meillä ensimmäistä lasta yrittäessä(kolmen vuoden yritys), kerroimme suht avoimesti tilanteesta..
Juuri sen takia, että uteluihin ei jaksanut olla vastaamassa ja jotenkin se tuntui luonnolliselta tavalta itsekkin käsitellä asiaa, kun puhui siitä muiden kanssa.. Suhtautuminen oli vaihtelevaa, ymmärrystä, tukea, kannustusta, vaikenemista ja asian "kieltämistä"....
Nyt meidän esikoinen täyttää viisi vuotta, eikä ole vielä tärppiä toverista.. hoitona clomifen kolmas kierto menossa..
Nyt emme ole kovin kertoneet asiasta, koska tuntuu, että ne muiden odotukset tuovat omanlaisen paineen tähän touhuun..
Matkan varrelta Eräs kommentti, on jäänyt alitajuntaan kummittelemaan.. Tämä ihminen on erittäin läheinen ja erittäin hyvin tietoinen missä mennään, mitä on todettu ja miten olen/olemme asian ottaneet.. Niin hänen mielipide on ollut useaan otteeseen, että me yritämme vain liikaa ja siksi ei tulosta..
..Voi kun asia olisikin niin..
:ashamed:
No annettakoon ajattelemattomuus anteeksi..
On vain kuitenkin niin suuresta asiasta kysymys, paineita, mietteitä ja pelkoja riittää varmasti monen tilanteessa olevan mieleen muutenkin, ja näinollen toivoisi, että kaikki saisimme osaksemme tuen jota tarvitaan!
Kiva, kun kommentteja tullut näin paljon,
Kiitos ja kevätauringon säteitä kaikille "yrittäjille"! =)