lapsen agressiivisuus

Meillä on kohta 3-vuotias poika, jolla tosi kova luonne ja aivan kamala uhma. Osaako joku viisaampana kertoa miten ihmeessä suhtaudun pojan agressiiviseen käytökseen..poika lyö heti kun asia ei miellytä ja muutenkin saattaa lyödä,rikkoa,potkia ym. ilman syytä. Tarhassakin lyö paljon muita lapsia ja aikuisiakin ja nauraa kuulema vain kuin kielletään.

Olen tosi masentunut tästä tilanteesta ja tunnen olevani tosi epäonnistunut kasvattajana...

En varmaan saisi edes sanoa näin, mutta en todellakaan meinaa jaksaa aina ja mietinkin aina välillä, että onko tämä nyt loppuelämän tällaista villin pojan kanssa. :ashamed:

Toki rakastan lastani yli kaiken...välillä vaan väsyttää (olen varannut jo perheneuvolaankin ajan varmistaakseni omia kasvatusmenetelmiä ja selvittääkseni onko pojallani mahdollisesti taustalla ylivilkkautta).

Olisi kiva kuulla muiltakin kokemuksia ym... ihan mitä vaan, vaikka kasvatusohjeitakin :hug:

 

Mulla vähän samantapaisia ongelmia.

Poika 3v. ei tosin lyö eikä potki muita ja jos sen tekee niin tosi harvoin. Meillä vaan ei uskota yhtään mitään. Ei hyvällä eikä pahalla. Tämä ei ole mielestäni uhmaa, kun poika on ollut aina tuollainen. Ei hetkeäkään pysy paikoillaan. Koko ajan menossa jonnekkin ja juosten.

Välillä ajattelen, että kasvatus on menny pieleen. Ja että itsessäni on vika kun en saa lastani kuriin. Jos laittaa lapsen arestiin niin on pakko päästää se muutaman sekunnin jälkeen pois kun ovet ja ikkunat hajoaa, kun se hakkaa niitä. Ja jotkut puhuvat minuuttien arestissaolosta.

Olenkin ajatellut kanssa tätä ylivilkkautta.

Jotakin olis tehtävä, ennenkuin vallan hyppii silmille nulikka. Omat ja miehen voimavarat eivät tahdo vaan riittää.

En sitten tiedä, että oliskos jätettävä kaikki "omat asiat lähinnä kotihommat" aivan minimiin ja vaan olisi ja leikkisi lapsen kanssa. Antais kodin olla riipinraapin, että lapsi näkisi, että hänestä välitetään ja hänen kanssaan leikitään. Nyt aika lapselle on kyllä kieltämättä aika vähissä kun käy töissä. Illat on kuitenkin kotihommien kanssa niin lyhyitä.

 

jaksamista teille! meillä tyttö 5-v ja aina vaan keksin uhmalle uuden nimen.... pieniä hetkiä on seesteistä aikaa ja sit taas ... voimia kyselee, kun pitäis jaksaa... :headwall:

 

lisään vielä, et jos haluat, niin laita s-postia... täältä löytyy noita kokemuksia ja eritoten vieraiden kommentteja... =)

 

Jokohan tämä onnistuisi.
Elikkäs meillä on 4,5 vuotias poika jonka käytös oli juuri tuollaista n. vuosi sitten. Edelleen sitä esiintyy tarhassa, ei niinkään kotona.Kotona voi tavarat lentää tai hän itse paiskoutuu lattialle.

Pojallamme on kehitysviivettä vuoden verran ja hänellä on neurologisen kehityksen erityisvaikeudet.(käyttäytyminen ja sosiaaliset taidot) ja autistiset piirteet.

Autismia hänellä epäillään nyt tuon agressiivisuuden vuoksi. Ja hänellä taitaa olla myös SI-häiriö, niin ainakin epäillään.Eli aistiyliherkkyyttä.

Minkälaisissa tilanteissa poikasi menettää "hermot"?
Meidän poika usein miten niissä tilanteissa,kun on kovia ääniä.Esim. lapsi itkee ulkona, poika menettää malttinsa siitä. Kovia ääniä ei kestä ollenkaan.

En sano,että pojallasi voisi olla samaa...=) Mutta tämä on ainakin meillä, ja kieltämättä on helpompaa nytten,kun tietää mikä pojalla on ja että ei kiusakseen tee asioita mitä tekee.
Olen kuullut,että kaikilla ?? lapsilla on tälläisiä vaiheita, jotka eivät kauaa kestä..en tiedä sitten onko väitteessä perää.

Jaksamista! Jos haluat kirjoitella tms. osoitteeni on sini80@hotmail.com
:flower:

 

Hei,
omaa kokemusta ei ole mutta voisi mielestäni hyvinkin olla juuri jotain ylivilkkautta tms. Kannattaa pyytää ajoissa (niinkuin olet tehnytkin) tutkimuksiin ja saada sitä kautta apua. Ylivilkkaalle lapselle on monia terapiamuotoja + lääkehoitoa jonka jälkeen lapsi elää suht normaalia elämää. Tuollaisesta käytöksestä voisin itse ainakin ajatella, että myöskään lapsella ei ole hyvä olla tällä hetkellä ja juuri se on iso syy hakea hänelle apua. Tsemppiä sinulle ja perheellesi!

 

Kyllä on ollut tänään taas niin raskas päivä tuon poikani kanssa, että hermolomalle tässä itekki joutais :ashamed:

 

Kannattaisi ottaa yhteyttä omaan terkkariin, ja kysellä ja jutella siellä asiasta.

Millaisia tilanteet ovat? Mitä on ensin, ja mitä on tapahtunut / minkä takia lapsi saa raivarin. Mitä sinä teet?

Meillä riehuminen alkaa jos ei huomioida tarpeeksi. Hakee siis huomiota. Samoin alkaa huutamaan, semmosta mölinää ja meteliä vaan.

Ovien yms. potkimisen kiellän heti alkuunsa, pidän paikallaan ja kiinni: et potki!

Joskus ihan vaan syli ja sitten vasta puhe on se mikä rauhoittaa. On siis joku tilanne, ja lapsi kokee ettei hallitse sitä, syliin ja selitetään mitä ja miksi - kerta toisensa jälkeen aina uudelleen. Esim. se itkevä lapsi, joka ärsyttää omaa lasta.

Raivari tuli eilen siitä, kun yritin pukea päälle vaatetta mitä ei halunnut, karjui ja huusi. Mitä turhaan tommosesta huudattaa, vaihdettiin toinen mielesempi vaate.

Myönnän että meillä on tavallaan helppo tenava. Menee kerrasta perille. Kompuroi kerran rappusissa, kolisi pari rappua pää edellä alas. Sen jälkeen kulkee varovasti, sitä ennen sai koko ajan hokea ihan turhaan.

Pari tilannetta, jossa tiukka komento, ja muistaa ensi kerralla.

Lyömistäkin yritti, päälle käymistä, läpsimistä. Tartuin ranteesta, olin vihainen, kielsin.

En osaa muuta sanoa, kuin että peli pitää puhaltaa poikki heti, kerta toisensa jälkeen.. eikä saa mennä itse mukaan tilanteeseen siten, että alkaa huutaa, menettää malttinsa tms. Lapsi näkee senkin jos et hallitse tilannetta, olet hänen pyöritettävänä. Hän jatkaa siis ja uusii sen. Sinänsä lapsi ei halua olla perheen "pää", lapsi ei halua vastuuta juuri mistään, se on lapselle stressaava tilanne. Se menee ikään kuin eläinmaailmassa: lapsi on laumassa alinna. Se ei tarkoita alistamista, vaan huolehtimista ja kuria että pysyy ruodussaan, koska elämänkokemus on pieni, vain lapsen mittainen, eikä ole kykyjä kohdata kaikkea juttuja mitä tulee.

 

Tässä näkökulma toiselta puolelta. Poikamme päiväkotiryhmässä on juuri tällainen lapsi, joka lyö ja puree muita ja se tekee kyllä minut todella vihaiseksi, varsinkin kun näyttää etteivät kotona tai päiväkodissa saa sitä kitkettyä millään.

Vanhempainpäivänä näin kyllä tämän pojan äidin kasvoista, että hän oli todella surullinen ja neuvoton tilanteesta ja sympatiseerasin häntä. Silti pistää ajattelemaan, että poika ei kerta kaikkiaan saa tarpeeksi huomiota kotonaan.

 

Meidän perheessääme on myös vilkas mutta nyttemmin myös agressiivinen 3 vuotias poika. Perheeseemme kuuluu myös 6 kk poika-vauva, uupumuksesta helisemässä oleva äiti ja kiireinen isä.

Lapsella lyöminen on tullut kuvioihin nyt viikon sisällä, ja tänään alkoi myös purra minua. Nämä agressivisuuspuuskat tulevat esiin silloin kun kiellän tekemästä tyhmyyksiä. Vauva on saanut olla rauhassa, mutta kohta hän alkaa ryömiä ja käy kiinni isonveikan tavaroihin. Pelottaa jo koko ajatus tulevaisuudesta.

Olen viime aikoina ollut väsynyt ja nalkuttanut koko ajan esikoiselle. Perheneuvolassa on käyty, neuvolassa, mtt.ssa saatu synnytyksen jälkeinen masennus diagnoosi ja lääkekuuri. Mutta olo ei vain helppaa.

Epäilen, että minun oma äkkipikaisuuteni ja tiukka syli ote provosoivat poikaamme käyttämään nyrkkejään suuttuessaan. Päivät hän reuhaa minun kanssani ja hakee ilmeisesti huomiota toilailluilla. Tänään katsoi minua silmiin, ja pissasi lattialla istuessaan housuihinsa ja nauroi räkäisesti päälle. Minähän suutuin, ja sitten huudettiin kilpaa.

Tänään hain päivähoitohakemuksen ja otan käyttöön subjektiivisen päivähoitomahdollisuuden, jotta lapsi näkee toisenlaisiakin aikuisia kuin kiukkuinen äiti. Samalla saa oppia kuinka muutkin voivat kieltää, eikä aina äiti ja että kielto on kielto.

Koitan karsia tämän lapsen agressiviisuuden alkuunsa, mutta se ei tule olemaan helppoa väsyneenä ja omalla äkkipikaisella luonteella, ja pojallakin on todella kova luonne ja itsepäisyys.

Kaikki apu on tervetullutta.

 

Haahuli...
Teit varmasti oikean ratkuisun päivähoidon suhteen. Tuttavani oli hyvin samankaltaisessa tilanteessa ja laittoin pojan hoitoon, minkä seurauksena heidän elämänsä helpotti. Lapsi oli tyytyväinen hoidossa, arki sujui leppoisammin ja äiti sai hymyn takaisin.

Voimia sinulle ja muillekin agressiivisten lasten vanhemmille!

 

Mulla 2 v 9 kk poika ja reilu 1 v tyttö. Meidän poika on kans ollut tällainen aggressiivinen lapsi. Jo 1 vuotiaana hän rupesi tönimään muita samanikäisiä ja pienempiä lapsia. Kiellot eivät menneet perille sitten niin millään, käytiin perheneuvolassa ja täälläkin asiasta kirjoitin. Tönimistä tapahtui yli vuoden ja se oli todella hävettävää, nöyryyttävää ja kamalaa meille kaikille. Se rajoitti jo meidän kyläilyjäkin lapsiperheiisiin. Se alkoi jo ennen tytön syntymää. Ihan varma jo olin että se on ADHD: ta tms.

Nyt se on kuitenkin (ainakin toistaiseksi) mennyt ohi. Oletan että tämän aggressiivisen käytöksen syynä oli huomion hakeminen ja sylin puute. Rupesin tyttöä odottamaan kun poika oli 1 v ja koko odotusaika oli mulle vaikea enkä saanut poikaa pitää sylissä niin paljon kuin olisi pitänyt. Tytön syntymän jälkeen mustasukkaisuus oli todella kovaa (mun pitkän sairaalassa olon takia yms.) joten poika kohdisti käytöstään muihin pienempiin lapsiin (isompia ei yleensäkään töninyt). Myös pikkusiskoaan töni ja kiusasi ihan jatkuvasti ja silmät sai olla selässäkin.

Kun poika oli n. 2,6 vuotias rupesin viemään häntä kerran viikossa yksityisesti päiväkotiin hoitoon. (neuvolasta suositeltiin että oppisi ryhmäkäyttäytymistä). Nyt on 3 kk takana 1-2 */vko ja ainakin päiväkodin hoitajien mukaan poika on täysin normaali, kiltti lapsi. Leikkii niinkuin muutkin eikä käytöshäiriöitä ole ilmennyt. (jos eivät sitten valehtele, olen sanonut tästä omasta ADHD- epäilystäni.)

Normaalia uhmaikäisen tinttaamista äitille esiintyy mutta muiden lasten kanssa leikit sujuu (esim. kyläreissuilla) ja siskonkin kanssa ovat kuin paita ja peppu ja tällä hetkellä enää harvoin kiusaa siskoaan.

P.S. Sen jälkeen oma mieleni on rauhoittunut kun kyselin isältäni ja kuulin että itsekin olen ollut vilkas lapsi joka ei ole uskonut puhetta ja silti musta on kasvanut normaali aikuinen, luonteeltani toki sosiaalinen ja rohkea vaikkakin välillä lyhyt pinnainen.

 

Hei! kerron nyt kuinka meillä toimittiin kun tytöllä oli toi vaihe.....meillä oli kanssa tyttö tarhassa ja oisko ollut 2 vuotias kun alkoi raapii ja puree tarhassa ja pihalla ulkona ollessa, kotona, kylässä muita lapsia...koitin kieltää ja tarhassa kanssa kielletiin...mutta ei auttanu vaan tyttö alkoi nauraa räkäset vielä päälle, kun toruttiin tai piti pyytää anteeksi. (yksi tarhan hoitajista itseasiassa kysyi että mitä teillä kotona tapahtuu kun tyttö toimii noin...tulipa kamala olo tollaisesta kysymyksestä, tapahtui yksi perjantai kun kyseinen hoitaja tämän kysymyksen esitti, no jokatapauksessa mietin siinä sen vkonlopun että mitä pitäis tehdä et tilanteen sais loppuu, tyttö oli meinaan niin kovapäinen ja uskalsi mennä isompienkin lasten kimppuun, maanantaina marssin tytön kanssa tarhaan ja ilmoitin että siitä hetkestä alkaen kun tyttö tekee jollekkin jotain niin heti pitää pyytää anteeksi ja sitten joku menee sen kanssa toiseen huoneeseen tai jonnekki ja on siellä niin kauan että tyttö ymmärtää tehneensä väärin(pidettiin sylissä jos raivosi) ja samaa tein kaikkialla muualla tytön kanssa eli jos pihalle mentiin ja tyttö teki jollekkin jotain ni piti pyytää anteeksi ja sitten mentiin kotiin miettimään mitä tehtiin,,,,,aikansa kesti kunnes tajusi et ei voi toimia niin mutta sitten rauhottui) Edelleen tyttö on aika tulisieluinen kun suuttuu niin ovet paukkuu ja tanner tömisee mutta ei mene kenenkään kimppuun. En sitten tiiä onko jotenkin ylivilkas....ei olla missään tutkimuksissa käyty. Isänsä on kanssa ollut pienenä kunnon kauhukakara. Ehkäpä kuuluu vaan luonteeseen äkkipikaisuus. jokatapauksessa voimia ja pitkiä hermoja sulle! :hug: