Lapselle huutamisesta.

[nöppönen]

Mitä tunteillaan tekköö, jos niitä ei sais kellekkään näyttää?

Kyllä meillä huuvetaan ja halataan, itketään ja nauretaan niin, että seinät raikaa :heart: Pusutellaankin niin kovasti ja märästi, että kylpyamme on turha vekotin

näin myös.

 

[fanta]

No tällä palstalla on äskettäin nimenomaan keskusteltu juuri siitä, että eräät äidit ovat pahoillaan siitä, että huutavat pienille lapsilleen tilanteessa kuin tilanteessa(esim. jos lapsi vahingossa pissaa housuihinsa,pukeutuessa ym...)

Siihen aikaan, kun minä enemmän huusin lapsilleni, tein sen juuri hyvin epäloogisesti. Jonain päivänä maitolasin kaatuminen synnytti kauhean huutamisen, toisena päivänä aivan tyynesti kuivasin maidon ja vakuuttelin, että ei se haittaa, vahinkoja sattuu. Huomasin, että se oli lapsista pelottavaa, eivät tienneet, mikä tuuli sieltä milloinkin pääsi pintaan. :ashamed: Samoin niiden tukistamisten kanssa, en osannut itse hallita sitä miten suutun.

 

[Totta tämäkin?]

Vanhempi, joka huutaa lapsilleen ihan älyttömistä asioista, on yleensä jonkin asteisesti apua vailla; nämä raivoavat isät ja äidit ovat usein niitä, jotka sitten jossain vaiheessa myöskin pahoinpitelevät lapsiaan. Jollei siihen huutamiseen puututa ajoissa.

 

[Keikas]

No tällä palstalla on äskettäin nimenomaan keskusteltu juuri siitä, että eräät äidit ovat pahoillaan siitä, että huutavat pienille lapsilleen tilanteessa kuin tilanteessa(esim. jos lapsi vahingossa pissaa housuihinsa,pukeutuessa ym...)

Siihen aikaan, kun minä enemmän huusin lapsilleni, tein sen juuri hyvin epäloogisesti. Jonain päivänä maitolasin kaatuminen synnytti kauhean huutamisen, toisena päivänä aivan tyynesti kuivasin maidon ja vakuuttelin, että ei se haittaa, vahinkoja sattuu. Huomasin, että se oli lapsista pelottavaa, eivät tienneet, mikä tuuli sieltä milloinkin pääsi pintaan. :ashamed: Samoin niiden tukistamisten kanssa, en osannut itse hallita sitä miten suutun.

Sama juttu mulla, ja huomasin myös, että juuri tuo epäloogisuus pelotti lapsia. Samoin esikoisemme on oppinut pelkäämään riitelyä, koska miehelläni ja minulla on ollut tapana huutaa niin kovaan ääneen. Nykyään olemme yrittäneet kaikin keinoin olla huutamatta turhasta.

 

[fanta]

Sama juttu mulla, ja huomasin myös, että juuri tuo epäloogisuus pelotti lapsia. Samoin esikoisemme on oppinut pelkäämään riitelyä, koska miehelläni ja minulla on ollut tapana huutaa niin kovaan ääneen. Nykyään olemme yrittäneet kaikin keinoin olla huutamatta turhasta.

Ja mikä minua vielä enemmän hävettää on se tosiasia, että lapseni ovat jostain syystä (tuskin minun ansiostani) olleet aina kaksi semmoista lapsukaista, että he ovat suurimman osan aikaa todellakin kuunnelleet puhetta ja uskoneet sanaa, ei ole ollut juurikaan mitään muuta syytä heille huutaa tai tukistaa,kuin se, että minä itse en ole tilannetta hallinnut. Minua ei millään saa kukaan uskomaan, että heistä nyt tulee huonoja ihmisiä, koska en osoita heille heidän paikkaansa lapsina perheessä huutamalla heille tai antamalla fyysisiä rangaistuksia vain, jotta he oppivat rajansa. Minun ne rajat on pitänyt opetella.

 

[Yes!]

No tällä palstalla on äskettäin nimenomaan keskusteltu juuri siitä, että eräät äidit ovat pahoillaan siitä, että huutavat pienille lapsilleen tilanteessa kuin tilanteessa(esim. jos lapsi vahingossa pissaa housuihinsa,pukeutuessa ym...)

Siihen aikaan, kun minä enemmän huusin lapsilleni, tein sen juuri hyvin epäloogisesti. Jonain päivänä maitolasin kaatuminen synnytti kauhean huutamisen, toisena päivänä aivan tyynesti kuivasin maidon ja vakuuttelin, että ei se haittaa, vahinkoja sattuu. Huomasin, että se oli lapsista pelottavaa, eivät tienneet, mikä tuuli sieltä milloinkin pääsi pintaan. :ashamed: Samoin niiden tukistamisten kanssa, en osannut itse hallita sitä miten suutun.

Sama juttu mulla, ja huomasin myös, että juuri tuo epäloogisuus pelotti lapsia. Samoin esikoisemme on oppinut pelkäämään riitelyä, koska miehelläni ja minulla on ollut tapana huutaa niin kovaan ääneen. Nykyään olemme yrittäneet kaikin keinoin olla huutamatta turhasta.

Hienoa kuulla, että teidän perheessä on asiaan kiinnitetty huomiota juuri lastenne kannalta! Ja upeaa, että olette alkaneet tehdä asialle konkreettisesti jotain; lapset ovat varmasti kiinnittäneet asiaan huomiota-meillä näin tapahtui. Lapset jopa ihmettelivät ääneen, että eikö kukaan suutukkaan kun tein sitä tai tota... Yleensä asia oli siis joku mitätön pikku juttu. (aika yleistä kait on huutaa lapselle esim juuri siinä tilanteessa kun lapselta vahingossa kaatuu maitolasi...) että uskalsit kertoa oman muuttuneen kantasi tähän sekametelisoppaan; toivottavasti herättää ajatuksia myös muissa huutajissa/raivoajissa.

 

[Onhan näitäkin]

Sama juttu mulla, ja huomasin myös, että juuri tuo epäloogisuus pelotti lapsia. Samoin esikoisemme on oppinut pelkäämään riitelyä, koska miehelläni ja minulla on ollut tapana huutaa niin kovaan ääneen. Nykyään olemme yrittäneet kaikin keinoin olla huutamatta turhasta.

Ja mikä minua vielä enemmän hävettää on se tosiasia, että lapseni ovat jostain syystä (tuskin minun ansiostani) olleet aina kaksi semmoista lapsukaista, että he ovat suurimman osan aikaa todellakin kuunnelleet puhetta ja uskoneet sanaa, ei ole ollut juurikaan mitään muuta syytä heille huutaa tai tukistaa,kuin se, että minä itse en ole tilannetta hallinnut. Minua ei millään saa kukaan uskomaan, että heistä nyt tulee huonoja ihmisiä, koska en osoita heille heidän paikkaansa lapsina perheessä huutamalla heille tai antamalla fyysisiä rangaistuksia vain, jotta he oppivat rajansa. Minun ne rajat on pitänyt opetella.

Hienoa tekstiä!!!!! Ruusukimppu Fantalle!!!!!

 

[Keikas]

Minut herätti se, että huomasin lasteni toistavan meidän käyttäytymismalliamme omissa leikeissään. Esikoinen karjui pikkusiskolleen, kun leikkivät kotia, ym. Ja sit tietysti tää meidän kamala naapuri on vienyt tän huutamiskeskustelun ihan uusiin sfääreihin...

 

[fanta]

Minut herätti se, että huomasin lasteni toistavan meidän käyttäytymismalliamme omissa leikeissään. Esikoinen karjui pikkusiskolleen, kun leikkivät kotia, ym. Ja sit tietysti tää meidän kamala naapuri on vienyt tän huutamiskeskustelun ihan uusiin sfääreihin...

Minulla on muuten niin vielä, etten ole koskaan osannut/pystynyt riitelemään aikuisten kesken huutamalla, minä aina vaan itkeä pillitän, siksi juuri minusta se lapsille huutaminen oli jotenkin todella epämiellyttävä yllätys itsessäni. Että mistä minä sen tavan heidän kanssaan otin käyttöön? No, onneksi se aika on nyt jo ollut pitkään takana ja jos nyt huudan, on kyse vaarasta tai sitten jos muuten huudan, olen jostain syystä yliväsynyt ja käyttäydyn huonosti huutaessani. Ja sitä pyydän anteeksi kyseiseltä ihmiseltä, kunhan rauhoitun.

 

[MorbidMama]

Joo, ei se huutaminen maailmaa kaada..huutaahan nuo lapsetkin..mutta kuten fanta kirjotti, niin se epäloogisuus, joka johtuu vain huutajan omista mielenliikahteluista, jumittaa kyllä niin lapset kuin aikuisetkin. Semmonen yletön ja epämääräinen raivoaminen on pidemmän päälle ja tavaksi tultuaan aivan kammottavan rasittavaa. Meilläkin kyllä huudetaan, mutta sen huomaa aina silloin kun toinen vanhemmista on se huutaja, kuinka itsekin jotenkin menee jumiin...
Mun lapsuudenkodissa mutsi oli se räyhääjä, asiasta kuin asiasta purki pahaa oloaan huutamalla meille..ja täytyy sanoa, että joskus (vaikka itsekin huudan joskus) vielä näin aikuisenakin yht'äkkinen huutaminen saa aikaan kauhun fiiliksiä.
Joo, miten ja missä ja miten usein ja mistä asioista huudetaan, ovat aika oleellisia kysymyksiä. Itse olen pyrkinyt myöskin hoitamaan tilanteita huutamatta sen kummmemmin koska...noh, ei se huutaminen kauheesti auta tai kasvata, mutta laittaahan se tehokkaasti lapset lukkoon. Sitäpaitsi mulle itelleni tulee toooosi kurja olo kun räyhään.. :headwall:

 

[hei]

Mulle tulee tosi kamala olo jälkeenpäin varsinkin jos huudan lapselle. leensä jos huudan se johtuu siitä,että olen itse väsynyt, omat huolet painaa tms.ja hermostun uhmaikäisen temppuiluun.. kun kiellän ei tottele silloin jotenkin se huuto tulee. En tarkoita,että aivan hulluna huudan ja aina...vaan käsky on todella huuto esi. "Nyt lopetat!" tms.
Yleensä itseäni harmittaa juuri se,etten pystykään "Nannyn ohjeen mukaisesti" menemään lapsen tasolle ja sanomaan kiellon painokkaasti,mutta turvallisesti.
Kaksi vuotiaaksi asti en todellakaan huutanut,mut sen jälkeen näitä lipsahduksia on tullut!!!Huono äiti-fiilis iskee!!!Uhmaikäisen kanssa joutuu koetukselle se todellinen aikuisuus..

 

[Keittiönoita]

Kun mä suutun, mä en huuda. Mulla on tarpeeksi kantava ääni ihan normaalipuheessakin. Suuttuessani madallan ääntäni, koska silloin lasten on PAKKO keskittyä kuuntelemaan, mitä sanon, tai muuten niiltä saattaa mennä ohi jotain niiden kannalta tärkeää.

 

[Ultramariini]

Minä huudan lapsilleni, ikävä kyllä. En siksi, että uskoisin sen olevan jotenkin
hyvä kasvatuskeino, vaan pikemminkin kyvyttömyyttäni toimia toisin.
Toki suutumukseni ja tunteeni välittyvät huutamalla, mutta en usko niiden olevan se hedelmällisin tunteidenosoittamistapa.

Tuo epälooginen, lapset jumiuttava karjahtelu kolahti minuun. Menin itseeni ja häpeän. Juuri tänään sain aivan asiattoman kokoisen kilarin maitolasin kaatumisesta :ashamed: ja kuopuksen itkemään.
Kuopus yritti sitten itse itku kurkussa paikata tilannetta sanomalla- ei se haittaa, vahinkoja sattuu. Jota sanon itsekin, silloin kun en ole hermoherkällä tuulella.

Vaikka edelleen, haluamatta puolustaa varsinaisesti huutamista. Volyymiastetta merkittävämpää on mielestäni se, mitä sanoo ja miten sanoo.

Ja joskus se äänettömyys on kaikista pahinta. Silloin kun olen todella vihainen, olen hiljaa. Niin hiljaa, että se kuulemma rikkoo äänivallin. Väittää mieheni. Pari kertaa olen ollut lapsille niin hiljaa, ja esikoinen on vaivihkaa tullut sanomaan, että huutaisit nyt edes äiti. On ollut niin hämillään raukka.

 

[tyttö Tenonvarrelta]

mie huudan kans... mut en koskaan ilman syytä... ja muistaakseni uusimmassa meidän perhe lehdessäki oli juttua tästä ja siinä ainaki oli et lapselle on ihan hyvä oppia että äiti ja isä voi joskus myös suuttua ja huutaa.. ei se ehkä noin menny, mut pähkinänkuoressa

 

[vieras]

Onhan se hyvä ilmaista tunteita ja tosiaan kyllä lastenkin on ihan hyvä nähdä, että vanhemmat voi suuttua. Mutta toisinaan tätä valitettavasti käytetään vaan tekosyynä omalle laiskuudelle omien tunteiden suhteen. Jos masentaa, ahdistaa tms. ei todellakaan ole oikein kaataa sitä lapsen niskaan.

Ja menee se niinkin, että mitä enemmän lapsille huudetaan, sitä enemmän he turtuvat siihen. Kohta saakin olla huutamassa vain useammin jne.

 

[lisko]

Vähän mun mielestä sotketaan tätä asiaa. Tietenkin kuuluu huutaa ja lujaa jos sillä pelastaa lapsen auton alta tai rotkoon putoamiselta. Silloin huutaisin vieraillekin lapsille. Joku housuun pissaamisen takia huutaminen nyt on niin asiatonta käytöstä että huhhuh ja varmaan myös aiheuttaa kovasti lapselle pahaa mieltä, kun vahinko on jo muutenkin nolo. Mutta eikö yleensä tuo huutaminen ole sitä että äidillä napsahtaa kun pentu eiviidennentoista kehotuksen jälkeen tottele tai kiusaa jatkuvasti pikusiskoa tai kiukuttelee kun ei saaniut kaupasta uutta lelua. Tai äiti on väsyneenä siivonnut ja penskat sotkevat heti uudelleen. Tai mitä näitä nyt on harmittomia ärsytyksen aiheita. Joo huudan niissä tilanteissa ihan hirveän kovaa ja uhkaavalla äänellä.Häpeän sitä varsinkin jos sattuu niin ikävästi että huudan jollain ajanjaksolla joka päivä, ja monta kertaa. Jos olisin parempi ihminen jaksaisin selittää ja selittää ja lapset ehkä tottelisivat puheääntä. Nyt turhan usein viesti menee perille vasta kun huudan niin että naapuritkin tietävät, että on taas virtasten legot levitelty parvekkeelle. Mutta jos oikeasti alkaisin huutamaan jostain housuun pissaamisesta tai vuoden vanhalle vauvalle, niin sitten kyllä hakisin jo jotain apua.

 

[Smeagol]

toivottavasti ette ole ymmärtäneet juttuani väärin. siinä puhutaan vaan huutamisesta/äänen korottamisesta. niin se ei sitä tarkoita että itse sitä joka tilanteessa käyttäisin. Vahingot on vahinkoja ja niitä sattuu, ja ääntä mahtuu maailmaan, juuri sellaista mitä lapsen korvat sietää. Ei todellakaan mitään v**tu, perkeleitä. ei sellaisia mikä loukkaa lasta. En ikinä pystyisi missään tilanteessa sanomaan lapselleni tyyliin, "mene pois silmistäni, en ikinä halua nähdä sinua taikka en koskaan olisi sinua halunnut" Oma äitini minulle on pariin otteeseen näin sanonut, ja ette voi uskoa kuinka se pieneen lapseen sattui...
Mutta jos lapsi huutaa minulle kurkku suorana kun en laittanutkaan kaakaolusikkaa pöydälle, kun laitoinkin sen kuppiin. sanon parin kerran normaalisti, ettei tuo nyt haittaa. eikä se auta mitään, niin minun on pakko sanoa ääntä korottaen, että nyt poika menee omaan huoneeseen rauhoittumaan. eihän siinä voi periksi antaa, ja laittaa uutta lusikaa pöydälle ja vanha pois. tää on tätä uhmaa.. onneksi se menee ohi... niin ja mein lapset 4 ja 3 vuotiaita, ja ymmärtävät ei mitään vauveleita.

 

[lisko]

Kiinnostais tietää miten Fanta pääsi tuosta tavastaan huutaa? Ei varmaan ihan helppoa? Tuo on nimittäin sellainen asia joka minuakin häiritsee, ei itsessään just huutaminen mutta se, EPÄLOOGISUUS. Jonain päivänä aletaan siivoilla rauhassa uudelleen, toisena minä karjun ja lapset siivoaa. Olen mietinyt että se ei ehkä ole ihan hyväksi tuollainen. Ja siitähän se johtuu tietenkin, että äiti on välillä väsyneempi ja lyhytpinnaisempi. Mutta sehän ei ole lasten ongelma. Helpommin vain sanottu kuin tehty.

 

[pulla]

Miettikää.. on se vaan pelottavaa kun iso(oikeasti,yli 2 kertaa itseään isompi) aikuinen vieressä huutaa valtavan vihaisena..

 

[fanta]

Kiinnostais tietää miten Fanta pääsi tuosta tavastaan huutaa? Ei varmaan ihan helppoa? Tuo on nimittäin sellainen asia joka minuakin häiritsee, ei itsessään just huutaminen mutta se, EPÄLOOGISUUS. Jonain päivänä aletaan siivoilla rauhassa uudelleen, toisena minä karjun ja lapset siivoaa. Olen mietinyt että se ei ehkä ole ihan hyväksi tuollainen. Ja siitähän se johtuu tietenkin, että äiti on välillä väsyneempi ja lyhytpinnaisempi. Mutta sehän ei ole lasten ongelma. Helpommin vain sanottu kuin tehty.

Minulla se pahempi huutamisen vaihe oli onneksi melko lyhyt. Sen lopettaminen sattui siihen vaiheeseen, kun huomasin lasten tosiaan olevan varuillaan. Olivat leikki-ikäisiä kumpikin. Se ei ollut mitään tavallista mukavaa varovaisuutta, ettei se maitolasi kaadu, vaan sitä, että lapsi melkein mieluummin on ottamatta sitä maitoa, ettei äiti sitten huuda, jos se lasi kaatuu... Siitä on jo aikaa melko kauan, enkä oikein tykkää ajatella sitä vaihetta enää, liekö vähän unohtanutkin (armeliaasti itselleni), mutta muistan miten jossain vaiheessa ajattelin aamulla, että tänään en huuda lapsille. Ja olin tosi tyytyväinen, jos en huutanut, joskus huusin ja piti seuraavana aamuna uudelleen päättää se. Sitten se vaan jonkun ajan kuluttua oli jäänyt, ei tarvinut enää olla itsensä kanssa varuillaan.

JOku on minulle tästä aiemmin täällä puhuttaessa sanonut, että kasvatan lapsiani pumpulissa, kun tällä tapaa "kahlehdin itseäni ja tunteitani". Mielestäni kuitenkin kahlehdin ikävää käytöstä, jolla ei ollut koskaan mitään hyvää seurausta. Ei se kaatunut maitolasi siitä siivoudu kovaa huutamalla. Samoin olen lopettanut kiukkuisena siivoamisen ja ruoan laittamisen. Vihaisen soppa maistuu kitkerältä ja on todella ankeaa kuunnella, kun joku siivoaa naama nurinpäin ja juputtaa koko ajan jotain. Mitä sekään auttaa?

 

[Smeagol]

Miettikää.. on se vaan pelottavaa kun iso(oikeasti,yli 2 kertaa itseään isompi) aikuinen vieressä huutaa valtavan vihaisena..

kyllä mua on pelottanut kun 2 kertaa pienempi on mulle huutanut. niin ja heitellyt tavaroilla.

 

[Keittiönoita]

Miettikää.. on se vaan pelottavaa kun iso(oikeasti,yli 2 kertaa itseään isompi) aikuinen vieressä huutaa valtavan vihaisena..

Niin on. Puistattaa vieläkin, kun muistelen oppikouluaikaista kemian opettajaani (eikä ollut ihan 2 kertaa meikäläinen). Lopetin oppikoulussa kemian kesken, koska opettaja huusi kuin palosireeni ja löi nyrkkiä pöytään.

 

[hei]

Mä olen nyt parina iltana huonolla omallatunnolla ja unettomana päättänyt,että huomenna olen kärsivällisempi ton uhmaikäisen kanssa.
Aina se ei onnistu. Ja uhmaikäinen muuten vain nauraa kun äkäisenä huudan...varmaan tosin oikeasti ei naurattais..tai siis se nauru on sitä uhmaa..en tiedä,mut se se vasta pahalle tuntuu,kun itse on ratkeamis pisteessä niin toinen vain härnää ja nauraa...

Osaa olla kilttikin.

 

[vieras]

( kun 2,5v lapseni sai uhmakohtauksen) että ai huutaa se tollain-meillä ei huudeta yhtään.kyllä tunteet pitää mun mielestä päästää ulos...mun äiti ei saanu koskaan päästää tunteitaan ulos,on tullut sellanen estynyt äidistä.harmi vaan vanhuutta ajtellen jos tunteita ei saa näyttää.itse karjasen kun siltä tuntuu.sit selitän lapselle ,miks huusin.sit pusutellaan ja sovitaan.toimii meillä hyvin!!

 

[lisko]

Kiinnostais tietää miten Fanta pääsi tuosta tavastaan huutaa? Ei varmaan ihan helppoa? Tuo on nimittäin sellainen asia joka minuakin häiritsee, ei itsessään just huutaminen mutta se, EPÄLOOGISUUS. Jonain päivänä aletaan siivoilla rauhassa uudelleen, toisena minä karjun ja lapset siivoaa. Olen mietinyt että se ei ehkä ole ihan hyväksi tuollainen. Ja siitähän se johtuu tietenkin, että äiti on välillä väsyneempi ja lyhytpinnaisempi. Mutta sehän ei ole lasten ongelma. Helpommin vain sanottu kuin tehty.

Minulla se pahempi huutamisen vaihe oli onneksi melko lyhyt. Sen lopettaminen sattui siihen vaiheeseen, kun huomasin lasten tosiaan olevan varuillaan. Olivat leikki-ikäisiä kumpikin. Se ei ollut mitään tavallista mukavaa varovaisuutta, ettei se maitolasi kaadu, vaan sitä, että lapsi melkein mieluummin on ottamatta sitä maitoa, ettei äiti sitten huuda, jos se lasi kaatuu... Siitä on jo aikaa melko kauan, enkä oikein tykkää ajatella sitä vaihetta enää, liekö vähän unohtanutkin (armeliaasti itselleni), mutta muistan miten jossain vaiheessa ajattelin aamulla, että tänään en huuda lapsille. Ja olin tosi tyytyväinen, jos en huutanut, joskus huusin ja piti seuraavana aamuna uudelleen päättää se. Sitten se vaan jonkun ajan kuluttua oli jäänyt, ei tarvinut enää olla itsensä kanssa varuillaan.

JOku on minulle tästä aiemmin täällä puhuttaessa sanonut, että kasvatan lapsiani pumpulissa, kun tällä tapaa "kahlehdin itseäni ja tunteitani". Mielestäni kuitenkin kahlehdin ikävää käytöstä, jolla ei ollut koskaan mitään hyvää seurausta. Ei se kaatunut maitolasi siitä siivoudu kovaa huutamalla. Samoin olen lopettanut kiukkuisena siivoamisen ja ruoan laittamisen. Vihaisen soppa maistuu kitkerältä ja on todella ankeaa kuunnella, kun joku siivoaa naama nurinpäin ja juputtaa koko ajan jotain. Mitä sekään auttaa?

Jaa, täytyy miettiä tuota taktiikkaa. Ei meillä lapset pelkää, mutta olisihan se useimmissa tilanteissa ehkä parempi josko voisi olla vihaisena huutamattakin. Ja ajattelen juuri niitä tilanteita, joissa itsekin huomaan että nyt huutaminen on suhteeton tekoon nähden. Ja johtuu pääosin omasta kireydestä.