S
surullinen äiti
Vieras
Mieheni on sairastanut masennusta jo pari vuotta. Hän on lääkityksellä ja muutenkin hoitaa aktiivisella otteella sairauttaan. Aika ajoin häneltä kuitenkin on lähtenyt mopo täysin käsistä ja seurauksena on ollut melkoinen raivokohtaus.
Vuosi sitten (miehen syntymäpäivänä) oli sellainen tilanne. Tavarat lenteli, ja mies raivosi, kunnes kaivautui hautomaan itsemurhaa peiton alle sänkyyn. Tilanne oli pelottava, vaikka varsinaista väkivaltaa ei kohdistunut minuun tai lapsiin. Itse pysyin rauhallisena ja priorisoin lapset ja lähdin meidän kesämökille pariksi päiväksi heidän kanssaan, jotta lapset eivät joutuisi pelkäämään kodin yhtäkkiä muuttunutta tunnelmaa ja pelottavaa isiä. Yritin selittää lapsille, että isi on kipeä ja isillä on siksi kauhean paha olla, jne. Parin päivän päästä mies oli päässyt pahimman yli ja tulimme takaisin kotiin. Mies pyysi pyyteli anteeksi ja tilanne oli ohi.
Paitsi meidän 4v mielestä. :/ Aika ajoin asia tulee hänen mieleensä. Kun esim. puhuimme isotädin syntymäpäivistä, lapsi heti muisti isänsä käytöksen. Kerran kysyin lapselta, että mitä äiti tekee kun äiti suuttuu? Lapsi vastasi, että äiti huutaa ja sitten äiti pyytää anteeksi. Ja jatkoi sitten, että isi heittelee tavaroita sikinsokin ja heittää kakun ulos, koska se on huono. (Tämä tavaroiden heittely on siis tapahtunut vain kerran ja normaalisti mies suuttuessaan ehkä huutaa ja lähtee ovesta ulos).
Miten voisimme auttaa lasta selviämään hänelle ilmiselvästi syntyneestä traumasta? Yritän aina asian tullessa esiin kertoa lapselle, että ei isi ollut hänelle vihanen eikä myöskään äidille silloin. Isi oli kipeä ja hänellä oli paha olla. Siksi hän teki väärin, jne.
Anteeksi pitkä sepustus, mutta tuntuu niin pahalta lapsen puolesta, että hän on joutunut kohtaamaan niin pelottavan hetken, kun rakas isi on muuttunut pelottavaksi hahmoksi. Ja aivan selvästi minä ja mieheni emme ole osanneet hoitaa ns. jälkihoitoa kunnolla, koska asia edelleen painaa lapsen mieltä.
Vuosi sitten (miehen syntymäpäivänä) oli sellainen tilanne. Tavarat lenteli, ja mies raivosi, kunnes kaivautui hautomaan itsemurhaa peiton alle sänkyyn. Tilanne oli pelottava, vaikka varsinaista väkivaltaa ei kohdistunut minuun tai lapsiin. Itse pysyin rauhallisena ja priorisoin lapset ja lähdin meidän kesämökille pariksi päiväksi heidän kanssaan, jotta lapset eivät joutuisi pelkäämään kodin yhtäkkiä muuttunutta tunnelmaa ja pelottavaa isiä. Yritin selittää lapsille, että isi on kipeä ja isillä on siksi kauhean paha olla, jne. Parin päivän päästä mies oli päässyt pahimman yli ja tulimme takaisin kotiin. Mies pyysi pyyteli anteeksi ja tilanne oli ohi.
Paitsi meidän 4v mielestä. :/ Aika ajoin asia tulee hänen mieleensä. Kun esim. puhuimme isotädin syntymäpäivistä, lapsi heti muisti isänsä käytöksen. Kerran kysyin lapselta, että mitä äiti tekee kun äiti suuttuu? Lapsi vastasi, että äiti huutaa ja sitten äiti pyytää anteeksi. Ja jatkoi sitten, että isi heittelee tavaroita sikinsokin ja heittää kakun ulos, koska se on huono. (Tämä tavaroiden heittely on siis tapahtunut vain kerran ja normaalisti mies suuttuessaan ehkä huutaa ja lähtee ovesta ulos).
Miten voisimme auttaa lasta selviämään hänelle ilmiselvästi syntyneestä traumasta? Yritän aina asian tullessa esiin kertoa lapselle, että ei isi ollut hänelle vihanen eikä myöskään äidille silloin. Isi oli kipeä ja hänellä oli paha olla. Siksi hän teki väärin, jne.
Anteeksi pitkä sepustus, mutta tuntuu niin pahalta lapsen puolesta, että hän on joutunut kohtaamaan niin pelottavan hetken, kun rakas isi on muuttunut pelottavaksi hahmoksi. Ja aivan selvästi minä ja mieheni emme ole osanneet hoitaa ns. jälkihoitoa kunnolla, koska asia edelleen painaa lapsen mieltä.
