Lahjabudjetti kerhotädeille ja muille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmettelen vaan edelleen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mulla on kaksi lasta pk:ssa ja yhteensä hoitajia on siis kymmenen. Lisäksi ajattelin muistaa pk:n johtajaa. Jouluksi annetun lahjan arvo oli 5 euroa per pää ja samoilla linjoilla olen edelleen. Aina parempi jos halvemmalla pääsee, nykyään vaan kaikki maksaa aika lailla. Nyt taidan ostaa jokaiselle pienen ruukkukukan, niitä saa ihan 3-4 eurolla. Ja lapset saavat laittaa kortit.
Pakkohan ei ole antaa mitään, mutta meillä ainakin muutama hoitaja lopettaa ja syksyllä lapset siirtyvät uusiin ryhmiin, niin tuntuu mukavalta kiittää tällä pienellä lahjalla.
 
olen aina ostanut jotain karkkia tai kukkaa, mutta ikinä ei ole minulle asti kiitosta niistä tullut. onko niiiiin vaikea sanoa minulle, joka ne kuitenkin olen ostanut ja organisoinut, kiitos. on kyllä tullut sellainen vaikutelma, että kiittämättömiä ovat. tänä vuonna en osta mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elämänlähde:
mä ostin tiimarista muutaman kimpun tekokukkia ja ihanat edulliset ruukut niihin, sitten kotona laitoin oasis-sientä sinne sisään, irrottelin kimpuista kukkia ja annoin pojan tökkiä niitä uudella tavalla ruukkuun. tehtiin kortit itse ja avot, kelpas vallan hyvin. parasta on se jos lapsi on itse jotain tehnyt =)

Tiimarin tekokukat... yöh :/
miksette anna jotain, jonka voi hävittää joko itse tai luonnollisen poistuman kautta?
 
itse hoitajana voisin sanoa että kiitos ja hyvän kesän toivotus on aivan riittävä "lahja". Tiedän saman alan ihmisiä jotka ovat kirpparilla myyneet niitä mukeja ja kippoja joita tulee ihan kiitettävästi jouluna ja keväällä. Kaikki antamiset ovat mukavia ja varmasti ajatuksella annettuja mutta itse pidän siitä kahvipöytään tuodusta keksirasiasta tai suklaarasiasta tai kukasta tai kynttilästä joista ei jää mitään muistoa, muistot jää sinne sydämeen, ei niistä tavaroista oikeasti muutaman vuoden päästä voi aina muistaa keneltä ne on saatu, valitettavasti.
 

Yhteistyössä