Mie en bodareista itse henk.koht tykkää, mutta erikoiset ja pelottavat taulut on hienoja.
Laittaisitko tällaisen taulun seinällesi?
- Viestiketjun aloittaja Senni Tonnika
- Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ki:Jo muuttui Greetalla ääni kellossa... ensin haukkui maalauksia, "kaikki samanlaisia", nyt Löppösen Ville tekeekin "upeita tauluja"))
En ole kertaakaan haukkunut maalausta. Sanoin, että alkuun kammoksuin taulua, mutta siihen on tottunut, kun pitkään sitä katsellut. Upeita tauluja ovat, vaikken bodareista tykkääkään. Ja kaikki ovat samantyylisiä, kuten aiemmin jo mainitsin.
Jos tuotantoon tutustuu, niin aihealue on aikaslailla samanlaista
Mrs Cunningham
En laittaisi omalle seinälleni, edes koon puolesta. Ei sille löytyis paikkaa tästä kolosta :saint:
Ehdottomasti
Juu, kuule pidä ylpeänä vaan siinä. Maalaushan on ironinen, eli hauska. Kompositio kohdallaan ja tekijällä on selkeä oma tyylinsä. Kun työ kestää katsomista läheltäkin, niin paikka on mitä oivin. Esim sohvan takana olevaa maalaustahan on hankala tuijotella. Tää vaan on niin tätä; eikö ihmiset oikeasti käy näyttelyissä. Ilmaista kulttuuriantia ja saattaa jopa herättää jotakin Ajatuksia, etenkin jos ei heti ensi näkemältä ihastu.
vieras
Kiinnostais tietää mikä tuossa kompositiossa on hyvää ja mikä siitä tekee ironisen? Mulle tulee enemmän mieleen joku anatomiantutkiminen ja showpaini, väreineen, poseerauksineen kaikkineen. Näyttelyssä käynti ei kyl vaikuta siihe millainen maku ihmisille muodostuu.Alkuperäinen kirjoittaja Ehdottomasti:
Olisi joskus kiva saada perhepotrettikin...kun ei niistäkään tee mitään peruskuvia vaan oman tyylinsä laittaa niihinkin... HAuska ois nähä mimmonen meitin perhepotretista tulis
ei todellakaan minun makuuni
En todellakaan laittaisi seinälle ja sitäpaitsi lahjataulua EI ole pakko laittaa seinälle lahjan antaja ottaa tietoisen riskin siitä että se ei olekkaan toisen makuun =)
ja sitäpaitsi lahjataulua EI ole pakko laittaa seinälle lahjan antaja ottaa tietoisen riskin siitä että se ei olekkaan toisen makuun =)
minä
Persoonalliinen taulu on kyllä ainakin. Voisin kuvitella, että tauluun tottuisi ja siitä alkaisi jopa pitää. Ensi näkemältähän taulu ei ole ainakaan mitenkään sympaattinen tai söpö. Mutta sitä sillä ei varmasti ole haettukaan. Jos vielä tekijä olisi tuttu (kuten teillä), arvostaisin taulua siitäkin syystä.
Mutta sitä sillä ei varmasti ole haettukaan. Jos vielä tekijä olisi tuttu (kuten teillä), arvostaisin taulua siitäkin syystä.Ei olekaan pakko laittaa seinälle. Mutta haluttiin laittaa, vaikka mie sitä alkuun vähän pähkäilinkin....tai mie siis pähkäilin tuota huonetta. Tauluhan oli alkuun miehen työhuoneessa, mutta kun sieltä piti siirtää olohuoneeseen... Meillä on muutenkin puna-musta olohuone, niin sopii sinne väreiltään vaikkei kuitenkaan ihan tyyliltään. Muttei se haittaa.Alkuperäinen kirjoittaja ei todellakaan minun makuuni:En todellakaan laittaisi seinälle
Näin on käynyt, kun vuoden verran sitä katsellut =)Alkuperäinen kirjoittaja minä:Persoonalliinen taulu on kyllä ainakin. Voisin kuvitella, että tauluun tottuisi ja siitä alkaisi jopa pitää. Ensi näkemältähän taulu ei ole ainakaan mitenkään sympaattinen tai söpö.
Ehdottomasti
No katso sitä kuvaa, kuvaelementtien sommittelu on onnistunut, kuvapinnalle työnnytään kahdesta suunnasta ja vasemmalta ja syvyyssuunnasta, katse liikkuu luontevasti kuvapinnalla, eikä nyi. Väririnnastukset ovat mielenkiintosia, ainakin minusta ja ne leikkaavat kuvapinnan tasapainoisesti, teos ei siis vietä kummallekaan sivulle. Kokoperspektiiviä häiritään sopivasti tuolla taaemman valkopöksyisen yksityiskohtaisuudella... esimerkiksi.
(Show-paini on ironisointia.) Mutta tässä nyt ironisoidaan bodarikulttuuria esimerkiksi sekoittamalla sukupuolirooleja. Jos ajatellaan muotokuvamaisuutta niin tavallaan tässä teoksessa nyt sitten voidaan ajatella inhimillisyyden muuttuneen persoonattomaksi groteskiksi. Vaikkapa.
(Show-paini on ironisointia.) Mutta tässä nyt ironisoidaan bodarikulttuuria esimerkiksi sekoittamalla sukupuolirooleja. Jos ajatellaan muotokuvamaisuutta niin tavallaan tässä teoksessa nyt sitten voidaan ajatella inhimillisyyden muuttuneen persoonattomaksi groteskiksi. Vaikkapa.