Kopioitu toisaalta netistä:
Normaaliin elämään kuuluu läheiset ihmissuhteet, yhteenkuuluvuuden tunteen ja läheisyyden kokeminen, sekä toisista ihmisistä välittäminen. Joskus ihminen voi kuitenkin olla pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä, ja tällöin puhutaan ilmiöstä nimeltä läheisriippuvuus. Usein henkilö, johon riippuvuus muodostuu, on läheinen ihminen, puoliso, hyvä ystävä, asiakas jne.
Läheisriippuvaisuus on suhteellisen helppo tunnistaa, mutta ilmenemismuodot voivat olla hyvinkin yksilöllisiä ja vaihdella ääripäästä toiseen. Ne saattavat myös olla ristiriitaisia keskenään.
Läheisriippuvuuteen johtaa henkilön heikko käsitys omasta itsestään ja huono itsetunto. Hän on usein tukahduttavasta ja sekasortoisesta perheestä, jolla voi olla myös päihdeongelmia. Hänellä voi olla lapsuuden kokemus hylätyksi tulemisesta, rajojen puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista, tuen ja rohkaisun puutteesta, tiukasta, sitovasta kurista tai toisaalta liiallisesta sallimisesta.
Läheisriippuvaisuuden syyt saattavat olla moninaiset ja monimutkaiset, kuten ilmenemismuodotkin. Syiden selvittäminen voi olla hankalaa, koska läheisriippuvainen henkilö syyttää usein itseään ja kieltää muiden syiden olemassaolon. Läheisriippuvuuteen liittyy aina vakava hyväksikäytön riski.
Seuraavassa läheisriippuvuuden tuntomerkkejä. Joissain niistä tulee esiin ristiriitaisuuksia, jotka ovat läheisriippuvaisille tyypillisiä.
Pakonomainen huolehtivuus ja riippuvuus
Kokemus siitä, että on vastuussa muista ihmisistä
Ahdistuksen, säälin tai syyllisyyden tunteminen muiden ongelmista
Tunne velvollisuudesta auttaa muita, muiden tarpeiden ennakointi,
miellyttämisenhalu
Toiminta omia toiveita ja ajatuksia vastaan
Ei osaa kieltäytyä, koska pelkää hylätyksi tulemista
Tunne siitä, että apua tarvitsevat hakeutuvat hänen luoksensa
Sitoutuminen muiden auttamiseen niin, että oma arkielämä kärsii
Puhuu paljon toisista ihmisistä, pohdiskelee muiden ongelmia ylenmäärin
Kaikki voimavarat menevät muista huolehtimiseen
Tyydytys tulee ihmissuhteista, vaikka ne toisivatkin tuskaa, ei kestä
yksinjäämistä
Huonon kohtelun sieto, marttyyrimainen käyttäytyminen
Heikko itsetunto ja luottamuksen puute
Oman itsensä jatkuva arvostelu, tunne siitä, että on huono ja erilainen ihminen
Muut eivät saa arvostella, arvostelua saattaa seurata raivonpuuska tai syvä
suuttumus
Toisaalta henkilö kyselee jatkuvasti, mitä mieltä muut hänestä ovat
Ei ota kehujakaan vastaan, mutta suuttuu, jos muut eivät kiittele ja kehu
Elää muiden elämien kautta, saa tyydytystä muiden onnistumisista
Pelko olla oma itsensä, elää tunteella omaa elämää
Ei tunnista tunteitaan ja tarpeitaan
Ei luota itseensä, tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin
Läheisriippuvuuden oireet ovat siis moninaiset ja niistä joitain löytyy meistä kaikista. Ongelma oireista tulee vasta sitten, kun ne häiritsevät jokapäiväistä elämää.
Läheisriippuvaisen elämä on kokonaisvaltaisen kaoottista kaiken "muka-pärjäämisen" sisällä. Siitä saattaa seurata masentuneisuutta, apaattisuutta ja elämänhalun menettämistä, jopa itsetuhoisuutta