Lähivanhemman huoleton elämäntyyli

  • Viestiketjun aloittaja Huolestunut
  • Ensimmäinen viesti
Huolestunut
Ajattelin kirjotella tänne mieltäni painavasta asiasta..Miehelläni on ex-vaimonsa kanssa yhteishuolktajuus, mutta välimatkaa on 500 kilometriä,joten kovin paljoa mieheni ei voi asioihin vaikuttaa!!lapset ovat kaikki lomansa pidennettyinä luonamme ja haluaisivat muutenki asua meillä mutta heidän äitinsä ei anna siihen lupaa...Emme jaksa asioista enää HANKALAN ex kanssa tapella!!

Hänen lapsenkasvatusperiaatteensa on meillä herättänyt melkoista mietintää..Hän on muuttanut viimeisen 5 vuoden aikana 5 kertaa ja aina mieheni sanoessa ettei tuollainen tee hyvää lapsille...hän lupailee ettei enää muuta mihinkään, mutta kohta taas...Ja osa lapsista joutuu aina vaihtamaan koulua!! :'(
Lapset itse meillä kertoo kuinka eivät haluaisi koko ajan muuttaa mutta äiti sitten manipuloi lapsensa loppujen lopuksi mukaansa lupaamalla ostavansa jotain kivaa tms...

Miehelläni on ajoittain jatkuva huoli lapsistansa kun esim.lapsen ollessa 6-vuotias äiti oli antanut luvan lähteä samanikäisen kaverinsa kanssa soutelemaan merelle kumiveneellä...MIELESTÄNI TÄYSIN VASTUUTONTA!!!Lapsi kertoi isälleen meinanneensa hukkua ja isän ottaessa äitiin asian tiimoilta yhteyttä...Äitin mielestä lapsi osaa uida ja käänsi asian kritiikiksi ja suuttui!!Lapsellista minusta...Onhan isälläkin oikeus puuttua lapsensa kasvatukseen mikäli äiti ei siihen PYSTY tai HALUA...

Useasti myös lapset keskenään kotona ja puhuvat etteivät ole syöneet koko päivänä mitään...No heidän äitinsä ei mikään ruoanlaittaja,mutta kyllä kuulostaa pahalta...Sitten vaan mäkkäristä sapuskaa pahimpaan nälkään!!!Kuulostaako teistä kauhean vastuulliselta äitiltä?Tarkoitukseni ei ole morkata mieheni ex:ää..Mutta miehelläni jatkuva stressi asian tiimoilta ja keskustelu ei näy heidän välillään luonnistuvan...Ja ite tässä sivusta seuranneena alan olla aika toivoton!!!Mutta mitenpä äitipuoli voi äitiä neuvoa ettei OTA NOKKIINSA??!!! :LOL:
 
Kannustakaa lapsia itse kertomaan äidilleen omat mielipiteensä mm. muutoista ja syömättömyydestä. Ex tuskin koskaan pystyy ohjailemaan vanhaa puolisoaan ilman että se koetaan kritiikiksi. Meillä on pyritty rohkaisemaan lasta itse ottamaan itse huomaamansa epäkohtansa puheeksi eli otettava onni omiin käsiin. Vastaavasti itse kuulen mielipiteet/kritiikkiä mieluummin lapsipuoleta kuin hänen etävahemmaltaan. Jutuilla kun on tapana suurentua niiden kiertäessä mutkan kautta.
 
huolestunut
Niin kyllä mekin yritämme aina "suodattaa" lapsien kertomia juttuja...Voihan se olla että lapset kertovat avioerolapsina negatiivisia juttuja toisesta vanhemmastaan aina toisen luona ollessaan!!Ikävää jos näin on!!!
Olemme kehoittaneet lapsia kertomaan äidilleen mielipiteensä, mutta äiti kuulema suuttuu ja sanoo jotenkin ilkeästi...Joka tuntuu aika pahalta sekin!!!Mutta kuulemani mukaan äiti on kova manipuloimaan ja saamaan tahtonsa läpi vaikka uhkailemalla, kiristämällä...Joten sen voisi sitten todella uskoakkin!!!
Mutta mikä ihme aikuisia ihmisiä vaivaa kun muututaan taas niin LAPSELLISIKSI kun eletään ero-tilanteita, uusioperheessä tms...???Hankalaa voi olla mutta lapsethan tästä eniten kärsii... :'(
 
exä ja nyxä myös min
Exät ja yh:t, lasten lähiäidit, elävät AINA holtittomasti, itsekkäästi ja tekevät lapsesta piittaamattomia ratkaisuja! :LOL:

Exän ja yh-äidin elämää ja valintoja voidaan aina puida kaveripiirin ja työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa, kauhistella naapureille ja kertoilla yksityiskohtaisesti netin keskustelupalstoilla. Oman elämän jokainen elää oikein ja hyvin ja ennenkaikkea lapsensa parasta ajatellen, exä ja yh-äiti ei koskaan ! :attn:

Olen itsekin ollut yh ja exä, ja voi miten surkea äiti olenkaan ollut! KAIKKI mitä olen tehnyt ja toiminut, on ollut NIIN VÄÄRIN ja huonosti ja lapsesta piittaamatonta! Itsekkäänä ihmisenä minä jopa olen muuttanut, ja tosi monta kertaa! Ikävä kyllä siinä vaihtui lapselta paitsi koulu, myös paikkakunta.
Kun mummoni kauhisteli meidän muuttoa oudolle, uudelle paikkakunalle, vastasin, että lapset viihtyvät hyvin.... johon tuo herttainen vanhus: "pakkohan se on viihtyä kun ei vaihtoehtoa ole". Vain entiset työkaverini kannustivat ja kehuivat rohkeuttani: olin nuori ja vailla kunnollista koulutusta, muutin koska sain opiskelupaikan. Eikä lapsia sille huippuhyvälle isällekään voinut laittaa: arvostelemaan hän kykeni, muttei lapsistaan huolehtimaan - olinhan hän kanssaan monta vuotta elänyt ja nähnyt mitä se on.

Jos olet noin huolissasi kumppanisi exän toiminnasta, miksi lasten isä ei vaadi lapsiaan itselleen?? Miksi et ota yhteyttä, vaikkapa nimettömänä, lastensuojeluviranomaisiin ja kerro huolesi ja pyydä heitä ottamaan perhettä ja tuota klvotonta yh-äitiä tarkkailun alle?!?! :attn:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.05.2005 klo 13:25 exä ja nyxä myös min kirjoitti:

Ap;n tilanteessa äiti oli muuttanut USEASTI muutaman vuoden sisällä. Miksi pitää taas yrittää vääristellä tilannetta??? Mitä iloa siitä on??? Eikö sellainen rakentava keskustelu olisi parempi vaihtoehto???Kyllä itsekin olisin huolestunut jos lapseni päästettäisi vesille kahdestaan kaverinsa kanssa , etkö sinä olisi???
 
exä ja nyxä jne
Kommenttini oli kärjistetty ja ärsytystä herättävä ja ehkä epäasiallinenkin. Sen sanoma on kuitenkin se, että toisen ratkaisuja ja tapaa elää ja toimia on aina niin helppo arvostella, etenkin kun kohde on exä ja YH.

Siis:
Ovatko tilanteet ihan oikeasti sellaisia, kuin niiden väitetään olevan??? Lapset saattavat puhua vähän liioitellusti. He saattavat hakea äidistä huonoja puolia, ja hieman liioitellakin, jotta varmasti saavat sympatiat itselleen ja muutkin aikuiset ajattelemaan, että onpas se äiti nyt tyhmä.

Miksi tämän ap:n tapauksessa äiti on muuttanut niin monesti? Mikä siihen on ollut syy? Onko haettu halvempaa asuntoa? Asuntoa mihin perhe sopii paremmin? On lähempänä työpaikkaa tai palveluja? On muutettu remontin alta, joku kämppä on ollutkin väliaikaisasuntoa varsinaista asuntoa odottaessa?.... siis miksi. Tuskin kukaan nyt huvikseen vaan muuttaa, on se sen verran rasittava projekti.

Perheessä, jossa on kaksi aikuista, tulee tilanteita jolloin lapsi suuttuu esim. äidille ja isi on kiva. Silloin ollaan koko loppupäivä isin kanssa, käännetään selkää tuolle tyhmälle äidille. Yh-perheessä tämä ei ole mahdollista. Oma kiukku ja suuttumus äitiä kohtaan, "selän kääntäminen äidille" tehdään sitten isä-tapaamisella ja sitten tulee vähän kärjistettynä sitä ryöppyä ja moitetta.

Ja edelleen: jos ollaan kovin huolissaan lapsista, oikeampi osoite on varmasti lastenvalvoja.
 
kipatsu
nää on vaikeita asioita.eikö olisi parempi että menisitte koko porukka sosiaali-ihmisen luo juttelemaan?hän ulkopuolisena voisi saada ratkaisun tähän asiaan ja ehkäpä ex suostuisi siellä rakentavasti keskustelemaan,jos ei teidän kanssa onnistu.
monesti juuri tämä tapa on toiminut...
ex vain yltyy jos häntä arvostellaan,sillä kukapa haluaisi lastenkasvatustaan moitittavan vaikka tekisikin väärin.
kokeilkaa,jos ratkaisu tulisi tätä kautta niin lastenkin olisi mukavampi olla eikä puida näitä asioita molempien vanhempien kanssa
 
exä ja nyxä jne
Muuttamisesta vielä: Olen itsekin muutanut useasti lasteni kanssa. Lapsilla on ollut kymmenkunta osoitetta. Paikkakuntakin on vaihtunut kahdesti tai kolmesti.

Jos nyt oikein laskin, niin neljän (4) vuoden sisällä olen / olemme muuttaneet neljä (4) kertaa. Syyt muuttoihin ovat olleet perusteltuja, en ala niitä tässä ruotimaan. Samoin syyt aiempiin muuttoihin ovat ihan perusteltuja. Pitäisikö minun kertoa ne? Nehän ovat vain minun elämääni liittyviä juttuja, en ole tämän ap:n "osoittama" exä.

Nämä em. muutot ovat olleen saman kaupungin sisällä, mutta kun tämä kaupunki on niin iso. Lapsen koulukin siinä vaihtui, kaveripiiri myös. Harmillinen tapahtuma kääntyi kyllä nuoren eduksi: koulu osoittautui aiempaa koulua paremmaksi, kavereita löytyi yllättävän hyvin, ja nyt hänellä on varsin laaja kaveripiiri verrattuna entiseen.
 
Aika harvoin se lapsen arvostelu osuu kuitenkaan omaan äitiin joka on lapselle yleensä tärkein isän lisäksi. Arvostelun kohdehan un usein se äidin tai isän uusipuoliso, jos arvostelu kohistuu USEIN äitiin niin vähän kyllä huolestuisin. Ja vaikea kuvitella että yhdellä ihmisellä on NOIN huono säkä asunnon suhteen attä vähänväliä joutuu sitä vaihtamaan- tai voihan se olla tietysti ollakin mutta kyllä äidillä on siinä tapauksessa ollut todella huono tuuri. :flower: :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.05.2005 klo 14:16 exä ja nyxä jne kirjoitti:
Muuttamisesta vielä: Olen itsekin muutanut useasti lasteni kanssa. Lapsilla on ollut kymmenkunta osoitetta. Paikkakuntakin on vaihtunut kahdesti tai kolmesti.

Jos nyt oikein laskin, niin neljän (4) vuoden sisällä olen / olemme muuttaneet neljä (4) kertaa. Syyt muuttoihin ovat olleet perusteltuja, en ala niitä tässä ruotimaan. Samoin syyt aiempiin muuttoihin ovat ihan perusteltuja. Pitäisikö minun kertoa ne? Nehän ovat vain minun elämääni liittyviä juttuja, en ole tämän ap:n "osoittama" exä.

Nämä em. muutot ovat olleen saman kaupungin sisällä, mutta kun tämä kaupunki on niin iso. Lapsen koulukin siinä vaihtui, kaveripiiri myös. Harmillinen tapahtuma kääntyi kyllä nuoren eduksi: koulu osoittautui aiempaa koulua paremmaksi, kavereita löytyi yllättävän hyvin, ja nyt hänellä on varsin laaja kaveripiiri verrattuna entiseen.
Oltiin näköjään yhtäaikaa koneella :D :D . Joo kyllä lapset on sopeutuvaisia ja helpommin löytää uusia kavereita kun aikuiset. Ne syyt miksi olet muuttanut on todellakin sinun... mitä niitä täällä ruotimaan. Onnea sinulle että kaikki on järjestynyt kohdallasi hyvin :hug:
 
Huolestunut
No kiva että aihe herättää keskustelua..
Ja voin tässä kertoa senkin että muutot eivät mielestäni ole kovin hyvin perusteltuja...Lasten äiti jätti vakituisen työpaikkansa kun sai "sinkkuna"mieliteon muuttaa isompaan kaupunkiin ja olikin siellä sitten työttömänä...Ja tutustutti lapsilleen miestuttavuuksia vaikkei mitään vakavampaa ollutkaan...Lopulta muutti parin kuukauden seurustelun jälkeen uuden miehensä kanssa yhteen, joka oli lapsille melkoinen shokki!!!JNE JNE...
Mieheni on yrittänyt keskustella ex:n kanssa lasten tänne muutosta, mutta lasten äiti ei suostu sovinnolla...Lapset todella pelkäävät äitinsä SUUTTUVAN ja eivät uskalla kertoa mielipiteitään...Mieheni ja minä myös alamme olla väsyneitä tähän jatkuvaan "taisteluun" ja koemme ettemme halua lasten kärsivän enää mistään oikeustoimista...Olemme kuulleet etteivät kauhean mukavia kokemuksia lapsille nekään!!!Ja meilläkin kuitenkin se oma elämä...jota ikävä kyllä varjostaa jatkuva huoli aiemmista lapsista!!!

JA TARKOITUKSENI EI TODELLAKAAN OLE HAUKKUA EDELLENKÄÄN EX:ÄÄ!!!Jos lapsilla olisi hyvä niin mulle olis ihan sama miten hän elämänsä järjestäisi...OMAKIN ELÄMÄ KUN ON!!! =)
Ja on meitä varmasti monenlaisia niin ex:ä kuin nykyisiäkin...MUTTA MUA ÄLKÄÄ LOKEROIKO NIIHIN PAHOIHIN NYXIIN!!!
 
exä ja nyxä jne
Ex-yh:na ja ex-exänä minusta silloin tällöin pulpahtaa lojaliteettia "kohtalotovereitani" kohtaan, ja puolustelen täällä tätä ap:n yh-tapausta. :heart:

Ehkäpä tällä yh-lähiäidillä on ollut vain yksinkertaisesti ajatuksena rakentaa itselleen ja lapsilleen parempaa elämää. Ehkä myös vähän on nuoruutta jäänyt elämättä ja kokematta ja se otetaan nyt, lapset helmoissa.
Puhun nyt vaan näistä muutoista. En siitä kumivene-ajelusta merellä, vai mikä ihme juttu se olikaan, mikä kuulosti ihan tajuttomalta. Miksi lapsi semmoiseen meni ja ryhtyi, eihän äiti häntä siihen pakottanut? Lasten jutut tapahtuneista kuten tämä ap:n tarinakin on pintaraapaisua, taustoja kun ei aina tiedä.

Olen itsekin uusperheessä nyt, enkä minä mikään kauhean kiva "äitipuoli" jaksa aina olla. Miehen lapset ovat yleensä aika lojaaleja äidilleen, mutta kerran toinen lapsista päästi melkoisen ryöpyn, siinä sai äiti täyslaidallisen huutia! Lapsi oli niin harmissaan asiasta NN äidilleen... Samoin sieltä joskus lasten suusta tulee pientä kommenttia siitä, millaista heidän arkensa äidin luona on. Miehen kertomana tiedän taustaa, joten on enemmänkin kin helppoa uskoa lasten puhuvan totta. Kovin kummalliselta se arki minun korvaani kuulostaa, vaikka varmasti "normistot" täyttävää elämää olisikin, eli lastenvalvojaan olisi turha ottaa yhteyttä.

Ja kun ihmettelen aina tätä lasten äitiä, tulee väkisinkin mieleen oma exä-aikani. Olen minä ollut lasten isän ja isän puolen suvun silmissä todella kummallinen olio, lapsista piittaamaton ja itsekäs ja ankara ihminen! Lyhyesti: exäni (ja hänen sukunsa) mielestä olen ollut (ja olen yhä) surkea äiti!!
Ja kyllä, kyllä he sen minulle sanoivatkin! Onneksi lasten isän nyxä pysyi sivussa näistä jutuista, mutta lasten isä, hänen äitinsä ja siskonsa kyllä osasivat kertoa minulle, miten huono olen, miten väärin toimin ja :eek: :ashamed: :(
Todella kannustavaa etenkin silloin, kun oma elämäntilanne oli vaikea ja olin kovilla muutenkin.
 
anne-68
Kirjoittelin jo pitkät rivit aiemmin,sain vain taas jotenkin kaiken poistettua..Mut tällaista piti sanomani:lapsen suusta tulee vain osa totuudesta.Mikään ei ole oikeastaan koskaa juuri niinkuin lapsi asian esittää.Ja lapsen muisti on se että vaikka juuri olisi ruokapöydästä noussut,voi kysyttäessä vastata että ei,en ole koko päivänä syönyt..(jos vaikka saisi voivotteluja aikaan..)eikä edes muistin tarvitse pettää,kuka heidän motivaatioistaan kulloinkin tietää?Ja se veneily juttu:Muksu luultavasti on kinunnut lupaa lähteä,johon äiti sen viimein antanut.Äiti seisonut kaiketi rannassa lasta vahtimassa kuitenkin.Lapsenhan ei tarvitse kuin kymmenisen metriä rannasta ulota,niin mielestään hän jo hyvinkin on MERELLÄ.Eli AINA kannattaa varauksella suhtautua lapsen kertomaan.olen itse exä myös,hyvissä väleissä poikani isän kanssa.Kuuntelen joskus kauhulla heidän puheluitaan,kun muksu esim just syötyään vastaa ettei KOKO PÄIVÄNÄ ole syönyt,kun äiti EI JAKSANUT tehdä ruokaa..Siis???!!!???nokun isi veisi hampurilaiselle...MUn vanhempi poikani on 10 vuotias,erottaa hyvin oikean ja väärän,eikä osaa selittää miksi sanoi mitä sanoi,täyttä puppua siis.Ja luulenpa vielä että "nyxä"hyvin mielellään juuri negatiiviset jutut exästä uskoo..Ei kannata.
 
Huolestunut
Aika jännää miten keskustelu muuttuu aina näillä palstoilla taisteluun ex:en ja nykyisten välille...Harmi sinänsä että itse aihe aina unohtuu!!!Jos kuvittelee täältä saavansa FIKSUJA kannanottoja ja tukea niin eipä sitä pahemmin heru...NAINEN ON NÄKÖJÄÄN NAISELLE SUSI!!! :'(

Asia on monenmielestä käännetty nyt meidänkin jutussa niin että tahallani olisin ex:ää tänne tullut haukkumaan ja arvostelemaan...JA OLEN YRITTÄNYT PAINOTTAA JOKA VÄLISSÄ ETTEI NÄIN OLE!!!Pakko mainita että taitaa monella asiaa kommentoineella olla itsellään kipuilut eron jäljiltä kesken vai miksi aina kuvitellaan että nyxä on paha??!!
Itse tosissani olen LAPSISTA huolestunut...ja vielä vastauksia kommentoineille!!!Lapset siis todellakin olivat merellä ILMAN valvontaa äitinsä luvalla...Äitikin sen myönsi!!!Ja ruokailusta...lapset olivat kyseisenä päivänä keskenään kotona ilman ruokaa ja koko päivän!!!Monellekko täällä olevista äideistä tulisi mieleen jättää 8-vuotias ja 2x 5-vuotiasta koko päiväksi keskenään kotia???Epäilen ettei kovin moni jättäisi...Ja ilman että jääkaapissa olisi edes ruokaa!!!Ja vielä voin mainita senkin että lasten äiti tosiaan yrittää varmaan elää nuoruuttaan uudelleen ja viinanhimon iskiessä lapset saa jäädä keskenään kotia yöksikin...

Mutta minä lopetan keskustelun tähän...Ärsyttää suunnattomasti lukea negatiivisia juttuja kun koin saavani vähän ymmärrystä taikka tukea!!!Olkoonpa siellä sitten lapset äitinsä "huollettavana"...Pitänee yrittää mieheni kanssa unohtaa kokonaan nämä aiemmat lapsukaiset ettei vahingossakaan astuta kaikkitietävien äitien varpaille...Nyt voin kuulostaa jo katkeralta ,mutta johtuu täysin siitä että palstalla kirjoitellet ihmiset tekivät minusta niin sanotusti sen kostonhimoisen nyxän mikä en todellakaan ole... :LOL:
 
Huolestunut: Olen puolestasi todella pahoillani näistä kommenteista täällä. On se kumma ettei kukaan usko että uusiovaimo voisi tosissaan olla huolissaan lapsipuolistaan :eek: , aina vaan leimataan vääristelijäksi ja katkeraksi vaikka ei olisi kyse siitä. Ja toikin kommentti että äiti varmaan oli rannalla vahtimassa niin eihän kyseinen henkilö edes tunne tätä äitiä ja sitten ennustaa hänen tekemisiään :eek: uskomatonta ja kirjoittelee niinkuin hänen jutut olisi tosia vaikka ovat vaan hänen omaa väännöstä asiasta niin että kuhan tässä asioita vääristelee... ei ainenkaan huolestunut. Voimia ap:lle :hug:
 
anne-68
Kuka tässä nyt nykyisen leimannut vääristelijäksi ja valehtelijaksi??En minä ainkaan sanallakaan ole niin väittänyt.juu ja en tunne exää mutta hei,et tunne sinäkään vierailija,joten sullko on oikeus asettua tietämään hänen tekonsa ja nyxän puolelle,ja mulla ei oikeutta sanoa mielipidettäni ilman että HAUKUN häntä?Puhuin hyvänen aika siitä miten lapsen suusta tulee OSATOTUUS,onko vaikea ymmärtää?Ja siitä että lapsi voi sanoa olleensa ravinnotta vaikka juuri syönyt;OMASTA KOKEMUKSESTA PUHUN.Miten se saattoikin olla niin karvas kommentointi jollekulle?Liippasiko kenties liian läheltä vai harmittaako kun et itse tullut ajatelleeksi?Pysy sä vaan asiassa ja anna ihmisten kommentoida!Voisit kokeilla itsekin joskus kommentoida KYSEESSÄ OLEVAA AIHETTA,et sen vierustaa..Ja "katkerat exät.."Olen joo exä mut ollut myös se "nyxä"joka kyllä pystyi kommunikoimaan exän kanssa ilman katkeruutta tai kaunaa tai kateutta.Ehkä se onkin se hyvä itsetunto kun sen mahdollistaa....
 
No huh huh...Täällähän on oikeen sotatila!!! :LOL:
Ei ihme kun on tuollanen riitapukari kun Anne-68 liikenteessä....Hyvä että olet niin hyvin oman elämäsi elänyt!!!Tuskin silti tarvii olla nokkaansa joka soppaan tunkea vaikka itsetuntosi onkin pilvissä...KUKAAN EI SUN TARINAA TÄNNE KAIVANNUTKAAN!!!Alkuperäinen kirjoittajahan pyysi neuvoa mitä tehdä...Ja voimia hänelle!!!Kyllä vaikuttaa aika hankalalta tilanteenne...Toivottavasti asiat selviää ettei lapsille tapahdu mitään äitinsä välinpitämättömyyden takia!!!
Ja Annelle vielä...Minkäs kyseinen äitipuoli ja lapsen isä sille voi vaikka yrityksistä huolimatta äiti on NIIN hankala....Taitaa ollakkin kyseisessä ex:ssä ja sinussa jotain samaa....Molemmat omasta mielestä NIIN täydellisiä!!! :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.05.2005 klo 22:38 anne-68 kirjoitti:
Kuka tässä nyt nykyisen leimannut vääristelijäksi ja valehtelijaksi??En minä ainkaan sanallakaan ole niin väittänyt.juu ja en tunne exää mutta hei,et tunne sinäkään vierailija,joten sullko on oikeus asettua tietämään hänen tekonsa ja nyxän puolelle,ja mulla ei oikeutta sanoa mielipidettäni ilman että HAUKUN häntä?Puhuin hyvänen aika siitä miten lapsen suusta tulee OSATOTUUS,onko vaikea ymmärtää?Ja siitä että lapsi voi sanoa olleensa ravinnotta vaikka juuri syönyt;OMASTA KOKEMUKSESTA PUHUN.Miten se saattoikin olla niin karvas kommentointi jollekulle?Liippasiko kenties liian läheltä vai harmittaako kun et itse tullut ajatelleeksi?Pysy sä vaan asiassa ja anna ihmisten kommentoida!Voisit kokeilla itsekin joskus kommentoida KYSEESSÄ OLEVAA AIHETTA,et sen vierustaa..Ja "katkerat exät.."Olen joo exä mut ollut myös se "nyxä"joka kyllä pystyi kommunikoimaan exän kanssa ilman katkeruutta tai kaunaa tai kateutta.Ehkä se onkin se hyvä itsetunto kun sen mahdollistaa....
Sinulta se taisi läheltä liipata :LOL: :LOL: :LOL: ei hirveän hyviä neuvoja eikä tukea herunut sinulta :LOL: . En tunne tätä äitiä mutta huolestuneelle yritin antaa tukea koska ilmeisesti tosissaan huolissaan joten uskon hänen sanaan :heart:
 
Mä oon kyllä tässä asiassa myös sitä mieltä, että VARSINKIN äitipuolen on kumppaninsa lasten ja exien asioista kokolailla turha ottaa päänvaivaa koska niihin ei kuitenkaan voi/pidä/saa vaikuttaa. Se on tämä kiittämätön äitipuolen rooli sellainen. Juu kyllä toki muakin miehen exän jutut toisinaan ihmetyttää,(niin kuin kenen tahansa muunkin, kukaan ei voi olla täydellinen!) mutta hän on kuitenkin lastensa ÄITI ja kyllä vanhemmat aika paljon saa tehdä, ennenkuin lapsen lojaalisuus oikeaa vanhempaansa kohtaan muuttuu.
Ja kyllä se vaan on meidänkin uusperheessä huomattu, että lapset puhuvat yhtä tänään, toista huomenna, ja jos jotkut ovat manipuloinnin mestareita niin lapset :LOL:
 
anne-68
Kuules VIERAILIJA,tukea ja neuvojako täällä vain saa antaa???Onko mielipiteen ilmaisuoikeus voimassa ainoastaan kun tekee jompaakumpaa noista???Mulla kun on aivan eri käsitys kommentoinnin oikeudesta.Lukasepas vaikka lexiä vähän ja mieti asiaa uudemman kerran,hitaasti ja hartaasti...Edelleenkään noiden hymiöiden ääretön käyttö ei tee viestistäs yhtää vakuuttavampaa tai nokkelampaa.Suako oikeasti naurattaa?Jotenkin en jaksa uskoa...Tai sit sul on todella...suorastaan SAIRAS huumorintaju.eikös tässä ollut vakava asia kyseessä?Jokin johon ihminen pyysi TUKEA ja NEUVOJA?Onkohan se nyt oikeen sopivaakaan noin kovasti nauraa rätkättää tällaisessa asiassa...?Hyyyyi hyyyyi,tuhma tyttö....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 22.05.2005 klo 10:56 anne-68 kirjoitti:

Kuules anne :hug: :hug: :hug: ( anteeksi paljot hymiöt mutta olen aito blondi :D :D ) Ja hitaasti lukeminenkaan ei auta kun aivot blondi asennossa niin minkäs teet. Jätän nyt sinut rauhaan ja poistun näiltä sivuilta kun tarkoitukseni ei ollut haastaa riitta kenkään kanssa , anteeksi anne. Tarkoitus oli alunperin yrittää auttaa jos joku olisi apuni tarvinnut mutta nää jutut pääsi jotenkin riistäytymään käsistä. No tälläistä tämä elämä on , jatkakaa te niin minä poistun näiltä sivuilta kesän viettoon ja kasvimaan hoitoon. Hauskaa kesää kaikille muillekin :hug:
 
Yhteistyössä