Alkuperäinen kirjoittaja lisko:
Kiinnostais tietää miten Fanta pääsi tuosta tavastaan huutaa? Ei varmaan ihan helppoa? Tuo on nimittäin sellainen asia joka minuakin häiritsee, ei itsessään just huutaminen mutta se, EPÄLOOGISUUS. Jonain päivänä aletaan siivoilla rauhassa uudelleen, toisena minä karjun ja lapset siivoaa. Olen mietinyt että se ei ehkä ole ihan hyväksi tuollainen. Ja siitähän se johtuu tietenkin, että äiti on välillä väsyneempi ja lyhytpinnaisempi. Mutta sehän ei ole lasten ongelma. Helpommin vain sanottu kuin tehty.
Minulla se pahempi huutamisen vaihe oli onneksi melko lyhyt. Sen lopettaminen sattui siihen vaiheeseen, kun huomasin lasten tosiaan olevan varuillaan. Olivat leikki-ikäisiä kumpikin. Se ei ollut mitään tavallista mukavaa varovaisuutta, ettei se maitolasi kaadu, vaan sitä, että lapsi melkein mieluummin on ottamatta sitä maitoa, ettei äiti sitten huuda, jos se lasi kaatuu... Siitä on jo aikaa melko kauan, enkä oikein tykkää ajatella sitä vaihetta enää, liekö vähän unohtanutkin (armeliaasti itselleni), mutta muistan miten jossain vaiheessa ajattelin aamulla, että tänään en huuda lapsille. Ja olin tosi tyytyväinen, jos en huutanut, joskus huusin ja piti seuraavana aamuna uudelleen päättää se. Sitten se vaan jonkun ajan kuluttua oli jäänyt, ei tarvinut enää olla itsensä kanssa varuillaan.
JOku on minulle tästä aiemmin täällä puhuttaessa sanonut, että kasvatan lapsiani pumpulissa, kun tällä tapaa "kahlehdin itseäni ja tunteitani". Mielestäni kuitenkin kahlehdin ikävää käytöstä, jolla ei ollut koskaan mitään hyvää seurausta. Ei se kaatunut maitolasi siitä siivoudu kovaa huutamalla. Samoin olen lopettanut kiukkuisena siivoamisen ja ruoan laittamisen. Vihaisen soppa maistuu kitkerältä ja on todella ankeaa kuunnella, kun joku siivoaa naama nurinpäin ja juputtaa koko ajan jotain. Mitä sekään auttaa?