Mulla ei toiminut mitkään ulkonäköseikat tai vaateet. Tai no toimi, ja sitten paino palasi taas takas. Kunnon jojoilija olen ollut.
Viimein onnistuin. Tiputin noin 3 vuotta sitten 25 kg.Ja olen pysynyt mitoissa sen jälkeen plus/miinus jokunen kilo. Itse en siis suosittele tavoitetta noista vaatteista ym. Vaan omasta olotilasta. Alku on vaikeaa. On helppo langeta ansaa jossa laihdutetaan äkkiä että mahtuu johonkin kivaan kesämekkoon Mulle se oli taan heikko motivaattori, siinä tuli just näitä itseinhokohtauksia kun kesän jälkeen kilot alkoikin taas palailla "Kun mekko kelit oli ohi".
Joku mulla päässä niksahti siihen asentoon että mä haluan voida hyvin. Haluan jaksaa juosta hippasta lasten kanssa. En halua enää tunta vatsakipuja/ ilmavaivoja/ sitä ällöä oloa kun on vetänyt pussin sipsejä ja levyn suklaata putkeen. Kun aloin miettiä sitä paskaa fyysistä loa - versus se että miten vähän aikaa psyykkistä mielihyvää herkuttelu toikaan, homma alkoi luistaa. Alku oli vaikeaa, olin tottunut nälkäkuuri laihdutukseen ja siihen että laihdutuksen kuuluu tuntua siltä kuin elämästä on viety ilo. Rangaistukselta itseä kohtaan. Mutta eihän elämäntapojen parantamisen kuulu olla rangaistus, vaan palkinto itselle. Vaikea pukea sanoiksi....
Alkuun olin kuitenkin suht jämpti. Päätin syödä 5 kertaa päivässä. Ei pelkää parsan mussutusta, vaan valitsin ne omaan suuhun parhaimmat ruuat kevyemmistä ruuista. Ja liikunnaksi lajin joka ei tuntunut puulta, eikä vaatinut liikaa aikataulusäätöjä tms. Myönnän että alkuun ruoka oli vähän yksipuolista,koska halusin syödä vaan niitä ruokia jotka koin hyvän makuisiksi kevyt ruuiksi. Aloin myös miettiä sitä että haluan syödä ruokaa josta tiedän mitä syön. Eli mahd. vähän käsiteltyä....
Miten motivaatio pysyi? Olopäiväkirjalla. Aloin kirjoittaa ylös miltä minusta tuntuu, joka päivä. Kun olin liikkunut ja syönnyt hyvin, oli merkintä aina positiivista. Olin virkeä, ei väsyttänyt. Sallin itselleni herkkupäivät, mutta jostain " kumman syystä" niiden päivien jälkeen jouduin kirjoittamaan päiväkirjaan siitä että mahaan sattuu, turvottaa, väsyttää, ahdistaa. Miksi siis kiusaan itseäni? Sitä kysyin monasti itseltäni....Miksi kiusaan itseäni sullomalla suuhuni, hyvän makuista ruokaa, joka aiheuttaa mulle kamalan olon? Vähän sama kun voisi ajatella alkoholin kanssa. Kun juot liikaa niin siitä seuraa krapula ja morkkis, ja kaikki ne alkoholin mahdolliset hyvät puolet, kuten rentouden tunne, nollaantuu. Kun taas otat nautinnoksi se lasin viiniä, saat vaan ne hyvät puolet ilman negatiisiä seurauksia. Okei, hieman huono vertaus...mutta ehkä joka tajuaa pointin.
Elämä muuttui. Ilman että shoppailin kaapia täyteen "sitten kun " vaatteita ja keskityin vaan ulkonäköön. Ulkonäkö on kakkosseikka...tai ei edes niin tärkeä. Hyvä vointi, jaksaminen, oman kehon kunnioitus. Siinä ehkä parempia moivaattoreita
