Ahneus on kasvanut ihan käsittämättömälle tasolle.
Lähtien yrityksistä: ennen yrityksellä oli jonkinlaiset arvot ja tuotteesta oltiin ylpeitä, ja, tuotteella oli sisältöä kuluttajan näkövinkkelistäkin! Rahalle sai vastinetta.
Työntekijät olivat ylpeitä työpaikastaan, itsestään ja kasvattivat näin brändiä: meiltä saat kestävimmät tuotteet jotka minä teen/pidän taksiautostani (itseäni unohtamatta: näytän ammattimaiselta) viimeisen päälle hyvää huolta ja palvelen asiakkaani viimeisen päälle,
nousen autosta ylös avaan asiakkaalle ovet ja nostan tavaratilasta matkalaukun. Puhun Suomea, olen kohtelias ja tiedän tarkalleen miten ajan kohteeseen työpuheluaan puhuvaa asiakasta häiritsemättä.
Nykytila:
Työntekijää ei kiinnosta pätkääkään myymänsä tuote/brändi koska ei ole itse vastuussa tuotteesta, kukaan ei tunnu olevan vastuussa.

Tuote on entinen hetken päästä, eikä kuluttaja edes ihmettele miksi: ”noh, heitetään roskiin, se olikin halpa ja ostetaan uusi.”
Mamu roikkuu oman likaisen perheautonsa ratissa, perheensä syömingeistä todisteena olevat mäkkärin roskat ovat takapenkillä ja lattialla, hän kyselee toistuvasti neuvoa hono somella että mihin käännytään seuraavaksi, taksissa haisee pahalle, kuljettaja avaa ohjaamosta takakontin josta asiakas voi itse ottaa matkalaukun lähtiessään.
Nykyjan kertakäyttökulttuurissa kuluttaja ei yleisesti kyseenalaista vaan ostaa tuotteen kuin tuotteen. Yritykset myyvät kyllä edelleen usein samaa paskaa, mutta nettoavat trendibrändeillä, jonka joku tyhjänpäiväinen nettijulkku saa hölmölle massalle myytyä. Katteet ovat huikeita!!!!! Hyllyyn valitaan parhaimman katteen tuotteet koska kuluttaja ostoskäyttäytymisellään sallii tämän. Hinnat voivat silti olla kovia koska vastaavaa kalliimpaa tuotetta ei ole välttämättä edes saatavilla ko kaupoilla. Ostetaan se mitä tarjolla on, enää ei ole aikaa/viitsitä seilata kaupasta toiseen/tarjousten perässä. Eikä suurella osalla kuluttajista ole edes varaa ostaa.
Kuluttavaa pintaliitoa koko kaari!
Talot kestävät juuri takuun umpeutumiseen/rakennusalalla yrittäjän palkka saattaa olla jopa vaivaiset 6€/h (taloussanomat/kauppalehti).
Mitä voimme kuvitella työntekijän etujen olevan tällaisessa kulttuurissa?
Monilla aloilla kulttuuri ja työntekijöiden edut ovat nykyään ihan pilalla. Esim. kuljetus (mm taksi)/rakennus/ravintola-alat jne. Matalapalkkaus tuli käsittääkseni aikoinaan virolaisten työmiesten myötä Suomeen. Nykyään ”halpamaista” rahdataan tekijöitä jotka majoitetaan johonkin parakkiin. Vuoden pari touhuavat ja elävät herroina kotimasssaan. Tästä muodostuu ongelma suomalaiselle työntekijälle joka ei matalapalkalla elä Suomessa. Ei hänellä ole mahdollisuutta ostaa itselleen tai perheelleen mitään omaa matalapalkalla, ja osa toimeentulosta on haettava sosiaalitukina.
Voitaisi ehkä listata alat joilla ei Suomessa elä ilman tukia niin moni saattaisi herätä miettimään tätä asiaa hiukan enemmän. (ihmismääriä)
Työntekijän etujen menetys: pätkätyö/työtunnit: lomien menetys/pekkasten menetys/palkattomat sairasloma päivät/ylityökorvauksen menetys/lisien menetys/vuokraduunit/töiden lisääntyminen korvauksetta/tuuraukset omien hommien lisänä jne.
Työntekijöistä on tehty syntipukkeja, jotka ovat kuulema liian ahneita, eikä saavutetuista eduista haluta mukamas luopua. Samaan aikaan kuitenkin suuryritykset/yritykset tahkoavat älyttömiä voittoja, joista toki verotettavaa ei kummemmin ole. Yritystukia maksetaan lisäksi 9 miljardia/v.
Miksi työntekijät eivät saa ansaitsemaansa arvostusta yrityksille kovalla työllä tehdystä voitosta? Palkka on osilla aloilla hyvin vaatimatonta ja nyt lisäksi ollaan heikentämässä työntekijöiden etuja.
Sanotaan, että palkkataso on noussut vuosien varrella…hmmm..täytyisi varmaan katsoa tätä ihan ala- ja asemakohtaisesti, ja myös verrattaen x.
Töiden lomasta vähän jotakin alkuun söpersin, voi olla virheitä. Mukavaa päivää kaikille❤, palaan astialle.