V
vierailija
Vieras
Kun lapsi nukkuu, hänen aivonsa kehittyvät nopeammin, tasaisemmin ja sitä kautta lapsi on myös ns. viisaampi, järkevämpi ja keskittymiskykyisempi.
Mitä enemmän lapsi saa hereilläolonsa aikana erilaisia ärsykkeitä ympäristöstään, sitä enemmän lapsi tarvitsee uniaikaa käsitelläkseen koetut/nähdyt virikkeet.
Jos uniaikaa jää vähiseksi, lapsen aivot siirtyvät tilaan, jossa uutta ei opita, lapsi taantuu monissa asioissa, lapsi muuttuu levottomaksi ja ei kykene enää keskittymään oppiakseen uutta.
Keskittymisellä en tarkoita tässä viihdettä, jota suolletaan lapsille jokaisesta tuutista älylaitteiden ja television ja pelien muodossa.
Virikkeet eivät tarkoita lapsen viihdettä siis.
Virikkeet ovat asioita, joissa lapsi joutuu itsenäisesti ajattelemaan leikin tai opittavien taitojen muodostumiseen. Lapsi ei opi puhumaan, ellei lapselle puhuta. Tai jos lapsi ei saa mahdollisuutta taidon harjoittamiseen, jonka estää esimerkiksi tutti, tuttipullo, jatkuva vanhempien lähteminen/tuleminen lapsen kanssa kodista.
Lapsi tarvitsee aikaa leikkiin, omassa kodissa. Lapsi tarvitsee myös opetusta monien taitojen kanssa pärjätäkseen itsenäisesti esimerkiksi päiväkodissa ja myöhemmin koulussa ja viimein siellä omassa elämässä.
Lapsi tarvitsee mahdollisuuksia jokainen päivä kaikkien taitojen harjoitteluun ja joihinkin taitoihin on omat herkkyyskautensa, jolloin taidot opitaan nopeasti ja luontevasti.
Riittävä unen määrä ja sopivasti ikäkauteen liitettyjen virikkeiden avulla lapsella on luontainen halu oppia jokainen päivä jotakin uutta ja ongelmia ei synny perusasioiden oppimisen kanssa.
Viihde ei opeta lasta valitettavasti kuin laiskotteluun ja pidemmän päälle hankaloittaa lapsen omaa kokemusta maailmasta, joka perustuu sitten vain ruudulta nähtyyn keinotodellisuuteen, joka on kaikkea muuta kuin se oikea elämä, jonka lapsi joutuu kuitenkin kohtaamaan viimeistään esikoulussa.
Päiväkodissa lapsilla on oikeanlaiset virikkeet ja ikäkauteen liittyvät opeteltavat asiat arjessa mukana, jolloin se lapsen arki on raskas jo pelkästään siitä uuden oppimisestä päivittäin. Lisätään tähän yhtälöön sitten asiaankuuluva häly muista lapsista, toiminnoista ja ulkoilusta pukemisineen ja wc-kasvatukseen, on ne päiväunet ihan paikallaan.
On ihan eri asia, jos lapsi on vain kotona, tekemättä oikeastaan mitään tai jos jotakin tekee, on kovin omaehtoista eli toisin sanoen lapsen ei ole pakko tehdä mitään, ja voi valikoida hyvin laajalla skaalalla tekemisensä tai tekemättömyyden. Silloin ei kotioiloissa se uni maistu ja se ei tarkoita sitä, etteikö lapsi tarvitsi unet päiväkodissa.
Päiväkotipäivä on lapselle aikuisen työpäivän veroinen asia, eli kovin raskasta lapselle itselleen, lisättynä vielä ikävällä vanhempiaan kohtaan. Kotona ollessa lapsen ei tarvitse välttämättä kärsiä fyysisestä ikävästä vanhempiinsa, joka on kotona ollessa aina lapsen saatavilla. (ellei vanhemmalla tosiaan ole jokin ongelma, joka estää tuon lapsen yhteyden saamisen)
Netti on pullollaan kaikkea lapsiin liittyvää ja tärkeää tietoa lapsen kehityksestä ja unen merkityksestä, niin en ymmärrä sitä logiikkaa, että joku ihan tosissaan väittää oman lapsensa olevan jotenkin poikkeuksellinen yksilö, joka pitkään pärjää alle 10 unilla.
Lapsikin voi mennä ikäänkuin selviytymistilaan, jossa on vain pärjättä vähillä unilla jonkin aikaa, mutta ongelmia syntyy sitten myöhemmin esimerkiksi kyvyttömyytenä keskittyä, oppia uutta, jne.
Mitä enemmän lapsi saa hereilläolonsa aikana erilaisia ärsykkeitä ympäristöstään, sitä enemmän lapsi tarvitsee uniaikaa käsitelläkseen koetut/nähdyt virikkeet.
Jos uniaikaa jää vähiseksi, lapsen aivot siirtyvät tilaan, jossa uutta ei opita, lapsi taantuu monissa asioissa, lapsi muuttuu levottomaksi ja ei kykene enää keskittymään oppiakseen uutta.
Keskittymisellä en tarkoita tässä viihdettä, jota suolletaan lapsille jokaisesta tuutista älylaitteiden ja television ja pelien muodossa.
Virikkeet eivät tarkoita lapsen viihdettä siis.
Virikkeet ovat asioita, joissa lapsi joutuu itsenäisesti ajattelemaan leikin tai opittavien taitojen muodostumiseen. Lapsi ei opi puhumaan, ellei lapselle puhuta. Tai jos lapsi ei saa mahdollisuutta taidon harjoittamiseen, jonka estää esimerkiksi tutti, tuttipullo, jatkuva vanhempien lähteminen/tuleminen lapsen kanssa kodista.
Lapsi tarvitsee aikaa leikkiin, omassa kodissa. Lapsi tarvitsee myös opetusta monien taitojen kanssa pärjätäkseen itsenäisesti esimerkiksi päiväkodissa ja myöhemmin koulussa ja viimein siellä omassa elämässä.
Lapsi tarvitsee mahdollisuuksia jokainen päivä kaikkien taitojen harjoitteluun ja joihinkin taitoihin on omat herkkyyskautensa, jolloin taidot opitaan nopeasti ja luontevasti.
Riittävä unen määrä ja sopivasti ikäkauteen liitettyjen virikkeiden avulla lapsella on luontainen halu oppia jokainen päivä jotakin uutta ja ongelmia ei synny perusasioiden oppimisen kanssa.
Viihde ei opeta lasta valitettavasti kuin laiskotteluun ja pidemmän päälle hankaloittaa lapsen omaa kokemusta maailmasta, joka perustuu sitten vain ruudulta nähtyyn keinotodellisuuteen, joka on kaikkea muuta kuin se oikea elämä, jonka lapsi joutuu kuitenkin kohtaamaan viimeistään esikoulussa.
Päiväkodissa lapsilla on oikeanlaiset virikkeet ja ikäkauteen liittyvät opeteltavat asiat arjessa mukana, jolloin se lapsen arki on raskas jo pelkästään siitä uuden oppimisestä päivittäin. Lisätään tähän yhtälöön sitten asiaankuuluva häly muista lapsista, toiminnoista ja ulkoilusta pukemisineen ja wc-kasvatukseen, on ne päiväunet ihan paikallaan.
On ihan eri asia, jos lapsi on vain kotona, tekemättä oikeastaan mitään tai jos jotakin tekee, on kovin omaehtoista eli toisin sanoen lapsen ei ole pakko tehdä mitään, ja voi valikoida hyvin laajalla skaalalla tekemisensä tai tekemättömyyden. Silloin ei kotioiloissa se uni maistu ja se ei tarkoita sitä, etteikö lapsi tarvitsi unet päiväkodissa.
Päiväkotipäivä on lapselle aikuisen työpäivän veroinen asia, eli kovin raskasta lapselle itselleen, lisättynä vielä ikävällä vanhempiaan kohtaan. Kotona ollessa lapsen ei tarvitse välttämättä kärsiä fyysisestä ikävästä vanhempiinsa, joka on kotona ollessa aina lapsen saatavilla. (ellei vanhemmalla tosiaan ole jokin ongelma, joka estää tuon lapsen yhteyden saamisen)
Netti on pullollaan kaikkea lapsiin liittyvää ja tärkeää tietoa lapsen kehityksestä ja unen merkityksestä, niin en ymmärrä sitä logiikkaa, että joku ihan tosissaan väittää oman lapsensa olevan jotenkin poikkeuksellinen yksilö, joka pitkään pärjää alle 10 unilla.
Lapsikin voi mennä ikäänkuin selviytymistilaan, jossa on vain pärjättä vähillä unilla jonkin aikaa, mutta ongelmia syntyy sitten myöhemmin esimerkiksi kyvyttömyytenä keskittyä, oppia uutta, jne.
