Lapsen laittaminen omaan huoneeseen "miettimään".

Mitä mieltä olette rangaistuskeinosta että lapsi joutuu omaan huoneeseen miettimään kun on tehnyt jotain kiellettyä? Meillä esikko 3v joutuu hetkeksi mutta on joskus ihan kauhuissaan kun vien hänet sinne. Alkaa heti itkeä ja huutaa että olen kiltisti! Jos en vie toiseen huoneeseen, pikkusiskon kiusanteko saattaa jatkua samantien. Hän siis joutuu olemaan omassa huoneessaan max minuutin. Mutta joskus tuntuu että saako hän siitä jotain traumoja??
 
Oon miettiny aikoinaan paljo tätä samaa asiaa. Meidän nyt 4-vuotias esikoispoika oli uhmaikäisenä (n.2v.) tosi villi ja oikea pikku jukuripää. Tuntui, ettei mikään rangaistuskeino ollut tehokas. Sitten keksin kans tuon eri huoneeseen viemisen. Vein pojan vähäksi aikaa vessaan ja pidin ovea kiinni, ettei päässyt pois. Kuulostaa kauhealta, mutta se tuntui silloin välttämättömältä. Poikahan huusi kans kuin syötävä. Tämä keino kuitenkin tepsi, ja nykyään ei tarvi kuin mainita, että "pitääkö mennä vessaan, vai oletko kiltisti", niin uhkaus tepsii. En usko, että tästä mitään traumoja on pojalle tullut. Pahempia traumoja tulisi siitä, jos pojalle ei saisi rajoja millään keinolla.
 
Äitskäläinen
Itse olen tuota omaan huoneeseen miettimään laittamista myös käyttänyt juuri tuolloin n.3v uhmaan. Se oli silloin hyvältä tuntuva keino kun omatkin hermot oli jo aika tiukalla niin siinä sit rauhoituttiin vähän molemmat. Nyt neiti 5v eikä ole aikoihin tuota tarvinut käyttää. Ja tuskinpa mitään traumoja saa kun kuitenkin tietää et turvallinen aikuinen on oven takana...
 
meillä toimii tuolle vajaa 3 veelle. riittää kun sanoo että nyt menet yläkertaan miettimään ja yleensä lähtee suosiolla vaikka huutaakin mennessään. sitten saa tulla itekseen takasin, ja yleensä tuleekin ihan muutaman minuutin päästä ja ihan toisena poikana taasen.
 
Niin noi on niitä juttuja mitä joutuu monesti miettimään. No ei siinä ole pahaa mun mielestä jos vie sinne mutta antaa oven olla auki tai jos panee sen kii, ei pidä ovesta kii. Ymmärrän HYVIN että joskus tuntuu siltä että on varmaan ns pakko huudattaa suljetun oven takana mutta mä en henk koht pysty siihen ja pelkäisin et poju saa just niitä traumoja mistä kirjoissa puhutaan(ja oma järkikin sanoo niin).
Meillä on vain niin(ollut jo kun poju ei ollu vielä 2v) että kun se ns tarpeettomasti huutaa ku hyeena kiukkuaan sanon: "menes huoneesees siitä miettimään"...niin poju (nyt 2v2kk...mut meni jo pienempänäkin)kipittää huoneeseen huudon kera ja tulee ite ihan kohta pois ku on rauhottunu. Oon selittänyt että paha mieli on ok, itkeä saa. MUTTA kun meidän pojalla on suorastaan kuuluisan kova ääni :eek: niin on välillä pakko sanoa että mene huoneesees huutaan!!! Muuten oikeesti tärykalvot puhkee meillä.\|O :)
 
Meillä molemmat lapset, tyttö 5v ja poika 3v, ovat joutuneet menemään lastenhuoneeseen rauhoittumaan, jos ovat olleet tuhmia tai kiukutelleet rajusti ns turhasta. Ensin saatoimme heidät ja pian oppivat itse menemään ja laittavat vielä ovenkin perässään kiinni. Pois saa tulla kun on rauhoittunut tai jos ei ala lasta kuulumaan niin toinen aikuisista (= äiti) menee jonkin ajan kuluttua, n 1-5 min kuluttua katsomaan ja juttelemaan rauhallisesti asian halki. Mitään traumoja en usko tästä aiheutuneen koska aina käymme syy-seuraus-suhteen läpi. Mielestäni huonompi juttu on se, että antaa kiukkuisen/raivoisan tai tuhman lapsen terrorisoida koko muuta perhettä.
 
minä taas en en oikein usko tuohon huoneeseen viemiseen. lähinnä siksi, että pieni lapsi tuntee itsensä hyljätyksi ja isompi vaan alkaa leikkimään leluillaan. eikä oma huone saa olla mikään vankila. ja voihan tästä seurata esim sitäkin, ettei lapsi sitten halua jäädä illalla omaan huoneeseensa nukkumaan kun yhdistää sen rangaistukseen.

joskus olen tuon meidän vajaa 2-vuotiaan tytön jättänyt sänkyynsä ja lähtenyt huoneesta kun on vaan pelleillyt eikä suostunut nukkumaan päikkäreitänsä ja heti kun häviän näkyvistä (vaikka ovi jäis auki), niin tytölle tulee aivan hirvittävä pakokauhu. liian julma rangaistus ainakin noin pienelle minun mielestäni (isommista lapsista tosin en osaa sanoa kun minulle ei niistä ole kokemusta).

miten ois huoneeseen viemisen sijasta esim käsky istua tuolille (samaan huoneeseen) miettimään tekosiaan? ja siellä tuolilla pitää istua niin kauan kunnes osaa taas käyttäytyä. ois helpompi vahtiakkin, että todella miettii tekosiaan eikä vaan leiki leluillaan.
 
bigglet
mie oon sit varmaan tosi julma..nimittäin pojalla on ikää reilu vuosi ja muutaman kerran oon vieny sen makkariin miettimään kolttosiaan..oven kyl jätän auki, ja yleensä poika tepastelee vaan mun perässä pois sieltä,...joskus menee kiltisti leikkiin ja monesti kokeilee uudestaan sitä mistä just kielsin... :D :heart:
 
kuukernuppi harmaana
täältä löytyy yks julma äiti lisää, meillä poika lähtee varmaan kerran päivässä huoneeseensa kun tekee jotain pahaa. huutaa kyllä et äiti kyl mä oon miettiny en tee enää mutta sinne jää ei kauaa kestä ja kohta kuluu jo leikin äänet huoneesta, saattaa jäädä ihan tunniksikin leikkimään kunnes huutaa mä oon jo miettiny! ;)
 
Meillä on ollu sama systeemi. Toimii meillä ainakin jos tilanne ei oo liian pelottava, eli jos huutaa raivon vallassa ja samlla retuuttaa lasta huoneeseensa niin se on ainakin meillä liikaa. Rauhallisen päättäväinen ote ja äänensävy riittää. Ovea ei myöskään paiskata kiinni, vaan laitetaan raolleen eikä missään nimessä saa olla pimeessä huoneessa. En usko et jää traumoja mut toisaalta lapset on niin erilaisia luonteeltaan, et jollekin toiselle lapselle se voi olla jo kauheeta.
 
On ollut käytössä ja tulee vastakin olemaan. Ja tuntuma on että meillä ei huudeta pelkästään sitä rangaistuksen laatua, eli eristystä, vaan sitä että ylipäänsä rangaistaan. Ja lapsihan opettelee oikeaa ja väärää juuri rangaistuksen kautta. Eli ensin tehdään tuhmuuksia ja kokeillaan tuleeko rangaistusta (tämä vaihe pitää toistaa MONTA kertaa :D ) ja sitten jätetään osa tuhmuuksista tekemättä pelkästään sen rangaistuksen pelossa. Sitten JOOSKUS tulevaisuudessa lapsi ihan oikeasti on oppinut että joidenkin asioiden tekeminen on ihan oikeasti väärin, rangaistiin siitä tai ei. Ja kappas, pikkuisella on omatunto ja moraali, näin yksinkertaistettuna B)

 
mamablues
\
Alkuperäinen kirjoittaja 03.01.2005 klo 19:09 Ohikulkija kirjoitti:
Mitä mieltä olette rangaistuskeinosta että lapsi joutuu omaan huoneeseen miettimään kun on tehnyt jotain kiellettyä? Meillä esikko 3v joutuu hetkeksi mutta on joskus ihan kauhuissaan kun vien hänet sinne. Alkaa heti itkeä ja huutaa että olen kiltisti!

Mulla on kans 3v. poika joka tekee ihan samalla tavalla. Tulee usein heti pois, mutta kun vien uudestaan ja vedän oven kiinni perässäni uskoo yleensä että olen tosissani, pyytää anteeksi ja on hetken kiltisti, ennen kuin tekee taas jotain kiellettyä. Sohvalle istuttaminen on myös joskus toivonut.
 

Yhteistyössä