat veljestään, mutta samoin huolehtivat pienemmistäkin sasaruksistaan. Vammaisuus ei vain jotenkin merkannut mitään. Vammainen veli oli samanlainen veli kuin tervekin veli.

Ja tuona aikana ei todellakaan osattu ajatella tällaisia asioita kuten sinä ajattelet nyt. Ennen asiat meni niinkuin meni.
Uskon, että osaat varmasti kasvattaa tasapainoiseksi molemmat lapsesi. Eikä toinen "kärsi" ja koe jäävänsä paitsi. Suhtautuminen vammaiseen sisarukseen on niin erilainen luontojaan.

 

[sama]

Itsellä ei vammaista sisarusta ole, mutta lapsuuden naapurissa oli cp-vammainen lapsi. Hän oli pyörätuolissa, ei puhunut, ei pystynyt lainkaan käveleen, ei voinut itse syödä. Ymmärsi kyllä puhetta, mutta ei pystynyt itse mitään tekemään ja heikosti kommunikoimaan (perheen jäsenethän oli toki oppinut tulkitsemaan viestejä).

Minusta sisarukset suhtautuivat tähän vammaiseen veljeen ihan samanlailla kuin toisiinkin sisaruksiin. Näin aikuisenakin asiaa ajatellessa mielestäni heidän suhteestaan oli kehittynyt tasavertainen ja erittäin lämmin. Tietysti sisarukset huolehtivat veljestään, mutta samoin huolehtivat pienemmistäkin sasaruksistaan. Vammaisuus ei vain jotenkin merkannut mitään. Vammainen veli oli samanlainen veli kuin tervekin veli.

Ja tuona aikana ei todellakaan osattu ajatella tällaisia asioita kuten sinä ajattelet nyt. Ennen asiat meni niinkuin meni.
Uskon, että osaat varmasti kasvattaa tasapainoiseksi molemmat lapsesi. Eikä toinen "kärsi" ja koe jäävänsä paitsi. Suhtautuminen vammaiseen sisarukseen on niin erilainen luontojaan.

Tuota hymiötä ei olisi kyllä pitänyt tuohon tulla... Kone teki tepposet