Laitetaanko kaikki yksi valinta, minkä on itse tehnyt ja mistä on todella onnellinen?

  • Viestiketjun aloittaja pino
  • Ensimmäinen viesti
"vieras"
Päätös hankkia lapsi vaikka olikin vähän epävarmalta tuntuva tilanne.. Ja lapsen vuoksi tein toisen aluksi pelottavan mutta hyvän muutoksen elämässäni, eli alan vaihto.
 
Saima.
Onpas tosi vaikea, kun en osaa edes määritellä mitkä kaikki asiat ovat oikeasti valintoja, saati omia valintoja, ja mihin sitä vain on ajautunut. Joten sanottava se on minunkin se lapset, vaikken ole ihan varma sopiiko sekään tähän, kun en minä ole yksin sitäkään valintaa tehnyt.
 
Se, että päätin pitää ensimmäisen lapseni. Raskaus oli täysi vahinko, ja elämäntilanne todella huono joten päätös herätti hämmästystä jopa itsessäni. Tästä on seurannut niin paljon hyvää, että niiden ruotimiseen pitäisi avata oma ketju :)
 
tanssitaitoinen
Opettelin tanssimaan.

Lapsia en viitsi edes mainita, koska pidän itsestäänselvyytenä, että he ovat parasta elämässä varmasti useimmilla ihmisillä. Ajattelen nyt muita valintoja.
 
Minullakin lapset ja opiskelu.
Ja kummassakin se että tehnyt niitä kaikenikäisenä.

Toinen , mitä olen miettinyt oikeiksi valinnoiksi tarinassani ovat läheisten kuolemat; se, että olen ollut mukana loppuun asti ja oppinut siirtämään oman suruni sivuun siksi kunnes on sen aika.

Vähemmän vakavasti voisi olla tuo. Huonot kuvat, mutta paljon lämpimiä muistoja.
Se lapsi jolle tuon aikoinaan tein oli hypotoninen ja siksi mikään normaali talvihaalari ei käynyt (liian tönkköjä, ei jaksa liikkua) ja muitakin erityistoiveita oli. Lopulta päädyin samettihaalariin jossa tekoturkisvuori ja suurimman osan ompelin KÄSIN kun kone ei tekoturkiksesta siistiä jälkeä saanut.
Törmäsin taannoin kuviin kun etsin muuta ja tuli pieneksi hetkeksi kovin onnellinen olo:
Pieni prinsessa on jo jatkanut matkaansa, mutta ennen kuin teki sen, hän antoi monta mittaamttoman arvokasta mahdollisuutta antaa ja osaan tämä vähän hidas ja yksinkertainen mummeli ymmärsi tarttuakin.
:)



 
"vieras"
Lähdin pois vanhoillislestadiolaisten piiristä, eli kielsin uskoni. Se on pars valinta, mitä olen elämässäni tehnyt. Vaikea taistelu, monen ihmissuhteen loppu, ihmisyyden menetys, mutta niin vapauttava helpotus, että ääneen naurattaa välillä.
 
Tönt
tähän pitäis laittaa lapset mutta se on mun mielestä ilmiselvää (enkä ole tehnyt ne ihan itse vaan jonkun kanssa). joten laitetaan se toiseks paras tänne. eli elämäntapamuutos. vei kauan mutta vihdoinkin olen katkaissut kierteen. oppinut tekemään oikeita valintoja (ruuan ja muun suhteen) ja mulla on loistava olo. :) tämmöinen itsekäs juttu tällä kertaa. nää vaihtuu fiiliksen mukaan.
 
"mä vaan"
Valitsin oikean miehen. Olisi ollut mahdollisuus valita toisinkin, mutta tiedän, että se valinta ei olisi ollut oikea. Tämän miehen kanssa olen saanut juuri nämä lapset ja juuri tällaisen elämän, ja olen onnellinen.
 
"vieras"
Mies. Ihan ehdottomasti. Tästä ei ole kahta sanaa. Minulla on maailman paras mies.

Tunne vahvistuu joka kerta kun kuuntelen hyvin monen tutun valitusta siitä, miten mies ei osallistu yhteisiin juttuihin, ei ole lasten kanssa jne.
 
"vieras"
No en kyllä keksi mitään tähdellistä, elämä on päin helvettiä ja se johtuu just niistä tekemistäni tyhmistä valinnoista, joista ei voi erityisen onnellinen olla.
 
"hohhoijaa"
Annoin miehelle alkuseurustelun uskottomuuden anteeksi, elämäni paras teko josta on seurannut niin monta hyvää vuotta ja asiaa!! Ja nyt on säännöt selvänä, tiedetään molemmat mitä uskottomuudesta seuraa joten sitä ei tarvi edes pelätä tai miettiä. Paras mies!
 
Lapset 'pienellä' (2 v tasan) ikäerolla. Vauva-ja taaperoajat alta pois nopsaan, nyt on niin ihanaa kun lapset on jo 'isoja' 5 v ja 7 v.

Se, että jätin ex-kihlattuni, vaikkei siihen mitään ns. oikeaa syytä ollutkaan, paitsi suhteen arkipäiväistyminen ja tylsyys. Minua odotti jotain niin paljon parempaa.
 
Se että viikko sitten päätin jäädä vielä vuodeksi hoitovapaalle. Ja se oli ihan oma päätös, mies antoi mun tehdä niinkuin haluan ja vaikka se rahaa ajatellen olikin vähän hankala päätös niin lapsen ja mun kannalta ihan paras! Ja nyt oon tosi onnellinen :).
 

Yhteistyössä