Lapsellani ISO PATTI kaulassa! =(

  • Viestiketjun aloittaja "Äiti"
  • Ensimmäinen viesti
"Äiti"
4- vuotiaalla tytölläni on todella iso patti kaulassa. Huomasimme patin jo alkukesästä miehen kanssa ja silloin jo vähän pelästyimme ja ajattelimme seurata tilannetta. Patti unohtui kokonaan, mutta huomasimme pari päivää sitten, että patti on kasvanut todella paljon. Sen koko on noin 2x 2cm.

Patti sijaitsee kaulalla korvan alapuolella, melkein tuossa mistä alkaa hartia. Saimme heti tk:sta ajan sairaanhoitajalle ja hänenkin mielestä patti oli normaalia suurempi. Otti tulehduskokeet sekä pika kokeen nielusta, mutta ne olivat normaalit. Ihan pientä punostusta saattoi kuulemma olla korvissa ja nielussa, mutta tyttö on siis terve eikä flunssainen nyt. Sh laittoi meidät lääkärille ja torstaina siis mennään näyttään lääkärille pattia ja se katsoo myös uudestaan korvia, vaikka niissä ei siis mitään tulehdusta edes ollut. Lääkäri päättää sit tarviiko jatkoktukimuksia.

Nyt pelottaa. Jos se onkin imusolmukesyöpä. Koska patti on ollut jo kesästä asti ja kasvanut vain, eikä tyttö ole ollut edes sairaana aikoihin.

Onko kellään kokemusta noin isosta patista ja että se on ollut jo noin kauan ja kasvanut vain?
 
km
mulla on itsellä leukaluun alla tuon kokoinen suurentunut imusolmuke. ollut siinä jo 18 vuotta enkä vielä oo kuollu. eli ei välttämättä oo syöpää. tosin mulla se on koko ajan pysynyt saman kokoisena, ei oo kasvanu.
 
"mä"
Meidän 3v tytölle ilmestyi myös kaulalle patti sairastamisen yhteydessä. Käytiin lääkärissä ja lekuri totesi, että ihan vaaraton on. Oli siis herneen kokoinen silloin. Nyt vuoden päästä taas flunssa-aikaan patti suurentui ja käytiin tarkastuttamassa keuhkot & korvat ja samalla kysäisin patista uudelleen. Lääkäri sanoi, että jos patti palaa edelliseen kokoonsa, niin ei ole hätää. Kannattaa kuitenkin käydä tarkistuttamassa.
 
"jojo"
Mulla on kersasta asti ollut ns. kalkkeutunut imusolmuke suunnilleen samassa kohtaa kuin ap:n lapsella. Se on siis jatkuvasti iso ja kova, mutta ei kipeä, eikä se aiheuta mitään tarvetta toimenpiteille.
 
"Äiti"
En minäkään olisi huolissaan jos patti oisi ns. normaalin kokoinen imusolmukkeen suurentuma eli noin herneen kokoinen. Mutta kun lapseni patti on niin iso ja kasvanut kesästä.

Jospa se oisi vain joku kalkkeutunut imusolmuke tai muu vaaraton juttu. Ahdistaa vain tietysti tämä tietämättömyys. :/
 
karpalokinuski
Meillä on 12-v. tytöllä ollut pienestä alkaen patti nivusessa, joka aikoinaan todetttiin olevan suurentunut rauhanen, tuli flunssan seurauksena. Lääkäri aikoinaan selitti vastaavien olevan ihan normaaleja muksuilla . Nyt vuosien varrella on pienentynyt tai sitten neiti on patin ympärillä kasvanut:)
 
Itsellä oli muutama vuosi sitten iso patti (tyyliin golfpallon kokoinen) kaulalla yks aamu, säikäytti ihan hirveästi. Lääkäritkin olivat hieman ihmeissään, koska mulla ei ollut mitään sairautta menossa just sillon. Otettiin labrat ja antibiooteilla meni ohi. Jos ei olisi mennyt, niin olisi otettu näyte. Edelleen pieni patti samassa kohdassa (ei näkyvä) ja välillä asia käy mielessä. Toivottavasti selviää ja on ihan harmiton juttu.
 
kummallisia imusolmukkeita
Minulla oli myös iso patti kaulalla kauan.. niin iso että sen huomasi moni ja sen näki jos katsoi kaulaa. Ei siis tarvinnut kaulaa väännellä tmv. vaan se näkyi koko ajan. Olin jo menossa lääkäriin, niin kappas.. se yhtäkkii alkoi laskeutumaan ja nyt sitä ei enää näy!! ja siis sairaanakaan enn ollut.
 
"Äiti"
Meilläkin tytön patti näkyy selvästi päällepäin. Ilman tunnustelua huomasimme, kun pisti silmään yhtäkkiä. Kiva kuulla et muillakin ollut näin isoja patteja ja ne olleet vaarattomia. Jospa tämäkin oisi.
 
Ei varmastikaan ole sama asia ku meidän lapsella koska on jo niin kauan ollut eikä vissiinkään ole arka mutta me säikähdettiin kun yhtenä aamuna lapsellamme oli suunnilleen puolikkaan tennispallon kokoinen patti heti korvan alapuolella. Oli kirkuvan punainen ja kipee ku mikä. Kyseessä oli tulehtunut sylkirauhanen joka hoitu antibiooteilla.
 
"Vieras"
Elimistö poistaa tulehdusta tuolla tavalla, ja nuo pattien paikat saattavat vaihdella paikkaakin ja olla pitkään. Eivät välttämättä ole kipeitä, kuin aluksi.

Kyseessä voisi ehkä myös olla joku kilpirauhaseen liittyvä juttu.

Entä oletteko olleet maissa, joissa tuberkuloosia on?

Kantsii käydä lääkärissä, vaikken uskokaan, että mitään kamalan vakavaa on. Mutta hyvä selvittää, niin ei vaivaa mieltä. Kerrothan sitten, että mikä tuo patti oli!
 
"Äiti"
Tyttö ei ole ollut sairaana piiitkään aikaan eikä ole nyttenkään, joten tuntus ihmeelle jos ois joku tulehdus. Tulehduskoekkin jo otettiin ja oli normaali.

Sairastan itse kilpirauhasen vajaatoimintaa, joten periaatteessa se voisikin olla siihen liittyvä, mutta toisaalta kun se on kaulan sivussa ja kilpirauhanen on kaulan edessä, niin ois vähän sekin outo juttu. :)

Ei olla oltu maissa, jossa tuberkuloosia esiintyisi.

Onneksi huomenna päästään lääkäriin ja ollaan toivottavasti vähän viisaampia ja etenkin helpottuneempia.

Vielä jos jollakin oisi vastaavaa, niin ois kiva lukea. :)
 
"Äiti"
Noniin. Käytiin tänään lääkärissä. Lääkäri mittasi kaulan patin ja se onkin isompi. Patin koko on 3x3cm. Lisäksi molemmista nivusista löytyi myös patit, mutta ne ovat noin herneen kokoisia. Lääkäri laittoi lähetteen oyssiin lastenlääkärille ja ultraan. Mutta menee kuulemma melko varmasti kuukausia että päästään sinne. ;( . Sanoi vain että ottakaa aiemmin yhteyttä jos vointi huononee tai tulee kuumeilua. Mua pelottaa hirveesti, vaikka lääkäri sanoi että hyvä kun patit kuitenki liikkuu.

Onko muiden lapsilla vastaavaa? Tuntuu etten voi oottaa kuukausia. ;(
 
hkplöö
[QUOTE="Äiti";22380572]Noniin. Käytiin tänään lääkärissä. Lääkäri mittasi kaulan patin ja se onkin isompi. Patin koko on 3x3cm. Lisäksi molemmista nivusista löytyi myös patit, mutta ne ovat noin herneen kokoisia. Lääkäri laittoi lähetteen oyssiin lastenlääkärille ja ultraan. Mutta menee kuulemma melko varmasti kuukausia että päästään sinne. ;( . Sanoi vain että ottakaa aiemmin yhteyttä jos vointi huononee tai tulee kuumeilua. Mua pelottaa hirveesti, vaikka lääkäri sanoi että hyvä kun patit kuitenki liikkuu.

Onko muiden lapsilla vastaavaa? Tuntuu etten voi oottaa kuukausia. ;([/QUOTE]

Mun lapsella on molempien korvien takana kovat patit, samoin päässä takaraivon kohdilla. Ovat olleet jo pitkään, kahdesti niitä ihan (toisen asian yhteydessä) lastenlääkäärille näytetty, sanoi ettei tarvii olla huolissaan. Keuhkoröntgen ja verikokeet oli ok. Voimia sulle ap, yritä ajatella niin, että hyvä kun tutkivat kunnolla!
 
"Äiti"
On se kumma, että ei muka pääse aiemmin ultraan kun patti noin iso ja kasvanut vain. Pakko kai se on raskia käydä yksityisellä, vaikka rahat on muutenki tosi tiukassa. (Mies opiskelee ja minä kotiäitinä).

Kyllä on hirveä olo kun ei tiedä mikä se patti on. =(
 
yksityiselle
Miksi odottaa kuukausia, kun tiedon voi saada heti? Todennäköisyys, että olisi jotain vaarallista on pieni, mutta olemassa. Ei kannata antaa etumatkaa, vaan toimia heti. Se raha on pieni uhraus tiedosta.
 
Kuukausia? Aika hurja arvio tuollaisen ollessa kyseessä. :O

Meidän pojalla tuli reilu 2-vuotiaana kova kuume ja päiväunien jälkeen kaulalle oli noussut tosi iso patti, jotain juuri tuota luokkaa kun teilläkin. Siis ihan yhtäkkiä. Mä soitin aivan paniikissa tk:en, olin ihan varma et nyt on joku akuutti leukemia tms. Ei onneksi ollut muuta kuin tavallinen infektio ja korvatulehdus. Toistakin pattia ollaan käyty näyttämässä ja se osottautui ultrassa vaarattomaksi kystaksi, mutta poistetaan kuitenkin.

Sinuna soittaisin sinne Oysiin ja kysyisin kuinka kauan he arvioivat että menee. Jos arvio on sama kuin lähettäneen lääkärin, niin sitten yksityiselle. Mulla pää ei kestäisi odotella.
 
"kolmen äiti"
[QUOTE="Äiti";22380572]Noniin. Käytiin tänään lääkärissä. Lääkäri mittasi kaulan patin ja se onkin isompi. Patin koko on 3x3cm. Lisäksi molemmista nivusista löytyi myös patit, mutta ne ovat noin herneen kokoisia. Lääkäri laittoi lähetteen oyssiin lastenlääkärille ja ultraan. Mutta menee kuulemma melko varmasti kuukausia että päästään sinne. ;( . Sanoi vain että ottakaa aiemmin yhteyttä jos vointi huononee tai tulee kuumeilua. Mua pelottaa hirveesti, vaikka lääkäri sanoi että hyvä kun patit kuitenki liikkuu.

Onko muiden lapsilla vastaavaa? Tuntuu etten voi oottaa kuukausia. ;([/QUOTE]

Minä menisin myös ehdottomasti yksityiselle ihan heti. Ihan jo oman mielenrauhani vuoksi.

Onko lapsesi muuten saanut calmette-rokotteen? Meidän nyt 7v ikäiselle tuli siitä nivustaipeeseen suurentunut imusolmuke, selvästi ulospäin näkyvä. Johtui siitä rokotteesta. Patti on edelleen ja se siis ilmestyi siihen, kun poika oli 3kk.

Mutta miehelläni on ollut imusolmukesyöpä, hodgkinin tauti ja vaikka erittäin todennäköisesti lapsesi patti on harmiton niin ilmanmuuta kiirehtisin asian kanssa, jotta sille tulee selvyys. Käsittämätöntä, että laitetaankin odottamaan noin.
 

Yhteistyössä