Hei,
Pahoittelut jos tämä on väärässä ketjussa, haluan toki heti tietää, mihin tämä paremmin kuuluisi...
En ole sovpivaa ketjua vielä löytänyt, joten ajattelin perustaa uuden. Me lahjoitimme reilu vuosi sitten omat pakastetut alkiomme eteenpäin selkeän ja pitkällisen harkinnan jälkeen. Vuosittain tuli kirje, jossa kysyttiin, haluammeko maksaa pakastamisesta tai tuhota alkiot. Sitä vaihtoehtoa, että ne oikeasti voisi antaa eteenpäin, ei kirjeissä koskaan lukenut. Joten soittelin sitten itse klinikalle ja kysyin mahdollisuutta antaa hyvät alkiot joillekin, jotka niitä todella tarvitsevat.
Meidän oma rakas mussukka sai alkunsa keinohedelmöityksellä kalliiden hoitojen jälkeen. Raskaus meni hyvin mutta vauva-aika oli todella raskas. Kun oma ikäkin lähenteli jo 4-kymmentä, niin totesimme puolison kanssa (hänellä on jo kaksi aikuista lasta entisestään) että meidän rakas rakkaudenhedelmä on se johon keskitämme energiamme ja annamme alkiomme jollekin sitä oikeasti tarvitsevalle pariskunnalle.
Jo lahjoituksen tehdessämme olimme tietoisia, että lahjoitamme nimenomaan ALKION, emme lasta/lapsia. Ja että jos joskus jonnekin päin syntyy lapsi/lapsia, heillä on oikeus saada meidän yhteystiedot. Tämä kaikki oli meille päivänselvää eikä mitenkään ihmeellistä. Me emme tule koskaan olemaan heidän vanhempia, mutta ei meitä myöskään haittaisi, jos joku 18-vuotta täytettyään saisi meidän yhteystiedot. Annoimme vain geenimme, emme muuta.
No, eilen sattumoisin soitin ko. klinikalle, koska vuosi takaperin sain kuulla, että sopiva pariskunta oli löytynyt, ja että laskettu aika olisi ollut tämän vuoden alussa. Silloin tällöin olin asiaa ajatellut, mutta johtuen työajoista en ollut saanut soitettua klinikalle ennen kuin nyt syksyllä. Ja uutinen oli mykistävä: Meidän jollekin parille istutetusta/istutetuista pakastetuista alkioista oli syntynyt kaksoset!!! Olin niin järjettömän iloinen ja onnellinen tuon perheen puolesta, etten vieläkään oikein osaa olla hymyilemättä!!! Olen iloinen siitä, että alkioista todella on syntynyt elämää ja tullut iloa, vieläpä kerralla tuplasti!!!
Meidän yhteinen (omista sukusoluista mutta keinohedelmöityksellä syntynty) lapsi täytti juuri 6 vuotta ja sitten kun hän on tarpeeksi kypsä ymmärtämään, kerromme että jossain on hänen täyssisaruksensa (kuten meitä ohjeistettiinkin).
Samoin ilmeisesti myös niille nuoremmille samaa perimää oleville kerrotaan myös joskus alkuperästä.
Vasta nyt olen tajunnut, että lahjoitettuja alkoita on luovutettu aiemminkin, mutta miksi niistä ei kerrota klinikoilla? Miltä se tuntuu ja mitä mahdollisesti vastaanottavat perheet ovat kertoneet lapsille/sukulaisille? Tiedän, tämä on arka aihe, mutta haluaisin tietää miten teitä muita kohdeltiin klinikalla? Me kun halusimme lahjoittaa alkiot vuosi sitten, joka lomakkeet olivat sekä minulle että puolisolle ihan erilaisia eikä niissä oltu edes huomioitu _alkion_ luovutusta!! Puhuttiin vain munasoluista ja siittiöistä...
Oli miten oli, olemme puolison kanssa äärettömän onnellisia jossain päin maailmaan olevan perheen puolesta. Emme heille pysty onnea toivottamaan mutta ehkei sitä tarvitsekaan: he ovat varmasti jo muutenkin onnensa kukkuloilla
Kuten mekin oman lapsemme kanssa
Pahoittelut jos tämä on väärässä ketjussa, haluan toki heti tietää, mihin tämä paremmin kuuluisi...
En ole sovpivaa ketjua vielä löytänyt, joten ajattelin perustaa uuden. Me lahjoitimme reilu vuosi sitten omat pakastetut alkiomme eteenpäin selkeän ja pitkällisen harkinnan jälkeen. Vuosittain tuli kirje, jossa kysyttiin, haluammeko maksaa pakastamisesta tai tuhota alkiot. Sitä vaihtoehtoa, että ne oikeasti voisi antaa eteenpäin, ei kirjeissä koskaan lukenut. Joten soittelin sitten itse klinikalle ja kysyin mahdollisuutta antaa hyvät alkiot joillekin, jotka niitä todella tarvitsevat.
Meidän oma rakas mussukka sai alkunsa keinohedelmöityksellä kalliiden hoitojen jälkeen. Raskaus meni hyvin mutta vauva-aika oli todella raskas. Kun oma ikäkin lähenteli jo 4-kymmentä, niin totesimme puolison kanssa (hänellä on jo kaksi aikuista lasta entisestään) että meidän rakas rakkaudenhedelmä on se johon keskitämme energiamme ja annamme alkiomme jollekin sitä oikeasti tarvitsevalle pariskunnalle.
Jo lahjoituksen tehdessämme olimme tietoisia, että lahjoitamme nimenomaan ALKION, emme lasta/lapsia. Ja että jos joskus jonnekin päin syntyy lapsi/lapsia, heillä on oikeus saada meidän yhteystiedot. Tämä kaikki oli meille päivänselvää eikä mitenkään ihmeellistä. Me emme tule koskaan olemaan heidän vanhempia, mutta ei meitä myöskään haittaisi, jos joku 18-vuotta täytettyään saisi meidän yhteystiedot. Annoimme vain geenimme, emme muuta.
No, eilen sattumoisin soitin ko. klinikalle, koska vuosi takaperin sain kuulla, että sopiva pariskunta oli löytynyt, ja että laskettu aika olisi ollut tämän vuoden alussa. Silloin tällöin olin asiaa ajatellut, mutta johtuen työajoista en ollut saanut soitettua klinikalle ennen kuin nyt syksyllä. Ja uutinen oli mykistävä: Meidän jollekin parille istutetusta/istutetuista pakastetuista alkioista oli syntynyt kaksoset!!! Olin niin järjettömän iloinen ja onnellinen tuon perheen puolesta, etten vieläkään oikein osaa olla hymyilemättä!!! Olen iloinen siitä, että alkioista todella on syntynyt elämää ja tullut iloa, vieläpä kerralla tuplasti!!!
Meidän yhteinen (omista sukusoluista mutta keinohedelmöityksellä syntynty) lapsi täytti juuri 6 vuotta ja sitten kun hän on tarpeeksi kypsä ymmärtämään, kerromme että jossain on hänen täyssisaruksensa (kuten meitä ohjeistettiinkin).
Samoin ilmeisesti myös niille nuoremmille samaa perimää oleville kerrotaan myös joskus alkuperästä.
Vasta nyt olen tajunnut, että lahjoitettuja alkoita on luovutettu aiemminkin, mutta miksi niistä ei kerrota klinikoilla? Miltä se tuntuu ja mitä mahdollisesti vastaanottavat perheet ovat kertoneet lapsille/sukulaisille? Tiedän, tämä on arka aihe, mutta haluaisin tietää miten teitä muita kohdeltiin klinikalla? Me kun halusimme lahjoittaa alkiot vuosi sitten, joka lomakkeet olivat sekä minulle että puolisolle ihan erilaisia eikä niissä oltu edes huomioitu _alkion_ luovutusta!! Puhuttiin vain munasoluista ja siittiöistä...
Oli miten oli, olemme puolison kanssa äärettömän onnellisia jossain päin maailmaan olevan perheen puolesta. Emme heille pysty onnea toivottamaan mutta ehkei sitä tarvitsekaan: he ovat varmasti jo muutenkin onnensa kukkuloilla
Kuten mekin oman lapsemme kanssa
Viimeksi muokattu: