Lapsen käytös harmittaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Harmittaa oma lapseni, niin järkyttäväsi ja julmasti kuin se on sanottukin. Kaikilta kuulen, kuinka lapset on ihania. Kuinka heillä on hauskoja juttuja ja letkautuksia. Kuinka he syövät reippaasti ja innostuvat reissaamisesta ymym. Kuinka he sanovat kauniita asioita ja tottelevat vanhempiaan. 5vuotias on kuulemma parhaassa iässä ikinä.

Oma lapseni käyttäytyy hyvin ihmisten ilmoilla. Kukaan ei uskoisi millaista meillä on kotona. Lapsi on kaikesta vastaan. Ihan kaikesta. Ruuat ei ole koskaan kelvanneet, mihinkään ei halua lähteä. Mikään ei kelpaa. Pelaa ja pelaa, suuttuu kun sammutan ja patistan ulos (jossa tykkää kuitenkin olla).

Haukkuu minua ties millä nimillä ja kun sanon, että tulee paha mieli ei saa sanoa noin tai jos sanon että en puhu sinulle mitään jos puhut minulle noin rumasti niin nauraa vain sairaasti tai jatkaa :(

Miksi meillä on tälläistä :( pelottaa että toinen lapsi muuttuu samanlaiseksi kun hän näkee isomman esimerkin.

Itse olen aina rakastanut omaa äitiäni, en tahallaan koskaan haukkunut tai satuttanut, enkä aiheuttanut pahaa mieltä koska välitän! En voi ymmärtää...
 
Mitäs jos oikeasti suuttuisit ja kerrankin karjuisit huonokäytöksiselle ipanallesi kirosanan kera tunteesi ilmi. Ja se pelikone ainakin viikon jäähylle jokaikinen kerta kun lapsi puhuu rumasti.

Lapset pitää oppia kestämään pettymyksiä. Nih.
 
Haukkuu minua ties millä nimillä ja kun sanon, että tulee paha mieli ei saa sanoa noin tai jos sanon että en puhu sinulle mitään jos puhut minulle noin rumasti niin nauraa vain sairaasti tai jatkaa :(

Miksi meillä on tälläistä :( pelottaa että toinen lapsi muuttuu samanlaiseksi kun hän näkee isomman esimerkin.

Jos lapsi ei tottele ja huono käytös vaan lisääntyy, kun lapselle sanoo asiasta, niin silloin on paikallaan ottaa käyttöön muitakin keinoja kuin pelkkä puhe. Nimittäin mitä todennäköisimmin lapsi on "hoksannut", ettei vanhemman puheesta viime kädessä tarvitse välittää vaan sen voi vaan päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, kun siitä ei seuraa oikein mitään jos jättää sen puheen huomiotta. Eli lapsi enemmänkin vaan innostuu lisää torumisesta, koska kokee sen vanhemman heikkouden osoituksena.

Itse lähtisin siitä, että tuollaisen lapsen kanssa otetaan nollatoleranssi tottelemattomuuden ja rumien puhumisen suhteen. Joka kerrasta räpsähtää armotta joku sellainen rangaistus, jolla on huomattava/selkeä pelotevaikutus juuri kyseiseen lapseen. Se, mikä rangaistus kuhunkin lapseen parhaiten tepsii on yksilöllistä ja käytännössä selviää vaan kokeilemalla. Vaihtoehtoja on esimerkiksi lapsen jonkun lelun takavarikointi, sylissä kiinni pitely, lapsen kädestä pitely, jäähypenkki, jäähy seisaaltaan/seinää vasten, nurkassa seisominen, jonkun kivan tekemisen epääminen tilannekohtaisesti tai aresti jossain huoneessa.

Jos onnistuu löytämään jonkun tehokkaan rangaistuksen ja soveltaa sitä johdonmukaisesti niin todennäköisesti lapsi ottaa aika nopeasti opikseen ja alkaa pääasiassa totella ihan vaan puhetta.
 
Lapset ovat noin pieninä yleensä melkoisia opportunisteja eivätkä osaa kunnolla eläytyä toisten tunteisiin. Eli jos lapselle tulee mahdollisuus päästä määräämään perheessä sitä kautta, että käyttäytyy ulkopuolisten näkökulmasta törkeästi vanhempiaan kohtaan, niin herkästi tämä mahdollisuus käytetään. Lapsi kun ei välttämättä tajua, että hän nin käyttäytymällä käytännössä kiusaa vanhempiaan, vaikka lapselle asiasta sanottaisiinkin.

Vanhemman pitää vaan tuossa tilanteessa keinolla tai toisella katkaista se käytös ja laittaa lapsi olemaan ihmisiksi. Sitä kautta myös jatkossa lapselle tulee se ymmärrys, miten pitää käyttäytyä ja mikä on hänen roolinsa suhteessa muihin ihmisiin.
 
"Pelaa ja pelaa" - siinäpä se ongelman ydin taisi tullakin.

Meillä pian 6-vuotias, jolle isänsä meni esittelemään ilman minulta kysymistä (vaikka ihan saman katon alla asutaankin) 4-vuotiaana Lego-pleikkapelin. Yksi kaunis päivä vain toi sen meille. En jaksanut laittaa vastaan ja eipä mies olisi kuunnellutkaan, vaikka koitin sanoa, että vilkkaalle lapselle ko. pelit on vain pahaksi. Mutta juuri syntyneen kakkosen kanssa oli vielä totuttelua arkeen ja olin naatti. Ei siinä kauaa mennyt, kun lapsi ei kotona muusta puhunutkaan, pelitilanteet siirtyivät muihin leikkeihin jne. Mies intti vastaan, että pelaa ne muutkin lapset. Joo pelaa - mutta meidän lapselle tuollaiset pelit ei sovi; tulee vaan kiukkua, lisää vauhtia ja möykkää. Tietyllä tasolla voisi varmasti puhua peliriippuvuudesta.

Lopulta tilanne kärjistyi niin, että mieskin tajusi homman. Pleikka, tietokone ja kaikenlaiset kännypelitkin lähtivät pois. Samalla loppui kaikenlainen turha kiukuttelu, huuto ja isänsä uhmaaminen. Kun isänsä antoi aina tarpeeksi lapsen vinguttua periksi; ok - pelaa jonku aikaa.

Pelien poislaitto vaati isältään vaivannäköä; piti keksiä muuta tilalle. Kirjastoa, ulkoilua, ruuanlaittoa (leipomista, salaatintekoa jne. mihin lapsi voi osallistua), piirtämistä jne. Mutta nyt isänsäkin on tajunnut, että näin on parempi. Pelejä voidaan miettiä ehkä isompana takaisin, kun lapsi on kypsempi, mutta silloinkin pitää olla selkeät ajat ja jos käytöksessä alkaa ilmetä ongelmia, rajataan pelaamista.

Koitapa itse; ilmoitat lapselle, että nyt lähti KAIKKI pelit pois siksi aikaa, kunnes käytös alkaa olla kohdillaan. Voin luvata, että jo parissa päivässä tulee melkoisia muutoksia. Voitte suunnitella tuleville päiville tekemistä pelaamisen sijaan; makkaranpaistoretki, uimahallureissu, pullan tekoa, maalaamista, eväsretkeä, HopLopia, pilkkimistä. Kysy mitä lapsi haluaisi tehdä ja ehdottele jos ei meinaa alkuun innostua mistään.
 
Nyt tarvitaan tiukka nollatoleranssin linja, kuten edellä sanottiin. Lapsen kanssa on syytä puhua asiat selväksi ja sopia (sanella) pelisäännöt. Vanhemman pomputtelu on jatkunut jo vuosia, joten käytöstapojen muuttaminen vaatii sitkeyttä. Ruuastakin on tullut lapselle vallankäytön väline, sillä lapsi on havainnut, että se on tehokas keino vanhemman pomputteluun. Lapset eivät ole tyhmiä ja he kyllä huomaavat, jos vanhempi on vedätettävissä.

Mieti valmiiksi tärkeimmät kohdat, joihin haluat muutoksen. Mieti valmiiksi, miten saat lapsen käytöksen muuttumaan, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei ole, mitkä ovat sanktiot ja mitkä palkkiot. Kun teet asiat ensin selväksi itsellesi, niin on helpompi toimiä johdonmukaisesti siten, että joka päivä on samat säännöt.
 
No meidän lapsi on haukkunut siskoaan ja minuakin sillon tällön. Auttoi kun istuttiin lapsen kanssa lattialle, sanoin että saa nyt haukkua äitiä päin naamaa ihan niin paljon kun haluaa. Vähän naureskellen ja ihmetellen alkoi sanomaan ja näytin ilmeellä, ettei tunnu kivalta. Sen jälkeen minä haukuin lasta kaikin mahdollisin inhottavin samoin. Lapselle tuli selvästi paha mieli ja sanoikin niin. Sen jälkeen lapsi sai sanoa minusta niin paljon hyviä asioita kuin keksi ja sen jälkeen oli äidin vuoro. Lapsi hymyili onnellisena ja sanoi että nyt tuli hyvä mieli. Sen jälkeen lapsikin oli sitä mieltä, ettei toisia saa haukkua.

Kokeile ainakin testiksi.
 
Harmittaa oma lapseni, niin järkyttäväsi ja julmasti kuin se on sanottukin. Kaikilta kuulen, kuinka lapset on ihania. Kuinka heillä on hauskoja juttuja ja letkautuksia. Kuinka he syövät reippaasti ja innostuvat reissaamisesta ymym. Kuinka he sanovat kauniita asioita ja tottelevat vanhempiaan. 5vuotias on kuulemma parhaassa iässä ikinä.

Oma lapseni käyttäytyy hyvin ihmisten ilmoilla. Kukaan ei uskoisi millaista meillä on kotona. Lapsi on kaikesta vastaan. Ihan kaikesta. Ruuat ei ole koskaan kelvanneet, mihinkään ei halua lähteä. Mikään ei kelpaa. Pelaa ja pelaa, suuttuu kun sammutan ja patistan ulos (jossa tykkää kuitenkin olla).

Haukkuu minua ties millä nimillä ja kun sanon, että tulee paha mieli ei saa sanoa noin tai jos sanon että en puhu sinulle mitään jos puhut minulle noin rumasti niin nauraa vain sairaasti tai jatkaa :(

Miksi meillä on tälläistä :( pelottaa että toinen lapsi muuttuu samanlaiseksi kun hän näkee isomman esimerkin.

Itse olen aina rakastanut omaa äitiäni, en tahallaan koskaan haukkunut tai satuttanut, enkä aiheuttanut pahaa mieltä koska välitän! En voi ymmärtää...
Peliaika maksimissaan 1 tuntiin/päivä. Jos ei lopeta, niin otat peliohjaimen pois.

Ruuan suhteen:jos ei edes maista pääruokaa, niin saa odottaa seuraavaan ateriaan sen 2-3 h (hyvä ateriaväli on n.3 h). Ei välipaloja tai herkkuja välissä, korkeintaan lasi vettä tms.
Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi mutta maistaa pitää.

Jos haukkuu muita, niin jäähy ja/tai pelikielto pariksi päiväksi. Karkkipäivän menetykselläkin voi uhata jos teillä on karkkipäivä.

T: Natsi
 
Viimeksi muokattu:
Itse kokeilin noilla pelittömyyttä tammikuun. Kummasti alkoi (hankalan alun jälkeen) kiinnostaa ulkoilu, leluilla leikkiminen, askartelu jne. :)
 
Viimeksi muokattu:
On otettu puhelimet ja pelit pois, ei auta. Puhelin ei enää oikeastaan edes kiinnosta. On laitettu kunnolla jäähylle (usein), ei auta. On karjaistu takaisin. On kerrottu miltä tuntuu jos haukkuu tai ei tottele. Joskus pyytää anteeksi mutta yleensä vasta sitten kun hermo on mennyt jo kokonaan.

Ja meillä ei oo ikinä annettu välipaloja. Jos ei ruoka maistu niin seuraava ateria tarjoillaan vasta ruoka aikaan. Ei auta siis sekään. Herkkuja ei voi tarjoilla kuin max kerran viikossa kun nousee heti sokeri päähän. Yleensä ei edes halua herkkuja.

Jos saa olla kavereiden kanssa niin käytös on entistä veemaisempaa ja ylimielisempää. Jos ei tapaa kavereita, on vähän parempi käytöksinen.

ja kyllä, olen itsekin "natsiäiti"... en anna periksi oikein mistään. Isänsä antaa periksi helpommin.
 
Jäin miettimään, että mikäli kaikki muu on periaatteessa kunnossa (kasvatus, jäähyt, pelikielto, kunnioitus jne) niin eihän taustalla voi olla oikein muuta kuin lapsella jokin erityistä tukea tarvitsema sairaus/vamma.
Otappa yhteyttä perheneuvolaan ja kerro tilanne ja kysy samalla voisiko olla aiheellista käydä jossain tutkimuksissa.
 
On otettu puhelimet ja pelit pois, ei auta. Puhelin ei enää oikeastaan edes kiinnosta. On laitettu kunnolla jäähylle (usein), ei auta. On karjaistu takaisin. On kerrottu miltä tuntuu jos haukkuu tai ei tottele. Joskus pyytää anteeksi mutta yleensä vasta sitten kun hermo on mennyt jo kokonaan.

Kokeile jotain muuta rangaistusta kuin sitä puhelimien tai pelien pois ottamista tai jäähyä. Aika moni lapsi on sellainen, että ei välitä juuri pätkän vertaa vaikka ne pelit katoaisivat tai joutuisi istumaan jäähyllä.

Ylipäätään jos tuntuu, että joku rangaistus ei auta ollenkaan niin sen soveltaminen kannattaa lopettaa kokonaan.
 
Harmittaa oma lapseni, niin järkyttäväsi ja julmasti kuin se on sanottukin. Kaikilta kuulen, kuinka lapset on ihania. Kuinka heillä on hauskoja juttuja ja letkautuksia. Kuinka he syövät reippaasti ja innostuvat reissaamisesta ymym. Kuinka he sanovat kauniita asioita ja tottelevat vanhempiaan. 5vuotias on kuulemma parhaassa iässä ikinä.

Oma lapseni käyttäytyy hyvin ihmisten ilmoilla. Kukaan ei uskoisi millaista meillä on kotona. Lapsi on kaikesta vastaan. Ihan kaikesta. Ruuat ei ole koskaan kelvanneet, mihinkään ei halua lähteä. Mikään ei kelpaa. Pelaa ja pelaa, suuttuu kun sammutan ja patistan ulos (jossa tykkää kuitenkin olla).

Haukkuu minua ties millä nimillä ja kun sanon, että tulee paha mieli ei saa sanoa noin tai jos sanon että en puhu sinulle mitään jos puhut minulle noin rumasti niin nauraa vain sairaasti tai jatkaa :(

Miksi meillä on tälläistä :( pelottaa että toinen lapsi muuttuu samanlaiseksi kun hän näkee isomman esimerkin.

Itse olen aina rakastanut omaa äitiäni, en tahallaan koskaan haukkunut tai satuttanut, enkä aiheuttanut pahaa mieltä koska välitän! En voi ymmärtää...


Jumalaut, remmillä perseeseen
 
Jäin miettimään, että mikäli kaikki muu on periaatteessa kunnossa (kasvatus, jäähyt, pelikielto, kunnioitus jne) niin eihän taustalla voi olla oikein muuta kuin lapsella jokin erityistä tukea tarvitsema sairaus/vamma.
Otappa yhteyttä perheneuvolaan ja kerro tilanne ja kysy samalla voisiko olla aiheellista käydä jossain tutkimuksissa.

Ei kokonaisuus ole kunnossa, jos ei ole toistaiseksi löytynyt mitään, millä lapsen saisi motivoitua olemaan ihmisiksi. Itselläkin oli se tilanne, että siskon tyttö haistatti pitkät jäähypenkillä istumiselle, eli villiintyi vaan siellä ollessaan ja tuli entistä rumemmaksi suustaan. Sitten keksin laittaa tytön rangaistuksena kädet suorina ylhäällä seisomaan (niin että itse pidin lapsesta ja sen käsistä kiinni, koska muuten se olisi karannut), ja se tepsi! Tytön käytös muuttui kuin "taikaiskusta", kun tajusi, että huonolla käytöksellä on oikeasti ikävältä tuntuvat seuraukset. Nyt lapselta löytyy kunnioitusta toisia ihmisiä ja sääntöjä kohtaan.
 
Jäin miettimään, että mikäli kaikki muu on periaatteessa kunnossa (kasvatus, jäähyt, pelikielto, kunnioitus jne) niin eihän taustalla voi olla oikein muuta kuin lapsella jokin erityistä tukea tarvitsema sairaus/vamma.
Otappa yhteyttä perheneuvolaan ja kerro tilanne ja kysy samalla voisiko olla aiheellista käydä jossain tutkimuksissa.

Olen miettinyt tätäkin, mutta en jaksa uskoa siksi kun mummolassa/kylässä/kerhoissa/neuvolassa käyttäytyy todella fiksusti. Tilanne on välillä tosi väsyttävä. Tänä aamuna heräsi normaalia aiemmin, kysyi saako jo tulla. Kehotin nukkumaan ja ei muuta kuin natinaa ja kitinää. Kysyy luvan moniin asioihin mutta vastaukseksi kelpaa vain itseä miellyttävä vastaus. Huoh...
 
Pelit pois kokonaan ja tilalle yhdessäoloa. Vanhemmat pääsevät kyllä näennäisesti helpommalla, kun lapsi istuu koneiden ääressä mutta monet lapset itseasiassa oireilevat pelaamisesta johtuen. Ensin lapsi nurisee tylsyyttään, kun ei saa pelata, mutta pian alkaakin jo muutkin asiat kiinnostamaan, kun pelit on yksinkertaisesti laitettu pois. Vanhempien ja lasten yhdessäoloa kannattaa lisätä, niin että vanhempi on aidosti läsnä lapselleen. Ulkoilkaa yhdessä pulkkamäessä, luistelemassa, hiihtämässä, metäretkellä tai mistä ikinä pidättekään. Valitkaa jokin mukava lautapeli, leipokaa tai lukekaa. Lapsi saa aitoa läsnäoloa ja kuin huomaamatta positiivista huomiointia, jota hän pohjimmiltaan kaipaa. Kaikki lapset janoavat postiivista huomiointia ja hyväksyntää, mutta toisinaan lapset eivät enää yksinkertaisesti osaa hakea huomiota itselleen kuin negatiivisella käytöksellä. Silloin aikuisen tehtävä on katkaista kehä ja auttaa lasta. Yhdessäolo ilman kännyköitä, koneita ja kiirettä on hyvä lääke moneen vaivaan. Ajan kanssa koko perheen ilmapiiri paranee, kun pelien ääressä nököttäminen unohdetaan toistaiseksi ihan kokonaan ja sen sijaan tehdään ja koetaan asioita yhdessä.
 
lapsi on selvästi saanut susta niskaotteen, jos sanominen ei auta, niin sitten rangaistukset käyttöön. elikkä sitten vaikka viikon kaverikielto, jos pelien jäähylle laitto ei auta. sen aikaa joutuu suorittamaan kotona jotain pieniä kotihommia
 
Jos tosiaan muualla käyttäytyy ilman sen suurempia ongelmia, niin kyllä se siitä kertoo, että kotona vanhempia tosiaan viedään kuin pässiä narussa.

"On otettu puhelimet ja pelit pois, ei auta". --- Vähän ristiriidassa siihen, kun aiemmin kirjoitit, että lapsi vain aina pelaa ja pelaa.

"Jos saa olla kavereiden kanssa niin käytös on entistä veemaisempaa ja ylimielisempää." --- Selvästi näyttämisenhalua. Meilläkin toisinaan poika koitti isotella kaverien nähden, mutta kun käskin lopettaa ja olla ihmisiksi tai lähdetään heti kotiin / Käsken kaverit kotiin niin johan loppui. Ja minä määrään samalla kurilla myös muiden lapsia; kotonaan saavat elää puolestani niin kuin lystää, mutta meidän luona käydessään noudatetaan meidän talon sääntöjä.

Väität, että et anna periksi oikein mistään. Voi olla totta, mutta mieti oletko johdonmukainen ja noudatatko itse esimerkkiä ja samoja sääntöjä joita lapselta vaadit? Meillä on ollut selkeä päivärytmi, säännöt syömisen suhteen, sanomisten suhteen jne. Pienestä alkaen. Ja miten vanhemmat puhuu toisilleen? Meillä ei huuda / rumasti puhu toisilleen kukaan ja sillä selvä.

Saako lapsi omaa kahdenkeskistä huomiota kummaltakaan vanhemmalta ikinä? Meillä pian kuusivuotiaalle on tosi tärkeää päästä kerran pari viikossa äidin kanssa ihan kahdestaan uimaan ja uinnin jälkeen kahvioon. Jutellaan pitkin viikkoa sattuneita kuulumisia. Ehdin ihan eri lailla kuunnella lasta, kun ei ole toista lasta vieressä vaatimassa omaa huomiotaan, vaan viettää kotona tai muualla laatuaikaa isänsä kanssa. Ja välillä poika käy isänsä kanssa kahdestaan jossain.

Jos lapsen ainoa keino saada huomiota vanhemmilta on se, että käyttäytyy huonosti, niin sitten lapsi tekee niin.

Peiliin katsomalla löytyy ratkaisu tähän ongelmaan.
 

Yhteistyössä