Lapselle hankittu passi kun hän oli 2-vuotias, nyt ikää on melkein 5 vuotta... pitääkö hankkia uusi passi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vivian"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No enpä ole vielä kuullut, että kasvavan lapsen passia tunnistettavuussyistä olisi missään hylätty

Hain 1v lapselle juuri passin ja virkailija sanoi, mihin asti passi on voimassa, mutta kehotti harkitsemaan, uskaltaako parin vuoden päästä passilla enää matkustaa. Sinänsä kyllä ihan typerää, että passi myönnetään jonnekin asti ja on ihmisen omalla vastuulla mukamas arvioida, käyköhän se vielä. Mutta näin se menee...
 
  • Tykkää
Reactions: SuzieQ.
Meillä poika 5 v on matkustanut sujuvasti passilla jonka on saanut ollessaan 5 kk. Nyt pitää hankkia uusi kun voimassaolo päättyy. Kukaan ei ole valittanut kuvasta. Voisin kuvitella että sitten ovat tarkempi jos on esim eri sukunimi kuin huoltajalla, tai molemmat vanhemmat eivät ole mukana.
 
Oletpa naurettava. Ei se kahdesta viiteen vuoteen niin suuri ero ole. Eri asia jos kuvassa pari kuukautinen vauva.

Ja Teneriffa on ihan kuule ihanEurooppaa, tuskin niitä edes kiinnostaa vilkaista teidän passeja.

Hah hah.
 
Kyl se menee niin kauan kun lapsi on kuvasta tunnistettavissa ja passi voimassa. Pojalle hankittiin reilu 1v ja kyllä nyt 5v edelleen näkee että sama lapsi. Passi menee tosin vanhaksi muutenkin joten hankittava pian uusi. Tullee sitte tuoreempi kuva.
 
[QUOTE="vieras";27860318]Hain 1v lapselle juuri passin ja virkailija sanoi, mihin asti passi on voimassa, mutta kehotti harkitsemaan, uskaltaako parin vuoden päästä passilla enää matkustaa. Sinänsä kyllä ihan typerää, että passi myönnetään jonnekin asti ja on ihmisen omalla vastuulla mukamas arvioida, käyköhän se vielä. Mutta näin se menee...[/QUOTE] Samaa sanottiin meille. Passi hankittiin kun lapsi oli 7 viikon ikäinen, ja nyt on 3 v. 8 kk.

Tosin kyllä kuvasta tunnistaa samaksi lapseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä