Lähihoitajat/opiskelijat, kertokaa hyvät ja huonot puolet työstänne/koulutuksesta

["Noora"]

Yhteishaku alkoi ja alan vaihto on edessä. Lähihoitajaksi kouluttautuminen tuntuu omimmalta. Mutta alaa opiskelevat, valoittakaa hieman mitä koulutus pitää sisällä. Ja jo työelämässä olevat, kertokaa missä työskentelette ja se pitää sisällään. Kuinka helposti työpaikka löytyi?

 

["jep"]

Paras puoli työssä: palkkapäivä.

 

[lh]

Koulutuksen(siis toisen asteen tutkinto/ammattikoululinja) 2 ensimmäistä vuotta pitävät sisällään 3 työssäoppimis-jaksoa: KATU(lapsen kasvun tukeminen ja ohjaus),HOHU(hoito-ja huolenpito) ja KUTU(kuntoutuksen tukeminen).
KATU-jaksolla ollaan päiväkodissa työssäoppimassa, HOHU-jaksolla vanhainkodissa/vanhusten kotihoidossa , KUTU-jaksolla vanhustenhoidossa, päihdepuolella,vammaispuolella, tai kuntoutussairaalassa.
Työssäoppimisjaksot kestävät aina kerrallaan 1,5 kk.
Nuo opetussuunnitelmathan muuttui vasta joten en osaa hirveästi kertoa, kun opiskelujärjestys on niin erilainen kuin meillä(aloitin v.-09), luulisin että noi ei ole muuttuneet kuitenkaan.

Rankinta tuossa työssä on se henkinen puoli,ja minä tiedän jo nyt etten kauaa jaksa tuota työtä tehdä.
Se on vain henkisesti niin vaativaa olla jatkuvasti niin isojen asioiden kanssa tekemisissä(vakavat sairaudet ym.) ja niin lähellä toista ihmistä(vaihtaa vaipat,pestä alastomia ihmisiä,kuunnella haukkumista ja pelätä nyrkkiä,siivota p*skaa ja oksennusta jne.)
Plus että töissä on yleensä älytön kiire ja ruokatauot jää äärimmäisen lyhyeksi, tai joudut samalla kun ruokailet hoitamaan potilaita.
Tauot jää myös tosi lyhyiksi jos sellaisia on ollenkaan..

 

[lauantaipussi]

Itekin miettimässä kyseistä opintoa... Ainoa mikä mietityttää on että saako valmistuttua paljonkaan parempaa palkkaa kuin kouluttautumattomana. Ajatuksena siis olla pväkodissa töissä... Töitä nimittäin täältä löytyy pväkodeista. Nyt kouluttamattomana sijaisena saan reilu 1700 kk:ssa bruttona.

 

["alkup"]

Koulutuksen(siis toisen asteen tutkinto/ammattikoululinja) 2 ensimmäistä vuotta pitävät sisällään 3 työssäoppimis-jaksoa: KATU(lapsen kasvun tukeminen ja ohjaus),HOHU(hoito-ja huolenpito) ja KUTU(kuntoutuksen tukeminen).
KATU-jaksolla ollaan päiväkodissa työssäoppimassa, HOHU-jaksolla vanhainkodissa/vanhusten kotihoidossa , KUTU-jaksolla vanhustenhoidossa, päihdepuolella,vammaispuolella, tai kuntoutussairaalassa.
Työssäoppimisjaksot kestävät aina kerrallaan 1,5 kk.
Nuo opetussuunnitelmathan muuttui vasta joten en osaa hirveästi kertoa, kun opiskelujärjestys on niin erilainen kuin meillä(aloitin v.-09), luulisin että noi ei ole muuttuneet kuitenkaan.

Rankinta tuossa työssä on se henkinen puoli,ja minä tiedän jo nyt etten kauaa jaksa tuota työtä tehdä.
Se on vain henkisesti niin vaativaa olla jatkuvasti niin isojen asioiden kanssa tekemisissä(vakavat sairaudet ym.) ja niin lähellä toista ihmistä(vaihtaa vaipat,pestä alastomia ihmisiä,kuunnella haukkumista ja pelätä nyrkkiä,siivota p*skaa ja oksennusta jne.)
Plus että töissä on yleensä älytön kiire ja ruokatauot jää äärimmäisen lyhyeksi, tai joudut samalla kun ruokailet hoitamaan potilaita.
Tauot jää myös tosi lyhyiksi jos sellaisia on ollenkaan..

Kiitos vastauksesta. Tekstisi antoi paljon uutta pohdittavaa.

 

["Jen"]

Valmistun parin kuukauden päästä lähihoitajaksi, suuntautumisena mielenterveys ja päihdetyö.

Koulutus mulla (aikuiskoulutus) kokonaisuudessa 2v. Ensimmäisenä vuonna kasvun tukemisen ohjaus. Harjoittelu 4vkoa + 1vko näyttö. Sitten Hoito ja huolenpito jakso, vanhainkodit, pitkäaikaissairaanhoito, kotihoito tms. harjoittelu, 4vko + 1vko näyttö. Kuntoutuksen tukeminen jakso, harjoittelu kehitysvamma, vanhus, mielenterveys/päihdepaikassa 4vko + 1vko näyttö. Kesäloma, kouluun takas ja suuntautuminen,

Mielenterveys ja päihdetyön koulutusohjelmassa 4 työharjoittelujaksoa. Suljetulla, avohoidossa, työtoiminnassa, asumispalvelussa tmstms. Oon kokenut ton MPT:n todellakin omakseni, se on justiinsa sitä mitä olen ajatellutkin.
Lähellä toista ihmistä, sairaudesta huolimatta. Työ lähinnä henkisesti raskasta, sillä potilaat ovat omatoimisia, mutta psyykkeeltään sairaita ettei täysin itsenäisesti pysty toimimaan. Vaikeaa työssä potilaiden rankka menneisyys, taustalla voi olla henkirikosta, huumeiden yliannostuksia ja sen vuoksi loppuelämäksi tarvitsee hoitosuhteen yms. Ruokataukoihin on aikaa, syödään potilaiden kanssa. Ryhmiä, arjen hallinnan tukemista, retkiä, keskustelua, lääkehoitoa, asioiden hoitamista (pankit, labrat ym). Kelan asiat.

Tässä jotain....

 

[lh]

Ainoa miinus on vuorotyö. Voi että mä vihaan sitä :kieh:
Ala on mulle oikea, mutta päivätyötä etsin. Jos ei löydy, jatkan opintoja vaikka amk:n puolella.

 

["Jen"]

Ainoa miinus on vuorotyö. Voi että mä vihaan sitä :kieh:
Ala on mulle oikea, mutta päivätyötä etsin. Jos ei löydy, jatkan opintoja vaikka amk:n puolella.

Ja mun mielestä justiinsa vuorotyö on tooosi hyvä juttu.

 

["Muurarin Vaimo"]

Oikeastaan ne pääpiirteet jo tulikin. Itse opiskelen vielä vanhalla opetussuunnitelmalla, niin en uskalla kovasti kertoa, koska ne viime syksystä muuttui. Pakko sen verran sanoa, että nuo harjoittelujen pituudet vaihtelee todella paljon, meill on kaikki perusopinnoissa olleet 3vkoa+1vko näyttö. Paitsi nyt erikoistumisvuonna on 7vko ja toinen 7vko+1vko näyttö. Olen tykännyt, kun ala on se mitä olen pitkään jo haaveillut. Olen viihtynyt jokaisesa harjoittelupaikassa ja saanut myös ahaa-elämyksiä sen suhteen missä kuvittelin etten voisi työskennellä. Jos vaan ala tuntuu omalle, niin kyllä sen kestää mitä se tuo mukanaan. Ja pitää muistaa ettei vei töitä kotiin.

 

[sakuliini]

Lähihoitajille löytyy kyllä töitä. Itse olen -07 valmistunut enkä ole ollut työttömänä kuin ykköspäiviä. Olen tehnyt töitä päiväkodeissa ja tällä hetkellä olen palvelutalossa. Ja tykkään molemmista paikoista, vaikka työnkuva eroaa todella paljon. Hyvinä puolina pidän juuri sitä ihmisten lähellä työskentelyä, sitä tunnetta kun se päiväkodin lapsi oppii jotain uutta tai saat palveluntalon asiakkaalta kiitoksen ruuasta, avusta tms. Huonoina puolina on jatkuva pula tekijöistä ja fyysisesti raskaat siirrot. En koe työtä henkisesti liian raskaaksi, eiköhän tällä eläkeikään mennä, ellei kroppa ala reistailla...

 

["Jenskuliini"]

Olen toisen vuoden lähihoitajaopiskelija.. Aloitan elokuussa viimeisen vuoden.. olen nytten kutu jaksolla työssäoppimassa vammaisten ihmisten parissa.. Ensinnäkin koulu on todella haastavaa verrattuna muihin toisen asteen koulutuksiin. Ja myös sitten työssäoppimisjaksoilla on aivan liikaa tehtäviä ja ne ovat todella hankalia. Niinku muissa toiseen asteen koulutuksissa ei ole työharjotteluissa mitään tehtäviä vaan he tekevät ja tutustuvat työhön! Olen miettinyt että jättäisin koulun kesken, koska koulu on alkanut tympimään, koska se on niin rankkaa, mutta silti haluaisin käydä sen loppuun koska haluan olla lasten parissa töissä ja muut alat eivät oikeastaan kiinnosta.. Ja myös se että suuntautuminen täytyy valita kauhean aikasin että meilläkin piti laput jo palauttaa ennen kuin kutu työssäoppiminen edes oli alkanut. Ja muutenkin koulutusohjelmia on 9 erilaista, ja vain 2 tai 3 erilaisessa työpaikassa on saanut olla työssäoppimassa. Olisin itse halunnut tutustua minkälaista on olla mielenterveys- ja päihdetyössä että olisin "uskaltanut" suuntautua sille puolelle.

 

[sydämmellä työ]

Koulussa opiskellessani ajattelin, että suuntaudun lapsiin ja päällimäisenä oli mielessä päiväkodissa työskentely. Hohu- ja kutu-jaksot olivat tuskaa ja opiskelijana minut lytättiin täysin, ja motivaatiokin meni. En halunnut tehdä työtä, ja koulun jälkeen valmistuttuani olinkin vähän aikaa vain huoltsikalla, kunnes ajattelelin, että kokeillaan nyt tätä lähihoitajan työtä. Eka viikko oli raskas ja ajattelin, että ei vittu mitä paskaa.

Viikot alkoivat sujua, työ sujua. Alkoi oikeasti pikkuhiljaa lääkkeet ja sairaudet vaikuttamaan mielenkiintoiselta, ja oli ihana oivaltaa, että vou, mähän jopa osaan jotain työssäni ja tiedän lääkkeistä ja joitain sairauksista.

Asukkaat ovat aivan ihania. Nykyisin on ihana laittaa heidät nukkumaan tai herättää. Tai tuntea, että he saavat avun. Mutta parhainta on antaa henkistä hyvää oloa ja kun asukas saa nauraa ja iloita aidosti. Pari kuukautta kului siitäkin kun tulin, ja yksi asukas sanoi mulle suoraan, kun oltiin naurettu yhdessä tyhmälle vitsille ja olin lähdössä, että "Mulla on asiaa.".. "Mun mielestä sä oot täältä kaikkein ihanin hoitaja täältä". Arvatkaa kun se lämmitti sydäntä ja asukaskin näki, kuinka kyyneleet valuivat multa. Mun mielestä se on ihana kuulla, että ihmisen viimeisillä vuosillaan voin antaa iloa tylsiin päiviin ja se antaa motivaatiota. Ja aivan parasta, jos asukkaat ajattelevat musta, että "Voi vitsit ihanaa kun sen kiva hoitaja tulee" <3

Joskus päivinä, jolloin työmotivaatio on silti nollassa, ei jaksaisi hoitaa vaikeaa asukasta hyvin. Välillä menee hermot vaikka sitä ei näytäkkään. Yleensä siinä vaiheessa tulee mieleen, että "Ihan oikeasti hei. Tää asukas voisi olla ihan hyvin äitisi tai isäsi. Kuinka paljon isää loukkaisi, että hoitaja ei aja hänen partaansa vain koska ei kerkeä. Kyllä täytyy olla se aika, minulla ainakin"

 

["vieras"]

Koulussa opiskellessani ajattelin, että suuntaudun lapsiin ja päällimäisenä oli mielessä päiväkodissa työskentely. Hohu- ja kutu-jaksot olivat tuskaa ja opiskelijana minut lytättiin täysin, ja motivaatiokin meni. En halunnut tehdä työtä, ja koulun jälkeen valmistuttuani olinkin vähän aikaa vain huoltsikalla, kunnes ajattelelin, että kokeillaan nyt tätä lähihoitajan työtä. Eka viikko oli raskas ja ajattelin, että ei vittu mitä paskaa.

Viikot alkoivat sujua, työ sujua. Alkoi oikeasti pikkuhiljaa lääkkeet ja sairaudet vaikuttamaan mielenkiintoiselta, ja oli ihana oivaltaa, että vou, mähän jopa osaan jotain työssäni ja tiedän lääkkeistä ja joitain sairauksista.

Asukkaat ovat aivan ihania. Nykyisin on ihana laittaa heidät nukkumaan tai herättää. Tai tuntea, että he saavat avun. Mutta parhainta on antaa henkistä hyvää oloa ja kun asukas saa nauraa ja iloita aidosti. Pari kuukautta kului siitäkin kun tulin, ja yksi asukas sanoi mulle suoraan, kun oltiin naurettu yhdessä tyhmälle vitsille ja olin lähdössä, että "Mulla on asiaa.".. "Mun mielestä sä oot täältä kaikkein ihanin hoitaja täältä". Arvatkaa kun se lämmitti sydäntä ja asukaskin näki, kuinka kyyneleet valuivat multa. Mun mielestä se on ihana kuulla, että ihmisen viimeisillä vuosillaan voin antaa iloa tylsiin päiviin ja se antaa motivaatiota. Ja aivan parasta, jos asukkaat ajattelevat musta, että "Voi vitsit ihanaa kun sen kiva hoitaja tulee" <3

Joskus päivinä, jolloin työmotivaatio on silti nollassa, ei jaksaisi hoitaa vaikeaa asukasta hyvin. Välillä menee hermot vaikka sitä ei näytäkkään. Yleensä siinä vaiheessa tulee mieleen, että "Ihan oikeasti hei. Tää asukas voisi olla ihan hyvin äitisi tai isäsi. Kuinka paljon isää loukkaisi, että hoitaja ei aja hänen partaansa vain koska ei kerkeä. Kyllä täytyy olla se aika, minulla ainakin"

Olipa ihana juttu! Tuntuu joskus surulliselta ajatella, että työstään pitäviä hoitajia on niin vähän. Onneksi heitä kuitenkin on!

Toivottavasti te kaikki hoitajat jaksatte jatkaa työssänne ja kohtaatte riittävän usein ihmisiä, jotka myös näyttävät arvostuksensa teitä kohtaan ja piristävät päivää.

 

[Ahdistunut Lh opiskelija]

[QUOTE="Jenskuliini";23363381]Olen toisen vuoden lähihoitajaopiskelija.. Aloitan elokuussa viimeisen vuoden.. olen nytten kutu jaksolla työssäoppimassa vammaisten ihmisten parissa.. Ensinnäkin koulu on todella haastavaa verrattuna muihin toisen asteen koulutuksiin. Ja myös sitten työssäoppimisjaksoilla on aivan liikaa tehtäviä ja ne ovat todella hankalia. Niinku muissa toiseen asteen koulutuksissa ei ole työharjotteluissa mitään tehtäviä vaan he tekevät ja tutustuvat työhön! Olen miettinyt että jättäisin koulun kesken, koska koulu on alkanut tympimään, koska se on niin rankkaa, mutta silti haluaisin käydä sen loppuun koska haluan olla lasten parissa töissä ja muut alat eivät oikeastaan kiinnosta.. Ja myös se että suuntautuminen täytyy valita kauhean aikasin että meilläkin piti laput jo palauttaa ennen kuin kutu työssäoppiminen edes oli alkanut. Ja muutenkin koulutusohjelmia on 9 erilaista, ja vain 2 tai 3 erilaisessa työpaikassa on saanut olla työssäoppimassa. Olisin itse halunnut tutustua minkälaista on olla mielenterveys- ja päihdetyössä että olisin "uskaltanut" suuntautua sille puolelle.[/QUOTE]

AIVAN SAMAA MIELTÄ!!! Nyt työssäoppimassa olen hoidon jaksolla, muuten olen aina saanut kiitettäviä mutta tästä pääsen niukin naukin edes läpi. Oletetaan että pystyy työskentelemään itsenäisesti kuin ammattilainen. Olen siis nuorisoasteella. Ja toinen opiskelija saattaa saada kolmosen samalla työllä, kuten ystävälleni kävi samassa paikassa, riippuu ihan siitä mitä kukin ohjaaja vaatii ja miten tulkitsee arviointikriteerit. Turhauttavaa!!! Hoitajia ei arvosteta, työ on kamalaa ja huonopalkkaista. Olen puolitoista vuotta opiskellut eli puolet ja tekisi mieli vaihtaa alaa. Yritän silti loppuun asti jaksaa jotta saan jatkokoulutusmahdollisuuden, jolloin voin vaihtaa eri alalle ammattikorkeassa.

Ja kuten kirjoittaja SYÄMMELLÄ TYÖ: "Hohu- ja kutu-jaksot olivat tuskaa ja opiskelijana minut lytättiin täysin, ja motivaatiokin meni. En halunnut tehdä työtä, ja koulun jälkeen valmistuttuani olinkin vähän aikaa vain huoltsikalla, kunnes ajattelelin, että kokeillaan nyt tätä lähihoitajan työtä. Eka viikko oli raskas ja ajattelin, että ei vittu mitä paskaa." ---> Tätä mieltä minäkin, en suosittele alaa helpolla, todella rankkaa. HARMITTAA että hakeuduin alalle sillä perusteella, että ainakin on töitä, olisin halunnut pankkialalle, ysin keskiarvolla se olisi onnistunutkin. Ammattia koskevat päätökset tehdään liian nuorena, lukioon vaan niin siellä ehtii miettiä, suren nyt kun en mennyt lukioon.

 

[Aamuäree]

Aamukammassa jäljellä 35 päivää.


+ vuorotyö, tykkään
+ vanhustyö
+ saattohoitotyö
+ työt pitkäaikaisosastolla tai akuuttiosastolla
+ työ ryhmässä ja yksin, mutta ei sillain 'yksin' kuin esim kotihoidossa
+ työtä riittää

- kodinomaiset hoitopaikat- ei mun juttuni
- yövuorot pistää koko kropan toiminnot sekaisin 2 vrk ajaksi
- todennäköisesti joutuu/pääsee ensin sijaiskierteeseen

+/- kotihoito, voisin kuvitella tekeväni


Ja vaikka mitä ootte mieltä, mä plussaan palkan Se on kuitenkin enemmän mitä olen tähän saakka tottunut saamaan työstäni käteen.
Koen tekeväni tärkeää ja työtä, josta en tiennyt, että se nyt mitenkään erityisesti olisi kutsumusammatti minulle. En itse asiassa olisi voinut vielä 3 vuotta sitten kuvitella tekeväni moista työtä ja vieläpä tykkääväni siitä aidosti.

Jos joku moittii, että tykkään ihmisjätösten siivoamisesta, mä koen näkeväni asian siten, että autan ihmistä poistamalla sen jätöksen.
Ja kun se työ on niin paljon muutakin, mutta palkka ja paska ovat ensimäiset ja usein ainoat asiat jotka muut ihmiset ottavat puheeksi.

Käsi hyvähän, käsi pahahan, käsi paskahan- niin opetti mummuni. Että älä tyttö työtä vieroksu, joskus on tehtävä vähemmänkin miellyttäviä hommia- joko palkalla tai ilman (niin että ei se kakan siivoaminen ja oksennuksen kiinni ottaminen kotona lastenkaan kanssa mitään ylevää juhlaa ole). Mukavampaa tämä silti on, kuin hyytyneen veren lapioiminen teurastamon lattialta, tai jatkuva räknääminen, riittääkö ompeluhommat tämän kuun vuokran ja kirjanpidon maksuun.

 

["..."]

Lähihoitajien, niinkuin kai muidenkin hoitoalalla työskentelevien ihmisten, keskuudessa viljellään välillä tosi ronskia huumoria. Raskas työ vaatii myös raskaat huvit. Hoitajia on joka lähtöön, ja joudut toimimaan jokaisen kanssa yhteisymmärryksessä, vaikka et voisi sietää kyseistä ihmistä. Työt on tehtävä joka kerta yhtä hyvin, ei auta vaikka ois huono päivä. Ole valmis ottamaan paskaa niskaan ylemmän koulutuksen omaavilta - olethan "vain" lähihoitaja. Saatat joutua potilaiden sylkykupiksi, sinua ei arvosteta, mutta silti teet työsi arvokkaasti hammasta purren. Älä vieroksu eritteitä, jonain päivänä sinäkin saatat hoitajana olla päästä varpaisiin potilaan paskassa. Töitä kyllä riittää, mutta tuntien määrä vuorokaudessa ei tunnu riittävän. Muista myös, että omaisten mielestä vika on lähes poikkeuksetta aina sinussa.

Ihan jos totta puhutaan niin koulutus ei mitään rakettitiedettä ole, tärkeintä on että tulet hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olet sosiaalinen työssäsi. Toiset nauttivat vuorotyöstä, toiset eivät. Palkka on mitä on, aina voisi olla parempi. Töitä kyllä riittää niin paljon kun jaksaa vaan tehdä. Tervetuloa alalle Lähihoitaja on ammatti, jota en halua tehdä lopun elämääni, mutta sen ammattinimikkeen omaaminen tuo minulle turvaa, kun aloitan opinnot ensi syksynä täysin uudella alalla. Voin opiskella rauhassa uutta ammattia, koska tiedän että rahanpuutteen iskiessä voin aina tehdä työvuoroja lähärinä

Lähärin homma on raskasta, teet arvokasta työtä josta harvoin saat kiitosta. Tärkeintä on kuitenkin, että itse tiedät miten tärkeä olet. Lähihoitajalla tulee olla pitkä pinna ja kanttia vastaanottaa alati jatkuvia uusia tilanteita. Siitä vaan kokeilemaa, kyllä se siitä sitten selkenee että sovitko alalle vai et

 

["..."]

ja hienosti huomasin vasta nyt että ketju on aloitettu aikoja sitten No, toivottavasti oli silti jollekkin hyöytyä!

 

[Koulutukseen hakija]

Itse olen hakeutumassa vanhana alanvaihtajana lähihoitajakoulutukseen, jännittää kovasti pääsenkö kouluun, kun ikääkin on 50 v. Vanhustyöhön haikailen...