Lapsella oli ongelmia koulussa, tavattiin koulupsykologi.

["vieraana"]

Meidän toive oli, että lapsi saisi yksin jutella psykologin kanssa. Oli siis haluttomuutta mennä kouluun, ei kiinnostanut ynnä muuta sellaista. Sellaista vähän masentunutta mielialaa.

Psykologin kanssa tavattiin, ja hän keskustellessa päätyi siihen että on parempi että mennään yhdessä perheneuvolaan juttelemaan, koska perheessä on ollut kriisitilanne joitain vuosia sitten. (Lapsen sairastuminen, ei tämän kyseisen lapsen kylläkään).

Ei varattu aikaa vielä, kun kesäloma alkoi. Kesä on mennyt tosi kivasti, lapsella ei ole ollut näitä samoja ongelmia, ei ole ollut psykosomaattisia oireita tai vastaavaa. Jotenkin itsestä tuntuu, että se lapsen juttelu psykologin kanssa yksin olisi kuitenkin parempi ratkaisu kuin se, että mennään porukalla juttelemaan perheneuvolaan. Jos kyse olisi siitä joidenkin vuosien takaisesta kriisistä, ei kai lapsi näin reagoisi, että kesäloma menee hyvin, ja koulun kanssa vain ongelmia? Tuntuu vähän hullulta mennä sinne analysoimaan vuosien takaisia juttuja.

Lapsen ja koulun mukaan ei ole ollut kiusaamista. Lapsella on kavereitakin koulussa, mutta on jotenkin haluton viettämään aikaa heidän kanssaan. Kesä on mennyt kivasti ilman vatsakipuja ja päänsärkyjä, nyt vaan mietin että taasko sama rumba alkaa, kun koulukin alkaa. Kyseessä ala-astelainen lapsi siis.

Perheneuvolaankin voidaan aika varata tietysti, mutta tuntuu vaan vähän siltä että lähdettiin hakoteille kun alettiin etsiä tälle lapsen voinnille syytä sieltä muutaman vuoden takaa, kun tuntuu ettei lapsi edes sitä asiaa mieti.

 

[vieraana ap]

Ja mietin siis itse sitä, että olisiko lapselle itselleen kivempi, että saisi siellä koulussa jutella yksin koulupsykologille. Että tuntuisi siltä, että siellä koulussa on tällainen joku joka kuuntelee häntä, eikä niin että mennään koulun ulkopuolelle jonnekin.

 

[Kaos]

Mulla ei ole koulupsykiatrista tai perheneuvolasta mitään hyvää sanottavaa. Veisin yksityiselle puolelle juttelemaan.

 

["Xxxx"]

Joskus on myös niin että erikseen siellä jutellaan, ensin lapsi sitten vanhemmat. Mutta kaikkien pitää jutussa mukana olla.

 

["Vieras"]

No kyllä siellä perheneuvolassa saa myös itsekseen jutella, vaikka koko perheen tilannetta kartoitettaisiin. Voihan se olla että koulupsykologilla ei oo resursseja ottaa enempää lapsia ja senkin takia on ohjannut muualle. Menisin ilman muuta sinne perheneuvolaa, tai soita ainakin sinne ja selitä teidän tilanne. tuskin siinä mitään häviääkään.

 

[BootyPeppi]

Perheneuvolassa otetaan koko perhe mukaan mutta lapsi saa jutella yksin ja vanhemmat juttelevat toisen työntekijän kanssa. Näin koko perhe saa avun ja myös vanhemmat pysyy hommassa mukana.

 

["äiti"]

No kyllähän tuo lapsen oireilu ilman muuta viittaisi siihen, et ongelma on siellä koulussa. Mielestäni olet aivan oikeassa, että hakoteille lähti tuon perheneuvolan kanssa. Mun kokemuksieni mukaan koulu kääntää hyvin mielellään oireilevan lapsen/nuoren kohdalla asian niin päin, et vikaa aletaan kaiveleen sieltä kotioloista, vaikka kotona olisi kaikki ok ja oireilu johtuisi selkeästi koulusta. Itsellä viimetalvi meni seiskaluokkalaisen kouluongelmia setviessä ja kyllä siinä tuli sellainen olo, et yritettiin kaivamalla kaivaa meidän perheestä jotain ongelmaa esiin. Eipä vaan löytynyt, kun ollaan ihan tavallinen perhe, eikä meillä oikeasti ole mitään ihmeellisyyksiä

 

[Moraalinvartija]

Mun kokemus on se, että (ilm. resurssipulan vuoksi?) koulupsykologi yrittää työntää kaikki mahdolliset asiakkaat perheneuvolan puolelle. Varaa aika kiireesti, niihin on hirvittävät jonot!

 

[villi veikkaus]

Minusta taas kuulostaa oudolle se, että sinä vanhempana niin mielelläsi ulkoistaisit asian. Jos joku perheessä voi huonosti, luulisi vanhempien olevan kiinnostuneita olemaan prosessissa mukana. Lapsen vointi on perheen sisäinen asia ennen kaikkea ja kaikki apu otetaan vastaan. Koulupsykologi suosittelee perheneuvolaa joten tarttuisin siihen ilman muuta. Jos on rahaa, niin yksityiselle sitten.

Lisäksi olisin yhteydessä kouluun ja keskustelisin koulunkäyntiin liittyvistä huolistani. Onneksi lasta ei kiusata. Voisiko olla mahdollista, että lapsi on oppinut sinulta "puhumattomuuden kulttuurin" tai haluttomuuden keskustella asioista ja reagoi siksi kehollaan ja huonovointisuudellaan?

 

[keppälerttu]

voi, tiedän tunteen.Lapsen oireet viittaavat selkeästi kouluun, ja siellä olemiseen, mut ei se välttämättä kuitenkaan tarkoita et koulussa sinänsä olisi vikaa, vaan lapsen olo siellä vaan ei ole hyvä.
Itse olen kokenut saman, esikoisen kanssa, et vaikka kotona kaikki oli ok, koulunkäynti täyttä tuskaa, niin jopa 10v vanhoja asioita yritettiin saada syyksi lapsen ongelmiin eikä keskitytty siihen mikä tilanne oli sillähetkellä.
perheneuvolassakin tosiaan lapsi puhuu toisen ihmisen kanssa ja aikuiset sit toisen ihmisen kanssa, ja sitten välillä puidaan esiin tulleita asioita yhdessä.Kannattaa kuitenkin käydä kokeilemassa saisiko lapsi sieltä apua, ja jos tuntuu ettei siitä ole apua niin sit uudestaan koulupsykologille.
ja koulukuraattorikin saattais pystyä auttamaan, sen kanssa ainakin lapsi sais käydä purkamassa tuntojaan ja koulukuraattorit aika pitkälle sit osaa ohjata eteenpäin.

 

[koululääkäri]

Koulupsykologilla on tarkoitus tehdä peruskartoitus lapsen ongelmasta, ja tällä kartoituksella pyrkiä selvittämään mikä olisi lapselle paras jatkohoitopaikka jos vaikuttaa siltä, että pitempiaikaista hoitoa tarvitaan. Lisäksi koulupsykologi hoitaa lapsia, joiden ongelma todennäköisesti helpottaa ihan muutamalla juttelukerralla. Pitempiaikaiseen terapiatyyppiseen hoitoon koulupsykologeilla ei ole mahdollisuuksia, eikä se yleensä ole tarkoituksenmukaistakaan. Käytännössä koulupsykologi ohjaa perheneuvolaan tai lastenpsykiatrian pkl:lle, mutta lastenpsyk pkl:lle tarvitaan lääkärin lähete ja tämän vuoksi lapsi käy sitten koululääkärilläkin.
Ap:n lapsella on selkeästi jokin kouluun liittyvä ongelma, joka aiheuttaa psykosomaattista oireilua. Mutta syy ei yleensä ole koulussa (varsinkaan jos ei kiusata, ja mitään selkeää koulunkäyntiin liittyvää ongelmaa ei ole) vaan lapsen omassa psyykerakenteessa, jonka vuoksi reagoi koulunkäyntiin näin (stressinsieto, alemmuudentunne, jännittäminen yms). Siihen miksi lapsen psyyke on kehittynyt tällaiseksi, vaikuttaa koko lapsen aikaisempi elämä (esim juuri sisaruksen sairastuminen ja kenties menettämisen pelko, vanhempien hädän näkeminen, nämä voivat aiheuttaa turvattomuutta ym tunteita..).

Älkää hyvät ihmiset ajatelko, että ammattilaiset kysyessään perhetaustojanne yrittävät tehdä teistä syypäitä lapsen ongemiin, tai osoittamaan, että olette huonoja vanhempia tai etsimään syitä lastensuojeluilmoituksiin! Kyse on ihan puhtaasti siitä, että yritetään löytää jonkinnäköinen selitys miksi oireilee näin, ja sitä kautta keinoja auttaa lasta.

 

[evita]

Onko tässä siis valittava joko tai? Eikö olisi mahdollista käydä sekä perheneuvolassa että vaikka vain kerran lapsen yksin koulupsykologilla?

Sinänsä minusta kyseessä on koko perheen asia. Itse vastaavassa tilanteessa haluaisin olla mukana kaikessa mahdollisessa, mikä lapseen liittyy enkä haluaisi hänen käyvän koulupsykologin kanssa yksin läpi näitä juttuja.

 

[vieraana ap]

Minusta taas kuulostaa oudolle se, että sinä vanhempana niin mielelläsi ulkoistaisit asian. Jos joku perheessä voi huonosti, luulisi vanhempien olevan kiinnostuneita olemaan prosessissa mukana. Lapsen vointi on perheen sisäinen asia ennen kaikkea ja kaikki apu otetaan vastaan. Koulupsykologi suosittelee perheneuvolaa joten tarttuisin siihen ilman muuta. Jos on rahaa, niin yksityiselle sitten.

Lisäksi olisin yhteydessä kouluun ja keskustelisin koulunkäyntiin liittyvistä huolistani. Onneksi lasta ei kiusata. Voisiko olla mahdollista, että lapsi on oppinut sinulta "puhumattomuuden kulttuurin" tai haluttomuuden keskustella asioista ja reagoi siksi kehollaan ja huonovointisuudellaan?

Voihan sen noinkin käsittää Tämän koko prosessin, johon liittyy muutakin kuin koulupsykologin tapaaminen, aikana lasta ei ole tavattu eikä olla juteltu meidän koko perheen kanssa. Koulupsykologi ei ole tavannut häntä kertaakaan. Se on minusta kummallista.

Aloite tässä asiassa on tullut meiltä vanhemmilta, joten kummallisena pidän tuota sinun viimeistä kappalettasi. Lapsen kanssa myös keskustellaan kotona.

Me olemme lisäksi olleet erittäin tiiviisti yhteydessä kouluun tässä asiassa.

 

[vieraana ap]

voi, tiedän tunteen.Lapsen oireet viittaavat selkeästi kouluun, ja siellä olemiseen, mut ei se välttämättä kuitenkaan tarkoita et koulussa sinänsä olisi vikaa, vaan lapsen olo siellä vaan ei ole hyvä.
Itse olen kokenut saman, esikoisen kanssa, et vaikka kotona kaikki oli ok, koulunkäynti täyttä tuskaa, niin jopa 10v vanhoja asioita yritettiin saada syyksi lapsen ongelmiin eikä keskitytty siihen mikä tilanne oli sillähetkellä.
perheneuvolassakin tosiaan lapsi puhuu toisen ihmisen kanssa ja aikuiset sit toisen ihmisen kanssa, ja sitten välillä puidaan esiin tulleita asioita yhdessä.Kannattaa kuitenkin käydä kokeilemassa saisiko lapsi sieltä apua, ja jos tuntuu ettei siitä ole apua niin sit uudestaan koulupsykologille.
ja koulukuraattorikin saattais pystyä auttamaan, sen kanssa ainakin lapsi sais käydä purkamassa tuntojaan ja koulukuraattorit aika pitkälle sit osaa ohjata eteenpäin.

Kiitos. Olisin tosiaan toivonut, että koulupsykologi olisi edes tavannut lapsen. Ja tiedän, että perheen kriisit vaikuttavat koko perheeseen mutta tuntuu vähän hassulta, että nyt keskitytään siihen asiaan, eikä tavallaan mietitä että voiko syy olla joku muu. Ja tästä perheen kriisistä on siis keskusteltu, sekä ulkopuolisen avun kanssa että perheen kesken.

Meillä on ollut todella kiva kesä, ja nyt omaa mieltä painaa sitten se että alkaako se mieli mennä maahan taas kun koulu alkaa. Kouluun kyllä luotan, ja uskon että siellä ollaan kyllä kiinnostuneita lapsen hyvinvoinnista. Olisin vaan toivonut, että koulupsykologi olisi edes tavannut lapsen.

Toki on koululääkärin kanssa jutellut, ja koululääkärillekin oli näistä etukäteen puhuttu. Koululääkärin mielipide oli se, että lapsi oli avoin ja sosiaalinen, eikä ollut siellä vastaanotolla huolissaan mistään. Oli siis vähän kautta rantain siinä kysellyt lapselta elämästä ja huolista, kun ope ja me vanhemmat oltiin hänelle juteltu huolistamme.

 

[Nellien]

Minusta taas kuulostaa oudolle se, että sinä vanhempana niin mielelläsi ulkoistaisit asian. Jos joku perheessä voi huonosti, luulisi vanhempien olevan kiinnostuneita olemaan prosessissa mukana. Lapsen vointi on perheen sisäinen asia ennen kaikkea ja kaikki apu otetaan vastaan. Koulupsykologi suosittelee perheneuvolaa joten tarttuisin siihen ilman muuta. Jos on rahaa, niin yksityiselle sitten.

Lisäksi olisin yhteydessä kouluun ja keskustelisin koulunkäyntiin liittyvistä huolistani. Onneksi lasta ei kiusata. Voisiko olla mahdollista, että lapsi on oppinut sinulta "puhumattomuuden kulttuurin" tai haluttomuuden keskustella asioista ja reagoi siksi kehollaan ja huonovointisuudellaan?

tota mua kiusattiin ala-asteella. kiusattiin ylä-asteella, ja tein koululakon, en siis mennyt kouluun ollenkaan,en uskaltanut. kuraattori oli sitä mieltä että koulukotia voisi harkita kun en halunnut kouluun. opettaja oli onneksi viisas ja näki tilanteen. näin ollen hän järjesti minulle 4tuntia viikossa yksityisopetusta ja kaikki tehtävät piti aina olla tehtynä kun menin näille tunneille(tarkastettiin tehtävät ja tein kokeet noiden tuntien aikana), joha koulu sujui ja sain ihan ok päättötodistuksen.

oma lapseni taas toilailee milloin mitäkin koska sillä on mm. adhd ja aistiyliherkkyys
eka koulu teki ls-ilmoituksen joka johti vaan puhelinkeskusteluun ja siihen että sosiaaliviranomainen oli kanssani samaa mieltä että ammattilaisten on osattava ja pärjättävä.

tokassa koulussa sai avustajan ja opetusta eriytettiin riittävästi ja kas kummaa kun ongelmat väheni todella paljon!!

lisäksi voin sanoa että eskarissa oli super rauhatonta,mutta kun eskari päivä lyhennettiin 7tunnista 4tuntiin lapsi rauhoittui!! kykeni sen 4tuntia skarppaamaan.


mutta tottakai tämän pk:n johtaja oli sitä mieltä että kotioloissa vikaa, diagnoosi kun saatiin niin koko tätiä ei enään näkynytkään!

niin ja mulle on ihan lastenspykiatri sanonut että vika ei ole vanhemmissa.

 

[vieraana ap]

Onko tässä siis valittava joko tai? Eikö olisi mahdollista käydä sekä perheneuvolassa että vaikka vain kerran lapsen yksin koulupsykologilla?

Sinänsä minusta kyseessä on koko perheen asia. Itse vastaavassa tilanteessa haluaisin olla mukana kaikessa mahdollisessa, mikä lapseen liittyy enkä haluaisi hänen käyvän koulupsykologin kanssa yksin läpi näitä juttuja.

Koulupsykologi oli sitä mieltä, ettei edes tapaa lasta. Ei ole siis tavannut, on ainoastaan jutellut vanhempien ja open kanssa.

Totta kai me haluamme olla mukana asiassa, sitähän olemme selvitelleet tässä pitkin kouluvuotta. Mutta ideana oli se, että olisi myös tilanne jossa lapsi saisi olla ihan yksin puhumassa aikuisen kanssa, koulussa.

Se perheneuvola ei sinänsä tunnu ajatuksena huonolta, mutta tuntui että idea oli se että vian täytyy olla siinä aiemmin tapahtuneessa. Tuntuu hassulta, että menemme sinne juttelemaan ja tavallaan kaivelemaan vanhoja.. äh, vaikea selittää. Itsestä vaan tuntuu siltä, ikään kuin tässä siirryttäisiin siitä että miksi lapsen on nyt paha olla, siihen että pohdiskellaan että onko sulla koulussa nyt paha olla siksi, että sun sisarus meinasi kuolla, kun sä olit pieni. Jos yhtään ymmärrätte... Siis tuntuu siltä, että lapsi jää tämän aiemmin tapahtuneen jalkoihin tavallaan, että tämä on sellainen näppärä tekosyy eikä oikeasti mietitä että olisiko syy jossain muualla.

Voihan tietysti siis olla, että perheneuvolassa ei niinkään keskitytä tuohon asiaan, vaikka koulupsykologi siihen keskittyikin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että me vanhempina puhutaan hyvin avoimesti ja osoitetaan tunteita ja kannustetaan lasta yms, ja piti sitä "vanhaa traumaa" jotenkin automaattisesti syyllisenä kun ei mitään muuta sellaista selvää syytä näy.

 

[vieraana ap]

Joudun poistumaan koneelta, mutta luen myöhemmin illalla vielä jos jollain on näkökulmia ja ajatuksia :wave:

 

[evita]

Koulupsykologi oli sitä mieltä, ettei edes tapaa lasta. Ei ole siis tavannut, on ainoastaan jutellut vanhempien ja open kanssa.

Totta kai me haluamme olla mukana asiassa, sitähän olemme selvitelleet tässä pitkin kouluvuotta. Mutta ideana oli se, että olisi myös tilanne jossa lapsi saisi olla ihan yksin puhumassa aikuisen kanssa, koulussa.

Se perheneuvola ei sinänsä tunnu ajatuksena huonolta, mutta tuntui että idea oli se että vian täytyy olla siinä aiemmin tapahtuneessa. Tuntuu hassulta, että menemme sinne juttelemaan ja tavallaan kaivelemaan vanhoja.. äh, vaikea selittää. Itsestä vaan tuntuu siltä, ikään kuin tässä siirryttäisiin siitä että miksi lapsen on nyt paha olla, siihen että pohdiskellaan että onko sulla koulussa nyt paha olla siksi, että sun sisarus meinasi kuolla, kun sä olit pieni. Jos yhtään ymmärrätte... Siis tuntuu siltä, että lapsi jää tämän aiemmin tapahtuneen jalkoihin tavallaan, että tämä on sellainen näppärä tekosyy eikä oikeasti mietitä että olisiko syy jossain muualla.

Voihan tietysti siis olla, että perheneuvolassa ei niinkään keskitytä tuohon asiaan, vaikka koulupsykologi siihen keskittyikin. Hän oli kuitenkin sitä mieltä, että me vanhempina puhutaan hyvin avoimesti ja osoitetaan tunteita ja kannustetaan lasta yms, ja piti sitä "vanhaa traumaa" jotenkin automaattisesti syyllisenä kun ei mitään muuta sellaista selvää syytä näy.

Ulkopuolisen on tietysti ihan mahdoton tietää mikä voisi olla kouluongelmiin syynä, kun ei tiedä tilannetta ja ihmisiä tarkemmin.

Mitä itse sitten ajattelet, että voisi olla syynä ongelmiin, jos kerran lapsen tai koulun mielestä koulussa ei ole ongelmia? Voiko hän kuitenkin olla kiusattu?

Jos mitään järkevää selitystä ei löydy koulusta eikä nykyisestä perhetilanteesta, niin kyllähän hän ehkä saattaa oikeastikin vielä oireilla sisaruksen kuolemaa. Ei sellainen asia mene välttämättä kaikilla ohi vuodessa tai kahdessa, ainakin itse ajattelen niin. Ja joskus vanhat vaikeat asiat pulpahtavat pinnalle uudelleen ilman näkyvää syytä.

 

["susu"]

[QUOTE="äiti";26853258]No kyllähän tuo lapsen oireilu ilman muuta viittaisi siihen, et ongelma on siellä koulussa. Mielestäni olet aivan oikeassa, että hakoteille lähti tuon perheneuvolan kanssa. Mun kokemuksieni mukaan koulu kääntää hyvin mielellään oireilevan lapsen/nuoren kohdalla asian niin päin, et vikaa aletaan kaiveleen sieltä kotioloista, vaikka kotona olisi kaikki ok ja oireilu johtuisi selkeästi koulusta. Itsellä viimetalvi meni seiskaluokkalaisen kouluongelmia setviessä ja kyllä siinä tuli sellainen olo, et yritettiin kaivamalla kaivaa meidän perheestä jotain ongelmaa esiin. Eipä vaan löytynyt, kun ollaan ihan tavallinen perhe, eikä meillä oikeasti ole mitään ihmeellisyyksiä [/QUOTE]

Samanlaisia kokemuksia täällä poika oireilee koulussa ja kotoa haetaan syytä!Nyt kuitenkin kesälomalla on pojalla ollut kaikki ok,eikä mitään rauhattomuutta ole ollut.

 

[vieraana ap]

Ulkopuolisen on tietysti ihan mahdoton tietää mikä voisi olla kouluongelmiin syynä, kun ei tiedä tilannetta ja ihmisiä tarkemmin.

Mitä itse sitten ajattelet, että voisi olla syynä ongelmiin, jos kerran lapsen tai koulun mielestä koulussa ei ole ongelmia? Voiko hän kuitenkin olla kiusattu?

Jos mitään järkevää selitystä ei löydy koulusta eikä nykyisestä perhetilanteesta, niin kyllähän hän ehkä saattaa oikeastikin vielä oireilla sisaruksen kuolemaa. Ei sellainen asia mene välttämättä kaikilla ohi vuodessa tai kahdessa, ainakin itse ajattelen niin. Ja joskus vanhat vaikeat asiat pulpahtavat pinnalle uudelleen ilman näkyvää syytä.

Sisarus ei siis kuollut, vaan kävi lähellä kuolemaa sairastuttuaan vakavasti. Lapsi ei tiennyt tietenkään nyt ihan täysin asian vakavuutta, sillä oli silloin hyvin pieni, vasta 3-vuotias.

Niin, en tiedä oikein. Epäilen, että kaverisuhteet vaikuttavat, niistä on lapsen kanssa puhuttukin. Mutta se ei ole auennut meille, että miksi lapsi ei tahdo viettää aika koulukavereiden kanssa, vaikka kiusaamista ei ole. Lapsi ei osaa itsekään sanoa miksi. Hän on hyvin älykäs, ja on ehkä siksikin vähän jotenkin erilainen. Yritimme opettajan kanssa "yhyttää" häntä ja yhtä toista älykköä leikkimään yhdessä, muttei sekään oikein innostanut.

Ehkä siksikin siis ajattelin, että lapsi voisi puhua yksin jonkun aikuisen kanssa, jos on vaikka joku asia täällä kotona josta ei jostain syystä osaa tai uskalla puhua meille, jos siis joku vaivaa häntä täällä kotona. Että jos sanoisi sen sitten yksin jutellessaan ulkopuoliselle.

Lapsi on luonteeltaan hyvin murehtivainen muutenkin kyllä, ja esimurkkuikä painaa päälle.