Läheisen tukeminen, kun itseäkin lähinnä vaan suututtaa ?

["Vierailija"]

Nyt tulee vaikea postaus.

Eli kyse on siitä että läheiseltä, rakkaalta äidiltäni kuoli mies, joka ei kuitenkaan ollut äidilleni hyväksi. Hän siis manipuloi henkisesti äitiäni ja sai häneltä itsetunnon katoamaan kokonaan, niitten vuosien aikana kun he olivat naimisissa.
Tämä mies ei siis ollut isäni, isäni kuoli jo kun olin teini-ikäinen.

Isäpuoleksenikaan en tätä nyt kuollutta äitini puolisoa ikinä kutsunut, koska hän teki mulle hyvin selväksi jo kun olin 13v, ettei ole sitäkään. Sanoi, että minä en sinun minkäänlaiseksi isäksesi rupea, jokaisella on vaan yksi isä ja sinun isäsi makaa xxx:n hautausmaalla. Ihan näillä sanoilla.
Hyväksyi jotenkuten sen, että asuin kotona mutta pitkin hampain. Tunsin, tiesin ja vaistosin sen koko ajan, että minua ei hyväksytä. Että hän ei hyväksy ja äitinikin sitten oli samaa mieltä, että miehensä on sopivaa hyljeksyä minua ja siskoanikin.

Nyt se mies siis kuoli. Äitini on luonnollisestikin ihan sekaisin ja varmaan haluaisi tukea ja apua, mutta kun minä en pysty. Enkä senkään takia, että tuo ns. isäpuoleni joi aivan mielettömästi, olen ihan varma että elimistö petti senkin takia.

Äidillä olisi pitänyt olla sekin tiedossa.
Viime kesänä hänet, tuo puolisonsa, vietiin ambulanssilla sairaalaan, kun oli oksentanut verta ja lääkäri oli käskenyt lopettaa alkoholin käytön.

Mua nyt lähinnä vaan raivostuttaa, ja tekisi mieli sanoa äidille että helvetin hyvä kun pääsit siitä eroon. Enkä pystyisi kovinkaan paljon tukemaan, vaikka varmaan kai pitäisi pystyä.
Tässä on sekin paha juttu, ettei äidillä ole oikein ketään muutakaan tukijaa, jotka se haluaisi sinne.

 

[Määä]

No jos kuitenkin yrittäisit tukea ja pitää mielipiteesi ominasi. Niillähän ei sinällään ole merkitystä enää.
Ehkä jossain vaiheessa äitisi eheytyy niin että itsekin huomaa millaisessa suhteessa oikein eli.

 

[vhbk]

Et ole äidillesi mitään velkaa. Hän on äitisi, hänen ei olisi pitänyt hyväksyä sitä miten miehensä kohteli sua. Katkeruus tai viha ei tietenkään auta muttet ole hänelle velkaa mitään, ei sinun tarvitse häntä tukea ja voit sanoa suoraan mitä ajattelet.

 

[Määä]

Jos äiti on läheinen ja rakas, niin ansaitseeko hän ne suorat sanat ja hylkäämisen tässä tilanteessa?
Jos sureva on tolaltaan, niin sehän on sellainen automaattireaktio, johonkin psykoosiin verrattavissa silleen ettei ole järkipuheella ohitettavissa sen shokin aikana.
Ehkä sitten jos tuossa tilanteessa vielä vuodenkin päästä äiti voihkisi "hyvän miehen" kaipaustaan, saattaisin minäkin päästää sanaisen arkkuni auki.

 

[vhbk]

Ei lapsella ole mitään velvollisuutta ajatella äitinsä tunteita kun kyseessä on ihminen joka on sallinut miehen kohdella lastaan huonosti eli lähinnä äidin irvikuva. Ehkä suorat sanat olisivat jo aiemmin olleet tarpeen että äiti olisi tajunnut tekonsa. Äiti on luultavasti sairastuttanut ap:n ja ap ei tervehdy ainakaan sillä että joutuu holhoamaan äitiään.

 

[Ap.]

Olette kaikki tavallaan oikeassa. En ole yhtään mitään velkaa äidilleni ja olen täynnä raivoa. Toisaalta taas toivoisin, että äiti voisi jotenkin parantua ja eheytyäkin, nyt kun tuota miestä ei enää ole. Mutta en tiedä, onko mulla voimia, tai edes haluakaan käydä kaikkea läpi taas.

 

[vhbk]

Äitisi saattaa alkaa tajuta suhteensa sairauden kunhan aikaa kuluu ja saa siihen etäisyyttä. Tietenkin äiti saa surra mutta sun ei tarvitse siihen osallistua. Jos tarvitsee apua niin menee terapiaan tms.

 

[vierass]

Vaikka tukisitkin äitiäsi, niin ei sinun tarvitse kehua sitä miestä mitenkään. Voit tukea tyyliin, että ymmärrän että sinä kaipaat häntä.

Jos menet sinne, niin auta käytännön jutuissa, niissä voi olla parempikin, ettet sinä sitä miestä sure. Puolisolle voi olla vaikeaa esimerkiksi pakata pois toisen henkilökohtaisia tavaroita ja surussaan voi olla hankala muitakaan käytännön asioita selväjärkisesti aina hoitaa.

 

["jaahas"]

Ei äitisi parane tyhmyydestä paapomisella.