Itselläni on nyt 6-vuotias lapsi, jonka sain myös ilman miestä (=anonyymi luovuttaja) eli minkäänlaista geneettistä sidettä lapseen ei ollut. Olikin täysi yllätys, että minkä näköinen ja -tapainen lapsi sieltä tulisi.
Omalta kohdaltani voin sanoa sen, että kun lasta on kantanut sen yhdeksän kuukautta, kestänyt ne kaikki vaivat ja kivut ja synnytyksen, niin ei se lapsi voi tuntua kuin vain omalta. Kun minun oma lihani ja vereni kasvatti sellaisesta mikroskooppisesta pisteestä ihan oikean ihmisen, niin ei siinä geeneillä ole enää mitään väliä. Lapsi on äärimmäisen rakas ja 100% minun.
Jokainen lapsi on kuitenkin aina oma yksilönsä eikä vanhempiensa kopio. Hyvin monet geneettiset lapsetkin ovat täysin erilaisia kuin vanhempansa.
Aloin kertoa "satua" lapselle hänen alkuperästään jo ennen kuin hän oli 1v. Jossain vaiheessa hän alkoi itse pyytää, että kertoisin tarinan. Nykyään siihen tulee aina joskus tarkentavia kysymyksiä. Psykologi, jonka kanssa keskustelin ennen hoitojen aloitusta, oli hyvin tarkka siitä, että tieto lapsen alkuperästä pitää olla mukana jo alusta pitäen, jotta siitä tulee lapselle itsestäänselvä luonnollinen asia. Jotta ei muodostuisi mitään dramaattista "sinä päivänä minulle kerrottiin totuus" tapahtumaa, joka jäisi ikuisesti vaivaamaan.
